Suden hetki

  P appilassa päivä valkeni hieman valoisammissa merkeissä kuin edellisenä päivänä, sillä kartanon vapaaherratar oli käynyt heti aamusta tuomassa lainaksi lupaamansa rahat, joilla kirkkoherra voisi pelastaa itsensä pulasta. Charles Durham ei täysin ymmärtänyt, miksi vapaaherratar lainasi rahaa, mutta hänen oli pakko ottaa ne vastaan, mikäli mieli selvitä ehjin nahoin vaikeuksista, joihin oli typeryyttään joutunut. – En ymmärrä, miksi hän meitä haluaa auttaa! Jokin katala koira siihen on haudattuna, pohti Charles ja valitteli kurjaa kohtaloaan. – Luonnollisesti siksi, että hän ei halua saattaa säätysisartaan epäedullisessa valossa julkisuuteen, väitti Geraldine. Kiitetty olkoon kartanon vapaaherratar ja hänen rahansa! –Hän petkuttaa meitä ja pelaa miehensä pussiin kaiken aikaa. Kunpa olisin voinut kieltäytyä hänen rahoistansa, vaikersi Charles. Voi minua onnetonta, olen tuhon oma! – Meidän on mentävä heti kartanoon ennen kuin kenraali muuttaa mielensä ja evää velanmaksurahamme, Gera...

(Huomio! Poikkeuksellisesti tämä osa julkaistaan ilman kuvia teknisten vaikeuksien takia.) P appilan aamiaispöydässä vallitsi epätoivoinen ilmapiiri. Rovasti ja ruustinna olivat tuskin nukkuneet koko yönä, sillä kenraalin suorittama tilintarkastus tuntui kuin viimeiseltä naulalta heidän lahossa arkkussaan. ''Kenraali vainoaa meitä ja haluaa savustaa meidät ulos pitäjästä!'' Geraldine puhisi. - ''Kehtaakin, vaikka sinä olet sentään kirkkoherra, ja hän ei ole seurakunnan luottamusmiestä kummempi henkilö!'' ''Jos kenraali valittaa tuomiokapituliin, minä menetän vielä virkani ja mitä me sitten teemme,'' Charles voivotteli. ''Mutta sinähän olet piispan suosikki! Hän ymmärtää kyllä, kun kerromme miten tärkeää  meidän on elää säätymme mukaisesti ja papin palkka on niin pieni, ettei se sellaisenaan riitä siihen,'' Geraldine väitti. ''Minun on mentävä kartanoon ja selvitettävä asia kenraalin kanssa, sillä muuten meidät hukk...