43. Kosioretki
Osa 43
Christine Weir ei aikaillut toimissaan. Heti kartanolta tultuaan oli hän ensitöikseen ottanut yhteyttä luottamaansa yksityisetsivään ja antanut tälle toimeksiannoksi ryhtyä jäljittämään Edwina Carlisle.
Yksityisetsivä saapui jo heti seuraavana aamuna neuvonpitoon majatalolle.
''Minulla on erinomaisia uutisia, neiti Weir'', yksityisetsivä aloitti ja selvitteli kurkkuaan. ''On ihmeellistä, miten kehitys on mennyt eteenpäin ja internetin avulla meidän yksityisetsivienkin työ on helpottunut.''
''Menkää asiaan, herran tähden!'' Christine komensi. ''Minulla ei ole aikaa kuunnella luentoja työmenetelmistänne.''
''Rouva Edwina Wellington, Robert Carlislen tytär, on löytynyt tai ainakin melkein'', yksityisetsivä aloitti tullen heti keskeytetyksi.
''Mistä minä löydän sen muorin?'' Christine kysyi malttamattomana.
''Hän asuu New Yorkin Brooklynissä leskenä ja varsin rikkaana sellaisena. Hänen edesmennyt miehensä Jacob Wellington jätti jälkeensä kymmenen miljoonan dollarin omaisuuden'', yksityisetsivä selosti.
''Hetkinen ja anteeksi keskeytys!'' Adriana Vaccio sanoi yhtäkkiä. ''Miten te löysitte hänet näin nopeasti? Kartanonrouva sanoi armolliselle emännälleni, että hänen jäljittämisensä voi olla vaikeaa.''
''Rouva Wellington oli helppo löytää'', yksityisetsivä naurahti. ''Minulla on lukuoikeudet New York Timesin arkistoon ja selvisi nopeasti, että Edwina Carlislen ja Jacob Wellingtonin häät olivat aikanaan vuoden seurapiiritapaus.''
Adriana oli hämillään.
''Miten sitten kartanonrouva ei muka tiennyt asiasta mitään?'' Adriana ihmetteli.
''Ole jo vaiti siitä naisesta!'' Christine ärähti. ''Luuletko sinä todella, että Constance Ismay-Dwyerin kaltainen kartanonrouva, joka ei seuraa edes muodin viimeisiä virtauksia ja pukeutuu kuin prinsessa Anne konsanaan muka seuraisi New Yorkin seurapiirielämää? Tuskin hän lukee edes Tatleria!''
''Tarkoitan vain, että Edwina Carlisle on varmasti ollut hänen ystävänsä ja he ovat pitäneet yhteyttä kaikki nämä vuodet. Hehän ovat kumpikin kotoisin tästä kylästä'', Adriana yritti.
''Etkö sinä ymmärrä, ettei minua kiinnosta koko asia!'' Christine sanoi närkästyneenä. ''Minua kiinnostaa vain ja ainoastaan valtausoikeudet, ei jonkun pöyhkeän kartanonrouvan ystävyys vähäpätöisen kylälääkärin tyttäreen!''
Adriana vaikeni.
''Suokaa anteeksi, mutta minun pitäisi palata toimistooni. Odotan yhteydenottoa kollegoiltani New Yorkista ja ilmoitan teille heti, kun selviää tarkemmin, missä rouva Wellington oleilee tällä hetkellä'', yksityisetsivä sanoi ja hyvästeli sitten Christinen ja Adrianan.
Patricia Egerton ja Gisele Gibbons olivat livahtaneet kartanon sisäpihalle pannakseen täytäntöön ovelasti punotun juonen.
''Heidän typerä kotiapulaisensa meni vipuun, kun kerroin hänelle, että olen tullut haastattelemaan Sebastiania muka lehteen'', Gisele nauraa räkätti.
''Nyt vain odotamme, että hän suvaitsee saapua lehdistön eteen'', Patricia nauroi.
''Pysy sinä kuitenkin nurkan takana piilossa ja seuraa tarkasti mitä tapahtuu, sitten otat kuvat ja lähdemme kiitämään'', Gisele selitti ja nauroi taas.
''Vain kotvan kuluttua Sebastianin parlamenttiehdokkuus kokee nolon lopun ja me saamme pitää vaalirahat!'' Patricia riemuisti.
Sitten he kuulivat, miten ulko-ovi kävi.
''Nyt se alkaa, minä menen, pysy sinä piilossa!'' Gisele sanoi matalasti ja astui kiireesti esiin nurkan takaa.
Sebastian hämmästyi tullessaan sisäpihalle ja nähdessään neiti Gibbonsin ilmielävänä edessään. Kyllä hän Giselen heti tunnisti, mutta häkeltyi yllättävästä kohtaamisesta.
''Sieltähän saapuu itse parlamenttiehdokas'', Gisele naurahti. ''Olen odottanut tätä hetkeä, että tapaisimme jälleen!''
Sebastian tuhahti ja naurahti kevyesti.
''Kas, Gisele, pitkästä aikaa'', Sebastian lausahti. ''Luulin täällä olevan jonkun toimittajan, mutta olisihan se pitänyt arvata, että kukaan oikea journalisti ei halua tavata takapihalla.''
''Pikku jekku vain! Halusin varmistaa, että tulet'', Gisele nauroi.
''Olisi kieltämättä hauska pakista kanssasi, mutta en halua tulla nähdyksi seurassasi'', Sebastian sanoi hieman tylysti.
''Kuulinkin, että olet mennyt naimisiin'', Gisele sopotti. ''Pelkäätkö kenties vaimosi tulevan mustasukkaiseksi? Kyllä hän ymmärtää, kun hänelle selviää, että meillä kahdella on yhteinen historia!''
''Jos meillä on yhteinen historia, mitä sillä tarkoitetaankin tässä yhteydessä, se on hyvin lyhyt'', Sebastian sanoi ja alkoi turhaantua.
''Miksi olet noin kylmäkiskoinen? Alat muistuttaa äitiäsi päivä päivältä enemmän'', Gisele sanoi ja yritti kuulostaa vitsikkäältä. ''Tulin tapaamaan sinua, jotta voisimme verestää hieman vanhoja muistoja!''
Sebastian pyöräytti silmiään.
''Siinä tapauksessa olet tehnyt hukkareissun, mutta olet varmaankin tottunut siihen näinä vuosina'', Sebastian sanoi ja oli jo aikeissa lähteä sisälle.
Juuri sillä hetkellä Gisele työnsi itseään lähemmäksi Sebastiania huulet törröllään suudellakseen.
''Mitä sinä luulet tekeväsi?'' Sebastian sanoi ja katsoi Giseleä inhoten.
''Suudelmastani ei ole tapana kieltäytyä!'' Gisele huudahti loukkaantuneena.
''Yritä tuota vielä kerran ja teen rikosilmoituksen ahdistelusta'', Sebastian puuskahti.
Ennen kuin Gisele Gibbons ehti sanoa mitään, Patricia astui puhelin kourassaan esiin nurkan takaa ja tuli heidän luokseen.
''Minä sain juuri kuvat!'' Patricia liversi. ''Kuvat, jotka tulevat koitumaan kohtaloksesi, Sebastian hyvä!''
Sebastian katsoi hämmästyneenä Patriciaa.
''Enpä olisi arvannutkaan, että olet liittoitunut Giselen kanssa, Patty'', Sebastian sanoi. ''Ilmeisesti kampanjasi etenee kuin täi tervassa, mutta sen ymmärtää, kun teet vaalityötä Giselen kanssa.''
''Tämä on vain vaalityötä eikä mitenkään henkilökohtaista, Sebastian'', Patricia sanoi ja selitti sitten saaneensa erittäin kiinnostavia otoksia parlamenttiehdokkaasta vieraan naisen kanssa rupattelemassa.
''Mitä kuvanne muka todistavat? Paitsi tietysti sen, että torjuin neiti Gibbonsin'', Sebastian naurahti.
''Ne todistavat paljonkin'', Patricia sanoi voitokkaana. ''Parlamenttiehdokas takapihalla maksullisen naisen kanssa on omiaan herättämään epäilyksiä suhteen laadusta!''
Gisele Gibbonsin leuka loksahti auki.
''Sanoitko sinä minua juuri äsken maksulliseksi naiseksi?'' Gisele kysyi loukkaantuneena Patricialta.
''Eikö se sitten ole totta, Gisele?'' Sebastian naurahti.
''Pyydän anteeksi, Gisele, mutta jokaisen meistä on tehtävä uhrauksia'', Patricia sanoi ja kääntyi sitten Sebastianin puoleen. ''Myös sinun, Sebastian. Haluatko meidän vuotavan kuvat lehtiin vai astutko syrjään vaaleissa ja luovut ehdokkuudestasi?''
''Siitäkö tässä olikin kysymys'', Sebastian huokaisi. ''Halpahintaiset uhkaukset eivät tepsi minuun enkä todellakaan taivu kiristyksen edessä.''
''Otat riskin, joka voi olla maineesi ja avioliittosi kannalta kohtalokas?'' Patricia tiedusteli.
''Kyllä se tiedetään, että neiti Gibbons elättää itsensä takakujilla'', Sebastian sanoi. ''Sekin on totta, että näyttää epäilyttävältä, jos parlamenttiehdokas supattaa kotinsa takapihalla maksullisen naisen kanssa. Siitä huolimatta taidan ottaa riskin.''
''Hyvä on, mutta syytä sitten itseäsi'', Patricia sanoi nyreästi.
''Sen teenkin, kiitos ja näkemiin'', Sebastian huokaisi. ''Ai niin. Luullakseni isäni on kotosalla ja hän ei suhtaudu kovin myötämielisesti tunkeilijoihin, joten teinä lähtisin kotimatkalle.''
''Sinä kadut vielä, Sebastian! Tämä ei ole tällä selvä!'' Gisele huudahti vihaisena.
''Minun osaltani se on todellakin tällä selvä, joten voit ryömiä takaisin katuojaan, jonne kuulutkin'', Sebastian sanoi ja lähti sitten kohti ovea Giselestä ja Patriciasta piittaamatta.
Sillä välin majatalolla Christine Weir sai innostavia uutisia, kun yksityisetsivä soitti hänelle iltapäivällä.
''Uskomaton juttu, neiti Weir, mutta Edwina Wellington on alkuvuodesta muuttanut Englantiin'', yksityisetsivä kertoi.
''Sehän on erinomaista! Joko tiedätte, missä hän asuu?'' Christine tiedusteli innoissaan.
''Regina Lanella Greathamissa'', yksityisetsivä vastasi.
''Mainiota, mainiota!'' Christine sanoi ja kiitti vuolaasti yksityisetsivää ripeästä toiminnasta luvaten maksaa hänen palkkionsa jo tänä iltana.
''Asuuko hän ihan naapurissa?'' Adriana kyseli puhelun päätyttyä.
''Asuupa hyvinkin. Se sentimentaalinen hölmö on muuttanut kotiseudulleen takaisin ja me lähdemme heti paikalla Greathamiin tapaamaan häntä ja vaatimaan valtausoikeuksia'', Christine sanoi.
Edwina Wellington asui suurehkossa talossa Greathamissa vain kivenheiton päässä kaupungin keskustasta.
''Vai tällaisessa lukaalissa se rouva asustaa'', Adriana sanoi Christinelle, kun he kävelivät portista sisään.
''Ei tyyliä saati makua, mutta se on yhdentekevää. Emme ole täällä arvostelemassa hänen taloaan'', Christine sanoi ja soitti rivakasti ovikelloa.
Hetkisen kuluttua vanhempi rouvashenkilö saapui ovelle ja katseli hämmentyneenä tulijoita.
''Minä en osta mitään'', Edwina Wellington sanoi hieman arasti.
''Mutta minä ostan!'' Christine sanoi ja ojensi kätensä. ''Christine Weir Dawpoolista!''
Edwina näytti hämmentyneeltä.
''Niinkö?'' Edwina ihmetteli. ''Sanoitteko olevanne Dawpoolista?''
''Enfieldin omistaja'', Christine täsmensi ja hymyili maireasti. Hän saattoi luottaa siihen, että vanhus herkistyisi kuullessaan lapsuutensa kotitalon nimen.
''Mitähän asianne koskee?'' Edwina kysyi ja katseli kiinnostuneena tulijoita.
''Tehän olette Robert Carlislen tytär?'' Christine kysyi. ''Suokaa anteeksi, mutta saisimmeko tulla sisään? Asiamme on erittäin tärkeä.''
Edwina oli hetken vaiti, mutta kutsui heidät sisään lopulta. Nykyaikana oli hyvä olla varovainen sen suhteen, kenet laskee kotiinsa, mutta vieraat näyttivät luotettavilta ja kunnioitettavilta kanssaihmisiltä.
Edwina ohjasi vieraat istumaan olohuoneen sohvalle ja istui itse heitä vastapäätä nojatuoliin.
''Teillä on kovin viehättävä asunto. Ihailen hienostunutta makuanne'', Christine sanoi lipevästi.
''Mutta sinähän sanoit...'', Adriana aloitti.
''Ole vaiti ja puhu vasta sitten, kun sinulta jotain kysytään!'' Christine komensi.
Edwinaa hieman huvitti vieraidensa keskinäinen nahistelu, mutta hän yritti pysytellä vakavailmeisenä.
''Teillä on varmasti monia rakkaita ajan kultaamia kauniita muistoja hienosta huvilastani, rouva Wellington'', Christine sanoi mielistellen.
''Onhan niitä joitakin'', Edwina myönsi ja vapautui hieman. ''Minä muistan vieläkin miten nuorena tyttönä leikin naapurin Francis-pojan kanssa puutarhassa ja muistan, miten kapusimme torniin ja tähystelimme isäni kaukoputkella pitäjälle ja kartanolle.''
''Miten herttainen lapsuusmuisto!'' Christine sanoi lämpimästi. ''Olisi mukava kuulla niitä lisää, mutta haluan keskustella huvilastani.''
''Niinkö? Pyydän anteeksi'', Edwina sanoi nolosti.
''Mennäkseni asiaan'', Christine sanoi ja rykäisi. ''Olen löytänyt tiluksiltani merkittävän soraesiintymän ja sittemmin on ilmennyt, että edesmennyt isänne on tehnyt siitä aikanaan valtauksen. Pitääkö paikkansa, rouva Wellington?''
''Tosiaan. Siellähän on valtavat soravarannot'', Edwina sanoi niin kuin olisi muistanut jotain, minkä oli kauan sitten unohtanut.
''Koskapa isänne on kuollut, te olette perinyt valtausoikeudet ja minä haluaisin ostaa ne teiltä ruhtinaalliseen hintaan'', Christine sanoi ja loi merkitsevän katseen vanhukseen.
Tällöin Edwinaa alkoi hymyilyttää ja hän painoi päänsä alas.
''Ei niitä valtausoikeuksia minulla enää ole'', Edwina naurahti.
''Kenellä ne sitten ovat? Vastatkaa heti!'' Christine puuskahti.
''Minä luovutin ne huvilakaupassa aikoinaan ja uskoakseni ne ovat kiinteistön omistajalla eli teillä, jos te olette Enfieldin omistaja'', Edwina sanoi hyväntahtoisesti.
Christine ja Adriana katsoivat toisiaan epäuskoisen näköisinä.
''Oletteko varma? Pinnistäkää hataraa muistianne, sillä tämä on hyvin tärkeää'', Christine sanoi.
''Ei minun muistissani ole mitään vikaa'', Edwina sanoi harmistuneena. ''Valtausoikeudet kuuluvat huvilan omistajalle ja siinä ei ole mitään epäselvää. Miksi minä olisin sellaiset pitänytkään, kun parlamentti ei antanut kaivoslupaa ja huvilan myynnin kannalta oli järkevää luovuttaa valtausoikeudet kaupassa uudelle omistajalle.''
''Tarkoittaako tämä nyt sitä, että Claude...'', Adriana kysyi ihmeissään Christineltä.
''Hiljaa, idiootti! Minähän sanoin sinulle, että pidät suusi supussa'', Christine narahti närkästyneenä.
''Saisinko tarjota teille teetä? Minä voisin käydä keittämässä'', Edwina ehdotti ystävällisesti.
''Kuulkaas nyt, hyvä rouva. Meillä on tulenpalava kiire takaisin Dawpooliin, joten keittäkää teenne toisen kerran'', Christine sanoi ja alkoi tehdä lähtöä.
''Voi. Joko te lähdette?'' Edwina ihmetteli. ''Olisi ollut mukava rupatella kanssanne hieman huvilasta, kun mieleeni muistui eräs toinenkin asia.''
''Jos se ei liity soravarantoihin ja valtausoikeuksiin, kertokaa sekin joskus toiste. Minulla on nyt aivan valtava kiire, sillä muistin, että minun on poikettava keskustan kautta. Kiitos ja näkemiin, mummeli hyvä'', Christine sanoi ja hyvästeli Edwinan vielä kätellen.
''Olipa se menoa'', Edwina ajatteli Christinen ja Adrianan rynnistettyä ovesta ulos.
Heti pitäjälle palattuaan Christine kiirehti Claude Dwyerin luokse Enfieldiin. Oli aika ryhtyä tuumasta toimeen, sillä nyt oli jo liiaksi tuhlattu kallisarvoista aikaa.
Claude ilahtui Christinen tulosta ja ehdotti, että he menisivät kävelylle puutarhaan, kun ilmakin suosi ulkoilua.
''Olen pahoillani, että olen laiminlyönyt sinua viimeaikoina, Claude'', Christine sanoi. ''Ymmärrät varmastikin, että moninaiset liikeasiat ovat pitäneet minut kiireisenä.''
''Olenkin odottanut kuulevani sinusta, mutta kiireesi hyvien tuntien en ole tohtinut olla vaivaksi'', Claude selitti.
''Olen myös pohtinut suhteemme tilaa'', Christine sanoi yhtäkkiä.
''Niin. Mehän olemme erittäin läheiset ystävät'', Claude myönsi.
''Sen tähden olenkin päättänyt tarjota sinulle jotakin ja toivon, että ehdotukseni miellyttää sinua'', Christine sanoi ja hymyili leveästi.
''Jotakin sellaista, jota en ole monellekaan miehelle ehdottanut ja toivonkin, että huomioit sen herrasmiehen tavoin'', Christine sanoi ovelasti.
''Voit luottaa siihen, että olen herrasmies kiireestä kantapäähän'', Claude sanoi imarreltuna. ''Ylevät ajatukset ja jalot aatteet ovat asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi.''
''Tiedän, että arvostat hienostuneisuutta enemmän kuin muuta'', Christine vastasi.
Claude ei sanonut mitään, mutta myhäili ilmeisen tyytyväisenä päätän nyökyttäen.
Sitten tapahtui jotain täysin odottamatonta. Christine asetti toisen polvensa maahan ja kopeloi jakkunsa taskua.
''Mitä ihmettä? Mitä sinä nyt?'' Claude takelteli ihmeissään ymmärtämättä, mitä parhaillaan tapahtuu.
''Muista, että tämä tulee olemaan ikimuistoinen hetki ja merkittävä virstanpylväs elämässäsi, Claude Dwyer'', Christine sanoi ja raotti sitten sormusrasiaa.
''Ohhoh!'' Claude sanoi nähdessään säihkyvän timanttisormuksen.
''Sadantuhannen punnan arvoinen ja annetaan vain tositarkoituksella!'' Christine liversi.
''Voi herranen aika. Henkeni salpaantuu'', Claude äimisteli.
''Claude Dwyer!'' Christine sanoi tiukasti. ''Olen päättänyt suoda sinulle suunnattoman kunnian solmia kanssani avioliiton. Miten sinä vastaat kaltaiseni hienon naisen kosintaan?''
''Herrasmiehenä en voi vastaa muuta kuin myöntävästi'', Claude sai häkellykseltään sanotuksi.
Sitten Christine pujotti sormuksen Clauden vasempaan nimettömään.
''Voit lausua itsellesi onnittelut, sillä parempaa naimakauppaa et voisi saada!'' Christine sanoi lipevästi.
Kommentit
Lähetä kommentti