46. Ikuisen kadotuksen tie

 Osa 46

Kevät kääntyi kesään, jolloin vähitellen jokaiselle pitäjäläisille kävi selväksi, että Egertonin olivat syöksymässä kohti perikatoa. Ensin oli myyty arvotaide, sitten antiikkiset huonekalut ja lopulta koko talo oli asetettu myyntiin. 

   Maxwell Egerton oli huomannut nopeasti, että Christine Weirin saattaminen oikeuden eteen oli turhaa. Wrightien kanssa tehty vuokrasopimus oli muutenkin tulossa päätökseensä, joskin se piti sisällään jatko-option. Estääkseen Maxwellia mokomaa käyttämästä Chrisitne nosti vuokrapyyntiinsä varmuuden vuoksi taivaisiin ja esti siten Egertoneilta mahdollisuuden jatkaa maanviljelyä Stuckien mailla. 

   Hädässään Maxwell oli kääntynyt myös kummitätinsä, kartanonrouva Constance Dwyerin puoleen, mutta otti vesiperän. Kartanolla ei ollut ylimääräistä maata antaa vuokralle ja rivien välistä Maxwell saattoi lukea, että hänen vaimonsa kohdistama puolivillainen kiristysyritys ei myöskään ollut jäänyt huomiotta.

   Pitäjällä juoruttiin myös sellaista, että Maxwell oli ajanut Patrician ulos heidän yhteisestä kodistaan ja tämä piilotteli ystävättärensä Elizabeth Quinnin suojissa. Huhuttiin jopa avioerosta. Erittäin innokkaasti tästä tapauksesta juoruili ruustinna, joka piti kartanonväenkin tietoisena viimeisimmistä juonenkäänteistä.

   ''Kyllähän sen arvata saattoi, että avioero siitä seuraa, kun pormestarin poika ja työläisluokkaan kuuluva kampaaja käyvät vihille'', Geraldine selosti ja kiitteli, miten onnekas hän oli löydettyään oman puolisonsa yläluokkaisista piireistä.

   Constance ja Sebastian vaihtoivat lyhyesti katseitaan ja kumpikin yritti salata hymynsä. Ei sillä, että Geraldine olisi huomannut, vaikka hänelle olisikin ivallista hymyä väläyttänyt.

   ''Kukahan mahtaa ostaa Egertonin talon? Minä ehdotinkin jo miehelleni, että seurakunta ostaisi sen uudeksi pappilaksi'', Geraldine selosti. ''Todellinen pappiskartano ja paremmin sopiva asuinrakennus ylhäiselle ruustinnalle kuin jollekin kampaajattarelle!''

   ''On valitettavaa, että Maxwell joutuu kärsimään tällaisen vahingon vaimonsa ajattelemattomuuden tähden'', Constance huokaisi. ''Hänhän on joutunut neiti Weirin pikkumaisen koston sijaiskärsijäksi.''

   ''Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että Patricia on pohjimmiltaan syypää Egertoneja kohdanneeseen onnettomuuteen'', Sebastian väitti.

   ''Niin juuri!'' Geraldine yhtyi. ''Rouva Egerton yritti äänikiertueellaankin petkuttaa ylhäiseltä ruustinnalta hienostokansalaisen äänen oman ehdokkuutensa taakse vihjailemalla, että kuului itsekin valiokansalaisiin!''

   ''En tarkoittanut ihan sitä, hyvä ruustinna'', Sebastian vastasi huvittuneena. ''Mutta kieltämättä vaalikiertue alhaisen katunaisen kanssa ei varsinaisesti hengi luokkatietoisuutta.''

   ''Oo! Kauhistus!'' Geraldine huudahti. ''Häpeämättömän alhaissäätyinen letukka on tungetellut pyhään pappilaan ruustinnan ylhäiseen seuraan parlamenttivaalien varjolla. Mieheni saa lukea hänelle ankarimmat mahdolliset madonluvut sunnuntain jumalanpalveluksessa koko seurakunnan edessä!''

   ''En pahastuisi, vaikka neiti Gibbons tuomittaisiin kirkonmenojen ajaksi jalkapuussa istumaan'', Constance nauroi.

   ''No mutta! Minä otankin asian puheeksi mieheni kanssa'', Geraldine innostui. ''Seurakunnan pitää palauttaa vanhat häpeärangaistukset rahvaan kurissapitämiseksi. Mitä siitä tulee, jos portot tungettelevat pyhään pappilaan ylhäistä ruustinnaa koijaamaan!''

  Constancea ja Sebastiania suorastaan nauratti, mutta kumpikin tiesi, että nauraminen päin näköä olisi tahditonta ja ruustinna oli tietysti heidän silmissään lähinnä syyntakeeton hullu.

   ''Ensi sunnuntaina tällä pitäjällä ryhdytään toimiin seurakuntalaisten moraalin palauttamiseksi,'' Geraldine solkotti ja alkoi tehdä kiireesti kotiinlähtöä. ''Välittömät häpeärangaistukset on heti pantava täytäntöön, kun kunnioitettu rovasti langettaa tuomiot saarnastuolista seurakunnan paimenena ja ylimpänä moraalinvartijana!''

   Ruustinnan kotiinlähdön jälkeen Constance ja Sebastian siirtyivät kirjastohuoneen puolelle, sillä Court halusi päästä siivoamaan salin ruustinnan kenkien mukana sisään kulkeutuneesta tomusta ja tämän pölyttyneistä ajatuksista. 

   ''Pyytäisin sinulta mielipidettä erääseen asiaan'', Sebastian sanoi ja veti henkeä. ''Olen saanut työtarjouksen eräästä arvostetusta lakiasiaintoimistosta Greathamista ja haluaisin tietää, mitä ajattelet siitä, jos ottaisin työn vastaan?''

   Constance huokaisi.

   ''En ole kouluttanut sinua, jotta istuisit lakitoimiston epäilemättä varsin mukavaa konttorituolia kuluttamassa'', Constance sanoi. ''Olen kouluttanut sinut sen tähden juristiksi, että sinulla olisi sopiva taustatutkinto poliittista uraa ajatellen.''

   ''Äiti, se on oikea työ ja täynnä kiinnostavia mahdollisuuksia'', Sebastian sanoi ja huomautti sitten, että hänen poliittinen uransa oli näillä näkyminen jäämässä Greathamin kaupunginvaltuustoon. ''En välttämä koskaan tule pääsemään Westminsteriin ja tahtoisin tehdä jotain hyödyllistä päivätyötä.''

   ''Jos haluat tehdä urasi keskiluokkaisena juristina'', Constance aloitti ja huokaisi. ''Olisi parempi, jos koko elämäntapasi olisi siinä tapauksessa sopusoinnussa uravalintasi kanssa.''

   Sebastian hämmentyi.

   ''Mitä tarkoitat?''

   ''Mitä arvelet kollegoidesi ja asiakkaittesi ajattelevan, kun heille ilmenee, että asutkin suuressa kartanossa?'' Constance kysyi yhtäkkiä. ''Heidän silmissään olet etuoikeutettu mahtailija, yläluokan ihme, ja usko minua, se ei ole suinkaan mikään kunniamaininta.''

   ''Tarkoitatko, että minun olisi järkevämpi asua jossakin tavallisemmassa talossa?'' Sebastian ihmetteli.

   ''Et voi esiintyä Clauden tavoin pompöösinä tärkeilijänä'', Constance naurahti.

   ''No mutta eihän kukaan ole yhtä pompöösi kuin Claude-setä'', Sebastian nauroi.

   Constance ei kuitenkaan nauranut, mutta loi poikaansa tutkivan katseen.

   ''Ismayn talo on asumattomana kylällä ja se on huomattavasti vaatimattomampi kuin kartano, mutta varsin mukava ja uskoakseni juristille sopiva'', Constance sanoi sitten.

   Sebastian oli epäilevä.

   ''En usko, että Felicia suostuu muuttamaan kartanosta mihinkään tavalliseen taloon, jos se ei sijaitse Lontoossa'', Sebastian huomautti.

   ''Joko Ismayn talo tai portinvartijantupa, Sebastian'', Constance sanoi tiukasti, nousi ja lähti.

   Majatalolla Christine Weir puolestaan esitteli sihteerikölleen viimeisimpänä remontoitua huonetta, jota hän mahtipontisesti kutsui kasinoksi. Keskellä huonetta oli pokeripöytä, jonka ympärille he istuutuivat.

 

  ''Tällaisen pöydän ääressä luotiin perusta sittemmin tähtitieteelliseksi paisuneelle sijoitusomaisuudelleni Lontoon Les Ambassadeurs'ssa, Adriana'', Christine selosti. ''Lontoon kasinoissa nimeni herättää vieläkin pelonsekaista kunnioitusta, kuten toki kaikkialla muuallakin, missä annan vaikutukseni näkyä ja tuntua!''

   ''Aivan!'' Adriana myönsi. ''Kartanonrouva ei varmastikaan ole ikänään nähnyt tällaista pelattavankaan, mutta hän onkin saanut kartanonsa ja muut rikkautensa hopeatarjottimella, koska syntyi aatelisen sukunsa viimeiseksi!''

   ''Älä sinä tärvele nostalgista muisteloani mainitsemalla arkkiviholliseni nimeä'', Christine ärähti. ''Pitäköön hän bridgensä ja krokettinsa. Oikea vauraus luodaan näissä pöydissä!''

   ''Pyydän anteeksi!'' Adriana pahoitteli kiireesti. ''Minun on vain niin vaikea hyväksyä, miten se olevinaan niin korskea ja herraskainen rouva on meitä kohdellut. Hän on aiheuttanut meille vain lukemattomia nöyryytyksiä ja häpeänhetkiä siitä alkaen, kun tulimme tähän pitäjään!''

   ''Puhu sinä vain omasta kurjasta puolestasi!'' Christine tiuskaisi. ''Minä olen immuuni kaikenlaisille kavaluuksille, nöyryytyksille ja häpeänhetkille, jotka lankeavat sinunlaistesi surkimusten osaksi!''

   Adriana vaikeni, joten Christine saattoi palata alkuperäiseen aiheeseensa.

   ''Aion järjestää täällä piakkoin pokeri-iltoja kreivikunnan uhkapelureille ja suon heille kunnian hävitä talolle, kun minä pelaan heitä vastaan'', Christine sanoi voitokkaasti. ''Minä tiedän ja tunnen kaikki vippaskonstit, joihin uhkapelurit sortuvat. Christine Weiriä eivät hämää painotetut nopat ja merkatut pakat!''

   ''Sinua ei voi hämätä omassa pelissäsi'', Adriana sanoi mielistellen.

   ''Jokainen peli pelataan uudella pakalla ja uusilla nopilla, jotka olen tilannut luotettavalta toimittajalta'', Christine selitti. 

   ''Hienoa! Oletko ajatellut kutsua pitäjäläisiä pokerinpeluuseen?'' Adriana kyseli.

   ''Näitä köyhimyksiä? En taatusti kutsu, sillä aion pitää Casino La Marlagon mainetta yllä pelipaikkana, jossa pelaavat vain ammattimaiset uhkapelurit!'' Christine sanoi nyreästi.

   ''Huomaan, että olet jo keksinyt nimen majatalolle tai ainakin kasinolle'', Adriana sanoi.

   ''Avaan hotellin piakkoin, sillä olen hyvässä vireessä ja erinäiset rangaistustoimeni, jotka olen kohdistanut Egertoneihin ovat tuottaneet erinomaisia tuloksia'', Christine selosti. ''Seuraavaksi tarjoilen eräälle pöyhkeälle keikarille ikimuistoisen opetuksen siitä, että koskaan ei pidä kuvitella voivansa nöyryyttää suurta Christine Weiriä seurauksitta!''

   ''Se neitimäinen miehenpuoli ansaitseekin kaiken saamansa'', Adriana yhtyi.

   ''Tuomitsen jokaisen ikuisen kadotuksen tielle, joka nousee minua vastaan, ja pakotan heidät polvilleen eteeni armoa anelemaan'', Christine julisti mahtipontisesti. 

   Sitten helähti ovikellon, jolloin Christine komensi Adrianaa kiirehtimään ovelle. Vieras tulisi ohjata suorinta tietä työhuoneeseen ja istutettava armollisen emännän valtaistuimen eteen.

   Christine kävi istumaan työpöytänsä taakse.

   ''Olen kutsunut teidät tähän tapaamiseen, koska olen päättänyt suoda lehdellenne suuren kunnian saada tämän skuuppijutun yksinoikeudella'', Christine selosti.

   Paikallislehden toimittaja Werner Collins tarkasteli Christineä lehtimiehen katseellaan ja pyysi tätä kertomaan tarkemmin.

   ''Tiedätte varmastikin, että olen vaikutusvaltaisessa asemassa?'' Christine kysyi ja sanoi kertovansa tarkemmin vasta vakuututtuaan siitä, että toimittaja ei ollut mikään kesäpoika.

   Werner Collins hymyili.

   ''Olen ollut lehden palveluksessa jo kolmisen vuotta ja tunnen teidät hankkeistanne'', Collins sanoi ja mainitsi neiti Weirin nimen esiintyvän lähes viikoittain erinäisissä yhteyksissä lehden palstoilla.

   ''Käsittäkää, että luovuttaessani aineiston haltuunne olette myös velvollinen julkaisemaan lehdessänne'', Christine sanoi tiukasti.

   ''Se riippuu aineistosta'', Collins vastasi. 

   ''Onko English Art Heritage teille tuttu?'' Christine tiedusteli.

   ''Olin kuukausi takaperin heidän näyttelynsä avajaisissa ja kirjoitin siitä. Miksi?'' Collins kysyi.

   ''Mainiota!'' Christine huudahti. ''Tiedätte myös, että säätiö on kasvattanut varallisuuttaan merkittävästi viime vuosina ja hankkinut kokoelmiinsa kymmeniä keräilyharvinaisuuksia?''

   ''Tiedän hyvinkin. Siitä on kirjoitettu kaikissa lehdissä, myös meidän lehdessämme, mutta ennen kaikkea Timesissa ja Telegraphissa'', Collins vastasi.

   ''Sitten varmasti ymmärrätte, että julkaisemalla tämän jutun saatte nimeä ja mainetta, koskapa juttuanne tullaan lainaamaan kaikissa maamme päivälehdissä'', Christine sanoi lipevästi

   ''Toivon mukaan, mutta jos kertoisitte tarkemmin, millaisesta aineistosta on kysymys'', Collins sanoi hieman kärsimättömästi. 

   ''Mitä tuumisitte siitä, jos väittäisin saaneeni haltuuni säätiön salaisiksi tarkoitettuja pöytäkirjoja, joista ilmenee, miten säätiö on ostanut puheenjohtajaltaan arvotaidetta kohtuuttomaan ylihintaan?'' Christine kysyi ovelasti.

   ''Tarkoitatteko nyt Claude Dwyeria?'' Collins kysyi kiinnostuneena.

   ''Väitän, että Claude Dwyer on käyttänyt asemaansa säätiön perustajana ja puheenjohtajana kasvattaakseen henkilökohtaista varallisuuttaan'', Christine selosti. 

   ''Kiinnostavaa!'' Collins sanoi riemuissaan.

   ''Mutta luovutan aineiston vain yhdellä ehdolla ja jos te ette pysty antamaan kunniasanaanne siitä, että voitte täyttää ehdon, luovutan aineiston jollekin toiselle!''

   ''Olen pelkkänä korvana, neiti Weir'', Collins sanoi. Hänellä oli vakaa aikomus saada aineisto itselleen, sillä oli aistivinaan erinomaisen skandaalin ainekset.

   ''Juttu pitää julkaista jo huomenna. Haluan lukea siitä ensimmäiseksi aamulla!'' Christine sanoi tiukasti.

    Collins vilkaisi kelloa. Jo iltaviisi.

   ''Se saattaa ehtiä, jos pistän heti hihat heilumaan ja päätoimittaja hyväksyy artikkelin'', Collins vastasi.

   ''Erinomaista!'' Christine sanoi. ''Mutta jos se ei ehdi, menetätte julkaisuoikeuden, ja vaadin teitä allekirjoittamaan sopimuksen siitä!''

    Collins naurahtaen totesi, että se sopii hänelle. Tällöin Adriana juoksutti sopimuspaperin hänen eteensä Christinen ojentaessa kullatun mustetäytekynän Collinsille, joka kiireesti piirsi nimensä neiti Weirin epämääräisiin sopimuspapereihin kokeneen toimittajan  harakanvarpailla.

   Sebastianin ennustus osui oikeaan, kun hän kertoi vaimolleen saamastaan työtarjouksesta, ja äitinsä huomioista asiaa koskien. Felicia mutristeli suutaan kiukkuisesti.

   ''Minä en suostu!'' Felicia sanoi kiukkuisesti. ''Miten sinun äitisi voi vaatia, että jos sinä hyväksyt sen työtarjouksen, että meidän pitäisi muuttaa pois kartanosta?''

   ''Ei se ollut suoranainen vaatimus, Felicia'', Sebastian selvensi. 

   ''Kyllä se siltä kuulostaa! Miksi juristi ei voisi muka asua kartanossa?'' Felicia ihmetteli. 

   Sebastian huokaisi. Asian selittäminen siten, että Feliciakin sen ymmärtäisi, oli haaste sinänsä.

   ''Äiti arveli, että saattaisin näyttää asiakkaiden ja kollegoiden silmissä turhantärkeältä mahtailijalta ja nousukkaalta'', Sebastian huomautti.

   ''Mutta eiväthän juristit mitään nousukkaita ole!'' Felicia sanoi. ''Pitääkö sinun äitisi juristin ammattia jotenkin huonompana, koska olemme yläluokkaa?''

   ''Ei niinkään huonompana, mutta kenties kartanonomistajalle jokseenkin sopimattomana'', Sebastian sanoi hieman vaikeasti.

    ''Mutta minun äitini on aina sanonut, että juristin, lääkärin ja pankkiirin ammatit ovat mitä yläluokkaisimpia!'' Felicia julisti.

   ''Sillä ei ole merkitystä'', Sebastian huokaisi. ''Mutta äitini on baronetin tytär ja tarkastelee asiaa omista lähtökohdistaan.''

   Felicia ei tällaista perustelua suinkaan hyväksynyt.

   ''Senkö tähden meidän on muutettava Ismayn taloon, koska sinun äitisi luulee juristin ammattia keskiluokkaiseksi?'' Felicia ihmetteli.

   ''Ei meidän tarvitse muuttaa, mutta haluan profiloitua asiakkaiden ja kollegoideni silmissä pikemminkin ammattitaitoisena kuin etuoikeutettuna'', Sebastian sanoi kiusaantuneena.

   ''Mutta sinä olet etuoikeutettu! Olet syntynyt kartanoon'', Felicia muistutti.

   ''Me olemme vanhaa sukua, Felicia. Emme kerskaile asialla'', Sebastian sanoi hieman nyreästi.

   ''Sebastian!'' Felicia huudahti toruvasti.

   ''Suo anteeksi, mutta menen työhuoneeseeni ja korostan vielä, etten ole päättänyt otanko työtä vastaan, joten älä ainakaan mene äidillesi vielä soittelemaan asiasta'', Sebastian sanoi.

   Felicia näytti loukkaantuneelta, käänsi päänsä pois ja keskittyi sitten televisionkatseluun niin kuin Sebastiania ei olisi ollutkaan.

   Constance ja George istuivat kartanon puistossa suihkulähteen edustalla ja katselivat, kun iltarusko levittäytyi vähitellen taivaanrantaan. 

   ''Sinun poikasi on saanut työtarjouksen'', Constance sanoi yhtäkkiä.

   George katsoi vaimoaan yllättyneenä, muttei sanonut mitään.

   ''Hänelle on tarjottu työtä jostain lakiasiaintoimistosta Greathamista ja luulen, että hän aikoo ottaa työn vastaan'', Constance jatkoi sitten.

   ''On huonompiakin ammatteja'', George sanoi lyhyesti.

   ''Mutta emme maksaneet Sebastianille kallista koulutusta siksi, että hän laatii asiakirjoja ja silmäilee lakikirjoja nenänpää musteessa'', Constance huomautti.

   ''Tuskin siitä mitään tulee'', George tuhahti. ''Sebastian menee toimistoon ja saa vähän kylmää, jonka jälkeen hän tuumii, että politikointi on sittenkin hänen alansa.''

   ''Ei Sebastian ole mikään nyhverö'', Constance naurahti.

   ''Ei, ei, mutta hänellähän on ollut hieman vaikeuksia päättää, mitä elämältään haluaa'', George muistutti. ''Ensin hänestä piti tulla valtion virkamies, sitten hän kiinnostui politiikasta, ja nyt pohtii jotain puisevaa konttorityötä!''

   Constance naurahti hyväntahtoisesti.

   ''Kaikille urapolku ei ole yhtä selvä kuin sinulle aikanaan'', Constance muistutti hyväntahtoisesti.

   ''Jos menee vapaaoppilaspaikalla Gordonstouniin, joka valmistelee Sandhurstiin on selvää, että edessä on vain ja ainoastaan sotilasura'', George sanoi ponnekkaasti. 

   Se oli sikäli totta, että Georgen tapauksessa sotilasura oli ollut ainoa vaihtoehto. Hän ei akateemisesta maailmassa piitannut ja vielä vähemmän oppiarvoista, jos oppiarvo ei jollakin tavalla ollut oleellinen upseerin uraa ajatellen.

   ''Eikö olekin kaunis auringonlasku?'' Constance sanoi.

   ''On, ja juuri erinomainen kaltaiselleni romantikolle!'' George sanoi pilke silmäkulmassa.

    Constance alkoi nauraa.

   ''George Dwyer, sinä olet paljon, mutta romantikko ei ole se sana, jolla minä sinua kutsuisin!''

   ''Eikö?''