1. Kartanon valtiattaren tahto

Osa 1

Dawpoolin pitäjä sijaitsi Greathamiksi kutsutun kaupungin kupeessa Luoteis-Englannissa. Se oli täysin tavallinen englantilainen kirkonkylä tai näin ainakin jokainen pitäjäläinen sanoisi syvällä istuvassa kotiseuturakkaudessaan.

Kiven heiton päässä kirkonkylästä sijaitsi kartano, jonka mukaan pitäjä oli saanut nimensä. Se käsitti mittavan maaomaisuuden ja sen mahtia kuvasi parhaiten se tosiasia, että kartanon maihin kuului puoli pitäjää. Seutukunnan asukkaiden kannalta saattoikin olla vahinko, että kartanon omisti vapaaherratar Constance Dwyerin kaltainen nainen. Hän oli tottunut sanelemaan, mikä oli pitäjän parhaaksi eikä sietänyt pullikointia. Myöskään hänen miestään, kenraali George Dwyeria, ei voinut hyvällä tahdollakaan kutsua diplomaattiseksi. Kenraalia kutsuttiinkin selän takana pilkallisesti kartanon asiamieheksi, sillä hänen nähtiin lukuisten eri luottamustoimien kautta tuovan pitäjäläisille tiedoksi kartanon valtiattaren tahdon, jota vastaan juuri kukaan ei tohtinut nousta. Dwyerin pariskunnan poika ja kartanon perijä Sebastian Dwyer sitä vastoin oli oivaltanut jo varhain, että diplomatia veisi pidemmälle kuin käskyt ja ukaasit.

Eräänä koleana ja harmaana aamuna Sebastian asteli ruokasaliin sanomalehti kourassaan ja suunnisti aamiaispöydän ääreen sitä lukemaan. Hänen vanhempansa nauttivat parhaillaan aamiaista vapaaherrattaren istuessa pöydän toisessa päässä kuvaavasti osoittamassa hänen paikkaansa kartanon hierarkkiassa.

''Hyvää huomenta,'' Sebastian tervehti vanhempiaan ja levitti sanomalehden eteensä.

''Hyvää huomenta, poikani,'' Constance Dwyer sanoi lempeän äidillisesti.

   Sitä vastoin George Dwyer ei päästänyt pihahdustakaan ja käänsi katseensa pois, sillä hän oli yhä katkera pojalleen tämän väärästä uravalinnasta. Kenraali oli toivonut poikansa jatkavan hänen jalanjäljissään upseerin uralle, mutta tämä olikin lähtenyt politiikkaan ja siten noussut isänsä tahtoa vastaan.

''Tervehdi poikaasi, George,'' Constance nuhteli. - ''Mielenosoituksellisuus ei ole ratkaisu mihinkään.''

   George katsahti vaimoaan, kohotti kulmiaan ja tuhahti äkäisesti:

''Syö, nainen!''

Sebastian ei ollut enää pitkiin aikoihin antanut isänsä kylmäkiskoisen käytöksen häiritä. Isä puhiskoon, jos koki sen oikeutetuksi. 

''Tämähän on mielenkiintoista. Hyvinkin kiinnostavaa kuntamme kannalta,'' Sebastian sanoi yhtäkkiä, mutta piti katseensa tiukasti kiinni lehdessä.

''Mitä siellä lukee? Onko sietämätön veljeni jälleen julkaissut jonkin käsittämättömän valitusvirren yleisönosastossa?'' George murahti.

''Tämä ei liity Claude-setään. Majatalon perillinen on viimein tavoitettu ja hän on saapunut pitäjään,'' Sebastian selvitti.

   Tällöin Constance kohotti katseensa kohti sanomalehteä lukevaa poikaansa.

''Onko Bayfield onnistunut löytämään perillisen? Totta puhuakseni en olisi uskonut hänen saavan niinkään paljon asiassa aikaiseksi,'' Constance sanoi.

''Bayfield? Se kurja maalaislakimies, joka onnistui tyrimään kunnianloukkausjuttuni raastuvassa miltei kokonaan silkkaa taitamattomuuttaan,'' George puuskahti. 

''Annahan jo sen asian olla, George. Kiihtyminen ei tee hyvää sydämellesi,'' Constance sanoi holhoavaan sävyyn kuten hänellä usein oli tapana puhua ikääntyvälle miehelleen.

''Minun sydämessäni ei ole pienintäkään vikaa. Olen terve kuin pukki ja vetreä kuin nuori poika,'' George huomautti.

''Siitäkin huolimatta, George,'' Constance myöntyi ja pyysi sitten Sebastiania lukemaan lehtijutun ääneen, sillä se herätti hänessä kiinnostusta.

''Tietenkin,'' Sebastian sanoi ja alkoi sitten lukea kuuluvasti: ''Edesmenneen majantalonpitäjä John Blakeyn sukulaispoika, kanadalainen monimiljonääri Nathan Castille on saapunut pitäjään ottamaan perintönsä vastaan. Herra Castille asuu Kanandan Ontariossa, mutta viipyy Englannissa siksi kunnes perintöä koskevat asiat ovat järjestyneet.''

''Kuulostaa siltä, että hän valmistelee majatalon myyntiä hyötyäkseen perinnöstä rahallista. Muutoinhan hän ei olisi ottanut sitä vastaan,'' Constance päätteli.

''Pah! Samantekevää, mitä hän aikoo tehdä,'' George puuskahti ja jatkoi sitten samaan hengenvetoon: ''Sitä en kuitenkaan voi hyväksyä, että kanadalainen perii englantilaisen. Kuuluipa Kanada kansainyhteisöön tai ei. Kyllä siihen pitäisi jokin laki saada, jolla ulkomaalaisten käsiin valuvat perinnöt saataisiin estetyksi!''

Kukaan ei tohtinut perhesovun nimissä ottaa kantaa Georgen esittämään näkemykseen ja hän jäikin siihen käsitykseen, että perhe oli sentään yhtä mieltä asiasta. Ei perintöjä ulkomaalaisille eikä varsinkaan englantilaista omaisuutta ulkomaalaisille.

''Toivotaan, että Castille ei myy kiinteisöä kenelle hyvänsä grynderille,'' Sebastian sanoi ja taitteli lehden, sillä muuta mielenkiintoista hän ei sieltä onnistunut löytämään.

''Jos sinä et lue sitä lehteä enää, niin minä otan sen,'' George sanoi närkästyneenä siitä, että Sebastian ei ollut ymmärtänyt juoksuttaa lehteä hänen luettavakseen oikopäätä.

   Tällöin Constance nousi ylös ja nouti lehden Sebastianilta viedäkseen sen miehelleen.

''Jätetään isäsi lehden pariin ja mennään keskustelemaan olohuoneeseen, jotta emme häiritse isäsi lukurauhaa,'' Constance sanoi ja iski silmää pojalleen.

   George oli viimein tyytyväinen, kun sai aviisin haltuunsa ja alkoikin sitä innokkaasti lukea samalla tuhahdellen ja puhkuen milloin mihinkin lehtikirjoitukseen, josta ei ollut samaa mieltä.

Kartanon olohuone oli kalustettu englantilaiseen tapaan kotoisasti. Se oli mukava ja rauhallinen keskustelupaikka, jossa perheellä oli tapana viettää aikaansa. Salin mukaviin nahkatuoleihin myöskin Constance ja Sebastian kävivät istumaan kunnan tulevaisuutta määrittämään. Näin heidän esi-isilläänkin oli ollut tapana tehdä, sillä Dawpoolin kartanonherruus merkitsi valtaa ja vastuuta koko seutukunnasta. Tämän asenteen oli myös hyvin vahvasti omaksunut vapaaherratar Constance Dwyer, joka oli perinyt kartanon isältään vain siksi, että perheeseen ei ollut syntynyt poikaa.

''Nyt voimme puhua asiaa ilman isäsi välihuomautuksia,'' Constance sanoi ja jatkoi: ''Sinun on mentävä tapaamaan tätä herra Castillea mitä pikemmin sen parempi.''

''No mutta miksi ihmeessä,'' Sebastian ihmetteli.

''Kunnan edun kannalta on tärkeää, että majatalo pysyy omissa käsissämme. Castille varmasti pyrkii realisoimaan kiinteistön mahdollisimman nopeasti ja sitä himoitsevat grynderit ovat haukkana paikalla houkuttelevine tarjouksineen,'' Constance sanoi.

''Ethän vain tarkoita, että sinä ostaisit sen? Olen puheistasi käsittänyt, että meillä ei ole juurikaan enää rahaa tämänkaltaisiin investointeihin,'' Sebastian huomautti.

''Raha on pelkästään neuvottelukysymys, Sebastian. Kyllähän sinä sen tiedät, mutta nyt on tärkeää pelastaa majatalon päätymästä vääriin käsiin ja varmistaa vaalivoittosi seuraavissa kunnallisvaaleissa.''

''En ymmärrä, miten majatalon pelastaminen voisi siihen vaikuttaa.''

''Majoitusliikkeelle ei ole kysyntää täällä, mutta eläkeläiskoti täältä puuttuu. Majatalo sopisi siihen tarkoitukseen paremmin kuin hyvin ja se, joka tekee valtuustoaloitteen asiassa ja ryhtyy sitä myös näkyvästi ajamaan, saavuttaa varmasti kuntalaisten myötämielisyyden hankkeelle.''

Sebastianistakin alkoi hiljalleen tuntua siltä, että majatalon ostamisessa sekä muuttamisessa eläkeläiskodiksi oli yhtäkkiä paljonkin järkeä. Se olisi poliittisesti järkevä liike. 

''Kieltämättä siinä on ajatusta,'' Sebastian myönsi ja jatkoi: ''Tie parlamenttiin voi olla täältä pitkä ja kivinen, mutta toisaalta jokainen yhteiseksi hyväksi otettu askel on lähemmäs lopullista päämärää.''

''Naulan kantaan, Sebastian. Joten sinun on mentävä tapaamaan herra Castillea ennen kuin kukaan ehtii edellemme.''

''Kuka on herra Castille,'' kysyi ääni heidän takanaan.

''Kas, Beatrice! Aina paikalla, kun vähiten odotetaan,'' Constance sanoi lievästi kiusaantuneena taloudenhoitajattarensa aiheuttamasta keskeytyksestä tämän hiiviskeltyä huoneeseen kuin varkain.

''Kyllä vain, rouva vapaaherratar! Saisiko olla virvokkeita?''

''Ei kiitos, mutta voisitko kohentaa hieman tulta, kun kerran olet paikalla ja vailla tekemistä,'' Constance huomautti ivailevasti ja seurasi katseellaan takan ääreen koikkelehtivaa taloudenhoitajaansa.

''Toki, rouva! Jatkakaa vain keskustelua minusta välittämättä,'' Beatrice sanoi ja alkoi sohia ranstakalla hiillosta.

Constance ja Sebastian katsahtivat toisiinsa hymyillen neiti Courtin röyhkeydelle, joka oli siinä määrin läpinäkyvää, että sen täytyi olla seurausta silkasta typeryydestä.

''Voisimmekin musisoida seuraavaksi,'' Constance sanoi vaihtaen aihetta, sillä uteliaan taloudenhoitajan läsnäollen ei voinut jatkaa keskustelua ja tärkein oli kuitenkin tullut sanotuksi.

''Hyvä ajatus. En olekaan ehtinyt soittaa vähään aikaan. Toivottavasti soittotaitoni ei ole täysin ruosteessa,'' Sebastian nauroi.

''Mutta kävisitkö sitä ennen kuitenkin tapaamassa tätä uutta tuttavaamme, jotta saamme asian liikkeelle,'' Constance kysyi.

''Totta kai. Parasta lähteäkin heti,'' Sebastian sanoi.

''Viipyykö Sebastian-herra kauankin asialla,'' Beatrice kysyi ja jatkoi tulen kohentamista.

''Eiköhän se takkavalkea ole jo tullut kohennetuksi, Beatrice,'' Constance sanoi lievästi ärsyyntyneenä. Utelias palvelusväki tiesi ongelmia.

''Aivan kohta, rouva hyvä. Sitä jäin kylläkin miettimään, tuleeko Sebastian-herra päivällisaikaan mennessä kotiin sieltä mihin hän on menossa. Mihin hän onkaan menossa?''

''Nähtäväksi jää, neiti Court. Hyvää päivänjatkoa, äiti,'' Sebastian sanoi noustessaan ylös ja lähtiessään hoitamaan saamaansa tehtävää.

* * *

Majatalo oli kookas rakennus, joka sijaitsi kylän keskustassa ja epäilemättä yhdellä parhaimmista paikoista. Ulkopuolelta tarkasteltuna se näytti olevan sangen hyvässä kunnossa, sillä Blakey oli pyrkinyt kunnostamaan rakennuksen toiveikkaana toiminnan elpymisestä. Sebastian käveli määrätietoisesti ovelle ja soitti arkailematta ovikelloa eikä mennyt aikaakaan, kun ovi tultiin avaamaan.

Sebastian katseli hetken ovensuuhun tullutta miestä lievästi epäuskoisena. Mies ei vastannut sitä mielikuvaa, jonka Sebastian oli hänestä lehtikirjoituksen perusteella muodostanut. Ulkomaalaiseksi monimiljonääriksi mies tuntui liian tavalliselta ja hänen pukunsakin vaikutti siltä kuin se olisi ostettu pelastusarmeijan kirpputorilta.

''Mitä miehiä sitä ollaan?'' mies kysyi ja katseli Sebastiania päästä varpaisiin.

''Hyvää päivää. Te taidatte olla majatalon uusi isäntä,'' Sebastian sanoi ja ojensi kätensä, johon mies epäröimättä tarttui.

''Olenpa hyvinkin. Olen pääjohtaja Castille,'' mies vastasi ja nauroi hersyvästi, sillä hänelle johtajan titteli oli puhdasta itseironiaa.

''Sebastian Dwyer. Kunnanvaltuutettu,'' Sebastian esittäytyi.

''Arvelinkin, että olette jokin kunnan viskaali. Puvustanne päätellen! Eiköhän mennä sisään, jotta byrokratian vaatimat muodollisuudet tulevat täytetyksi. Te englantilaiset kun olette niin sääntöuskollista kansaa,'' Nathan Castille sanoi ja viittoi kädellään Sebastianin sisälle jälkeensä.

''En ole tullut kunnan asioilla. Olen tullut yksityishenkilön ominaisuudessa,'' Sebastian huomautti seuratessaan Castillea sisälle.

''Jaa, jaa. Toivottavasti et pyydä lainaa!''

''Enhän toki,'' Sebastian naurahti kysymyksen absurdiulle. - ''Olen tullut kysymään suunnitelmistanne tämän majatalon tulevaisuuteen liittyen, jos ette pane pahaksenne suorapuheisuuttani.''

''Enhän toki. En ole koskaan pitänyt liiemmin rupattelusta. Mennään aulaan keskustelemaan, niin kerron suunnitelmani pääpiirteittäin,'' Nathan sanoi ja johdatti Sebastianin istumaan aulan sohvaryhmään.

''En salaa sitä, ettenkö pyrkisi päästä eroon tästä mörskästä. Mitä pikemmin sen parempi. Hyvä, jos myynnistä saan perintöveron maksetuksi,'' Nathan sanoi suoraan.

''Siinä tapauksessa suunitelmamme ovat sikäli yhteneväiset,'' Sebastian sanoi.

''Erinomaista, erinomaista,'' Nathan innostui.

''Se on myös syyni tähän vierailuun, herra Castille.''

''Arvasin,'' Nathan nauroi ja jatkoi: ''No! Kirjoitetaanko kauppakirja saman tien?''

''Jospa tulisitte huomenna kartanoon keskustelemaan asiasta tarkemmin, herra Castille. Siinä puoli kahden maissa iltapäivällä esimerkiksi,'' Sebastian sanoi ovelasti.

''Kartanoon kello kahdelta? Onko kyseessä se iso rakennus kirkon takana olevan mäen päällä,'' Nathan varmisteli.

''Kyllä. Sen nimi on Dawpool, vaikka pitäjäläiset sanovatkin sitä Ismayksi.''

''Mainiota! Asutteko  siellä?''

''Kartano on äitini rouva vapaaherrattaren omaisuutta. Sukutila,'' Sebastian huomautti kierrellen, sillä ei tahtonut myöntää suoraan asuvansa yhä kotona.

''Vapaaherratarko haluaa ostaa majatalon?'' Nathan kysyi ja hänen äänensävynsä muuttui kireämmäksi.

''Näinkin asia voidaan ilmaista.''

''Erinomaista! Enollani olikin tapana sanoa, että ennen Dawpoolin joki jäätyy kuin kartanon vapaaherratar jättää kotipitäjän oman onnensa nojaan!''

   Sebastian ei ollut täysin varma, oliko kysymys kehusta vai ivasta, mutta naurahti kevyesti todeten:

''Toivottavasti vain hyvässä mielessä!''

   Tällöin Nathan ampaisi ylös tuolistaan ja katsoi Sebastiania.

''Tulen huomenna kartanoon kahdelta. Eikö se niin ollut,'' Nathan varmisteli.

''Näin ajattelimme,'' Sebastian totesi.

''Pidetään siitä kiinni! Nyt minun on kuitenkin mentävä. Lähden kokeilemaan golfkenttäänne, kun täällä kerran on oikein golfklubi ja kaikki. Kiitoksia käynnistä, nuori mies. Mikä olikaan nimenne?''

''Sebastian Dwyer.''

''Näemme huomenna, Dwyer. Kertokaa vapaaherrattarelle, että vastaan kutsuunne suurella mielenkiinnolla,'' Nathan sanoi ja näytti kädellään Sebastianille merkiksi, että oli aika lähteä.

Sebastian palasi kartanoon vasta iltahämärän aikaan. Hänkin oli poikennut golfkerholla, mutta Castille oli kadonnut palloineen ja mailoineen kentille eivätkä he tavanneet enää sinä iltana. Nathanin käytös kuitenkin mietitytti Sebastiania. Oliko se hyvä vai huono merkki? Olisiko kenties edesmennyt Blakey puhunut kartanoa vastaan vai minkä vuoksi tuo mies muutti käytöstään niin merkillisesti, kun vapaaherratar oli tullut puheeksi?