Osa 8
Pitäjän mahtinaisten riveihin pyrkivä ruustinna Geraldine Durham ei ollut uskoa silmiään, kun hän selaili päivänlehteä pappilan komeassa salissa. Hän järkyttyi pahanpäiväisesti, mutta tointui vähintäänkin yhtä nopeasti ja sen jälkeen hän raivoistui.
''Minut on petetty! Minut on petetty!''
Kirkkoherra Charles Durham, joka oli asettunut mukavasti aamunokosille aamiaisen uuvuttamana, säpsähti hereille vaimonsa rääkäisyn välittömänä ja väistämättömänä seurauksena.
''Mikä on vialla, sinä elämäni valo ja aamunkoitto?'' Charles kysyi haukottelen ja oikaisi samalla jäseniään.
''Voitko kuvitella, mutta säätysisareni on pettänyt minut!'' Geraldine vaikeroi. ''Kerrassaan pöyristyttävää, vaikka minä niin lirkutin hänelle ystävyyden sanoja!''
''Millä tavalla hän nyt on muka sinut pettänyt?'' Charles ihmetteli ja istui vaimonsa seuraan.
''Vapaaherratar kaappasi varainkeruukampanjani. Täällä sanotaan, että kartanonrouva Constance Dwyer toimii kirkon kunnostamiseksi tähtäävän varainkeruun suojelijana ja kartanossa järjestetään hyväntekeväisyysillalliset,'' Geraldine parahti lähes itkun partaalla.
''Mutta sinähän itse pyysit häntä varainkeruun suojelijaksi,'' Charles huomautti ja kummasteli vaimonsa reaktiota.
''Niin, niin, mutta tarkoitus oli, että minä olen esillä ja johdan varainkeruuta!'' Geraldine itki. '' Lehdessä ei edes mainittu minua, vaikka olen sentään ruustinna. Tämä on tyylipuhdas vallankaappaus!''
Charles ei tiennyt, mitä hän olisi sanonut. Pohjimmiltaan Geraldine polkaisi varainkeruun, jotta voisi kiillottaa kilpeään.
''Vapaaherratarren joutaisi tuomita kadotukseen!'' Geraldine henkäisi.
''Näin pappina minun on huomautettava sinulle, rakas vaimoni, nimittäin anteeksiannon merkityksestä,'' Charles sanoi. ''Kartanonrouva on epäilemättä oleva kadotuksen lapsi, mutta häntäkin kohtaan tulee osoittaa armoa ja anteeksiantoa, jotta kadotus ei odottaisi myös sinua!''
''Säästä lorusi kirkkorahvaalle!'' Geraldine suuttui. ''Lähden kartanoon vaatimaan, että kunniani palautetaan.''
Laskeutuessaan alas pappilan kuistin rappuja Geraldine tyyntyi hieman, sillä hän sai mielestään tuumista mitä mainioimman. Jospa hän antaisi vapaaherrattaren maistaa omaa pahanmakuista lääkettään kostoksi siitä, miten oli kaapannut itseltään ylhäiseltä ruustinnalla verrattoman varainkeruukampanjan.
Geraldine otti matkapuhelimensa turpeaan kouraansa ja soitti vapaaherrattarelle, joka vastasi pitkän odottelun päätteeksi.
''Täällä soittaa säätysisarenne, itse ruustinna, arvoisa vapaaherratar!'' Geraldine lirkutti hunajaisella äänellä. ''Luin juuri lehdestä varainkeruukampanjan julkistamisesti ja olen varma, että lahjoituksia kertyy punta punnan päälle!''
Sitten Geraldine piti pitkän monologin omasta merkityksestään ja tärkeydestään osana varainkeruuta, unohtamatta tietenkään vapaaherrattaren roolia sen suojelijana.
''Minulla oli toki muutakin asiaa,'' Geraldine muisti, kun puhelua oltiin jo lopettelemassa. ''Ajattelin, että voisin tarjoa kartanon väelle illallisen pappilassa tänään. Sopisiko se? Mainiota, mainiota!''
Geraldine lopetti puhelun voitokkaissa tunnelmissa ja yritti kovasti saada kasvoilleen samanlaisen mairean hymyn kuin oli ollut havaitsevinaan vapaaherrattaren kasvoille vilahtavan, kun tämä oli kertonut tapaansa lehtimiehen.
Kartanolla odottamattomasta illalliskutsusta hämmentynyt Constance suuntasi suorinta tietä keittiöön sisäkkönsä Beatrice Courtin pakeille, joka ilahtui vapaaherrattaren poiketessa häntä varta vasten tapaamaan.
''Rouva Durham pappilasta soitti ja kutsui sinut illalliselle,'' Constance selitti.
Beatrice hämmentyi, sillä hänelle ei kukaan illalliskutsuja lähettenyt ja kaikista vähiten sitä saattoi odottaa ruustinnalta, joka oli käyttäytynyt hävyttömästi vierailullaan kartanossa.
''Siis minutko on kutsuttu?'' Beatrice hämmästeli.
''Ruustinna sanoi selvästi, että hän haluaa tarjota kartanon väelle illallisen,'' Constance selitti rauhallisesti. ''Kenties hän haluaa hyvitellä käytöstään ja tarjoaa illallisen anteeksipyyntönsä eleenä.''
Beatrice oli epäilevä ja kysyi, että onko hänen pakko mennä.
''Ei tietenkään, mutta voit halutessasi mennä,'' Constance sanoi.
Beatrice mietiskeli. Mahtaisiko ruustinnan valmistaman illallisen taso olla suorassa suhteessa hänen epämiellyttävään pärstäkertoimeensa?
''Onkohan rovasti paikalla?'' Beatrice kysyi.
''Uskoisin hänenkin olevan siellä,'' Constance vastasi.
''Sitten voin mennä, jos kirkkoherrakin on paikalla ja voi syödä ruustinnan keitoksia,'' Beatrice sanoi huojentuneena.
Constance lupasi välittää ruustinnalle vahvistuksen siitä, että väki tulee illalliselle pappilaan. Hän lähtiessä keittiöstä Beatrice kiirehti hänen peräänsä ja pysäytti käytävässä, sillä hänellä oli mielestään tärkeää asiaa, joka rouvakullan tulisi tietää!
''Minun on välttämätöntä puhua kanssanne kartanon kunniaa uhkaavasta asiasta, rouva!'' Beatrice solkotti.
''Rauhoitu ja kerro, mistä on kysymys,'' Constance sanoi rauhallisesti.
Beatrice takelteli, mutta sanottava hänen oli mitä aikoikin, sillä kysymys oli hyvin huolestuttava asiasta.
''Sebastian-herra ja kanadalaisneito seurustelevat,'' Beatrice kuiskasi hyvin hiljaisella ja pelokkaalla äänellä Constancen korvaan. ''Näin, kun neiti Castille hiippaili ulos Sebastian-herran kamarista eilisaamuna!''
''Kiinnostavaa,'' Constance sanoi ja kysyi sitten, millä asioilla Beatrice itse siellä oli liikkunut.
''Kuulin kolinaa vintiltä ja menin tarkistamaan, onko siellä murtovaras!'' Beatrice sopotti.
''Murtovartkaa tunnistaa siitä, etteivät ne pidä juurikaan meteliä,'' Constance sanoi huvittuneena. ''Oletko varma, että Sebastianin huoneesta tuli ulos neiti Castille?''
''Menen vaikka valalle!'' Beatrice sanoi ja ilmoitti vahvistavansa asian vielän omantuntonsa kautta.
''Vakuuttavaa, kiitoksia,'' Constance lausui. ''Voisimmeko sopia, että tämä tieto pysyy näiden seinien sisäpuolella? On tärkeää, että väärät huhut eivät lähde liikkeelle.''
''Voitte luottaa minuun, minä en juorua!'' Beatrice hymyili lisäten, että hän on mietä luotettavin henkilö.
''Sen näemme aikanaan,'' Constance sanoi huvittuneena ja lähti.
Beatricen kertoma jäi mietityttämään Constancea, joten hän ehdotti Sebastianille ratsastusretkeä. Varsinkin, kun Sebastian vietti nykyään paljon aikaa nimenomaan opettamassa Grace Castillea ratsastamaan.
''Ajatuksesi taitavat olla nykyään kaikkialla muualla kuin päivänpolitiikassa, Sebastian,'' Constance aloitti.
''Ei suinkaan,'' Sebastian kielsi ja kertoi valmistelleensa kahta aloitetta kaupunginvaltuustolle.
''Mitä aloitteita?'' Constance kysyi ovelasti.
Sebastian kuitenkin tajusi, että oli hölmöä mainita koko asiasta.
''Oikeastaan ne liittyivät eläkeläiskotiin, mutta varmaankin ne on jätettävä pöytälaatikkoon odottelemaan parempaa päivää, kun koko eläkeläiskotihanke näyttää hautautuvan,'' Sebastian selitti.
Constance huokaisi.
''Kuulin kiinnostavan huhun, että neiti Castillen on nähty hiiviskelevän ulos huoneesta eilisaamuna,'' Constance sanoi.
''Court tietysti!'' Sebastian puuskahti närkästyneenä.
''Onko mieleesi juolahtanut, että tuollainen voi laukaista ikävän huhumyllyn ja vahingoittaa mainettasi, joka toistaiseksi on erinomainen?'' Constance kysyi tiukasti.
''Etkö voisi lähettää Courtia matkoihinsa nuuskimasta asioita, jotka eivät hänelle kuulu, kuten esimerkiksi yksityiselämämme?'' Sebastian vastasi kiukustuneena.
''Ei ole kysymys sisäköstä, Sebastian, mutta sinun maineestasi,'' Constance sanoi. ''Seurustelusuhde...''
''Emme seurustele!'' Sebastian huudahti painokkaasti.
''Oli mitä oli,'' Constance sanoi rauhallisesti. ''Lopeta hänen tapailunsa tai julkista suhde, mutta huhuilta on katkaistava siivet ennen kuin koko pitäjä tietää. Parlamenttiedustajan takaa ei saa löytyä aineksia potentiaalisiin häväistysjuttuihin.''
Sebastian oli turhautunut.
''Hyvä on, teen mitä täytyy,'' Sebastian taipui. Parlamenttiedustajaksi tähdättiin maine edellä.
Keventääkseen kiristynyttä tunnelmaa Constance ehdotti, että he pitäisivät leikkimielisen laukkakisan ja jättäytyi äidillesti Sebastianista jälkeen ikään kuin antaakseen tämän voittaa, koska oli lapsi. Sebastian tosin oli jo kasvanut aikuiseksi, mutta äidin suhtautumiseen se ei suinkaan vaikuttanut.
Pappilan salin pitopöytä oli katettu niin koreaksi suinkin. Ruustinna arvelikin, että hänen loistelias kattauksensa häikäisee kartanon väen ja he lentäisivät selälleen hämmästyksestä.
Pappilan isäntäpari oli pukeutunut parhaimpiinsa. Geraldinella oli oikea pitkä iltapuku yllään ja Charles oli jotunut enemmän tai vähemmän pakotetusti sonnustautumaan smokkiin.
Sovittuna aika ovikello soi ja Geraldine komensi miehensä avaamaan, sillä hänen itsensä tuli ehtoisana emäntä loistaa salin puolella.
Hämmästys oli suuri, kun kartanon isäntäparin sijasta sisään astuikin piika.
''Missä vapaaherratar ja kenraali?'' Geraldine kyseli tyrmistyneenä.
''Ette kutsuneet heitä, ruustinna,'' Beatrice sanoi kainosti.
''Minä soitin vapaaherrattarelle henkilökohtaisella matkapuhelimellani ja kutsuin kartanon väen illalliselle ja hän vahvisti, että väki tulee ja kiitteli kutsusta,'' Geraldine solkkasi kiukkuisena.
''Tässähän minä olen, rouva ruustinna,'' Beatrice sanoi ystävällisesti. ''Ei kartanossa muuta väkeä olekaan kuin arvostettu taloudenhoitajatar.''
Tällöin Charles otti osaa keskusteluun.
''Rakas vaimoni, luultavasti kartanonrouva ymmärsi sinun tarkoitettaen palvelusväkeä,'' Charles huomautti.
''Väki kuin väki ja tässä sitä ollaan,'' Beatrice hymyili ja istui pöytään nauttiakseen pappilan vieraanvaraisuudesta. ''Onko tämä kenties vihanneskeittoa, rouva Durham?''
''Rakkaan äitini perintöreseptillä keitettyä hapanimeläsoppaa herraskaiseen makuun,'' Geraldine selitti ja tunsi silti suurta kiukkua.
Ruokailun jälkeen suuttumuksen riivaamaa Geraldine pyysi Beatricea poistumaan ja valitelli ankaraa päänsärkyä, jonka arveli johtuvan illallisia varjostaneesta väärinkäsityksestä.
Geraldine yritti rentoutua vielä vuotteessakin, mutta vihastus ei tuntunut hellittävän.
''Miten nöyryyttävää! Ensin varainkeruukampanjani kaapataan, sitten kaiken kukkuraksi minut pannaan illastamaan kyökkipiian kanssa!'' Geraldine vaikeroi miehelleen.
Charles ei välittänyt ottaa juurikaan kantaa, sillä hänen olisi thenyt mieli syödä huikopalaa, sillä Geraldinen äidin reseptillä keitetty hapanimeläkeitto ei varsinaisesti ollut kulinarismin huipentuma. Vatsallakin on vanhastaan omat vähimmäisvaatimuksensa.
''Meitä vastaan on punottu salajuoni!'' Geraldine väitti. ''He aikovat kaapata koko seurakunnan haltuunsa. He hamuavat arvoa ja asemaamme!''
''Haluaisin laujsua sinulle neuvon, rakas vaimoni!'' Charles sanoi ja yritti kuulostaa jälleen kunnolliselta papilta. ''Jätä vapaaherratar marinoitumaan omissa liemissään. Tärkeintä on keskittyä voitelemaan kirkonisännistöä ja kenraalia, jotta saan palkankorotuksen!''
''Vapaaherratar on silti nöyryyttänyt minua, joka olen sentään hänen kanssaan samaa säätyäkin,'' Geraldine väitti katkerasti. ''Ylhäisen ruustinnan ja rovastittaren kunniaani on loukattu!''
Charles ei jaksanut kuunnella ja käski ajatella mieluummin palkankorotusta.
''Palkankorotuksesi ei mene ruustinnan kunnian edelle!'' Geraldine sanoi ponnekkaasti ja julisti miehelleen, että hän kaappaa varainkeruukampanjansa takaisin ja sen jälkeen vapaaherratar on nöyrää naista itsensä ruustinnan edessä lopunikänsä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti