Osa 50
Kirkkoherra Charles Durham tunsi olevansa voimiensa tunnossa. Hän oli saanut palautettua seurakunnan taloushallinnon hoidettavakseen, kuten hänen virkaansa kuului pitäjän pappina. Ennen kaikkea hän oli kuitenkin onnistunut puskemaan läpi kirkollisveron korotuksen, kun voimasuhteet olivat kirkkoneuvostossa kääntyneet hänen edukseen.
''Kokous sujui kerrassaan mainiosti ja voisi jopa sanoa, että onni suorastaan hymyilee minulle ja sinulle, kukkaseni,'' Charles myhäili tyytyväisenä vaimolleen.
''Valta ja voimat ovat pian ylhäisissä käsissämme,'' Geraldine virkkoi ja piti varmana, että kotvan kuluttua heidät luettaisiin pitäjän kärkikaartiin ja kreivikunnan hienostopiirien kermaan.
Tällaiset asiat eivät kuitenkaan Charlesia kiinnostaneet, sillä häntä kiinnostivat vain laskelmat. Kirkollisveron korotus toisi seurakunnan kassaan yli tuhat puntaa lisää tuohta, jolloin kirkkoherran vuosipalkka palaisi ennalleen.
''Meidän on korotettava myös kirkollismaksuja!'' Charles keksi. Hautausmaksuja ja vihkimaksuja nostamalla seurakunnan kassaan voisi virrata toinenkin tuhatlappunen.
''Vuosipalkkani voisi nousta tonnilla,'' Charles intoutui. Jos veroja ja maksuja korotettaisiin myös tulevina vuosina, niin köyhäkin pappi pääsisi kiinni selvään leipään.
''Ooh! Meistä voi tulla hyvinkin rikkaita ja sinua saatetaan pian kutsua todelliseksi kirkkoruhtinaaksi!'' Geraldine riemastui. ''Voimme palkata pappilaan huushollerskan kuten kartanossa!''
Charles oli kuitenkin eri mieltä. Hän tarvitsisi itselleen apulaisen, joka voisi jakaa hänen henkisesti raskasta työtakkaansa. Geraldine katsoi miestään äkäisesti.
''Huushollerska pappilaan!'' Geraldine sanoi painokkaasti ja huomautti, että hänellä tuli olla palvelijatar, koska säätysisarellaan kartanon vapaaherrattarellakin oli sisäkkö.
''Kappalaisen palkkaaminen on helpompi perustella kirkkoneuvostolle,'' Charles huomautti.
''Mutta pappilan herrasväellä on kuitenkin arvonsa ja asemansa, joka vaatii palveluskuntaa,'' Geraldine jankutti.
''Meidän pitää tuumia, miten kasvatamme seurakunnan tuloja, jotta pääsimme kiinni kahisevaan,'' Charles sanoi ja keksi sitten, että seurakunta vuokratkoon kirkkoa konserttien pitopaikaksi ja hieroi käsiään yhteen kuin ovelampikin kauppamies konsanaan.
Kenraali George sai tiedon kirkkoneuvoston kokouksen käänteistä puhelimitse Charlie Wrightiltä, joka oli pitänyt henkilökohtaisena kunnia-asianaan kertoa tapahtumista niille, joita ne pohjimmiltaan koskettivat kaikista eniten.
''Valitutti vaimonsa kirkkoneuvostoon? Se typerys!'' George puuskahti ja kuunteli, mitä muuta kerrottavaa Wrightillä oli kokouksen tiimoilta.
''Nyt se mies aikoo kavaltaa loputkin kirkon rahoista? Vaatikaa joka kuukausi tilintarkastus!'' George neuvoi.
''Soitan heti huomenna tuomiokapituliin ja laitan sen papinruojan touhuille pisteen,'' George puuskahti kuultuaan loputkin ja kiitti Wrightiä suoraselkäisen miehen soitosta. Jäi sentään kirkkoneuvostoon yksi mies.
Puhelun päätyttyä George huokaisi syvään ja pudisti päätään. Sitten hän suuntasi kirjastohuoneeseen, missä tiesi vaimonsa olevan parhaillaan lukemassa.
''Soittaja oli Wright,'' George sanoi ja istuutui. ''Wright on kunnon mies, suoraselkäinen ja rehti. Hänestä olisi tullut hyvä sotilas!''
Constance huokaisi ja nosti katseensa kirjasta.
''Hänellä oli varmaankin jotain asiaa?'' Constance kysyi. Wright oli kenties kunnon mies, mutta hän ei varsinaisesti ollut mikään rupattelija, joka soittaisi kuulumisia kysyäkseen.
George oli hetken hiljaa.
''Tänään oli kirkkoneuvoston kokous,'' George aloitti ja valitti, miten hänen unohti mennä kokoukseen pitsaperijättären yllätysvierailun takia. Heidän oli täytynyt tehdä erillinen sopimus kaupan purkamisesta, jota Carmen oli syynännyt suurennuslasin läpi italialaisilla silmillään ja vähäisellä järjellään vilppiä peläten.
Constance siirsi kirjan syrjään, sillä hän osasi päätellä, että kirkkoneuvoston kokouksessa oli tapahtunut jotain odottamatonta.
''Se korruptoitunut surkimus ja tekopyhä papin irvikuva valitutti oman vaimonsa kirkkoneuvostoon!'' George paljasti ja yritti hillitä kiihtymystään. ''Voitko kuvitella? Kaikista järkijättöisistä typeryksistä Geraldine Durhamin!''
Constance naurahti. Kieltämättä ruustinnan valinta tärkeään kirkolliseen luottamustoimeen oli seurakunnan uskottavuuden kannalta harha-askel.
''Eikä siinä vielä kaikki!' George kertoi kiihdyksissään. ''Ne hullut palauttivat kirkkoherralle seurakunnan varainhoidon. Pian se papinkuvatus kavaltaa kaikki kirkon rahat omiin taskuihinsa!''
Constancea huvitti.
''Pian kerrot, että he nostavat papin palkkaa ymmärtämättä, että seurakunnan varat eivät riitä edes yhden punnan korotukseen,'' Constance nauroi huvittuneena.
George vakavoitui.
''Kyllä he ovat sen huomioineet,'' George sanoi. ''Valitettavasti!''
Constance loi mieheensä kysyvän katseen.
''He korottavat kirkollisveroa kaksikymmentä pinnaa,'' George paljasti ja sadatteli päätöstä typeryyden huipentumaksi, joka on voinut kypsyä vain kirkkoherran kaltaisen pölvästin pääkopan ahneissa sopukoissa.
''Kaksikymmentä prosenttia?'' Constance kysyi hämmästyneenä. ''Kieltämättä kunnianhimoinen korotus. Luulevatko he, että seurakuntalaiset suostuvat maksamaan?''
''Ainakin he luulevat, että Dawpoolin kartanonrouva maksaa, mutta siinä ne houkat erehtyvät pahemman kerran,'' George sanoi ja nauroi makeasti.
Constancea ei erityisemmin naurattanut. Hän maksoi henkilökohtaisesti kolmanneksen kaikista kirkollisveroista, sillä seurakuntasäännön mukaan Dawpoolin kartanon omistajan velvollisuus oli maksaa vuokralaistensakin kirkollisvero.
''Et tietenkään maksa!'' George sanoi painokkaasti ja ilmoitti heti huomisaamuna ottavansa yhteyttä tuomiokapitulin hallintovirkamieheen, joka oli hänen hyvä ystävänsä ja toiminut aiemmin rykmentinsaarnaajana.
''Ei vaivata tuomiokapitulin virkamiehiä suotta, George,'' Constance sanoi ja naurahti kevyesti. ''Me tietenkin vaihdamme pappia ja toivotamme pastorille terveyttä ja pitkää ikää toisaalla.''
George katsahti vaimoaan. Ajatus papinruojan erottamisesta oli erinomainen, ja näin heidän olisi pitänyt tehdä jo silloin, kun papinkuvatus hoippui harhaisen vaimonsa kanssa pitäjään.
''Sitten ei muuta kuin valitus tuomiokapituliin ja pappi saa lähteä täältä heti, kun hiippakunnassa kuullaan hänen toilailuistaan!'' George intoutui.
Constance pudisti päätään.
''Emme häiritse tuomiokapitulia, George,'' Constance sanoi rauhallisesti ja huomautti, että seurakunnan mainetta tuli suojella häväistysjutulta. ''Me tietenkin hoidamme tämän hienovaraisesti ja huomaamattomasti.''
George oli valittamisen kannalla, sillä papin saattoi erottaa virastaan vain tuomiokapituli.
Constance katsoi kokonaan pois päin miehestään ja hymyili.
''Hän tulee tietenkin pyytämään vapaaehtoisesti eroa,'' Constance naurahti.
Majatalon emäntä Christine Weir seisoi ravintolasalin puolella ja lopetteli puhelua, kun hänen sihteerinsä Adriana Vaccio hiiviskeli paikalle.
''Salakuuntelitko yksityispuheluani?'' Christine kysyi kiukkuisena. ''Sinulla ei ole mitään oikeutta kuunella armollisen emäntäsi puheluita!''
''Enhän toki!'' Adriana kiisti ja kertoi itsekin juuri lopetelleen puhelun lordiluutnantin sihteerin kanssa.
''Erinomaista! Hän vahvisti tulonsa,'' Christine päätteli ja ilmoitti, että lordiluutnantti saa pitää maljapuheen hänen kunniakseen majatalon avajaisissa.
''Olen pahoillani, Christine, mutta lordiluutnantti ei pääse paikalle,'' Adriana selitti kiireesti. ''Hän on päivällisillä samana iltana, joten hän ei voi vastata kutsuun.''
Christine hermostui.
''Minun kutsustani ei kieltäydytä! Muistutitko häntä yliotteeni raastavasta voimasta?'' Christine tivasi.
''Yritin, mutta hän vain sanoi, että hänen kalenterissaan ei ole tilaa sinä päivänä ja ehdotti, että vaihtaisimme päivää,'' Adriana selitti.
''Minähän en muuta omia aikataulujani jonkun lordiluutnantin takia! Menet ja pakotat hänet paikalle,'' Christine ohjeisti.
Adriana ällistyi. Miten hän voisi mennä sanelemaan lordiluutantille, että tämän pitäisi osallistua avajaisjuhlallisuuksiin, jos hän ei kerran pääse paikalle.
Christine ei kuitenkaan hyväksynyt vastalauseita.
''Sinä viuru!'' Christine ärähti. ''Sinun takiasi menetin sorakaivoksen, koska sinä et tehnyt pohjatyötä kunnolla ja sinun takiasi kartanonrouva nöyryytti minua. Sinun takiasi en kuitenkaan menetä avajaisteni tärkeintä kunniavierasta, joten sinä saat luvan painostaa lordiluutnantin paikalle ja muistuttaa häntä yliotteestani!''
Ennen kuin Adriana ennätti sanoa puolta sanaa, heidän nahistelunsa keskeytyi remakkaan nauruun, joka kuului oleskeluhuoneen puolelta.
''Kuka halvattu julkeaa nauraa armollisen emännän läsnäollen?'' Christine puuskahti ja siirtyi sihteerinsä kanssa aulaan.
''Minä halvattu se vain olin! Sanoitko juuri äskettäin, että sinulla on yliote lordiluutnantista?'' Salvatore Maranzano kysyi ja nauroi pilkallisesti. ''Ei sinulla mitään yliotetta ole lordiluutnatista, kuten ei kenestäkään!''
''Julkeatkin tungetella loisteliaan maaseutuhotellini hienoihin saleihin pilkkaamaan armollista emäntääsi, senkin mädännyt kalanperkuujäte!'' Christine puuskahti loukkaantuneena.
''DON MARANZANO EI OLE KALANPERKUUJÄTE!'' Sal alkoi mylviä.
''Ole huutamati!'' Christine komensi ja muistutti kultaisista käytöstavoista. Aristokraattiset käytöstavat olivat vähintä, mitä armollinen emäntä saattoi vaatia.
''Don Maranzano ei piittaa kultaisista käytöstavoista piiruakaan!'' Sal puhisi ja ilmoitti, että on tullut suorittamaan ulosmittausta maksamattomien velkojen tähden. La Famiglia Maranzano ei ole hyväntekeväisyysjärjestö, jolta piskuisten majatalojen emännät voivat pyytää palveluksia ilmaiseksi.
''Uskallatkin! Ripustan sinut killuttimistasi kattokruunuun, jos kajoat omaisuuteeni,'' Christine puuskahti ja ilmoitti kutsuvansa poliisin, joka poistaisi Salvatore Maranzanon kaltaisen paatuneen pikkurikollisen maasta.
''Don Maranzanolla on tätä nykyä laillinen oleskelulupa, joten sinä et voi tehdä mitään, Christine, muuta kuin maksaa velkasi,'' Sal sanoi voitokkaasti.
''Bluffaat!'' Christine väitti. ''Minähän en sinulle mitään maksa, koska mitään operaatiota ei myöskään tapahtunut!''
Maranzanoa ei kuitenkaan asia kiinnostanut. Tehtävä oli annettu ja se oli aloitettu, joten velka alkoi juosta toimeksiantohetkestä.
''Jos et halua korvata vaivojani rahallisesti, niin olemassa on toinenkin vaihtoehto,'' Sal sanoi yhtäkkiä.
Christine naurahti halveksivasti. Hourailua!
''Sinun vaihtoehtosi on kalppia matkoihisi tai menettää päänahkasi minulle! Annan sinulle armollisesti aikaa valita ja istua mietinnän ajaksi alas, sillä vanhuuttaan rapistuneet polvesi kuitenkin ovat pettämäisillään!'' Christine puuskahti ja kävi itsekin istumaan.
Christinen yllätykseksi Sal ei sanonut vastalauseita ja istuutui seuraksi.
''Me voisimme tehdä tällä majatalolla rahaa, Christine,'' Sal sanoi ja silmäili ylimalkaisesti ympärilleen.
''Voisimme, mutta emme tee, sillä minä varjelen mainettani luotettavana liikenaisena ja valitsen liikekumppanini tarkoin,'' Christine vastasi pilkallisesti.
Sal tuhahti.
''Majatalon pitäminen ei tee sinusta liikenaista, Christine!'' Sal väitti ja huomautti, että Christineä luotettavana pitivät korkeintaan Hollowayn vanginvartijat, koska hän ei ollut yrittänyt karata.
Adriana, joka oli baaritiskin takaa sivusta seurannut keskustelua, huudahti loukkaantuneena: ''Kartanonrouvan valheita!''
''Kehtaatkin levitellä minusta tuollaisia juttuja!'' Christine puuskahti pahastuneena. ''Puhtoinen maineeni on minulle kunniakysymys ja mitkään valheet eivät muuta mustaa valkoiseksi!''
Sal vaikeni.
''Tarjoan sinulle mahdollisuutta tehdä rahaa tällä paikalla, Christine,'' Sal huokaisi ja toivoi, että saisi palautettua keskustelun takaisin oikeille urille.
''Miten sinä voisit tehdä rahaa minun hotellillani? Sinä, joka olet tillintallin päivästä toiseen ja aivan valmis siirtymään vanhainkotiin muiden dementikkojen joukkoon?'' Christine kyseli pilkallisesti.
Salvatore Maranzano puri hampaita yhteen.
''Voisin järjestää sinulle asiakkaita,'' Sal sanoi.
''Jos tarkoitat nappulasarjassa painivan rikollisperheesi majoittamista hienoihin huoneisiini, jotka on kalustettu maksukykyisille asiakkaille, niin ei kiitos!''
''Tiedät vanhastaan, että minulla on hyvät suhteet Lontoon italialaisiin,'' Sal pihisi loukkaantuneena. ''On rikasta aristokraattia, menestyvää liikemiestä, joilla ei ole pikkurahasta puutetta!''
Christine heilautti kättään halveksivasti, mutta ei sanonut mitään.
Sal tiesi, että Christine kuunteli ja harkitsi.
''Ehdotan, että teet minusta osakkaan. En ota puntaakaan ulos, jota en ole hotelliin tuonut,'' Sal sanoi. Christine voisi vain voittaa.
''Minäkö ottaisin sinut osakkaaksi? Turha kuvitellakaan!'' Christine kieltäytyi.
''No mitä? Järkevä ehdotus ja molempia hyödyttävä,'' Sal puuskahti närkästyneenä. ''Luulin, että sinulla on hitunen liikeälyä.''
''Julkeatkin! En olisi niin rikas kuin olen, mikäli minulla ei olisi rautaista liikemiesvaistoa!'' Christine huudahti. ''Voisin kuitenkin harkita asiaa tietyin reunaehdoin!''
Sal hämmästyi, sillä hän oli jo hetken ehtinyt luulla pelin menetetyksi.
''Jos haluat osakkaaksi ja saada osinkoa hotellistani, sinä teet minulle erään palveluksen!'' Christine sanoi ovelasti ja piti katseensa tiukasti kiinnitettynä Maranzanoon. ''Haluan, että poltat Constance Dwyerin talon maan tasalle kostoksi siitä, että hän koskaan uskalsi nöyryyttää suurta Christine Weiriä!''
Sal ällistyi.
''Olet hullu! Järjetöntä typerehdintää!''
''Se on ehtoni osakkuudelle. Ota tai jätä, jos haluat täältä saada muutakin kuin vaivaisen portieerin työn!'' Christine julisti ja komensi Adrianaa tuomaan heille lasilliset samppanjaa alkavan liikesuhteen kunniaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti