40. Rahan polte
40. Rahan polte
Egertonien talo oli eittämättä pitäjän komeimpia. Sen oli rakennuttanut Greathamin pormestarina toiminut Francis Egerton, jonka kuoltua talon peri hänen poikansa. Maxwell oli opiskellut maataloutta ja valmistuttuaan ryhtynyt maanviljelijäksi vuokraamalla Wrightin Stuckien talon maat, koskapa he olivat luopuneet tilansa viljelystä.
Kannatuskorttien keruumatkalta kotiutunut Patricia kertoi miehelleen ihmeellisestä neiti Weiristä, jonka tuki muka oli välttämätön hänen parlamenttivaaliehdokkuudelleen.
''Hänen häpeilemätön, mutta samalla kadehdittavan vilpitön luonteensa ja tinkimätön määrätietoisuutensa teki minuun lähtemättömän vaikutuksen'', Patricia kertoi ihaillen.
Maxwell oli vaitonainen. Sen perusteella, mitä hänen vaimonsa oli kertonut neiti Weiristä ja mitä hän oli itse lukenut sanomalehdistä oli Patrician maalaama kuva turhan ruusuinen.
''Ja tämä neiti Weir sitten lupasi sinulle vankkumattoman tukensa?'' Maxwell kysyi lopulta.
''Hän lupasi tukensa, mutta ei ilmaiseksi'', Patricia kertoi posket punottaen.
Maxwell huokaisi syvään. Niinpä tietysti, kuka hänen vaimolleen mitään ilmaisia palveluksia ja tukia tarjoaisi - jokaiseen sopimukseen sisältyi aina pienellä präntätty reunaehto.
''Ja mitä tämä ihmeellinen hyväntekijä sitten halusi vastineeksi?''
Patrician oli kerättävä hieman rohkeutta ennen kuin saattoi kertoa.
''Hän haluaisi talonkirjat pantiksi ja sanoi, että ilman niitä on hänen tukeaan turha odottaa ja tarvitsen hänet ehdottomasti liittolaisekseni!'' Patricia selitti kiihdyksissään.
Maxwell tuskin saattoi uskoa korviaan. Pattyhän oli järjiltään!
''Talonkirjat? Suksikoon kuuseen! Hänhän on ilmiselvä huijari, miten sinä et sellaista käsitä?'' Maxwell puuskahti typertyneenä.
''Sinä et ymmärrä!'' Patricia väitti. ''Tietenkin hän haluaa vastineen tuelleen, koska olen tuntematon ja mitä paremman vastineen hän saa, sitä paremman tuen minä saan ja mahdollisuuteni menestyä vaaleissa kasvavat huomattavasti!''
''Ei sinua kuitenkaan kovinkaan moni tule äänestämään!'' Maxwell sanoi piittamatta vaimonsa tunteista. ''Hyvä jos edes ne, keiden nimet sait tänään kerättyä valitsijayhdistyksesi taakse. Muutenkin tämä koko vaalitouhu on ajattelematonta ja sinulla on muutenkin täysin väärät perusteet lähteä mukaan vaaleihin!''
''Niinhän sinä sanot, koska Sebastian on lapsuudenystäväsi! Suljet silmäsi myöskin siltä, että kartanonväki käyttää tällä pitäjällä hirmuvaltaa'', Patricia väitti. ''Etkö muista, miten vapaaherratar esti minun ja Elizabethin luomuviljelypuuhat Quinnien tilalla?''
''Esti, koska Elizabeth rikkoi räikeästi heidän omaa vuokrasopimustaan, jossa moinen tilan rakennusten vuokraaminen teidän luomubisneksillenne oli kielletty'', Maxwell muistutti närkästyneenä.
''Hän olisi voinut katsoa sormiensa läpi, mutta sen sijaan hän antoi Quinneille varoituksen häädön uhalla. Samalla hän tuhosi minun ja Elizabethin hyvin alkaneen luomuvihanneskaupan!''
''Syytä siitä vain Elizabethia! Tämä sinun pikkusieluinen kaunasi kartanonväkeä kohtaan on naurettavaa'', Maxwell pauhasi. ''Ja nyt sinä vieläpä kuvittelet, että antaisin talonkirjat jollekin lontoolaiselle koijarille! Ihme, ettet kutsunut häntä jo tänne taloa ihastelemaan. Olisi varmaankin ilmoittanut omistavansa sen astuttuaan ovesta sisään kutsustasi!''
Patriciaa sapetti. Miten Maxwell saattoi heittäytyä ratkaisevalla hetkellä tuollaiseksi kitupiikiksi ja pihtariksi talonkirjojen suhteen, kun ne toimisivat ainoastaan panttina tuen saamiseksi. Maxwell suorastaan tuntui tukevan kartanon hirmuvaltaa.
''Tämä on minulle tärkeä asia'', Patricia sanoi oltuaan hetken vaiti. ''Odotan aviomieheltäni tukea, kun on kysymys minulle tärkeän hankkeen edistämisestä.''
''Pyydät mahdottomia! Sitä paitsi isäni testamentissa on selvästi kielletty talon panttaaminen yksityishenkilölle'', Maxwell muistutti.
''Kohtuuton testamenttiehto! Isäsi kartanolta omaksutut hirmuhallinnon opit'', Patricia nyrisi.
''Jos jäät ilman neiti Weirin tukea siksi, etten luovuta talonkirjoja, sille ei mahda mitään. En riskeeraa perintöäni sen tähden, että sinulla on jotain hampaankolossa kartanonväkeä vastaan ja sillä hyvä'', Maxwell sanoi ja kieltäytyi neuvottelemasta asiasta Patrician kanssa. Johtakoon vaikka avioeroon.
Aamun valjetessa mieheensä pettynyt Patricia suuntasi paikkaan, jossa tiesi hänellä olevan aina tarjolla olkapää, jota vasten itkeä. Elizabeth Quinn ei jostakin käsittämättömästä syystä suostunut koskaan vierailemaan Pattyn luona Egertonin talossa. Sai muka siellä aina migreenin, joka johtui jostakin talossa käytetystä rakennusmateriaalista. Hän oli käynyt siellä vain yhden kerran ja pitänyt sen jälkeen viikon mykkökoulua miehelleen.
''Vai tällä tavalla sinä omaisuuttamme hoidat!'' Elizabeth pauhasi karjapihassa miehelleen. ''Lehmät on lypsämättä, samoin kanat on ruokkimatta ja munat keräämättä!''
''Juurihan minä tulin!'' Philip puolustautui loukkaantuneena. ''Olen menossa vasta töitten pariin, mutta ihmettelen mitä sinä täällä teet, kun tavalliset kuorsaat vielä tähän aikaan.''
''Minä tulin tarkistamaan, miten sinä oikeastaan tilantöitä hoitelet. Jos nousisit puoli tuntia aikaisemmin töihisi, tienaisimme enemmän ja pääsisimme irti kartanon ikeestä'', Elizabeth nalkutti.
Kiltti ja kärsivä Philip alistui kohtaloonsa ja vaikeni. Elizabeth ei tosiaan nähnyt rikkaa omassa silmässään, mutta vaati toisilta senkin edestä ponnistuksia. Mikäli asiasta erehtyisi jotakin huomauttaamaan, emäntä alkaisi paasata taas perinnöistään ja Westonin mahtavasta maatalosta, jonka tytär hän oli ja tullut huijatuksi rengin kelkkaan.
Elizabethin pihan yli raikuva saarna tilan kehnosta hoidosta kuitenkin keskeytyi Patrician itkunsekaiseen tervehdykseen.
''Elizabeth! Meidän pitää jutella heti!'' Patricia huuhdahti ääni murtuen.
''Kas, Patty! Huomenta, huomenta!'' Elizabeth huudahti vuorostaan yllättyneenä. ''Varmaankin ihmettelet, miksi olen täällä karjapihassa näissä rytkyissä tähän aikaan aamusta. Tulin vain valvomaan mieheni puolivillaista työntekoa, kun eihän tuo renki osaa isännän elkein edes taloaan hoitaa, olkoonkin kartanon torppa tai ei.''
Patricia tuskin kuunteli, sillä olihan hänellä omiakin huolia ja murheita.
Valitettavasti myös Elizabethilla oli omat huolensa ja murheensa, jotka hän oli tuonut jo monesti esiin.
''Kai sinä tiesit, että minun rahoillani tämä kaikki on alkuunpantu? Tuo isännäntekele oli kartanossa renkinä, kun kävimme vihille. Muuta hän ei ole tämän tilan eteen tehnyt, paitsi huonon vuokrasopimuksen ja heittänyt perintöni hunningolle!''
''Voi, Elizabeth, meillä oli aivan kauhea riita Maxwellin kanssa ja en tiedä, mitä tehdä ja mitä minun pitäisi tehdä!'' Patricia huudahti lähes itkun partaalla.
Tällöin Elizabeth kääntyi hieman pois päin ja karjaisi suureen ääneen:
''Senkin, renki! Katsokin, että työt tulevat tehdyksi! Minä ja Patty menemme nyt keskustelemaan tärkeistä asioista, joista rengit eivät mitään ymmärrä ja voivat keskittyä töihinsä!''
Patty ja Elizabeth keskustelivat ruokailuhuoneen pöydän ääressä, jotta Elizabeth voisi rientää heti keittiöön teepannun viheltäessä. Talossa ei ollut piikaa emäntää passaamassa, koska siihen ei ollut varaa kartanon raivottaren kohtuuttomien vuokrien takia.
Patty selosti Elizabethille kaiken neiti Weiristä ja tuen ehdoista.
''Max kieltäytyy antamasta talonkirjoja, vaikka ilman niitä jään vaille erittäin tärkeää taustatukea!''
''Hän on samanlainen roisto kuin isänsänkin, joka veljeili kartanon riistoruhtinaitten kanssa!'' Elizabeth puuskahti ja jätti mainitsematta, ettei hänkään luovuttaisi talonkirjoja, mikäli hänellä sellaiset olisi. Renkituvan vuokrasopimus sitä vastoin oli se ja sama.
''Minun täytyy saada neiti Weir liittolaiseksi! En voi olla ihailematta häntä, olkoonkin röyhkeä ja julkea, mutta hän on vilpittömän rehellinen sellaisena kuin on'', Patricia selitti.
Elizabeth mielistellen totesi, että siinä oli vasta erinomainen liittolainen jalojen ominaisuuksiensa puolesta.
''Tiesin, että ymmärrät! Sinun täytyy auttaa minua ja keksiä keino, millä saisimme neiti Weirin taakseni'', Patricia selitti.
Elizabeth oli hetken vaiti ja pohti, mitä mutkikkaassa tilanteessa olisi viisainta tehdä.
''Ehdotapa sille neidille, että hän saa talonkirjat vasta vaalien jälkeen ja vain siinä tapauksessa, että sinä häviät vaalit!''
Patricia ällistyi. Ei hän muutenkaan vaaleja voita, joten Elizabethin ehdotus ei tarjonnut ratkaisua suuntaan eikä toiseen.
''Niin minä tekisin ja jättäisin sanomatta, ettei mitään talonkirjoja ole tulossa ja mitä hän voisi siinä tilanteessa tehdä? Ei mitään!'' Elizabeth nauraen huomautti.
''Mutta sehän olisi petos!'' Patricia huudahti. ''Ja hän varmasti vihastuisi ikihyviksi ja mistä tietää, miten vaarallinen vihollinen hänestä kuoriutuu!''
''Pane kova kovaa vastaan ja sano sille neidille, että talonkirjat tulevat vasta, kun tuki on konkretisoitunut vaalimenestyksen muodossa'', Elizabeth sanoi ja valitteli sitten, kun ei osannut tämän parempaa neuvoa tarjota.
Patricia joutui lähtemään Quinnilästä lievästi pettyneenä, sillä Elizabethin tarjoama ystävänneuvo oli kehotus petokseen. Se kutkutti, mutta oli toisaalta riskialtis ja saattaisi olla pahimmassa tapauksessa kranaatti, jonka kaikki sirpaleet osuisivat häneen.
Jotakin oli silti yritettävä, jotta Christine Weir antaisi tuikitärkeän tukensa talonkirjoista huolimatta. Patricia ei auttanut muuta kuin suunnata majatalolle ja toivoa parasta, vaikka neidin sanat kaikuivatkin korvissaan siitä, miten ilman talonkirjoja ei olisi hänen ovelleen asiaa.
Pattyn yllätykseksi Christine ei vaatinutkaan talonkirjoja nähtäväksi ja otti hänet vastaan työhuoneessaan.
''Huomaatte nyt, että olen mitä suopein ja hyväntahtoisin henkilö, rouva Eagleton'', Christine virkkoi.
''Egerton'', Patty yritti korjata.
Christine ei vaivautunut edes ottamaan huomautusta kuuleviin korviinsa. Eagleton tai Egerton, merkityksetön pikkunimi!
''Tiesin jo eilen, että palaisitte tänään luokseni'', Christine lausui ystävällisesti. ''Tiesin senkin, ettette palaisi talonkirjat mukananne.''
''Niinkö?'' Patty kysyi yllättyneenä.
''Tunnistin teissä säkenöivän älyn, vaikka sitä onkin yritetty painaa maahan, mutta Christine Weir tunnistaa lahjakkuuden sellaisen nähdessään!''
Miten mukavalta se tuntuikaan, kun itselle vieras ihminen lausui tämänkaltaisia kohteliaisuuksia, jollaisia ei ollut kukaan aikaisemmin hänelle sanonut. Ei edes miehensä.
''Kiitän teitä kohtuuttoman kauniista sanoistanne, neiti Weir'', Patty lausahti ilmeisen onnellisena ja otettuna saamistaan kohteliaisuuksista.
''Kultaiset käytöstavat, jotka ovat henkisen kehityksen ja sydämen sivistyksen mitta, velvoittavat minut tuomaan julki havaitsemiani myönteisiä ominaisuuksia kanssaihmisistä'', Christine sanoi maireasti.
Patricia oli täysin vaikuttunut ja hänen arvostuksensa neiti Weiriä kohtaan vain kasvoi tämän lausunnon jälkeen. Henkinen kehitys ja sydämen sivistys, miten yleviltä ne kuulostivatkaan!
''Olette hienoin koskaan tapaamani ihminen!'' Patricia huudahti.
''Varmasti. Minunlaisiani ei montaa ole tässä maailmassa ja se on suuri sääli!'' Christine sanoi itserakkaasti. ''Teillä tosin saattaisi olla mahdollisuudet kehittyä kaltaisekseni valioyksilöksi, jos olette tosissanne ja vannotte minulle uskollisuutta silloinkin, kun sen vaatii teiltä moraalista selkärankaa!''
''Panen vaikka pääni pantiksi puolestanne, jos vain autatte minua!'' Patricia huudahti silmät kiiluen ihailusta.
Patricia typertyi. Hän ehti jo luulla, että talonkirjoja ei tarvittaisi lainkaan ja tuki järjestyisi ilman vaatimusta maksusta tai pantista.
''Ajattelin ehdottaa sellaista, että saisitte talonkirjat vasta vaalien jälkeen, mikäli Sebastian Dwyerista tulee vastoin kaikkia odotuksiani pitäjän äänihai'', Patricia selosti.
''Se ei riitä!'' Christine huudahti heti. ''Teidän pitää lisäksi varmistaa, että hän ei pääse myöskään läpi!''
''Teen kaikkeni sen eteen, jotta hän häviää vaalit ja saa lisäksi vähiten ääniä kotipitäjästään'', Patricia sanoi.
''Annan armon käydä oikeudesta, kuten olen tehnyt hyvin monesti pitkän ja uhrautuvaisen elämäni aikana pelkästään muiden ihmisten onnen tähden'', Christine huokaisi. ''Allekirjoitan kannattajakorttinne, minkä lisäksi äänestän teitä vaaleissa!''
''Suuret kiitokseni!'' Patricia huudahti onnellisena. ''Sitten voimme varmaankin neuvotella konkreettisista tukitoimistanne?''
Christine naurahti ja totesi ymmärtävänsä yskän.
''Teen erittäin anteliaan ja avokätisen lahjoituksen vaalikassaanne. Viisikymmentätuhatta ja teidän tulee käyttää koko summa vaalityöhönne!''
''Loistavaa! Jippii!'' Patty kajautti ilmoille täysin pidäkkeettömästi.
''Hetkinen! Ei tämä mikään ilmainen lahjoitus ole'', Christine toppuutteli. ''Saatte summan velkakirjaa vastaan ja velka on perintäkelpoinen vaalipäivästä alkaen, mutta en tietenkään peri velkaa, mikäli vaalitulos on sovitun mukainen!''
Patricia hölmistyi, mutta silloinhan kysymys on vain velasta, ei suinkaan lahjoituksesta vaalikassaan.
''Ja minun on käytettävä kaikki rahat?'' Patty kysyi ihmeissään.
''Teette kaiken estääksenne minulle epäedullisen ehdokkaan menestymisen vaaleissa ja jos epäonnistutte, maksatte siitä kalliin hinnan! Ja mikäli petätte luottamukseni, tuhoan teidät ja vien talonne!''
Epäröivä tunne alkoi kalvaa Patriciaa. Mitä, jos neiti Weir pettäisikin hänet ja vaatisi velan maksuun joka tapauksessa, kävipä vaaleissa sitten miten tahansa.
''Ottakaa tai jättäkää! Tämä on ainut ja viimeinen tarjoukseni, jota ilman ette voi menestyä pyrkimyksissänne'', Christine sanoi äkäisesti. Hän ei voinut sietää, että kallista aikaansa tuhlattiin.
Patty ymmärsi ja taipui ehtoihin. Nyt tai ei koskaan!
Christinen lainapaperit allekirjoitettuaan Patricia lähti käytännössä katsoen viisikymmentätuhatta puntaa taskussaan. Nyt vain piti varmistaa, että laina ei koskaan tulisi takaisinmaksuun. Onneksi kuitenkin Patty oli saanut mitä loistavimman tuuman ja kiirehti soittamaan rakkaalle ystävälleen, joka varmasti tulisi hänen avukseen vaalityötä tekemään.
Fulhamin kreivitär Carmen purjehti kartanolle, vaikka olikin edellisiltana saanut osakseen nöyryyttävän ja anteeksiantamattoman kohtelun. Kuitenkin syvä äidinrakkaus pakotti hänet palaamaan takaisin ja oikaisemaan sekä itseensä että tyttäreensä kohdistuneet vääryydet.
''Kas, Carmen! Unohditko jotakin lähtiessäsi?'' Constance kysyi huvittuneena ottaessaan kreivittären ovella vastaan.
''Kunniaani on loukattu sydänjuuria myöten! Vaadin teiltä nöyrän anteeksipyynnön'', Carmen ilmoitti heti alkajaisiksi.
''Pahoin pelkään, että joudut tovin odottamaan, joten älä suotta pidättele hengitystäsi'', Constance sanoi ivallisesti.
''Sietäisitte hävetä! Tulen tänne hyvissä aikeissa ja saan jatkuvasti vain lokaa niskaani'', Carmen sanoi vihaisesti. ''On teidän aikanne tulla vastaan ja tehdä myönnytyksiä, vapaaherratar.''
''Mitähän mahdat haluta tällä kertaa? Annahan, kun arvaan'', Constance huokaisi. ''Käskynhaltijan määräyskirjeen tyttärellesi, jossa hänelle annetaan kartano ja puoli pitäjää?''
''Ha-ha-ha, kun naurattaa!'' Carmen puuskahti. ''Olen keksinyt järjestelyn, joka varmasti miellyttää teitä yhtä lailla kuin minua. Joten neuvottelemmeko vai emme?''
Huokaisten Constance suostui palaveriin Carmenin kanssa, joten he siirtyivät ruokasaliin keskustelemaan Carmenin nerokkaasta ehdotuksesta.
''Kuten tiedätte, on perheemme hyvin varakas ja pankkitilimme tämänhetkinen saldo on yli miljoonan'', Carmen selitti. ''Pelkästään kotimme murtovarmassa kassakaapissa lepää sadantuhannen arvoiset timantit!''
Constance pyöritteli epäuskoisena silmiään. Nousukasmaista kerskailua jollakin niin rahvaanomaisella asialla kuin raha, mutta se annettakoon anteeksi. Minkä Carmen mahtoi sille, että oli jäänyt vaille hyvää kasvatusta.
''Näin ollen olen päättänyt, että Felician on aika saada perintöosansa!'' Carmen sanoi ja tarkasteli pistävästi Constancea.
''Erinomaista! Ostatte hänelle oman kartanon kaukana täältä?'' Constance kysyi toiveikkaana.
''Enhän nyt sentään, mutta kartanon ostan'', Carmen naurahti. ''Sanokaapa vapaaherratar, mitä tämän maalaiskartanon hintana pidätte?''
''Ottaen huomioon pelkästään kartanon suuruuden maitten, niittyjen ja vuokratilojen osalta on käypä arvo noin kymmenen miljoonaa puntaa'', Constance huokaisi.
Carmen ällistyi ja vaikeni.
''En minä sellaista tarjous voi tehdä'', Carmen joutui myöntämään ja kiireesti selitti, että talo pitäisi Mayfairissa myydä ja sehän nyt ei sovi, koskapa he ovat erottamaton osa sikäläistä sosieteettia.
''Felicia on luonnollisesti vapaa ostamaan kartanosta osuuden, mikäli haluaa päästä osallistumaan kartanoa koskevaan päätöksentekoon'', Constance sanoi yllättäen ja odottamattomasti.
''Niinkö? Kuka sen takaa, että näin tapahtuu, jos ostamme osuuden?'' Carmen kysyi oitis.
''Laissa turvatut omistajan suojaoikeudet, joita emme edes me voi kiertää, vaikka tahtoisimme'', Constance naurahti.
''Tarkistan tämän asianajajaltani! Mutta mikäli näin on kuten sanotte, haluamme ostaa osakkuuden ja se huomioidaan tyttäremme ennakkoperintönä. Viisisataatuhatta puntaa eikä pennyäkään yli'', Carmen julisti.
''Me puolestamme huolehdimme siitä, että Felicia saa osuutensa mukaisen määräysvallan'', Constance sanoi lähes ystävällisesti.
''Loistavaa!'' Carmen sanoi voitokkaasti. ''Ei ole mitään, mitä ei rahalla saisi, vapaaherratar. Teidätkin!''
Carmen saattoi viimein huokaista helpotuksesta, sillä asiat olivat viimeinkin ohjautumassa takaisin oikeille urille. Hän yllättyi tosin, miten helposti Constancekin oli ostettavissa. Kurja ja pöyhkeä maalaisaateli, joka rahan puutteessa myy maat ja mannut, jos niikseen tulee. Onneksi rahaa ja rikkauksia oli kertynyt Carmenille enemmän kuin hän tohti luetella, vaikka mielellään olisi luetellutkin.
Felicia ja Carmen tapasivat kartanon puistossa, sillä äiti tahtoi päästä heti kertomaan uutisen loistavista kaupoista rakkaalle tyttärelleen kahden kesken.
''Ostin sinulle kartanon ja pian voit ryhtyä käskemään täällä kartanon nuoren armon ominaisuudessa'', Carmen kuiskutti tyttärelleen.
''Onko se totta? Mitä Constance ja George sanovat?'' Felicia kysyi hämillään.
''Saat kiittää onnestasi rakkaan isoisäsi Cornelio Gastonen perintöä, joka on tehnyt sinusta tuoreen kartanonomistajan'', Carmen lausui juhlallisesti.
''Tiesin, että järjestäisit asiat parhain päin, äitirakas!'' Felicia huudahti riemuissaan ja halasi äitiään onnellisena.
Kommentit
Lähetä kommentti