Osa 49
Sebastian ja Felicia olivat viimein asettuneet taloksi Dawpoolin keskustassa sijaitsevaan Ismayn taloon, jossa Sebastianin isoäiti oli viettänyt viimeiset vuotensa ja hänen kuoltuaan talossa oli asunut vuokralainen. Se oli tavallinen talo kylän keskustassa eikä eronnut muista mitenkään. Siinä kuitenkin oli oma viehätyksensä, vaikka kaikki eivät olleetkaan samaa mieltä.
Felician äiti Fulhamin kreivitär Carmen Guthrie oli tullut suorittamaan tupatarkastusta nähdäkseen, millaiseen taloon hänen tyttärensä oli pakotettu muuttamaan.
''Sebastian!'' Carmen sanoi toruvasti. ''Vaadin selityksen, miksi olet tuonut tyttäreni tällaiseen murjuun?''
Kysymys oli kiusallinen, sillä Carmen ei kuitenkaan ymmärtäisi vastausta, vaikka sen vääntäisi rautalangasta.
''Halusimme hieman omaa rauhaa ja itsenäisyyttä,'' Sebastian selitti ja sanoi oman asunnon antavan heille siihen paremmat mahdollisuuden kuin asumalla vanhempien luona kartanossa.
''Mutta sinun äitisi tätä halusi!'' Felicia huudahti. ''Hän pitää juristin ammattia keskiluokkaisena ja vaati, että Sebastianin pitää sopeuttaa elämä sen mukaiseksi!''
Carmen tuhahti halveksivasti ja pudisti päätään.
''Muistutan sinua, Sebastian, että vaimosi on Fulhamin jaarlin tytär,'' Carmen sanoi ja huomautti, että Felicialle oli tehty lupauksia kartanosta, joita ei kuitenkaan oltu pidetty.
''En luvannut, että Feliciasta tulisi kartanonrouva ennen kuin saan kartanon haltuuni,'' Sebastian selitti maltillisesti ja muistutti tosiasiasta, että kartano oli hänen äitinsä talo.
''Entä mitä olet tehnyt purkaaksesi kaupan, jossa oletimme ostavamme Felicialle palan kartanosta?'' Carmen kyseli.
Sebastian huokaisi. Hän oli alkujaankin vastustanut kauppaa ja sanonut jo tuolloin Fulhameille, että sitä pitäisi harkita tarkoin. Äiti ei suinkaan ollut erehdyttänyt heitä kaupassa, sillä Felicia sai siivun kartanosta, vaikkei ihan niin kuin Fulhamit olivat luulleet.
''Mutta Felicia ei saanut käskyvaltaa itse talon asioihin, joten kauppaa ei vastaa sovittua!'' Carmen väitti.
''Voitte tietysti yrittää purkaa kaupan, mutta oikeusteitse se tuskin onnistuu,'' Sebastian sanoi kärsivällisesti.
''Mutta sinun äitisi on jo sanonut, ettei hän pura kauppaa!'' Felicia keskeytti ja lisäsi, miten Constance oli vain virkonnut sopimuksen lukemisen tärkeydestä ja ymmärtämisestä.
Carmen vaihtoi kuitenkin aihetta, sillä hänellä oli toinenkin tiukka kysymys esitettävä vävypojalleen.
''Sebastian! Tyttärelleni luvattiin kotiapulainen, jotta hän suostui muuttamaan tähän röttelöön,'' Carmen aloitti ja kyseli, missä kotiapulainen on, kun tätä ei näy missään.
''Emme löytäneet ketään, mutta Felicia suostui, kun eräs naapurimme on luvannut käydä täällä kahdesti viikossa siivoamassa ja pyykkäämässä,'' Sebastian vastasi.
Tämän järjestelyn Carmen ilmoitti hyväksyvänsä, kunhan Felician ei tarvitsisi tuhria liljanvalkeita käsiään likaiseen työhön. Jaarlin tyttärellä, joka oli nainut kartanonperijän, oli oikeus nauttia korkeasta elintasosta, johon ei kuulu ruumiillinen työ.
''Mutta nyt menen tapaamaan vanhempiasi kartanoon ja neuvottelen kaupan purkamisesta,'' Carmen sanoi, nousi ylös ja lähti. Hän oli tullut Dawpooliin laittakseen asiat järjestykseen.
Kartanolla Carmen otettiin vastaan salissa, vaikka Constancen ja Georgen mielessä oli varsin elävänä muistikuva kreivittären edellisestä käynnistä, jolloin tämä oli saanut pidäkkeettömän raivokohtauksen.
''Anteeksi varhainen ajankohta, mutta haluan saada tämän asian pois päiväjärjestyksestä,'' Carmen sanoi ja kuulosti lähes sivistyneeltä. ''Haluaisin neuvotella hieman siitä kaupasta, jonka teimme taannoin.''
Constance ja George vilkaisivat toisiaan huvittuneina.
''Ehdotan, että puramme kaupan ja unohdamme koko jutun,'' Carmen sanoi. ''Sopisiko se teille, vapaaherratar ja kenraali?''
''Haluatte purkaa kaupan?'' Constance varmisti.
''Ehdottomasti! Emme saaneet sitä, mitä olimme ostamassa ja kaupan purku on ainoa vaihtoehto,'' Carmen selitti.
George tuhahti tällöin ja huomautti, että Foulhamit halusivat osuuden kartanosta ja saivat osuutensa. Asiassa ei ollut mitään epäselvää ja keskustelu kaupan purkamisesta oli turhaa.
''Ette käsitä, kenraali, mutta me oletimme kaupan koskevan vain tätä rakennusta,'' Carmen solkotti ja painotti, että puhuessaan kartanosta hän tarkoittaa vain komeaa päärakennusta.
George päästi naurunpoikasen ja sanoi sitten, että se on pelkästään Carmenin itsensä ja miehensä ongelma, mikäli eivät ymmärrä asioita laajemmin.
''Meille kartano tarkoittaa päärakennusta sivurakennuksineen ja tiluksineen, Carmen hyvä,'' Constance selitti kohteliaasti.
''Ymmärrätte varmaan, että tämä oli väärinkäsitys molemmin puolin!'' Carmen julisti ja ilmoitti, että olisi kohtuullista purkaa kauppa ja palauttaa rahat.
Constance käänsi päänsä hetkellisesti pois päin Carmenista ja piti pienen tauon ennen kuin vastasi.
''Suostun kaupan purkuun, mikäli purkaminen tapahtuu sopimusehtojen puitteissa,'' Constance sanoi pienen tauon jälkeen.
''Totta kai tapahtuu!'' Carmen vakuutti. ''Tiesin, ettette ole täysin sydämetön!''
''Kuten sopimusehdoissa sanotaan, mikäli ostaja haluaa purkaa kaupan ilman oikeuden päätöstä ja ilman laillista perustetta, maksettavaksi lankeaa sopimussakko,'' Constance selitti huvittuneena.
George alkoi nauraa, mutta Carmen vaikeni silkasta ällistyksestä.
''Tavanomainen sopimuskäytäntö, Carmen hyvä,'' Constance sanoi ja ihmetteli, etteikö Fulham mitään sanonut. Kyllä hänen sentään luulisi tietävän, että sopimuksissa on useimmiten määrätty sanktioista.
''Ei Fulham käsittänyt, että se voisi koskea perheen sisäisiä kauppoja!'' Carmen puolusteli miestään.
''Ei käsittänyt, koska hän ei käsitä paljon muutakaan!'' George kommentoi pilkallisesti ja ilmoitti, etteivät Foulhamit ole hänen perhettään eikä heitä perheeseen oteta.
''Mutta tyttäreni on naimisissa poikanne kanssa!'' Carmen solkotti.
''Se ei muuta asiaa, Carmen hyvä,'' Constance vastasti kohteliaasti. Samalla hän ilmoitti, että sopimussakko on vaatimattomat satatuhatta puntaa, joka ei varmastikaan ole raha eikä mikään Carmenin kaltaiselle rahoillaan kerskailevalle pitsaperijättärelle.
''Satatuhatta? Hävytöntä kiskontaa!'' Carmen taivasteli. ''Olkaa nyt reilu sukulaisellenne, vapaaherratar. Olen sentään poikanne anoppi!''
''Olenkin reilu,'' Constance lausui. ''Mutta kuten mieheni herra kenraali sanoi, te ette ole sukulaisemme.''
Carmenia suututti ja hän muistutti sitten tulleensa purkamaan kauppaa hyvässä hengessä, jotta välikohtaus voitaisiin unohtaa eikä heidän tarvitsisi mennä oikeuteen asiaa ratkomaan.
''En minä oikeutta pelkää, Carmen hyvä,'' Constance naurahti. ''Sen sijaan teidän ja miehenne kannalta se voisi olla kiusallisempi juttu.''
''Mitä tarkoitatte?'' Carmen kysyi loukkaantuneena.
Constance naurahti jälleen tavalliseen tapaansa ja selitti, että jos Fulhamin jaarli ja kreivitär astuvat todistajanaitioon kertomaan, etteivät he ymmärrä sopimustekstejä tai eivät lue papereita, niin ainakin jaarliparka joutuu naurunalaiseksi, kun on tunnettu poliitikko.
''Naurunalainen hän on jo nyt!'' George huomautti.
''Kehtaattekin!'' Carmen mourusi.
''Kehtaamme hyvinkin,'' Constance sanoi tyynesti ja ehdotti sitten, että kauppa puretaan sopimussakko tullessa maksuun.
''Ette jätä minulle vaihtoehtoja, mutta teen tämän vain Felician ja mieheni takia,'' Carmen taipui ja suostui ehtoihin, vaikkakin pitkin hampain ja katkerasti valittaen kohtuutonta sopimussakkoa.
Iltapäivällä seurakuntatalolla kokoonnuttiin valitsemaan uutta kirkkoneuvostoa, mutta paikalle olivat jalkautuneet kirkkoherran ja ruustinnan lisäksi vain Charlie Wright, Philip Quinn ja Roseanne Clifford, jotka muutoinkin kuuluivat kirkkoneuvostoon ruustinnaa lukuun ottamatta. Kaikki äänestivät käytännössä oman paikkansa jatkumisen puolesta.
Kirkkoherra Charles Durham oli mielissään, kun sai vihdoin istua pöydän päässä ja johtaa kokousta. Ennen hän oli joutunut enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti luopumaan oikeudestaan johtaa kokous, koska ei ollut uskaltanut vastustaa kenraalia.
''Syystä, että kenraali on erovuoroinen eikä häntä voida täten valita kirkkoneuvoston jäseneksi, hänen tilalleen on valittava uusi jäsen,'' Charles selvitti kokousväelle ja pyysi esittämään ehdokkaita.
Roseanne Clifford viittasi kädellään saadakseen puheenvuoron. Hän päätti esittää kirkkoneuvoston uudeksi jäseneksi kenraalin veljeä Claude Dwyeria.
''Ei voida valita,'' Charles sanoi ykskantaan. ''Hän ei ole antanut suostumustaan ehdokkuudelle. Muita ehdotuksia?''
Charlie Wright puolestaan ehdotti Sebastian Dwyeria, mutta kirkkoherra totesi saman kuin Claude Dwyerin osalta. Ei ole suostumusta, ei voida valita.
''Mitä nyt tehdään? Täällä on samat naamat kuin aina ennenkin,'' Roseanne Clifford ihmetteli.
''Koska muita ehdokkaita ei ole, ehdotan kirkkoneuvostoon valittavaksi rakkaan vaimoni Geraldine Durhamin,'' Charles sanoi ja kysyi sitten vaimoltaan, että suostuuko hän kirkkoneuvoston jäseneksi.
''Se on ruustinnan jalo velvollisuus seurakunnan pelastajana!'' Geraldine virkkoi ja hänet valittiin kirkkoneuvostoon. Tosin Wright ja Quinn naurahtivat epäuskoisesti, kun kirkkoherra lausui vaimonsa tervetulleeksi vaikuttamaan kirkollisten asioiden hoitoon pitäjässä.
Geraldinen valinnan jälkeen siirryttiin pitämään kirkkoneuvoston kokous, johon Charles oli tuonut yhtenä aloitteenaan kirkollisveron korotuksen. Tärkeimpänä perusteena hän esitti seurakunnan kehnon varallisuustilanteen.
''Ehdotan, että kirkollisveroa korotetaan kaksikymmentä prosenttia!'' Charles sanoi alustuksensa päätteeksi.
''Sehän on hävytön korotus,'' Philip Quinn huomautti heti alkuun. ''Sitä paitsi seurakunnan suurin veronmaksaja on vapaaherratar. Veronkorotus kumuloituu suoraan kartanoon. Vastustan!''
''Mutta minä en vastusta,'' Roseanne Clifford sanoi Quinnin puheenvuoron päätyttyä. ''Kyllä kirkollisveroa pitää nostaa, jos kerran seurakunnan kassa on tyhjillään.''
''Nimenomaan!'' Charles lausui ja kiitti rouva Cliffordia rohkeudesta nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat.
''Pikkiriikkinen korotus ei varmastikaan ole säätysisarelleni mahdottomuus, kyllä hän ymmärtää, kun ylhäinen ruustinna käy henkilökohtaisesti puhumassa,'' Geraldine virkkoi ja kehaisi samalla, että hän on kartanonrouvan läheinen ystävä ja väitti olevansa samaa säätyäkin kuin vapaaherratar.
Ruustinnan kommentin jälkeen Charlie Wright päästi halveksivan tuhahduksen.
''Ette kai te tosissanne väitä, että kahdenkymmenen prosentin korotus on pieni? Olen Quinnin kanssa samalla linjalla, kaksi prosenttia eikä yhtään enempää,'' Wright sanoi tiukasti.
''Se on seurakunnan talouden kannalta tarpeellinen korotus,'' Charles väitti ja ilmoitti, että enemmistön kannan mukaan kirkollisveroa korotetaan kahdellakymmenellä prosenttiyksiköllä.
Wright ja Quinn vaativat pöytäkirjaan merkittäväksi eriävän kantansa asiaan. Kirkkoherralla oli myös eräs toinen asia kirkkoneuvostolle.
''Seurakunnan tilien ja varojen hoito on palautettava takaisin kirkkoherralle, jonka virkaan ne kuuluvat,'' Charles ilmoitti.
''Teidän historiallanne?'' Wright puuskahti ja ilmoitti vastustavansa.
''Voi hyvä tavaton!'' Charles parahti loukkaantuneena. ''En ymmärrä, mitä te vihjailette!''
Philip Quinn muistutti, että tileissä oli jotain epäselvyyksiä ja muisteli, että kirkkoherra oli käyttänyt väärin seurakunnan luottokorttiakin. Charles oli sydämistynyt ja hän ei saanut sanaa suustaan ja parahteli vain häpeämättömistä solvauksista.
''Kunnioitusta korkeasti kunnioitetulle kirkkoherralle!'' Geraldine puuskahti ja selitti, että pyhän pappilan edustuskalusteet olivat välttämätön hankinta. ''Pappila on ylhäisökoti ja seurakunnan vaurautta henkii, jos pappisperhe voi edustaa arvonsa ja asemansa mukaan!''
''Vaurautta muka?!'' Wright kommentoi pilkalliseen sävyyn. ''Juuri te korotitte täällä veroja, koska seurakunta on lähes vararikossa!''
''Aiempien epäselvyyksien takia en kannata, että seurakunnan varainhoito palautetaan kirkkoherralle,'' Philip Quinn kommentoi kylmänviileästi piittaamatta Charlesin parahduksista ja Geraldinen moitteista.
''Nyt minä tiedän!'' Geraldine huudahti ja ilmoitti, että asiasta pitää järjestää äänestys.
Asiasta äänestettiin, jolloin Durhamit itse äänestivät tilien palautuksen puolesta ja lopulta myös Roseanne Clifford, jonka Geraldine ilmoitti kutsuvansa ylhäisöteelle pappilaan, koska hän osoitti luottamusta ylhäisen rovastin viranhoidolle. Wright ja Quinn vaativat jälleen, että heidän eriävä äänestystulos pitää kirjata pöytäkirjaan.
Kokous päätettiin hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä Wright ja Quinn huomasivat jäävänsä alakynteen.
''Hyvät kirkkoneuvoston vähäväkiset jäsenet!'' Geraldine sanoi kokouksen päättyessä. ''Voitte luottaa mieheeni herra kirkkoherraan ja ennen kaikkea oman pitäjän ylhäiseen ruustinnan seurakunnan varainhoidossa. Me lupaamme mieheni pyhyyttä henkivän pappisvalan kautta toimia ylimykselliseen tapaamme!''
Näin ruustinna Geraldine Durhamista oli tullut kirkkoneuvoston jäsen ja samalla kirkkoherra Charles Durham sai palautettua oman valtansa takaisin seurakuntansa paimenena, joka häneltä oli aiemmin riistetty kenraali Georgen toimesta ja taholta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti