47. Kunniaton kunnian mies

 Osa 47

   Enfieldin valtias Claude Dwyer oli epäilemättä niitä ihmisiä, joille vain oma nimi ja maine olivat asioita, jotka merkitsivät jotakin. Hän sanoi usein vaatimattomuutta teeskennellen, että oli uhrannut elämänsä yksinomaan taiteen alttarille sekä taidehistorioitsijana että taiteenkerääjänä. 

    Opiskellessaan Lontoon Regent's Collegessa taidehistoriaa, hän oli tullut vakuuttuneeksi siitä, että hänestä tulisi maan johtavia taidehistorioitsijoita. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä Claude oli tehnyt urallaan joitakin harkitsemattomia valintoja, jotka olivat seurausta hänen yksityiselämänsä valinnoista.

   Veljensä avioituessa Dawpoolin kartanon tyttären kanssa, Claude tutustui kälynsä sisareen ja vei hänet vihille. Se tarkoitti sitä, että hänen piti jäädä asumaan Dawpoolin pitäjään ja hankkia työpaikka jostain läheltä. Hänestä oli ensin tullut Greathamin museon intendentti ja lopulta hänelle oli tarjottu työtä Chesterin taidemuseon yli-intendenttinä. Chesterin taidemuseoon hänen urakehityksensä sitten pysähtyi.

   Jumiutuminen pienen taidemuseon yli-intendentiksi ei ollut sitä, mitä Claude Dwyer oli elämältään ja uraltaan tahtonut. Ulottumattomissa olivat julkiset tunnustukset, kunniamerkit ja ansiomitalit. Taide-eliitille Claude Dwyer oli täysin tuntematon nimi, mutta sentään joskus hänen tutkielmiaan oli siteerattu alaviitteenä. Lopulta Claude oli keksinyt ratkaisun, miten saisi itsensä vielä kerran sellaiseen asemaan, josta oli nuorena opiskelijana unelmoinut. Tällöin oli saanut alkunsa säätiö nimeltään English Art Heritage. Sen kokoelmiin hankittiin vain englantilaisten taiteilijoiden teoksia, keräilyharvinaisuuksia ja muuta arvotaidetta. Säätiöstä oli vähitellen kasvanut merkittävä toimija omalla alallaan, ja jos jossain mainittiin English Art Heritage, mainittiin myös Claude Dwyer.

   Lukiessaan aamun lehteä Claude Dwyer ensin punehtui, sitten hikikarpalot valuivat pitkin hänen kirkasta otsaansa ja lopulta hän valahti aivan kalpeaksi. Näin tapahtui vain ani harvoin, mutta ei koskaan sanomalehteä lukiessa. Vapisevin käsin hän luki lehden juttua ja sydämen lyönnit kiihtyivät sitä mukaan, kun juttu eteni rivi riviltä.

   Otsikko julisti, miten English Art Heritage oli tehnyt hämäriä taulukauppoja. Väitettiin, että Claude Dwyer oli myynyt omalle säätiölleen ylihintaan kolme Alfred Dasgonen keräilyharvinaisuudeksi määriteltyä taulua, jotka hän oli ostanut vain joitakin vuosia aiemmin huutokaupasta. Jokainen taulu oli nyt muka kokenut kymmenien tuhansien arvonnousun, vaikka säätiöstä riippumattomat asiantuntijat olivat arvioineet niiden nykyiset vasarahinnat huomattavasti maltillisemmiksi kuin millä säätiö oli ne ostanut. Lopuksi kysyttiin, oliko säätiön perimmäisenä tarkoituksena rikastuttaa siihen sidoksissa olevia tahoja kuten Claude Dwyeria.

   ''Solvauksia!'' Claude puuskahti ja viskoi sanomalehden käsistään pöydälle.
Tämänkaltaista lehtikirjoitusta hän ei ollut osannut odottaa. Hänen oli vaikea käsittää, miten säätiön pöytäkirjat olivat päätyneet jonkun toimittajan pöydälle ja sieltä lehtien palstoille. Sen täytyi olla jopa rikollista toimintaa ja joku pitäisi saada vastuuseen, joten Claude Dwyer syöksyi autoonsa ja karautti pitäjän poliisiasemalle.

   Komisario Adam Craig ei ollut aurinkoisimmalla tuulellaan, kun Claude porhalsi poliisikammarille ja vaati pitäjän ylintä poliisijohtoa paikalle. Komisariosta se kuulosti peräti pikkusieluiselta tärkeilyltä, joka haittasi hänen muita arkisia askareitaan kuten pasianssinpeluuta.

   ''Haluan tehdä rikosilmoituksen'', Claude sanoi ja iski sanomalehden komisarion eteen tiskille.

   ''Niin mistä?'' Craig kysyi ja kuulosti valmiiksi ärtyneeltä.

   ''Tähän lehteen on vuodettu minun säätiöni salaisiksi määriteltyjä asiakirjoja'', Claude selitti. ''Haluan, että selvitätte vuotajan ja saatatte hänet rikosoikeudelliseen vastuuseen.''

   Craig kuunteli selostusta typertyneenä.

   ''Lukekaa tuosta itse'', Claude sanoi ja osoitti artikkelia sormellaan.

   Turhautumistaan puhisten Craig alkoi silmäillä lehtijuttua kursorisesti. Yhtäkkiä juttu muuttuikin hänestä kiinnostavaksi. 

   ''Jaaha! Tekö siis sanotte, että tämän lehtijutun pohjana ovat säätiön asiakirjat?'' Craig varmisteli.

   ''Siitä ei ole epäilystäkään, komisario'', Claude vastasi.

   ''Ja te olette English Art Heritagen toiminnanjohtaja Claude Dwyer?'' Craig kysyi varmistaakseen Clauden henkilöllisyyden.

   ''Kyllä'', Claude vastasi. ''Minä olen herra Claude Dwyer, säätiön hallituksen puheenjohtaja ja perustaja.''

   ''Eiköhän mennä kuulusteluhuoneen puolelle jatkamaan, herra Dwyer'', Craig sanoi.

   ''Erinomaista!'' Claude sanoi huojentuneena. ''On tärkeää, että tutkimusproseduurit aloitetaan viivytyksettä.''

   Craig naurahti kevyesti.

   ''Hyvä, että tulette vapaaehtoisesti, niin minun ei tarvitse pidättää teitä kuulusteluja varten'', Craig sanoi. 

   Claude typertyi ja kyseli, mitä komisario tarkoitti. Leikkiä varmaankin laski, kun hänhän oli tullut rikosilmoitusta tekemään asianomistajana.

   ''Kyllä tässä jokin rikos on tapahtunut ainakin teidän taholtanne'', Craig sanoi ja komensi Clauden sitten kuulusteluhuoneeseen.

   Claude hämmentyi, kun huomasi komisarion yhtäkkiä epäilevän häntä itseään rikoksesta. Tosin Craig ei rikosnimikettä suostunut tarkentamaan vedoten, että kysymys oli vasta epäilystä ja varsinainen rikosnimike tarkentuisi kuulustelussa. Claude sai kutsua asianajajan mukaan kuulemiseen, joten hän hälytti veljenpoikansa Sebastianin avustajakseen.

   Komisario Craig oli haistavinaan jutussa petoksen ja korruption kavalan katkun. Jos jokin säätiö ostaa toiminnanjohtajaltaan ylihinnalla jotakin, silloin oli aihetta epäillä, että varmastikin jotain säätiölain pykälää oli rikottu. Craigille tämä oli onnenpäivä, sillä kerrankin käsillä oli korkean profiilin juttu, jossa epäiltynä oli vieläpä hänen arkkivihollisensa George Dwyerin veli. Craig olikin näkevinään Claude Dwyerin olemuksessa katalan ja luihun miehen hahmon, joten oli oikeastaan selvää, että kuulusteltavana oli epäillyn sijasta syyllinen savuava ase kädessään.

   Kuulusteluhuoneessa Craig silmäili kiireesti kokoamaansa kansiota, jonka päällä luki komeasti ''Esitutkinta-aineisto''. Vielä tässä vaiheessa se piti sisällään valokopion lehtijutusta ja valokuvan epäilystä sekä muistion kysymyksistä, joita Craig aikoi esittää rikoksen ratkaisemiseksi.

   ''No niin, herra Claude Dwyer'', Craig sanoi vinoilevaan sävyyn.

   ''Kuinka voin olla avuksi, herra komisario?'' Claude kysyi.

   ''Vastaamalla kysymyksiin, joista ensimmäinen tulee tässä'', Craig sanoi ja piti pienen tauon. ''Pitääkö paikkansa, että olette myynyt ylihintaan taidetta edustamallenne säätiölle?''

   ''Ei'', Claude vastasi.

   ''Jaaha, jaaha'', Craig sanoi ja ryhtyi kirjoittamaan vastausta muistioonsa. ''Epäilty kiistää!''

   Sebastiania huvitti, mutta hän oli päättänyt olla puuttumatta vielä tässä vaiheessa.

   ''Jatketaan!'' Craig sanoi päättäväisesti. ''Myönnättekö lehtikirjoituksessa esitetyn väitteen todenperäiseksi, että olette myynyt säätiöllenne Alfred Dasgonen maalauksen ''Kentin puutarha'' kahdeksankymmenentuhannen punnan kauppahinnalla?''

   ''Pitää paikkansa'', Claude myönsi. 

   Craig kirjasi muistioonsa epäillyn myöntävän, mutta vastauksen olevan ristiriidassa ensimmäiseen kysymykseen annetun vastauksen kanssa.

    ''Pitääkö paikkansa, että ostitte kyseisen taulun kaksi vuotta sitten huutokaupasta viidelläkymmenellätuhannella?''

   ''Kyllä'', Claude vastasi.

   ''Huima arvonnousu!'' Craig huomautti. ''Kaksi vuotta ja kolmekymmentätuhatta. Ei kai mikään töherrys näin paljoa arvoaan kasvata parissa vuodessa?''

   ''Töherrys? Sanoitteko te töherrys? Kauhistus mikä loukkaus!'' Claude parahti järkyttyneenä.

   Tällöin Sebastian keskeytti.

   ''Anteeksi, mutta mistä päämiestäni epäillään?''

   ''Sitä ei voida vielä paljastaa esitutkinnan tässä vaiheessa'', Craig typerehti.

   ''Toisin sanoen keskustelemme epävirallisesti ja voimme olla vastaamatta kysymyksiinne'', Sebastian huomautti komisariolle.

   ''Neuvon teitä vastaamaan, jotta saadaan selvyys siitä, mikä rikos tässä on tarkalleen ottaen tapahtunut'', Craig sanoi ja pyysi saada jatkaa kuulemista.

   Sebastian oli eriävällä kannalla, mutta Claude huomautti puolestaan kysymyksiin vastaamisen olevan varmastikin hänen omien etujensa mukaista.

   Craig oli tyytyväinen, kun sai tilaisuuden jatkaa huolellisesti hiottujen kysymyksiensä esittämistä.

   ''Kuinka suuri osa English Art Heritagen säätiövaroista on julkista?''

   ''En ymmärrä kysymystä'', Claude vastasi. ''Tarkoitatteko, kuinka paljon säätiö saa julkista tukea?''

   ''Juuri niin, juuri niin. Vastatkaa kysymykseen!'' Craig komensi tuskaantuneena.

   ''Säätiö ei ole julkisen rahoituksen piirissä'', Claude vastasi kiusaantuneena.

   Sebastian puuttui jälleen keskusteluun huomauttamalla, että asia oli näin siksi, koska säätiö ei ollut julkisoikeudellinen yhteisö. Se oli yksityinen ja sai rahoituksensa yksityisiltä lahjoittajilta.

   Craig sivuutti sitten koko asian ja esitti täysin toisen tyyppisen kysymyksen.

   ''Onko hankintalaki teille tuttu, herra Dwyer?''

   ''Hankintalaki?'' Claude kysyi ihmeissään.

   ''Säätiön hallitus määrittelee raamit, joilla säätiö tekee hankinnat'', Sebastian huomautti ja lisäsi, että hankintalain säädöksiä noudatettiin vain julkisissa hankinnoissa.  Säätiö ei yksityisenä ollut hankintalain piirissä.

   Craig huomasi, että hyvin alkanut juttunsa oli kuivumassa kokoon.

   ''Myönnättekö menetelleenne asiattomasti, kun olette myynyt taidetta ylihintaan säätiöllenne ja käyttänyt taulukaupoissa väärin asemaanne toiminnanjohtajana?'' Craig kysyi.

   ''En missään tapauksessa!'' Claude kiisti ponnekkaasti. ''Taiteella ei ole ylihintaa tai alihintaa. Sen arvoa ei voida myöskään rahassa mitata!''

   ''Älkää kierrelkö!'' Craig puuskahti.

   ''Anteeksi'', Sebastian keskeytti ja tiedusteli komisariolta, onko hänen päämiehensä kiinniotettuna.

   ''Ei'', Craig joutui vastaamaan.

   ''Sitten voimme päättää tämän ilmeisen epävirallisen kuulemisen ja poistua, mutta jos te välttämättä haluatte tästä muistion tehdä, pyydämme saada sen tarkistettavaksemme'', Sebastian sanoi ja alkoi tehdä lähtöä.

   ''Mutta entäpä minun rikosilmoitukseni? Säätiöni pöytäkirjoja ja muita asiakirjoja on oikeudettomasti vuodettu julkisuuteen'', Claude parahti.

   ''En usko, että rikosilmoituksesta on sanottavaa hyötyä'', Sebastian selitti. ''Lehti tulee vetoamaan, että asialla on yhteiskunnallisesti merkitystä ja siihen myös syyttäjä yhtyy. Sitä paitsi vuotajan tunnistaminen tuomioistuimelle riittävällä varmuudella on vähintäänkin epävarmaa.''

   ''Mutta on täysin ilmeistä, että neiti Weir on ollut asialla! Hänellä on ollut lukemattomia tilaisuuksia päästä käsiksi henkilökohtaisiin papereihini vieraillessaan huvilassani'', Claude muistutti.

   ''Jos hän ei kuulu säätiön hallitukseen eikä ole mukana säätiön toiminnassa, häntä tuskin voidaan syyttää edes sopimusrikkeestä asiassa'', Sebastian huomautti.

   Sitten he lähtivät, vaikka Craig oli sitä mieltä, että yleinen syyttäjä varmasti palaisi vielä törkeän ylihinnoiteltuun taulukauppaan, jolloin herra Claude Dwyer joutuisi joka tapauksessa vastaamaan näihin samoihin kysymyksiin. Silloin kuulustelijana olisi itse Scotland Yard!

   ''Päämieheni oikeusturvan kannalta se olisi epäilemättä myös parempi'', Sebastian huomautti tylysti heidän astuessaan ulos kuulusteluhuoneesta Craigin seuratessa vanavedessä.

   Majatalolla Christine Weir halusi juhlistaa viskiryypyn voimalla voittoaan, jonka hän oli lehtijutulla saanut Claude Dwyerista.  Petollisen keikarin puolivillainen säätiö, joka sitä paitsi oli perustettu vain toiminnanjohtajan itsetehostuksen tähden, oli joutunut kohun keskelle. Huomenna tapauksesta kirjoitettaisiin kaikissa valtakunnallisissa lehdissä. 

   ''Kohottakaamme voiton malja Claude Dwyerin taulukauppojen kunniaksi!'' Christine sanoi sarkastisesti ja nauroi makeasti. 

   ''Siitä sai pyrkyri nenilleen niin, että näpsähti!'' Adriana Vaccio veisasi ja irvisti sitten rumasti, kun siemaisi viskiä.

   ''Älä sinä irvistele minun laatuviskelleni, senkin halvan ja huonon punaviinin suurkuluttaja!'' Christine puuskahti ja pyysi häntä sitten istumaan seurakseen.

   ''Hoitelit jo Egertonit ja Clauden. Joko olisi inhan kartanonrouvan vuoro?'' Adriana kyseli toiveikkaana ja tunsi, miten pyhä viha hänen sisällään oli pääsemässä valloilleen.

   ''Sinä ja sinun pakkomielteesi!'' Christine puuskahti ja huokaisi. ''Kartanonrouvan vuoro on jo käsillä!''

   ''Erinomaista! Pian hänkin saa nimensä ja kuvansa lehtiin todellisena kohukuningattarena!'' Adriana riemuitsi.

   ''Idiootti! Kartanonrouva peittää jälkensä taidokkaasti, joten häneen ei tepsi samanlainen temppu kuin lankomieheensä'', Christine selosti.

   ''Riivatun kartanonrouva!'' Adriana puuskahti.

   ''Niin! Riivatun kartanon rouva hänestä tosiaankin tulee, jahka minä pääsen käsiksi hänen liiketoimiinsa'', Christine sanoi ovelasti.

   ''Mitä olet suunnitellut hänen varalleen?'' Adriana kysyi malttamattomasti. Hän halusi tietää heti.

   ''Kartanonrouvan kanssa on toimittava hienovaraisesti, ja siihen pystyy vain kaltaiseni nerokas taktikko'', Christine sanoi omahyväisesti. 

   ''Siihen sinä varmasti pystyt!'' Adriana imarteli.

   ''Pystyn mihin vain, mutta samaa ei voi sanoa esimerkiksi sinusta ja vähäisistä älynlahjoistasi!'' Christine solvasi.  ''Aion kaivaa maata vapaaherrattaren jalkojen alta! Pakotan hänet pala palalta myymään rakkaan sukukartanonsa ja saadessani työni valmiiksi on kartanosta jäljellä enää vain pieni maapläntti, tonttipahanen, jolla pytinki seisoo!''

    ''Mainiota, mainiota!'' Adriana kiitteli. ''Sitten hän ei voi enää heiluttaa täällä rautavaltikkaansa!''

   Christine tuhahti halveksivasti.

   ''Rautavaltikka korvataan hallussani olevalla Miidaksen kädellä, jonka kosketus muuttaa kaiken kullaksi ja annan armon aurinkoni paistaa pitäjän yllä!'' Christine sanoi voitokkaasti. ''Kauan eläköön suuri Christine Weir, Dawpoolin keisarinna!''

   Sebastian saattoi Clauden Enfieldiin. Heti ensitöikseen Claude riensi irrottamaan puhelinpistokkeen ja ilmoitti myös pitävänsä matkapuhelimensa suljettuna vähintään parin päivän ajan. Hän osasi arvata, että sadat puhelut odottivat vastaajaansa.

   Claude pyysi Sebastiania jäämään hetkeksi, sillä halusi keskustella toimenpiteistä, joita pitäisi tehdä.

   ''Tämä on todellinen katastrofi!'' Claude parahti. ''Stigma tulee seuraamaan arvostettua nimeäni ja mainettani tästä päivästä lukien. Kohun seuraukset imagolleni ovat peräti fataalit ja kredibiliteettini on mennyttä!''

   ''Saatat liioitella, setä hyvä'', Sebastian sanoi hyväntahtoisesti.

   ''Kaiken huipuksi saatan saada syytteen! Kuulit itsekin, mitä komisario sanoi!''

   ''En usko syytekynnyksen ylittyvän, vaikken voi kiistää, ettetkö olisi liikkunut jokseenkin harmaalla alueella'', Sebastian huomautti.

   ''Joudun luopumaan oman säätiöni toiminnanjohtajuudesta, menetän toimeni taidemuseossa ja minusta tulee paaria sosieteetin keskuudessa'', Claude sanoi musertuneena.

   ''Jos olisin sinun saappaissasi, pyrkisin paikkaamaan tätä kohua parhaani mukaan'', Sebastian sanoi harkiten.

   ''Mitä tekisit?'' Claude kysyi ja piristyi. Hyvät neuvot olivat tarpeen, jotta Claude Dywerin nimi ja maine puhdistuisivat kristallinkirkkaiksi.

   ''Antaisin julkilausuman ja kertoisin lahjoittavani säätiölle niin paljon rahaa kuin sinun voidaan katsoa voittaneen taulukaupassa'', Sebastian selitti.

   Claude ällistyi.

   ''Mutta taulujen arvonnousu tulee huomioida ja rahan arvon kärsimä inflaatio!''

   ''Tietenkin voit olla myös tekemättä mitään ja antaa kohun laantua, mutta kuten itsekin sanoit, kohusta voi jäädä ikävä stigma'', Sebastian huomautti.

   ''Minun on tarkoin punnittava joka puolelta tätä asiaa. Voisi olla viisainta, jos lähden muutamaksi viikoksi Pariisiin ja palauttani päätän, millaisin manööverein puhdistan kunniakkaan nimeni'', Claude sanoi.

   ''Siinä on omat ongelmansa'', Sebastian huomautti. ''Kohu voi laantua, mutta jos annat julkilausuman aiheen ollessa jo kuolemassa, herätät kohun henkiin. Tietysti on olemassa sekin mahdollisuus, että julkilausuma jää huomiotta ja stigma istuu tiukasti.''

   Tilanne oli perin kiusallinen, mutta Claude ei tiennyt, mitä hänen kannattaisi tehdä. Säätiön pöytäkirjojen vuoto julkisuuteen oli totisesti kranaatti, jonka kaikki sirpaleet osuivat häneen. 

   Sebastian palasi kotiin illallisaikaan. Hänen vanhempansa olivat jo ruokailemassa hänen tullessa, mutta Feliciaa ei näkynyt pöydässä. Hän oli valitellut vatsavaivoja ja pysytteli kamarissaan. Se tosin kuulosti pikemminkin tekosyyltä, jonka turvin saattoi välttää kiusaannuttavat päivällishetket appivanhempien seurassa. Sebastian ei tosin voinut syyttää häntä siitä, sillä vanhemmat piikittelivät Feliciaa aina tilaisuuden tullen.

   ''No!'' George sanoi. ''Saako se petollinen nilviäinen syytteen?''

   ''En usko'', Sebastian vastasi. ''Tuskin saamme edes kuulustelumuistiota, sillä patalaiska kyläpoliisimme tuskin jaksaa nähdä sen laatimisen vaivaa, kun ei saanut paljoakaan irti.''

   ''Se laiskamato! Siitä nahjuksesta ei ole yhtään mihinkään'', George puuskahti. ''Pitää taas puhua Claytonille, jotta saadaan tänne pystyvämpi poliisimies.''

   ''Ei vaivata poliisipäällikköä tämän takia, George'', Constance naurahti. ''Emmehän tahdo, että joku pätevämpi kuulustelee Claudea.''

   ''Te puhutte niin kuin Claude-setä olisi jokin rikollinen, joka on päässyt kuin koira veräjästä, koska poliisi tyri jutun'', Sebastian naurahti.

   ''Ollaanpa rehellisiä!'' George sanoi tiukasti. ''Jos käyttää asemaansa väärin ja yrittää saada itselleen sen kautta taloudellista etua, tuskin on kunnian mies millään mittarilla.''

   ''Eikä ainakaan herrasmies'', Constance täydensi.

   ''Ei tuomita kuitenkaan Claude-setää'', Sebastian yritti. ''Hän on toiminut kyseenalaisesti, mutta on kuitenkin sukulaisemme. Sitä paitsi tämä on neiti Weirin kätten työtä, joten ei anneta hänelle tyydytystä ja käännetä selkäämme Claudelle.''

   ''Niin kauan, kun kohua ei liitetä meihin. Kartanon kunnia menee Clauden edun edelle'', Constance sanoi. 

   Sebastian vaikeni. Häntä harmitti se, että vanhemmat ottivat turhan jyrkän kannan. Isä oli valmis kiistämään koko sukulaisuutensa Claudeen ja äiti heittäisi hänet bussin alle, jos katsoisi sen olevan kartanon edun mukaista.

    ''Olen miettinyt Somertonin työtarjousta'', Sebastian sanoi aihetta vaihtaen. ''Oikeastaan tämä päivä ratkaisi asian ja oivalsin, että haluan tehdä juristin työtä ja hyväksyä työtarjouksen.''

   Sebastian näki, miten hänen äitinsä kasvoille levisi epäuskoinen ilme. 

   ''Entä Westminster ja kaikki mitä voisit siellä saavuttaa?'' Constance kysyi yllättyneenä.

   ''Seuraavat parlamenttivaalit ovat vasta neljän vuoden päästä'', Sebastian muistutti.

   ''Joten seuraavat neljä vuotta sinä aiot istua toimistossa laatimassa asiakirjoja ja tutkimassa lakikirjoja nenänpää musteessa iltamyöhään?''

   ''Hieman kärjistetysti ilmaistu, mutta suurin piirtein jotain tuollaista'', Sebastian naurahti. Hänen äidillään oli kieltämättä varsin yksipuolinen kuva siitä, mitä kaikkea juristit tekevät.

   ''Hyvä on'', Constance sanoi. ''Muistanet mitä sanoin Ismayn talosta ja portinvartijantuvasta?''

   ''Muistan. Olen valmis sopeuttamaan elämäntapani uravalinnan mukaiseksi, kuten olisin tehnyt parlamenttiedustajanakin'', Sebastian vastasi rauhallisesti.

   ''Entä pikkuvaimosi? Suostuuko hän muuttamaan tavalliseen taloon, johon ei usko jaarlin tyttärenä kuuluvansa?'' Constance kysyi ja kuulosti toiveikkaalta sen suhteen, että vastaus oli myönteinen. 

   Sebastian naurahti kevyesti.

   ''Siitä puheen ollen. Felicia sanoi suostuvansa, jos saamme palkata taloon kotiapulaisen.''

   George päästi äänekkään halveksivan tuhahduksen pöydän toisesta päästä. 

   ''Ei se siitä jää kiinni'', Constance naurahti. ''Court saa muuttaa kanssanne.''

   Sebastian yllättyi. Kaikista vähiten hän odotti sitä, että äitinsä luopuisi kotiapulaisestaan.

   ''Eikö Courtia tarvita enää kartanossa?'' 

   ''Uskoakseni pärjäämme Georgen kanssa ilman kotiapulaistakin. Osaamme kumpikin keittää ruokaa ja voimme palkata jonkun kylältä auttamaan taloustöissä'', Constance selitti.

   ''Oletko aivan varma?'' Sebastian varmisteli.

   ''Ehdottomasti. Court saa muuttaa kanssanne Ismayn taloon'', Constance sanoi. Viimeinkin yhteiselo Felician kanssa oli tulossa päätökseensä, joten oli oikeastaan pienoinen juhlan paikka.