11. Äidinraivo

 Osa 11

   ''No nyt on pappilan ehtoisa emäntä iskenyt kirveensä kiveen niin lujaa, että varsikin napsahti poikki,'' George nauroi makeasti lukiessaan aamulehteä.

   ''Mitä nyt?'' Constance kysyi ja haukkasi samalla palan paahtoleivästä.

   ''Kuuntelehan, kun luen,'' George sanoi ja luki kuuluvasti:

   Pyhän Paavalin seurakunnan kirkkoherran rouva Geraldine Durham haluaa oikaista tässä lehdessä aiemmin esitettyä virheellistä tietoa, jonka mukaan kirkon kunnostamiseksi tähtäävän varainkeruukampanjan varainkeruusta vastaa vapaaherratar Constance Dwyer Dawpoolin kartanosta. Rouva Durhamin mukaan vapaaherratar on lupautunut kampanjan suojelijaksi, mutta varainkeruusta vastaa yksin rouva Durham. Samoin hän oikaisee, että hyväntekeväisyystanssiaiset järjestetään pappilan komeasti kalustetussa salissa.

   Constance hämmästyi. Hän oli jäänyt käsitykseen, että hyväntekeväisyystanssiaiset järjestetään kartanossa. Pappilan salissa, kun ei mahdu edes pyörähtelemään tanssilattialla. Suurten tanssiaisten pitopaikaksi pappila ei sopinut lainkaan.

   ''Mitä arvelet, mahtaako rouva Durhamin lisäksi muita enää mahtuakaan pappilan pikkiriikkiseen saliin,'' George lohkaisi ja nauroi jälleen makeasti. Hänen verkkokalvolleen piirtyi kuva täyteläisestä rouva Durhamista paasaamassa kovaäänisesti siitä, miten koko kampanja on hänen aikaansaannostaan eikä vapaaherrattarella ollut sen kanssa muuta tekemistä kuin toimia suojelijana, jotta lahjoittajat raottavat kukkaron nyörejä rouva Durhamin ojentaessa turpean kouransa käsi suorassa vastaanottaakseen joka ainoan killingin, joka irti lähtee.

   ''Ruustinna on vapaa nolaamaan itsensä, jos välttämättä haluaa saattaa itsensä naurunalaiseksi,'' Constance naurahti huvittuneena. ''Onhan se silti veikeää, että hän kuvittelee pärjäävänsä omin onnettomin avuinensa.''

   George nauroi jälleen makeasti.

   ''Mitä luulet? Mahtaako pappilan salin lattialankut kestää, kun ruustinna tanssaa hytkyttelee?'' George hekotteli.

   Constancea huvitti, mutta hänellä oli muitakin murheita.

   ''Ruustinnan megalomania on murheistamme pienen, George,'' Constance sanoi.

   ''Taidat tarkoittaa poikasi huonon maun tuottamia kitkeränhappamia hedelmiä,'' George sanoi ja yritti peitellä vahingoniloaan.

   ''Älä unohda, että jos Sebastian vie sen tytönhupakon vihille, niin hän on sinunkin vaivoinasi,'' Constance huomautti.

   ''Kai sinä lähetät hänet matkoihinsa, kuten tallipiika Gibbonsin aikoinaan?'' George kysyi ja nauroi taas.

   ''Teen kaikkeni, jotta pelastan poikamme onnettomalta ja tuhoontuomitulta avioliitolta, George,'' Constance sanoi napakasti. Nyt ei ollut sopiva aika lasketella leikkiä.

   Georgella ei ollut vastaansanomista, sillä hänkään ei pohjimmiltaan tahtonut muuta kuin parasta pojalleen, vaikka hän ei tämän elämänvalintoja kyennyt sulattamaankaan. Sebastian oli kaikesta huolimatta kuitenkin hänen poikansa.

   Tämä oli ensimmäinen aamu, jolloin Gracen ei ollut tarvinnut hiipiä aamuyön pimeinä tunteina tiehensä kartanossa vietetyn yön jälkeen, joten hän käytti tilaisuuden voidakseen kiertää kartanon huoneissa. Paraatisänkykamarissa hän kohtasi sisäkkö Beatrice Courtin puuhastelemassa.

   ''Tämä on kenraalin ja vapaaherrattaren yksityishuone,'' Beatrice puuskahti ja huomautti, että huoneeseen ei saisi luvatta tulla.

   ''Rauhoitu nyt ihmeessä,'' Grace tyynnytteli. ''Minähän vain tutustun tulevaan kotiini.''

   ''Onko neiti ostamassa kartanoa? Voin kertoa, että rouva kulta ei lähde täältä kuuna kullan päivänä,'' Beatrice ilmoitti tuntien samalla suunnatonta ylpeyttä voidessaan puolustaa vapaaherrattaren riidatonta omistusoikeutta kartanoon ja tämän ikiaikaista hallintoa.

   ''En sentään,'' Grace naurahti hyväntahtoisesti. ''Olen Sebastianin tuleva vaimo ja kukaties tämä voi olla eräänä päivänä minunkin makuukamarini!''

   ''Niinkö?'' Beatrice innostui ja muisti oitis, että se ei muuta asiaa. Huoneeseen ei tulla luvatta ja sillä hyvä, olipa neiti tuleva rouva tai ei, joku roti sentään olla pitää siinäkin asiassa. Todennäköisesti myös väite, että hän oli muka Sebastian-herran tuleva vaimo oli niin ikään satua, koska hän ei ollut kuullut siitä.

   ''Onko täällä kylpyhuone?'' Grace kysyi ja riensi avaamaan makuuhuoneesta kylpyhuoneeseen johtavaa ovea.

   ''Teen teistä valituksen vapaaherrattarelle, että tunkeilette hänen kylpykamariinsa!'' Beatrice parahti kauhistuneena Gracen saapastellessa kylpyhuoneeseen kuin omaansa.

   Gracen käytöksestä sydämistynyt Beatrice lähti siltä seisomalta etsimään rouva vapaaherratarta voidakseen lausua tälle vastalauseensa, ja vaatia ulosheittäjän oikeuksia tunkeilijan karkottamiseksi kartanosta. Mikä onnenpotku se olikaan, kun rouva tulikin salista samanaikaisesti halliin, kun Beatrice kiirehti portaita pitkin alakertaan.

   ''Rouva, rouva!'' Beatrice toisteli ääni värähdellen.

   ''Mikä hätänä, Beatrice?'' Constance kysyi sisäköltään, joka oli jälleen kerran poissa tolaltaan ja epäilemättä jostakin vähäisestä pikkujutusta.

   ''Nyt se kanadanhanhi kiertää taloa kuin omaansa ja tunkeutui teidän yksityishuoneisiinne, vaikka minä yritin hänelle sanoa, että se on ehdottomasti kiellettyä! En voi käsittää tätä touhua. Saanko ajaa hänet tiehensä?''

   ''Yllättävää, että sinulta on kerrankin mennyt jotakin oleellista ohi,'' Constance huomautti ivallisesti. ''Etkö muka kuullut keittiön puolelle eilen illalla, kun poikani kertoi kihlanneensa neiti Castillen, jota hyvin epäkunnioittavasti taisit hetki sitten nimittää kanadanhanheksi?''

   ''En koskaan salakuuntele kartanon herrasväkeä!'' Beatrice puolustautui ymmärrettyään piikin. ''En pystynyt kuuntelemaan ruokasalissa käytyä keskustelua, sillä keittiön ovi napsahti lukkoon ja soppakattila kiehui yli!''

   Constance pyöräytti silmiään. Toisin sanoen Beatrice oli tavoilleen uskollisesti yrittänyt kuunnella, mutta miten ikävä epäonni häntä kohtasikaan juuri silloin, kun olisi ollut jotakin mielenkiintoista kuultavaa juoruiltavaksi ympäri kyliä.

   ''Ei tarvitse kertoa enempää, uskon vähemmälläkin,'' Constance sanoi, sillä hän ei jaksanut keskittyä Beatricen typerehdintään ja hätävalheisiin.

   ''Niin! Saisinko minä nyt ajaa hänet tiehensä?''

   ''No mutta, Beatrice,'' Constance sanoi nuhtelevasti.  ''Annetaan hänen kiertää taloa, sillä kovinkaan montaa tilaisuutta hänelle ei siihen tarjoudu! Eikö teidän pitäisi olla sitä paitsi lieden ääressä? Lounasaika lähestyy.''

   ''Olen jo menossa, rouva vapaaherratar. Keitän teille oikein maittavan lounaan,'' Beatrice sopersi lähtiessään kiireesti kohti keittiötä, jupisten samalla jotakin oikeuksistaan olla tietoinen kartanon asioista, sillä olihan hän itsekin kartanon asukas, vaikka asuikin palvelijainsiivessä! 

   Grace oli löytänyt tiensä televisiohuoneeseen ja päätti rentoutua televisioviihteen ääressä, mutta myös Constance eksyi paikalle muka aivan sattumalta.

   ''Olenkin etsinyt sinua, Grace. Kuinka voit?'' Constance kysyi kohteliaasti ja istui hänen seuraansa.

   ''Kiitos hyvin,'' Grace virkkoi lämpimästi. ''En ole koskaan ollut näin onnellinen!''

   ''Ajatella! Olla nuori ja niin palavasti ihastunut, että luulee jokaisen ihastuksensa kohteen olevan se oikea,'' Constance sanoi ovelasti.

   ''Mitä yritätte sanoa,'' Grace kysyi hämmentyneenä. Vapaaherrattaren sanoissa oli jotakin ilkeää, vaikkei hän suoraan mitään sanonutkaan.

   ''Ei pidä jäädä valheellisten tunteiden vangiksi rakentamaan pilvilinnoja, jotka ennen pitkään romahtavat alas raadollisen todellisuuden tieltä,'' Constance sanoi ja hymyili itsetietoista ivallista hymyään.

   ''Anteeksi, rouva vapaaherratar. Mutta en ymmärrä, mitä yritätte sanoa,'' Grace sanoi toivoen saavansa vihjauksien sijaan suoria vastauksia.

   ''Uskotko todella, että sinusta tulee poikani vaimo?'' Constance kysyi. Eihän Grace voi olla niin naiivi!

   ''Uskon rakkautemme voimaan, rouva vapaaherratar. Se on niin suuri!''

   ''Luonnollisestikaan en tiedä, mitä nuorten rakastavaisten toisilleen latelemaa luikuria Sebastian on sinulle sepittänyt, mutta minulle hän sanoi suoraan, että toivoo avioliittonne parantavan tuntuvasti katetta pankkitilillään,'' Constance sanoi ja hillitysti hymyillen Gracea, mutta hänen silmistään välittyi iva.

   Grace hämmentyi entisestään, sillä hän ei ollut Sebastianin kanssa koskaan puhunut rahasta, mutta rakkaudesta, yhteenkuuluvuudesta ja kohtalonvoimasta sitäkin enemmän, sillä olivathan juuri ne voimat tuoneet heidät toistensa luo Gracen isän saaman perinnön muodossa.

   ''Voi ei, rouva vapaaherratar, olette erehtynyt,'' Grace sanoi. ''Minä ja Sebastian rakastamme toisiamme, emmekä välitä rahasta!''

   Tällöin Constance naurahti kevyesti. Oli sääli herättää Grace ruusunnuppu-unistaan, mutta tämä epäkiitollinen tehtävä oli langennut hänen osakseen Sebastianin äitinä.

   ''Odotan mielenkiinnolla, että avioehto nousee puheenaiheeksi, sillä jos vaadit sellaista taikka vanhempasi sulkevat testamenttimääräyksillä Sebastianin avio-oikeuden pois sinulle perinnöksijätettävästä omaisuudesta, voit olla varma, että Sebastian purkaa kihlauksen alta aikayksikön,'' Constance ivasi.

   ''Ei Sebastian sellaista tekisi. Hän rakastaa minua vähintään yhtä paljon kuin minä häntä eli paljon,'' Grace sanoi ja huomasi miten suuttumus alkoi vallata hänen mieltään. Hän yritti hillitä itseään, sillä Constancessa oli alusta alkaen ollut jotakin, joka sai hänet varpailleen - siinä oli vanha, mutta ilmeisen vaarallinen nainen.

   ''Älä tee oloasi liian kotoisaksi, darling, sillä olet vain ei-toivottuna vieraana täällä,'' Constance sanoi jättäessään Gracen viimein jatkamaan television katselua.

   Constancen sanoista loukkaantunut Grace kieltäytyi tulemasta lounaalle, vaikka Beatrice oli käynyt häntä kutsumassa: ''Neiti, lounaalle ja heti, tämä ei ole mikään ravintola, jossa jokainen huutelee omat tilauksensa milloin sattuu huvittamaan!'' 

   Saamastaan kohtelusta suivaantuneena Grace linnoittautui vinttikerroksen vieraskamariin, josta Sebastian löysi hänet kotiin tultuaan ja kuultuaan Courtilta Gracen nyyhkyttävän vierashuoneessa.

   ''Viimeinkin sinä tulit,'' Grace sanoi huojentuneena. ''Olen itkenyt ja odottanut. Tämä on ollut aivan kauhea päivä!''

   ''Eiköhän se tästä parane,'' Sebastian sanoi lohduttaen ja kysyi, mikä oli järkyttänyt Gracen mieltä niin pahasti.

   ''Sinun äitisi oli tänään hyvin ilkeä ja hän väitti, että sinä nait minut vain rahan takia ja jos vaatisin avioehtoa, hylkäisit minut siltä seisomalta,'' Grace parahti lähes itkunpartaalla.

   ''Anna anteeksi, Grace, mutta äitini suhtautuu kaikkiin yhtä epäluuloisesti kuin sinuun tällä hetkellä, koska hän epäilee petosta kaikessa mahdollisessa eikä ole koskaan ollut onnellinen sillä tavalla kuin me,'' Sebastian selitti. ''Yritä olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti ja yritä nähdä hänen sanojensa taakse, vaikka ne olisivatkin miten ilkeitä tahansa. Kyllä hän sinut lopulta hyväksyy, kun huomaa, miten onnelliseksi sinä teet minut.''

   ''Oletko varma? Haluaisin, että vanhempasi hyväksyisivät minut,'' Grace sanoi. ''Isäsikin arvosteli pukeutumistani ja kutsui sitä säädyttömäksi, vaikka emme elä enää viime vuosituhannella!''

   ''Jos voitat äitini puolellesi, niin isä tulee kylkiäisenä. Autan sinua siinä,'' Sebastian sanoi ja ehdotti, että he halaisivat ja pyyhkisivät pois kyyneleet hioakseen strategiaa, jolla vanhempien hyväksyntä saataisiin.

   Sebastianin ja Gracen antautuessa toistensa syleilyyn vintin vieraskamarissa, kartanon pääsisäänkäynnin soittokello alkoi soida vimmatusti ja eteishallissa parahiksi ollut George riensi avaamaan ovea sadatellen samalla sitä, kenellä julmetulla oli otsaa rimputtaa soittokelloa kuin viimeistä päivää. George sai hädin tuskin oven avatuksi, kun se repäistiin auki ja tummahiuksinen vanhempi nainen myrskysi sisään eteishalliin paiskaten oven vähintään yhtä kiukkuisesti kiinni.

   ''Sinäkö olet Sebastian Dwyer,'' tummahiuksinen nainen kysyi tiukasti osoitellen samalla Georgea.

   ''Rouva hyvä! Näytänkö teistä alle nuorelta pojanklopilta? Olen kenraali George Dwyer, mutta kuka te olette ja millä oikeudella mahdatte kuvitella voivanne tunkeutua sisään kuin mikäkin ulosottomääräyksen saanut kruunun virkamies?''

   ''Olen tullut pelastamaan tyttäreni, ilmeisesti juuri teidän poikanne ja sukunne masinoimalta avioliitoksi hämätyltä varkausyritykseltä!''

   ''Kuinka uskallatte, rouva hyvä? Kehnoa parjausta!''

   Tällöin Constance astui halliin kuultuaan, että äänekäs tulija oli paljastunut Gracen  äidiksi. Kenties kaivattu onnenpotku olikin osunut kohdalle rouvan kannanotoista päätellen.

   ''Taidattekin olla rouva Castille,'' Constance sanoi kohteliaasti ja riensi ojentamaan kätensä: ''Minä olen Constance Dwyer, Sebastianin äiti.''

   Nainen tuhahti halveksivasti, mutta tarttui sitten Constancea kädestä ymmärtäessään oman käytöksensä moukkamaiseksi, jos hän sivuuttaisi kättelyn kaltaisen itsestäänselvän muodollisuuden.

   ''Leona Maloof-Castille,'' nainen esittäytyi. ''Tulin hakemaan tyttäreni takaisin Kanadaan, ja teidän on turha yrittääkään estellä!''

   ''Mitäpä jos siirtyisimme salin puolelle keskustelemaan aiheesta, rouva Castille? Saatamme päästä yhteisymmärykseen,'' Constance sanoi ja ohjasi sitten Maloofskan istumaan.

   ''Tiedän mitä yritätte ja totean heti ensimmäiseksi, että aion taistella viimeiseen asti estääkseni häät,'' Leona ilmoitti alkajaisiksi. ''Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta historiassa, kun köyhtyneet englantilaiset aristokraatit naivat Gracen kaltaisia dollariprinsessoja pelastaakseen rappeutuvat sukukartanonsa. Juuri sellaiset kuin tämäkin!''

   ''Siinä tapauksessa teitä lohduttanee tieto, että mekin vastustamme vähintään yhtä voimallisesti kuin tekin tätä odottamatonta ja sopimatonta kihlautumista,'' Constance kertoi.

   ''Hah! Mikä on teidän syynne vastustaa avioliittoa? Eikö tyttäreni muka ole kyllin hyvä pojallenne ja olevinaan hienoon sukuunne?'' Leona kysyi loukkaantuneena.

   ''Teidän sanojanne, ei meidän, rouva Castille,'' George virkkoi huvittuneena. Eukkohan osui heti oikeaan. 

   ''Kuinka uskallatte? Luulette olevanne jotakin, kun asutte vanhassa perintökartanossa, ratsastatte, kalastatte ja metsästätte sekä kuvittelette olevanne tärkeitä, tapaatte vain kaltaisianne ja karsastatte kaikkia, jotka eivät täytä oman luokkanne ihanteita,'' Leona tylytti.

   ''Anteeksi kuinka?'' Constance kysyi yllättyneenä Leonan ulostulosta.

   ''Nainen hourii typeryyksiä,'' George sanoi kääntyen vaimoaan päin. ''Hän ei taida tietää, että miehen ainoa oikea titteli on hyvä nimi, mikä toki puuttuu hänen omalta mieheltään, joka epäherrasmiesmäisesti petti sanansa ja livisti pelkurimaisesti paikalta tässä taannoin, jättäen toiset siivoamaan jälkiään!''

   ''Mutta mieheni...,'' Leona aloitti, mutta George ei antanut hänelle suunvuoroa.

   ''Unohtamatta tietenkään sotilasarvoa, joka sekin puuttuu herra Castillelta!''

   ''Eiköhän jätetä jo se aihe, George,'' Constance sanoi ja jatkoi sitten kääntyneenä Leonaa päin: ''Vastustamme tätä kihlausta, koska mielestämme se on virhe, jota emme tahdo heidän tekevän. Meillä ei ole mitään henkilökohtaisesti teitä, tytärtänne tai miestänne vastaan.''

   ''Pah! Minulla on ihan riittävästi heitä vastaan, myös tätä kälättävää rouvaa vastaan,'' George puuskahti.

   ''Nyt riittää!'' Leona huudahti ja nousi ylös Constancen tullessa häntä rauhoittelemaan. ''Minun ja perheeni halveeraus loppuu tähän paikkaan!''

   ''Huomaan, että olemme nyt kenties jokainen jokseenkin kiihtyneessä mielentilassa, joten ehdotankin, että keskustelisimme huomenna aiheesta hyvin nukutun yön jälkeen. Ymmärrämme, että lentonne oli varmasti pitkä ja uuvuttava, rouva Castille,'' Constance sanoi ystävällisesti.

   ''Minua ei tarvitse holhota, rouva Dwyer. Missä on tyttäreni? Vien hänet kotiin nyt saman tien!''

   ''Ei tehdä mitään, mikä saattaa antaa aihetta katumukseen myöhemmin,'' Constance esteli.

   ''Hyvä on, hyvä on!'' Leona myöntyi ja jatkoi kiukunpuuskassaan: ''Palaan heti huomisaamuna ja haen tyttäreni täältä tarvittaessa vaikka väkipakolla. Yrittäkääkin estää ja takaan sen, että olette kyllä kohdannut siinä kohtaa vertaisenne, rouva Dwyer.''

   ''Arvoisa vapaaherratar,'' George oikaisi kyllästyneenä Leonan paasaukseen.

   ''En erityisemmin pidä uhkauksista, rouva Castille, mutta olen käynyt kovan koulun ja taistelen sen mukaisesti,'' Constance sanoi ja neuvoi rouvaa miettimään, millä keinoin aikoisi puhua tyttärensä mukaansa. Torimuijat eivät hänelle latele ukaaseja.

   ''Sitten meitä on kaksi kovan koulun käynyttä,'' Leona sanoi hilliten ääntään kuulostaakseen uhkaavalta ja tylysti ohitti Constancen ottaessaan suunnan kohti ovea.