15. Pyhät edustusmenot

 Osa 15

Kirkkoneuvosto kokoontui seurakuntatalolla tavanomaisen vähälukuisena, mutta silti päätösvaltaisena. 

''Hyväntekeväisyystanssiaisten peruuntuminen johtui siitä, että vaimoni sai ilmeisesti ruokamyrkytyksen ja tapahtuma järjestetään heti uudelleen, jahka vaimoni on ensin kokonaan toipunut,'' Charles Durham selvitti kirkkoneuvostolle.

''Viis siitä! Meillä on huomattavasti tärkeämpiäkin asioita pohdittavanamme kuin vaimonne edesottamukset, pastori Durham,'' George sanoi ärtyneesti.

''Niinkö,'' Charles hämmästeli ja jäi odottamaan, mihin kenraali viittasi.

''Kuten esimerkiksi se, saadaanko rahoitus järjestetyksi kirkon katon kunnostamiseksi. Seurakunnalla ei ole varaa ja tuomiokapituli haluaa sulkea kirkon,'' George huomautti.

''No mutta juuri sen tähden vaimoni alullepanema varainkeruukampanja...,'' Charles aloitti, mutta tuli heti Georgen keskeyttämäksi.

''Kirkon kattoa ei korjata taskunpohjilla, pastori Durham. Rahasta puheen ollen! Voisitteko selittää, miten on mahdollista, että seurakunnan luottokortilla on ostettu monen tuhannen punnan edestä huonekaluliikkeestä tavaraa,'' George kysyi.

''Pappilan salin kalusto oli uusittava. Tavanomainen edustusmeno, kenraali,'' Charles ilmoitti toivoen, että keskustelu päättyisi ennen kuin ehtii kunnolla alkamaankaan.

''Pah! Huonekalujen ostaminen ei ole mikään edustusmeno, pastori Durham. Tämä on kuulkaahan vakava juttu, sillä minun nähdäkseni olette kavaltanut seurakunnan varoja!''

   Ennen kuin Charles ennätti sanoa mitään, Philip Quinn pyysi saada puheenvuoroa.

''Uskoakseni noin suurten hankintojen tekeminen edellyttää kirkkoneuvoston päätöstä. Ehdotan, että kirkkoneuvosto hyllyttää pastorin käyttöön annetun seurakunnan luottokortin ja tekee rikosilmoituksen!''

Quinnin päätettyä puheenvuoronsa Charles puuskahti jotakin seurakunnan kirkkoherraan kohdistuvasta panettelusta ja ajojahdista huomauttaen, että pappilan salin kalusto on seurakunnan omaisuutta, koska seurakunta on sen maksanutkin.

''Älkää puhuko levottomia, pastori. Pappilan salin kalusto ei ole seurakunnan omaisuutta, vaikka olettekin maksanut sen seurakunnan rahoilla,'' George murisi. - ''En kuitenkaan usko, että poliisia tämän asian selvittämiseen tarvitaan, sillä asia voidaan ratkaista toisinkin.''

''Huojentavaa. Kysymys on kuitenkin edustusmenosta,'' Charles sanoi huojentuneena.

''Seurakunnan rahojen hassaaminen ei ole mikään edustusmeno,'' George puuskahti. - ''Olette velkaa seurakunnalle ja merkitsemme kirjanpitoon huonekaluliikkeeseen käyttämänne rahan seurakunnan myöntämäksi korottomaksi lainaksi, jonka maksatte takaisin.''

Charles järkyttyi, sillä millä hän maksaisi takaisin, sillä palkkansa oli jo muutenkin onnettoman pieni ja mitätön.

''Vastustan,'' Charles parahti. - ''Ei minulla ole varaa maksaa sitä takaisin pienestä palkastani!''

''Seurakunta pidättää osan palkastanne siksi kunnes laina on maksettu takaisin,'' George julisti. - '' Uskoisin tämän kuitenkin olevan parempi vaihtoehto kuin se, että seurakunta tekee rikosilmoituksen ja joudutte kavalluksesta ja petoksesta istumaan kiven sisään ja menetätte virkanne, pastori.''

   Muut kirkkoneuvoston jäsenet yhtyivät Georgen kantaan ja pastori Durhamin edustusmeno muuttui lainaksi takaisinmaksuvelvollisuudella. Seurakunnan rahoja ei hassata ilman asianmukaista päätöstä ja sillä hyvä. Ei niin kauan ainakaan, kun kirkkoneuvoston puheenjohtajana istui kenraali George Dwyer Dawpoolin kartanosta.

   Charles Durham lähti sinä iltana kotiin kirkkoneuvoston istunnosta mieli maassa. Millä hän nyt elättäisi itsensä ja vaimonsa, jos palkasta ulosmitattaisiin ties miten pitkään kenraalin johtaman kengurutuomioistuimen päätöksellä, vaikka kaluston hankinta oli puhtaasti edustusmeno. Olihan Geraldinekin osuvasti todennut, että pappilassa piti olla edustuskalusto, koska pappilan ovet olivat auki seurakuntalaisille.

''Hävytöntä! Törkeyden huippu,'' Geraldine parahti kuultuaan, mitä kirkkoneuvoston kokouksessa oli tapahtunut ja levitteli käsiään pappilan ruokapöydän päässä.

''Kenraali puski päätöksen läpi väkisin ja kukaan ei uskaltanut sanoa poikkipuolista sanaa puolustuksekseni,'' Charles vaikersi.

''Senkin hölmö! Sinähän annat tuon kenraalin kävellä ylitsesi mennen tullen, mutta nyt siihen tulee loppu. Tee valitus piispalle,'' Geraldine pauhasi.

''Piispalle? En haluaisi lähteä valittamisen tielle, sillä se voitaisiin tulkita siten, että minä olen...''

''Piispa on puolellasi vuorenvarmasti. Hänhän on meidän ystävämme. Näit itsekin, miten hyvin hän viihtyi seurassamme!''

''No mutta, rakas mussukani,'' Charles aloitti. - ''Mielestäni tähän ei pitäisi sotkea piispaa eikä liioin tuomiokapituliakaan, sillä tuomiokapitulissa istuu muuan asessori Wendelius joka...''

''Jos sinä et tee valitusta piispalle, minä kirjoitan hänelle henkilökohtaisesti ja kerron tästä onnettomasta tilanteesta! Minä ja piispa tulemme hyvin toimeen keskenämme ja hän varmasti ymmärtää, miten tärkeä asia on, että pappila ja pappilanväki voivat edustaa arvonsa ja asemansa mukaisella tavalla. Mehän olemme hierarkkisesti kartanonväen kanssa samalla viivalla!''

   Charles yritti toppuutella vaimoaan, joka ei kuitenkaan ottanut hänen sanojaan kuuleviin korviinsa, vaan siirtyi pappilan kansliaan vanhan tietokoneen näyttöpäätteen ääreen voidakseen kirjoittaa piispalle juurta jaksaen selvityksen alusta loppuun siitä, mistä on kysymys. Kirkkoneuvosto saisi piispan vastaansa eikä edes kenraali George uskaltaisi vastustaa piispaa!

Heti seuraavana päivänä Constance kutsui James Campbellin kartanolle keskustellakseen tarkemmin Enfieldin ostamisesta. Puhelusta pelästynyt Campbell tulikin kartanolle heti, sillä hänellä ei ollut varaa riskeerata työpaikkaansa Constancen heräävän epävarmuuden takia.

''Toivottavasti et ole vetäytymässä huvilan ostosta,'' Campbell aloitti vaikeana.

''Enhän toki. Ole huoleti, James, mutta haluan keskustella siitä vielä tarkemmin, jotta kaikki mahdollisuudet voidaan kartoittaa tarkasti,'' Constance sanoi rauhoittavasti.

   Campbell vaikeni, sillä eihän tuo kuulostanutkaan niin pahalta kuin hän oli ajatellut, mutta jotakin omituista asiassa silti tuntui olevan.

''Tarkemmin ajatellen en pidä järkevänä Enfieldin ostoa, koska en tarvitse taloa eikä huvilaa voi muuttaa myöskään esimerkiksi maalaishotelliksi tai muuksikaan kovin hyvin,'' Constance aloitti ja jatkoi samaan hengenvetoon: ''Siksi ajattelinkin, että olisi parempi, jos sinä ostaisit Enfieldin, James.''

''No mutta, Constance rakas. Ei minulla ole varaa maksaa pankin pyytämää hintaa etenkin, kun vielä pitäisi korjata tulipalon aiheuttamat vahingotkin,'' Campbell parahti.

''Olen kuitenkin ymmärtänyt, että pystyisit ostamaan Enfieldin sen todellisella hinnalla eli kahdellasadallatuhannella,'' Constance sanoi.

''Kipurajalla, kipurajalla.''

''Mitäpä jos minä lainaisin sinulle korottomasti ja erittäin pitkällä maksuajalla loppusumman,'' Constance ehdotti.

   Campbell yllätyi ja sai vaivoin sanotuksi:

''Lainaisitko minulle  ylisatatuhatta puntaa tuosta noin vain?''

''Enemmän kuin mielelläni, James. Sinun on jo aika asettua pitäjään kunnolla ja pankinjohtajana asemasi suorastaan vaatii edustavaa residenssiä.''

''En tiedä, mitä sanoa. Oletko tosissasi,'' Campbell kyseli hämmentyneenä.

''En koskaan laske leikkiä tällaisista asioista, James. Tiedäthän sinä sen ja olen valmis kirjoittamaan velkakirjan vaikka heti, jos uskallat tehdä ratkaisun ja jos muutat mielesi, niin ainahan rahan voi palauttaa,'' Constance hymyili ystävällisesti.

  Ehdotus oli tullut puun takaa, sillä Campbell ei ollut koskaan ajatellut huvilan ostoa, vaikka olikin Enfieldiä ihastellut siellä käydessään. Kuitenkin Constancen lainatarjous oli hyvä, sillä maksuajan ollessa pitkä ja lainan koroton, sen lyhentäminen ei tuottaisi kohtuuttomia paineita ja huvilan ostaminen tarkoittaisi myöskin välillisesti työpaikan säilymistä.

''Saatan olla hullu, mutta hyväksyn lainatarjouksesi,'' Campbell sanoi hetken tuumittuaan asiaa.

''Erinomaista. Tehkäämme paperit heti, jotta voit tehdä pankille tarjouksen Enfieldistä ennen kuin se menee julkiseen myyntiin,'' Constance sanoi.

Velkakirja päätettiin laatia heti, ja Constance ja Campbell suuntasivat kirjastoon, mutta pysähtyivät salissa.

''Hetkinen! Mehän tarvitsemme todistajan,'' Campbell muisti.

''Tosiaankin,'' Constance sanoi ja huudahti sitten: ''Beatrice!''

   Ei mennyt hetkeäkään, kun neiti Court astui eteishallin puolelta saliin.

''Rouva vapaaherratar kutsui,'' Beatrice sanoi hyväntuulisesti.

''Pyytäisin sinua todistajaksi, kun laadimme herra Campbellin kanssa velkakirjan,'' Constance sanoi.

''Ilman muuta, rouva kulta. Olen luotettava todistaja,'' Beatrice sanoi ylepänä siitä, että häntäkin viimein kaivattiin ja hänen merkityksensä tunnustettiin. Osakkeeni ovat selvästi nousussa kartanon herrasväen silmissä, hän ajatteli tyytyväisenä seuratessaan Constancea ja Campbellia kirjaston puolelle.

Heti sen jälkeen, kun velkakirja oli tehty ja neiti Court oli sen oikeaksi todistanut, hän lähti huoneeseensa muka hetkeksi lepäämään ennen kuin alkaisi valmistaa mitä maittavinta päivällistä kartanon herrasväelle.

''Haloo! Minä täällä,'' Beatrice kuiskutti puhelimeen. - ''Täällä tapahtuu aivan käsittämättömiä asioita! Voitko kuvitella, mutta nyt vapaaherratar antoi pankinjohtajalle mielettömän lainan. Satakaksikymmentätuhatta puntaa! Miten niin, että mitä varten? En minä tiedä! Kuinka niin en muka hoida työtäni hyvin? Olen ehdottoman pätevä taloudenhoitaja ja rouva vapaaherratarkin sen tunnustaa, koska pyysi minut todistajakseen. Vai niin! Jos olette tuota mieltä, niin minä sanon itseni irti. Viihdyn täällä hyvin, joten hyvästi,'' Beatrice puuskahti ja löi luurin korvaan. Että hänkö ei muka hoida tehtäviään hyvin eikä ole niiden tasalla? Hänhän on ehdottoman pätevä taloudenhoitaja!

Illalla kartanolle saapui tuntematon vieras nainen, jonka vapaaherratar sattui ottamaan ovella vastaan, sillä Beatrice oli vieraan tullessa työn touhussa keittiössä.

''Hyvää iltaa! Te olette varmaankin vapaaherratar Constance Dwyer,'' nainen kysyi astuessaan eteishalliin.

''Tiedän, kuka olen, mutta entäpä kuka te olette,'' Constance sanoi ja tarkasteli tulijaa päästä varpaisiin. Nykyään kartanolla tuntui ravaavaan yksinomaan tuiki tuntemattomia ihmisiä milloin milläkin asialla.

''Anteeksi. Unohdin aivan esittäytyä,'' nainen sanoi. - ''Olen Christine Weir. Pääomasijoittaja Lontoo Citystä.''

''Vaikuttavaa. Pitäisikö minun tuntea teidät jostain,'' Constance kysyi.

''Olen tullut kertomaan teille jotakin taloudenhoitajattarestanne, ja se varmasti avaa silmänne sen suhteen, millaista käärmettä pidätte povellanne!''

   Constance naurahti, mutta kutsui naisen saliin kuullakseen, mitä tällä oli kerrottavanaan niinkin epämerkittävästä henkilöstä kuin neiti Court.

''Mennäkseni heti asiaan,'' Christine sanoi ja jatkoi voitokkaasti: ''Teillä on täällä kartanossa laululintunen, vapaaherratar. Tiedän kaiken, mitä täällä on tapahtunut.''

''Todellako,'' Constance kysyi vaikuttamatta lainkaan yllättyneeltä. 

''Tiedän senkin, että annoitte tänään sadankahdenkymmenentuhannen punnan lainan pankinjohtaja James Campbellille ja Beatrice Court oli todistajanne!''

''Kiehtovaa, neiti... Anteeksi mikä sanoittekaan nimeksenne?''

''Weir. Christine Weir!''

''En kuitenkaan ymmärrä, mihin pyritte kertomalla kaiken tämän, neiti Weir,'' Constance sanoi.

''Haluan osoittaa, että tiedän asioistanne enemmän kuin minun pitäisi ja kiitos siitä kuuluu tälle aina niin lojaalille piiallenne, joka on toiminut palveluksessani koko sen ajan kuin hän on leikkinyt sisäkköänne,'' Christine nauroi.

''Se on valetta, rouva vapaaherratar. Älkää uskoko, mitä hän sanoo,'' Beatrice huudahti ja myrskysi eteishallista saliin.

''Kas! Hauska nähdä, Beatrice. Tulin ilmoittamaan sinulle, että komennuksesi on päättynyt ja turha odottaa, että maksaisin sinulle penniäkään eikä varmasti maksa myöskään vapaaherratar kuultuaan millainen epatto olet,'' Christine julisti voitonriemuisesti.

''Ei mennä asioiden edelle, neiti Weir. Ole hyvä ja käy istumaan, Beatrice,'' Constance sanoi ystävällisesti.

''Kiitos, rouva vapaaherratar. Olette niin hyvä,'' Beatrice sanoi ja istui seuraan, vaikkakin hienoista epävarmuutta tuntien Christinen nauraessa hänelle päin näköä.

''Huomaatteko nyt, miten typerä palvelija teillä on, vapaaherratar?''

''Olen hoitanut työni hyvin,'' Beatrice puolustautui.

''Enpä sanoisi. Sinua kehnompaa vakoojaa tuskin löytyykään tästä maasta,'' Christine ivasi.

''No mutta, jos asia näin on, neiti Weir. Siinä tapauksessahan te ette tiedä paljoakaan ja voin kertoa, että myöskään neiti Court ei tiedä mitään sellaista, millä voisitte kiristää minua, sillä siitähän tulossanne on kysymys. Kiristyksestä,'' Constance sanoi ja katsoi sitten Beatricea, joka pälyili seinille toivoen varmaankin, että näki vain painajaisia.

''Olette ovela. Myönnän sen, vapaaherratar. Mutta enkö kuitenkin tiennyt oikein, että lainasitte tänään suuren summan rahaa pankinjohtajalle ja miten minä sen olisin tiennyt, jos tuo typerys ei juoruaisi kaikkea vaikka yötä myöten minulle,'' Christine sanoi ovelasti.

   Constance naurahti, sillä ei hän niin höperö vielä ollut, että myöntäisi tiedon pitävän paikkansa.

''Ilmeisesti laululintusenne kertoo teille mitä sylki suuhun tuo, olipa siinä perää tai ei,'' Constance naurahti.

''Yritys hyvä kymmenen, vapaaherratar! Tiedän teistä asioita, joiden ette halua päätyvän ulkopuolisten korviin, joten jotta pitäisin suuni kiinni, saatte auttaa minua!''

''Hän kiristää teitä vapaaherratar, kuten minuakin,'' Beatrice parahti.

''Vai niin,'' Constance naurahti. - ''Missähän minun pitäisi auttaa teitä, neiti Weir?''

''Aion rakentaa tähän kuntaan uuden kylpylähotellin ja huvipuiston! Te ja poikanne varmistatte, että näin tulee tapahtumaan taikka muuten... Pahoin pelkään, rouva vapaaherratar,'' Christine sanoi salamyhkäisesti.

''Kuulostaa liikeneuvottelulta. Mitäpä jos palaisimme asiaan huomenna, neiti Weir? Haluaisin keskustella hieman tämän epattopalvelijan kanssa,'' Constance sanoi.

''Sopiihan se. Teillähän on tälle illalle vielä irtisanomisneuvottelut, että onnea vain työnhakuun, Beatrice,'' Christine ivasi lähtiessään.

Christine purjehti voitokkaan näköisenä ulos kartanolta tuntien suurta mielihyvää, kun saattoi paljastaa Beatricen ja panna oman hankkeensa liikkeelle. Christinen lähdettyä Beatrice kampesi itsensä ylös sohvalta ja riensi selittämään vapaaherrattarelle, miten asiat hänen mukaansa olivat.

''Tuo nainen on pahinta laatuaan oleva kiristäjä, rouva vapaaherratar. Hän on vaatinut minua raportoimaan kaikesta, mitä täällä olen nähnyt tai kuullut puhuttavan. En olisi pettänyt teitä, jos hän ei olisi kiristänyt minua,'' Beatrice vaikersi.

''Miten hän on kiristänyt sinua, Beatrice? Kertoisitko,'' Constance kysyi.

''En tiedä tai tarkoitan, että se on tuntunut siltä kuin hän kiristäisi minua! Voi, älkää antako minulle potkuja! Viihdyn täällä niin hyvin ja haluan olla palveluksessanne,'' Beatrice aneli.

''Ymmärrän sen. Olet kuitenkin rikkonut luottamukseni, mutta siitä huolimatta hyvää palvelusväkeä on vaikea löytää ja olet hoitanut työtehtäväsi säntillisesti myös ilmeisesti neiti Weirin suuntaan,'' Constance sanoi tyynesti.

''Kyllä! Ehdottoman säntillisesti, rouva vapaaherratar,'' Beatrice toisteli ymmärtämättä, mitä vahvisti.

''Olisi vahinko antaa sinulle kenkää, joten saat jäädä kartanoon,'' Constance sanoi ystävällisesti.

''Voi kiitos, rouva vapaaherratar,'' Beatrice huudahti helpottuneena.

''Ilo on kokonaan minun puolellani, Beatrice. Kokonaan,'' Constance hymyili ovelasti.