16. Lamppu syttyy

 Osa 16

Pappilassa oltiin jalkeilla jo aamuvarhain. Pitäjän kirkkoherra Charles Durham ei ollut saanut nukuttua silmällistäkään, sillä alati kasvava epävarmuus jäyti hänen mieltään. Tulevaisuus ei tuntunut turvatulta, sillä palkkapussi oli käynyt koko ajan kevyemmäksi ja kaiken kukkuraksi oli olemassa mahdollisuus, että se vietäisiin häneltä kokonaan, kun kirkko suljettaisiin ja seurakunta liitettäisiin naapuriseurakuntaan eikä hänellä olisi enää kirkkoherran virkaa, asemaa saati palkkaa. 

Charles käveli päämäärättömästi kanslian nurkasta toiseen ja pohti, mitä hän voisi tehdä pelastaakseen itsensä. Silloin hänen päähänsä pälkähti jotain, minkä johdosta pastori asettui istumaan tietokoneensa ääreen ja alkoi naputtaa vimmatusti. Asia oli tärkeää saattaa kirjalliseen muotoon mitä pikimiten, jäsennellysti ja perustellusti.

''Mikä neronleimaus! Olen kieltämättä älykäs, mutta minun on ensin kiusoiteltava harmaita aivosolujani ennen kuin alkaa raksuttaa,'' Charles myhäili tyytyväisenä. - ''Jos hyvin käy, jopa kenraali George hyväksyy suunnitelmani ja asettuu arvovallallaan hankkeeni taakse kokematta tarvetta vastustaa sitä periaatetasolla!''

    Saatuaan suuren suunnitelmansa kirjatuksi tarkoin ylös, Charles rykäisi ja kajautti sitten kuuluvasti:

''Sydänkäpyseni, mussukani! Tulehan kansliaan armastasi kuulemaan!''

    Ruustinna Geraldine Durhamia ei tarvinnut huhuilla pitkään, kun hän jo purjehti sisään kanslian ovesta. Huolimatta omalaatuisuudestaan, ruustinna tunsi velvollisuutensa vaimona ja oli ylpeä roolistaan ja asemastaan kirkkoherran rouvana. 

''Ooh! Kirjoitatko saarnatekstiä, jossa nuhtelet kenraalin ja vapaaherrattaren?'' Geraldine kysyi toiveikkaana. Hänen oli vaikea hyväksyä, että vapaaherratar oli kaapannut hänen jalomielisen varainkeruukampanjan ja kenraali asettanut koko voimansa kirkkoneuvostossa omaa kirkkoherraansa vastaan edustusmenoa koskevassa vähäisessä sivuseikassa ja siten nakertanut kirkkoherraparin uskottavuutta ja arvovaltaa.

''Mitä? Enhän nyt sentään. Itse asiassa olen kirjoittanut heille kirjeen, joka pitäisi tänään juoksuttaa kenraalin ja vapaaherrattaren kouraan. Asia ei voi odottaa,'' Charles sanoi ja hämmästyi itsekin sitä tosiasiaa, ettei hänen vaimonsa ollut tällä kertaa keskeyttänyt hänen puhettaan.

''No mutta, Charles. Minähän kirjoitin jo piispalle! Hän tulee varmasti tänne suorinta tietä ja iskee luun kenraalin ja vapaaherrattaren kurkkuun,'' Geraldine ilakoi.

''Asia ei voi siitä huolimatta odottaa, mussukkani. Tämä on kiireellinen virka-asia!''

''Ooh! Vien kirjeen kartanoon ja kenties vapaaherratar kutsuu minut teepöytään, tarjoten skonsseja ja kurkkuleipiä,'' Geraldine innostui. Ei hän iltapäiväteestä kieltäydy, vaikka seura olisikin kehnoa. Vapaaherratar oli kuitenkin vapaaherratar ja hän itse korkea-arvoinen ruustinna. Siis ylhäisöä!

Lontoolainen pääomasijoittaja Christine Weir kiirehti kartanolle heti aamunkoitteessa, kun kello oli lyönyt kahdeksan. Vastoin odotuksiaan hän kohtasi pääovella heti ensimmäiseksi Beatricen, joka vaikutti hoitavan palvelijan tehtäviään kuten tähänkin asti. Mikään ei ollut muuttunut, vaikka Christine oli toivonut, että Beatrice ajettaisiin yön selkään tai kenties ammuttaisiin tilanomistajan yksinoikeudella kuten kapinassakin tehtäisiin. Tälläkään kertaa Christine ei päässyt tutustumaan kartanoon paremmin, sillä Constance otti hänet vastaan jälleen salissa.

''Kertokaahan, vapaaherratar, miksi ette ole potkaissut tuota epattopalvelijaanne takamukseen? Hän petti luottamuksenne pahemmin kuin osasitte kuvitellakaan,'' Christine sanoi heti alkajaisiksi.

''Niinkö teistä? Päädyin erilaiseen ratkaisuun nukuttuani yön yli,'' Constance sanoi huolettomasti.

''Hah! Saatatte joutua katumaan päätöstänne, mutta sama se minulle on. Muistuttaisin kuitenkin, että tiedän aivan liikaa asioistanne ja vaikenemisellani on hinta. Kysymys kuuluukin, oletteko valmis pulittamaan sen,'' Christine ilmoitti.

''Enpä usko, neiti Weir. Tapanani ei ole ollut taipua ilmiselvän kiristyksen edessä.''

''Mutta nyt te taivutte taikka voi olla, että joudun kertomaan tietoni poliisiviranomaisille ja saatatte poikanne kanssa päätyä raastupaan, mahdollisesti vankilaankin,'' Christine julisti.

Constance hymähti, sitten hän painoi päänsä alas ja sanoi hetken kuluttua:

''No mitä hintananne pidätte? Olen kiinnostunut kuulemaan, mutta tämä ei suinkaan tarkoita, että taipuisin tyhjyyttä kumisevien uhkaustenne edessä.''

''Hah! Osaatte lyödä vyön alle, vapaaherratar, myönnetään. En halua muuta kuin että myytte Campbellille antamanne lainan minulle. Maksan siitä kelpo korvauksen, mutta kaiken tulee tapahtua tänään ja häntä ei saa informoida asiasta.''

''Kiehtovaa. Herra Campbell onkin todellinen maalitaulunne ja minä puolestani oikopolkunne tulilinjalle.''

''Rouva vapaaherratar voi ilmaista asian miten hänelle sopii, mutta te autatte minua tai itkette ja autatte. Muistuttaisin, että minulla on teistä yliote. Tiedot, joilla voin saattaa teidät ja poikanne vaikkapa vankilaan, jos etuni vaatii!''

''Enpä usko, neiti Weir, mutta jos lainan välttämättä haluatte ostaa, niin en vastustele. Rahaa ei voi koskaan olla liikaa,'' Constance sanoi ohimennen.

''Taivuitte yllättävän nopeasti, vapaaherratar. Totta puhuakseni olin valmis tuomaan esiin kaikki tietoni, jotka minulla on teitä vastaan, mutta yhteistyöhalukkuutenne ansiosta säästitte minulta vaivan.''

''Kuten sanoitte, neiti Weir. Teillä on yliote, joten eiköhän käydä asiakirjoja tekemään kaupan toteutumisen jouduttamiseksi,'' Constance sanoi ja hymyili ystävällisesti.

''Itse asiassa ne ovat minulla jo valmiina, vapaaherratar. Tiesin, että tulisitte järkiinne,'' Christine sanoi voitokkaasti ja muistutti lisäksi, että hän voittaisi aina, halusivat toiset sitä taikka eivät.

''Hetkinen, neiti Weir,'' Constance sanoi äkisti. - ''Mistä tiedän, että pidätte sananne?''

''Teidän täytyykin luottaa minuun ja saatte vakuuden, kun näette shekkini, jonka maksan lainansiirrosta,'' Christine vastasi ja ryhtyi oitis kaivamaan papereita esiin.

James Campbellin kohtalo sai uuden käänteen, kun Constance myi lainan Christine Weirille. Paperit allekirjoitettiin heti ja todistajiksi kutsuttiin Constancen toivomuksesta Beatrice ja Grace. Christine ivasi Beatricea minkä ehti ja jätti Gracen täysin huomiotta. Paperit hän sujautti jakkunsa alle huolettomasti ja lähti sen jälkeen kartanolta toivottaen pikaista näkemistä Constancelle arvellen, että he kaksin muuttaisivat pitäjän tulevaisuuden kohti suuruutensa aikoja.

George ennätti nähdä Christinen livahtavan ulos pääovesta tullessa samanaikaisesti eteishalliin.

''Kuka tuo nainen oli?'' George kysyi vaimoltaan, joka oli jäänyt eteishalliin Christinen suljettua oven takanaan.

''Eräs nainen, joka teki meistä viisikymmentätuhatta puntaa äveriäämpiä,'' Constance nauroi.

''Hah! Mitä sinä hänelle myit?''

''Vain sadankahdenkymmenenviidentuhannen punnan lainan, jonka myönsin eilen Campbellille. En olisi arvannut, että nettoaisin lainan myynnistä vielä lisää,'' Constance vastasi.

''Mistä näitä hulluja sikiää? Toisaalta samantekevää se minulle on. Taidan lähteä haravoimaan, jotta saan raitista ulkoilmaa ja jotakin hyödyllistä tulee tehdyksi!''

''Haravoimaan? Hyvä ajatus, George. Liityn seuraan,'' Constance sanoi ja sai kaipaamansa yllättyneen reaktion esille miehestään.

''Sinä? Haravoimaan?'' George hämmästeli. - ''Oletko ihan varma, Constance?''

''Hyvänen aika, George. Jos en olisi varma, siitä haluanko haravoida vai en, niin en ole mistään varma,'' Constance sanoi ja nauroi hersyvästi.

Kartanon isäntäpari vietti iltapäiväänsä lehtiä haravoiden, kun pappilan armoksi itseään tituloiva ruustinna ennätti kartanolle. Hän törmäsikin heihin pihamaalla, vaikka oli ennen kotoa lähtöään kuivaharjoitellut, miten kartanon pääoven soittokelloa tuli soittaa elegantisti etusormi suorana erottuakseen kaupustelijasta.

''Juhuu, vapaaherratar ja kenraali! Mano a mano,'' Geraldine huudahti iloisesti.

   George ja Constance loivat silmäyksen toisiinsa ajatellen luultavimmin samaa. Mitä tuo muorinraato huuteli vai aikoiko hän kenties hyökätä kimppuun.

''Anteeksi kuinka,'' Constance kysyi hämmästyneenä ja katseli epäuskoisena luokseen kiirehtivää pastorskaa.

''Muinaiskreikkalainen tervehdys kuusitoistasataaluvulta ennen ajanlaskumme alkua, vapaaherratar,'' Geraldine tarkensi.

''Todellako? Kiehtova quiproquo,'' Constance vastasi ja yritti salata hymynsä kuten hänen tapanaan oli, sillä päin näköä ei sopinut sentään nauraa.

''Vai muinaiskreikkalainen? En tiennytkään heitä niin barbaarisiksi,'' George hymähti tuntien halua ryhtyä oikaisemaan pappilan muorin typeryyksiä.

''Barbaarisiksi? Eihän nyt sentään! Tiesittekö, että heidän eräs tunnettu fraasinsa on o tempora, o mores? Pelkästään sillä viitataan muinaisten kreikkalaisten jaloon temperamenttiin ja ylevään moraaliin. Ei heitä barbaareiksi voi kutsua!''

''Oi aikoja, oi tapoja,'' George ihmetteli.

''Sanokaapa muuta, sanokaapa muuta! Asiasta toiseen, hyvät ystävät. Olen tullut kirkollisissa asioissa mieheni pyynnöstä tuomaan teille tärkeää ja ehdottoman salassa pidettävää ja sinetöityä virkakirjettä, generalissimus ja baronessa!''

''Generalissimus?'' George puuskahti ihmeissään. 

''Latinaa, kenraali. Tarkoittaa suuruutta saavuttaneita kenraaleja kuten kaltaisianne merkkimiehiä. Jos ette pane pahaksenne, voin paljastaa teille lukeneeni aikoinaan ranskaa, latinaa ja muinaiskreikkaa. Klassisia kieliä, ja sen myötä olenkin saavuttanut hyvin laajan sivistyksen. Kielet ovat verraton rikkaus!''

   George huokaisi syvään. Pastorskan täyty olla joko hullu taikka harhainen, mahdollisesti molempia. Hänen rinnallaan pastorikin näyttäytyi täysin selväjärkisenä ja kunnioitettavana kanssaihmisenä.

''Anteeksi. Me teemme ilmeisesti aina vastoin odotuksia,'' Constance pahoitteli ja tiedusteli hienovaraisesti, että mistä virkakirjeessä on kysymys.

''Suuresta vedätyksestä! Anteeksi, piti sanomani, että suuresta ehdotuksesta! Mieheni on keksinyt ratkaisun, millä pelastamme kotikirkon ja seurakunnan!''

''Miehenne on keksinyt ratkaisun, jolla vedättää lisää itselleen seurakunnan vähiä varoja,'' George pilkkasi.

''Seurakunnalta? Ei, vaan kunnalta,'' Geraldine oikaisi kuitenkaan tarttumatta Georgen lausumaan ilmeiseen solvaukseen.

   Constance oli aistivinaan, että George saattaisi pian hukata loputkin leikkimielisyydestään ja siksi ehdottikin, että he siirtyisivät sisätiloihin keskustelemaan pastorin ehdotuksesta sherrylasin ääreen.

''Ooh! Kyllähän minulle aina lasillinen mon chérietä maistuu ja samalla mieheni suuren ja ehdottoman salaisen virkakirjeen sisältö teillekin selviää, arvoisa vapaaherratar ja generalissimus!''

Iltapäivästä Geraldine palasi pappilaan. Charles oli malttamaton ja halusi saada selvityksen, miten Geraldinen tapaaminen oli kartanossa onnistunut.

''Mitä he sanoivat ehdotuksestani. Tulevatko he taakseni,'' Charles kysyi uteliaasti.

''Tirlittan,'' Geraldine vastasi lyhyesti.

''Mitä? Oletko sinä humalassa,'' Charles kysyi äkäisesti.

''Generalissimus George sanoi vain tirlittan luettuaan kirjeesi ja sujautti sen sitten povitaskuunsa. Vapaaherratar lupasi maksaa loppusumman katon korjauskustannuksista. Kuinkahan mones ihme se on maailmassa?''

''Kahdeksas,'' Charles vastasi ikään kuin ohimennen. - ''Sanoiko se vanha vuohi tosiaan vain tirlittan minun suuresta ehdotuksestani?''

''Generalissimus kertoi, että se on muinaiskreikkaa ja merkitsee samaa kuin erinomainen. Se olikin minulle vallan uutta, mutta painan sen mieleeni, jotta voin hyödyntää sitä tulevaisuudessa!''

'' Pyh! Kenraali sahasi sinua silmään. Sanoitko häntä generalissimukseksi?''

''Tietysti! Hän on kenraali ja kuuluisuus eli generalissimus, ettäs tiedät!''

   Charles ei tiennyt mitä sanoa ja vaikeni hetkeksi kokonaan. Sitten hän huomautti rauhallisesti:

''Kenraali Georgea ei pidä kutsua generalissimukseksi, sillä se merkitsee pikemminkin eräänlaista sotilasjunttaa.''

''Ooh! Niinkö? En tiennyt häntä juntiksi,'' Geraldine hämmästeli.

''Joka tapauksessa! Sanoiko vapaaherratar, että hän osallistuu katon korjauskustannuksiin maksamalla loppusumman,'' Charles uteli varovasti toivoen saavansa vaimolta tirlittania selvemmän vastauksen.

''Hän kehui kielitaitoani yllätykselliseksi. Epäilen, että hän oli lievästi kateellinen huomatessaan minut itseään kielitaitoisemmaksi ja sivistyneemmäksi. Hän kadehtii varmasti laajaa lukeneisuuttani ja yrittää paraikaa muistella käyttämieni fraasien merkityksiä,'' Geraldine julisti.

''Voi pyhät pyssyt,'' Charles parahti. - ''Kuunteletko lainkaan, mitä puhun sinulle?''

   Geraldine katsahti miestään ihmeissään. Sitten hän rutisti naamalleen ärtyneen ilmeen ja sanoi:

''Kuunteletko sinä lainkaan, mitä minä sinulle puhun? Vapaaherratar...''

''Vapaaherratar sitä ja vapaaherratar tätä! Menen itse kartanoon ja selvitän, mikä on heidän kantansa ehdotukseeni!''

''Älähän hätäile, Charles. Olin juuri tulossa asiaan,'' Geraldine huomautti.

''Vai olit tulossa? En havainnut, koska muka!''

''Meidät on kutsuttu huomenna kartanoon päivälliselle. Siitä kunniasta saat kiittää minua, sillä vapaaherratar oivalsi minun loistavan alustukseni jälkeen ehdotuksesi suomat suunnattomat mahdollisuudet, joilla kirkko pelastetaan sulkemiselta ja seurakunta säilyttää itsenäisyytensä eikä sinusta tehdä pahaista apupappia,'' Geraldine sanoi ja kohotti kätensä rinnalle täsmentääkseen miehelleen, että ilman häntä koko ehdotus olisi kukaties kuopattu jo heti alkuunsa.