21. Silmukka kiristyy

 Osa 21

Oli kulunut hieman yli kaksi viikkoa siitä, kun vapaaherrattaren hevoset olivat kadonneet yön pimeyteen. Vain toinen hevosista onnistuttiin lopulta löytämään ja sekin runsaan kolmenkymmenen mailin päästä Frodshamin jaarlin mailta, joka ilmoitti kartanolle löytäneensä yhden heidän hevosistaan. Tällöin oli Dawpoolin poliisikammarin ylitarkastaja Adam Craig oitis lopettanut tapauksen tutkinnan varkautena pitäytyen uutteran tutkimuksen myötä syntyneessä kannassaan, että hevoset olivat lähteneet karkumatkalle, koska niiden omistaja oli huolimattomuuttaan unohtanut sulkea tallin oven.

Myöskin pitäjän oma paha poika Benjamin Wright oli vapautunut vankilasta. Hän oli ilmoittautunut poliisille vasta tuomiota seuranneena päivänä ja väittänyt saaneensa vasta tällöin kuulla vankilatuomiosta äidiltään, koska ei ollut itse mennyt oikeudenkäyntiin. Sen sijaan, että komisario Craig olisi kysellyt hänen liikkeistään sen tarkemmin, hän oli vain ottanut hänet talteen ja toimittanut vankilaan tuomiotaan kärsimään.

Ben oli palannut jo edellisenä päivänä kotipitäjään ja yön yli nukuttuaan hän oli ensitöikseen lähtenyt nuuskimaan kartanolla löytäen vapaaherrattaren hevoshaalta.

''Katsos, katsos! Kaksi luuskaa on yhä täällä, toinen on hevonen ja toinen vanha ämmä!'' Benjamin huudahti tallin nurkalta kiinnittäen Constancen huomion itseensä.

''Onpa sinulla otsaa tulla tänne kaiken sen jälkeen, mitä olet aiheuttanut,'' Constance puuskahti tajutessaan hevosvarkaan tulleen kohtaamaan hänet silmästä silmään.

''Kyllä ne on ihan muut henkilöt, joilla täällä on otsaa, vapaaherratar,'' Ben vastasi ja hänen äänessään oli lievän aggression aikaansaama äänenpaino, kun hän samanaikaisesti kiipesi aidan yli hevoshaan puolelle lähestyen Constancea uhkaavin liikkein.

''Se on kuulkaas niin, vapaaherratar, että seuraavalla kerralla pelkästään hevoset eivät ole vaarassa. Tämä siis tiedoksi miehellesi, jos hän ei vähitellen ala muuttaa menetelmiään raastuvan puolella,'' Ben sanoi ja kiersi Constancen luokse samanlaisin liikkein kuin kissa, joka hiipii saaliinsa luokse.

''Myönnettäköön, että ihailen tyhmänrohkeuttanne, herra Wright,'' Constance sanoi. - ''Teidän kannaltanne on valitettavaa, etten pelkää kaltaisianne öykkäreitä. Neuvonkin, että poistutte kartanon mailta vähin äänin tai muuten...''

''Tai muuten mitä? Köysi-George tulee ja antaa kunnon vanhan ajan selkäsaunan?'' Ben ivasi ja nauroi letkautuksensa päälle teennäisen pilkallisesti.

''Ei, George,'' Constance sanoi ja kuulosti vähintään yhtä pilkalliselta kuulostaen kuin Ben itsekin. - ''Minä annan sen selkäsaunan, ja tämän sanon teille ystävällisenä vihjeenä, josta suosittelen ottamaan vaarin.''

Constancen uhkaus sai Benin nauramaan, mutta hänen naurunsa oli pikemminkin epäuskoista ja pelonsekaista kuin ivallista, vaikka hän kovasti yrittikin eleillään viestittää pilkallisuuttaan ja voitokkuuttaan.

''Tuollainen vanha harppu muka? Eikö sinun pitäisi olla pian vanhainkodissa tai jotain,'' Ben ivasi.

   Constance naurahti kevyesti. Kaikenlaista mussutusta hän oli elämänsä aikana tietystikin kuullut, mutta tämänkaltainen länkytys oli hänellekin uutta.

''Suosittelen silkassa ystävällisyydessä, että lähtisitte kotiin ennen kuin tämä tilanne karkaa käsistä,'' Constance sanoi ja katseli inhoten Beniä.

''Se on kuule sellainen juttu, että lähden sitten vastan, kun minua sattuu huvittamaan,'' Ben uhosi. - ''Sinuna en muuten ilmoittaisi poliisille taikka mitään, koska saatan tosiaan tehdä jotain, mitä kadun sitten ehkä jälkikäteen.''

''Ei ole pelkoa, herra Wright. En todellakaan vaivaisi edes Craigia näin vähäpätöisellä pikkujutulla,'' Constance nauroi.

''Näkemiin sitten, vapaaherratar. Kerro terveisiä miehellesi, jos en yllätä häntä ennen kuin ehdit viedä terveiseni hänelle. Ei koskaan tiedä, vaikka Köysi-Georgen hautajaiset olisivat pian ovella. Äijähän on jo vanha,'' Ben sanoi ääntään madaltaen, minkä jälkeen hän lähti sanaakaan sanomatta juoksuaskelin Constancen katsoessa hänen peräänsä epäuskoisena.

Kenraali George, joka oli autuaan tietämätön Ben Wrightin käynnistä kartanolla, oli parhaillaan mielipuuhassaan eli kalastamassa kartanon lammella, kun vaimonsa ratsasti paikalle. George näki hänet sivusilmällä, mutta ei tohtinut keskeyttää kalasteluaan. 

''George!'' Constance huhuili miehelleen hevosen selästä. - ''Benjamin Wright on palannut vankilasta.''

''Mistä tiedät? Tosiaan! Kaksi viikkoa onkin jo kulunut siitä, kun tuomio langetettiin ja täysin aiheesta. Mokoma rattijuoppo ja hevosvaras,'' George tuhahteli ja jatkoi virvelöintiä.

''Hän tuli talolle ja uhkaili minua,'' Constance sanoi tietäen, että sanansa saisivat Georgeenkin enemmän eloa.

''Se roisto! Jättäisi edes vaimoväen rauhaan, mokoma selkärangaton raukka,'' George puuskahti vihastuksissaan ja laski sitten virvelin käsistään. 

''Hän on rettelöitsijä, George. Pelkään, että hän voi tehdä katkeruudessaan jotakin,'' Constance sanoi. - ''Hänen kaltaisensa ihmiset toimivat päähänpistosta.''

''Tekisi mieli sotkea hänet suohon myllynkivi kaulassa,'' George jyrisi.

''Mielestäni meidän on ilmoitettava asiasta poliisille,'' Constance huomautti.

''Pah! Pitää mennä naapuripitäjän puolelle, jotta löytyy joku varteenotettava ja osaava poliisimies, joka ei jätä asioita yhtä nurinkuriseen järjestykseen kuin laiskanpulseka ylitarkastaja Craig,'' George sadatteli.

''Lähden talolle ennen kuin kastumme läpimäräksi,'' Constance sanoi ja katseli taivaalle. Sade tuntui vain yltyvän.

''Minä soitan Wrightille. Isä pankoon poikansa järjestykseen kuten minäkin olen pannut omani,'' George sanoi ja siirtyi hänkin kalastusmajan katoksen suojiin seuraten katseellaan, kun vaimonsa nelisti hevosensa selässä tammimetsikön läpi kotia kohti.

   Sitten George kaivoi kännykän esiin taskustaan ja näppäili vaivalloisesti Charlie Wrightin numeron.

''Haloo! Täällä puhuu kenraali George. Haluan tavata teidät, Wright. Asiani koskee poikaanne!''

George ja Charlie Wright sopivat tapaavansa paikallisessa pubissa, joka oli nimeltään Miner Inn ja sijaitsi keskeisellä paikalla kylän keskustassa. Se oli aikoinaan ollut vilkas paikka ja palvellut pitäjäläisten yhteisenä olohuoneena, mutta omistajavaihdoksen jälkeen asiakkaat olivat suurimmilta osin kaikonneet Egertonin tilan lähellä sijaitsevaan vanhaan myllyyn avattuun kapakkaan alhaisempien hintojen ja parempien oluiden ääreen.

Odotellessaan Charlie Wrightiä saapuvaksi George katseli ympärilleen. Tukevahko nainen hääri yksin tiskin takana, mutta toisaalta kaksi ihmistä tiskin takana olisi ollut liioittelua, kun asiakkaatkin oli laskettavissa yhden käden sormin. Georgen käytyä istumaan takan edustalla olevaan pöytään, myös Charlie Wright astui tavernan ovesta sisään tuttuun villatakkiinsa sonnustautuneena ja suuntasi suoraan kenraalin luokse tilaamatta mitään, koska oli nopealla vilkaisulla havainnut Georgenkin istuvan kuivin suin.

''Istumaan, istumaan,'' George näytti kädellään vastapäätä olevaa tuolia. - ''Täytyy sanoa, että tämä pubi on kieltämättä kokenut melkoisen pudotuksen laadun osalta sen jälkeen, kun panimo vaihtui ja omistajaksi tuli se Fayn. Nytkään miestä ei näy mailla eikä halmeilla. Lienee ryyppyreissulla naapuripitäjän puolella!''

''Sääli tosiaan, että Marshall teki konkurssin. Harvoin täällä tulee enää käytyä. Juurikin mainitsemistanne syistä, kenraali,'' Charlie myönsi, mutta hänen oli vaikea rentoutua tietäen, mitä asiaa Georgella hänelle oli.

''Mutta, mutta! Mennäkseni asiaan eli poikaanne,'' George aloitti. - ''En haluaisi edes ottaa tätä puheeksi, koska olemme tunteneet jo pitkään ja istumme samoissa luottamuselimissä, eikä minulla ole teistä henkilökohtaisesti mitään ikävää sanottavaa, mutta poikanne...''

''Niin, minä tiedän, kenraali,'' Charlie keskeytti. - ''Olenkin ajatellut, että korvaan vaimollenne hevosvarkauden aiheuttaman taloudellisen vahingon. Huolimatta siitä, että Craig tunaroi tutkinnan, pidän ilmiselvänä, että poikani on syyllinen.''

   George, joka olisi normaalisti räjähtänyt siitä, että hänen puheensa keskeytettiin, kuunteli Charlieta tarkasti. Hän näki jo miehen olemuksesta, että tämä oli silminnähden kiusaantunut ja häpeäissään poikansa takia.

''Asiani ei oikeastaan liity siihen hevosvarkauteen,'' George sanoi. - ''Poikanne kävi tänä aamuna uhkailemassa vaimoani kartanolla. Sen verran pitäisi miestä olla, että jättää vaimoväen rauhaan ja siksi toivonkin, että panette poikanne asioihin, jotta minun ei tarvitse puuttua asiaan tämän enempää.''

   Ennestään jo kiusaantunut Charlie Wright toivoi, että maa olisi nielaissut hänet. Ei siksi, että hän olisi eri mieltä kenraalin kanssa mistään tämän esittämästä seikasta, mutta siksi, miten vaikeaan tilanteeseen hänen poikansa oli hänet isänä ajanut. Hän oli nyt tilanteessa, jossa hän ei ollut varma, miten olisi pitänyt toimia käytännössä.

''Teen parhaani, mutta toivon teidän ymmärtävän, että Ben on aikuinen mies enkä pysty kahlitsemaan häntä,'' Charlie sai viimein sanotuksi.

''Ehdotan selkäsaunaa, joko sanallista tai ruumiillista, mutta jotakin teidän on tehtävä. Näin ei voi jatkua, muuten poikanne vajoaa vieläkin syvemmälle suonsilmäkkeeseen,'' George sanoi.

   Charlien oli myönnettävä, että George oli oikeassa. Pojan ongelmat olivat vasta alullaan ja kurssi näytti olevan kohti pohjamutia. Lopulta hän ilmoittikin Georgen mieliksi ottavansa kovat keinot käyttöön.

''Aivan oikein! Joka kuritta kasvaa, kunniatta kuolee,'' George sanoi lausuen mielifraasinsa. Ainakin Charlie Wright osoitti olevansa mies.

Georgen tehdessä lähtöä pubista, muuan kirkkoneuvoston jäsen, konstaapelinrouva Roseanne Clifford pysäytti hänet baaritiskin luona.

''Kenraali! Minulla on asiaa,'' Roseanne parkaisi tiskiltä ja riensi Georgen eteen. - ''Minua jäi mietityttämään eräs seikka viime sunnuntain jumalanpalveluksessa!''

''Kuulkaahan, rouva Clifford! En puhu jumalanpalveluksesta kapakantiskillä,'' George sanoi selvästi ärsyyntyneenä. Aika saati paikka ei ollut oikea pohtia Cliffordskan todennäköisesti näennäissyvällisiä havaintoja pastori Durhamin hapuilevasta saarnasta.

''En ole humalassa, jos kenraali sellaista ajattelee,'' Roseanne puolustautui.

   George naurahti ja myönsi, että jos rouva Clifford vilpittömästi uskoi olevansa selvinpäin, se riittäköön tällä erää vakuutukseksi.

''Palatakaseni asiaan,'' Roseanne jatkoi. -''Pastori Durham sanoi jumalanpalveluksessa, että...''

''Tsot, tsot! Muistaakseni sanoin hetki sitten, etten keskustele pastorin saarnatekstien sisällöstä kanssanne,'' George sanoi kiusaantuneena. Eikö tuo nainen ymmärrä kerrasta?

''Ei minun asiani koskekaan sitä, mitä pastori on saarnassaan puhunut,'' Roseanne puuskahti vuorostaan ärsyyntyneenä. - ''Katsokaahan, kenraali, mutta toissa sunnuntaina laitoin kolehtiin viidenkymmenen punnan setelin, koska varoja kerättiin lähetyssaarnaajayhdistyksen hyväntekeväisyystyöhön, mutta viime sunnuntaina pappi väitti varoja kertyneen vain hieman yli kaksikymmentä puntaa!''

   George vakavoitui ja tarkasteli katseellaan Roseanne Cliffordin olemusta. Kyllä nainen oli jonkin verran jo ottanut, sen näki, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että järkensä olisi sumentunut humalan seurauksena.

''Oletteko varma, rouva Clifford?'' George varmisteli.

''Olen miettinyt pääni puhki, että laitoinko sinne viisikymmentä vaiko en, mutta olen aina laittanut lähetyssaarnaajille viisikymppiä. En ymmärrä, miksi olisin muka tällä kertaa tehnyt toisin!''

''Vai niin! Selvitän asiaa kirkonisännän ominaisuudessa, rouva Clifford,'' George sanoi tiukasti. - ''Mutta sananen vielä tähän liittyen, rouva hyvä!''

''Niin, kenraali?''

''Ei pidä levitellä huhuja, joiden todenperäisyydestä ei voi olla varma, joten älkää juoruilko tästä ympäri pitäjää. Asia selvä?''

''En ole rouva Griffin,'' Roseanne vastasi lievästi loukkaantuneena. - ''En halua syytellä ketään. Ihmettelen vain, mihin osa kolehtikassarahoista on kadonnut . Laitoin kuitenkin ison setelin kolehtihaaviin!''

   George tuhahti jotakin Roseannen isolle setelille ja hyvästellessään painotti vielä toistamiseen, että asiasta piti olla visusti hiljaa. Moisen huhun leviäminen seurakuntalaisten keskuudessa olisi kiusallista ja saattaisi kirkkoneuvostonkin uskottavuuden kyseenalaiseksi.

Kotiin tullessaan George harmistuksekseen havaitsi vaimonsa alkaneen jo illastamaan, jolloin käsitti menettäneensä oman ajantajunsa ollessaan pubissa - niin saattoi käydä silloin, kun eksyi anniskeluravintolaan. Mutta kenraali George Dwyer ei suinkaan ollut ryyppymies ja pubiin hän poikkesi harvakseltaan ja tälläkin kertaa vain tapaamisen takia.

George kävi istumaan pöydän toiseen päähän, mutta ei koskenutkaan ateriaansa. Olihan hänellä mielenkiintoista kerrottavaa vaimolleen.

''No nyt se riihitonttu teki kyllä vihoviimeisen virheensä, jos vain saan hänet siitä kiinni,'' George huudahti keskustelun aloitukseksi.

''Riihitonttu? Ketähän sinä mahdat tarkoittaa,'' Constance kysyi ihmeissään. George harvoin ketään nimitteli sentään tuohon tapaan.

''Durham! Kelvoton pistää taskuunsa kolehtirahoja,'' George puuskahti.

''Mistä sinä päättelet, että Durham muka kavaltaa kolehtirahoja? Ei kai hän niin typerä sentään ole, että tekisi jotain tuollaista, mistä jää kiinni ennen pitkään,'' Constance hämmästeli. - ''Sitä paitsi! Tapasitko Charlie Wrightin? Haluaisin tietää, mitä hän aikoo tehdä heittiöpoikansa kurinpalautuksen suhteen.''

''Tapasin, tapasin! Hän sanoi laittavansa poikansa järjestykseen tai ainakin yrittävänsä, jotta minun ei tarvitse sitä tehdä. Melkein sääliksi käy miestä,'' George vastasi ja palasi oitis takaisin alkuperäiseen aiheeseensa. - ''Tapasin myös rouva Cliffordin nojaamassa vasten baaritiskiä. Sentään kirkkoneuvoston jäsen, sietäisi vähän ajatella. Mutta hän kertoi minulle epäilyksistään pastorin suhteen!''

   Constance huokaisi. Olikohan humalainen Roseanne Clifford kovin luotettava lähde? Istui nainen kirkkoneuvostossa tai ei, olipa hän konstaapelin vaimo tai ei, enimmän osan ajastaan tämä kuitenkin tuntui istuvan pubissa.

''Todennäköisesti kysymys on kuitenkin vain virheellisestä merkinnästä kolehtikassakirjanpidossa, George,'' Constance huomautti.

''Vaadin saada seurakunnan tilikirjat tutkittavakseni. Suoritan tilintarkastuksen!'' George pauhasi. - ''Seurakunnan kuppaaminen loppui nyt tähän. Haistan mädänneen ja se löyhkä leijailee suoraan pappilan peräkammarista!''

''Ole kuitenkin tahdikas, kun ilmoitat pastorille tulevasta tilintarkastuksesta. Olisi kiusallista syyttää viatonta miestä ennen kuin mahdollisesti kavalluksesta on varmuus. Todennäköisesti kysymys on kuitenkin vain virheellisestä merkinnästä ja kaikki rahat ovat tallella,'' Constance huomautti. 

''Pah! Olkoon hyvillään, jos kysymys on pelkästään yksittäisestä virheellisestä kirjauksesta, vaikka sekin on vain hänen omaa huolimattomuuttaan ja vastuuttomuuttaan. Jos pennykin puuttuu, teen valituksen ja pappi lähtee ilman muuta pitäjästä heti, kun tuomiokapituli saa kuulla hänen rötöksistään!''