19. Nuoren miehen uhma

 Osa 19

Ruustinnan uteliaisuus ei antanut myöden. Häntä kiinnosti tietää, miten Grace oli selvinnyt vatsanpurujen tuomista koettelemuksista ja soitti kartanoon heti aamusta tiedustellakseen muka tämän vointia.

''Täällä puhuu rouva kirkkoherranrouva Geraldine Durham! Onko vapaaherratar tavoitettavissa?'' Geraldine kysyi puhelimeen vastanneelta Beatricelta. - ''Hakekaapa hänet siinä tapauksessa heti paikalla puhelimeen ja kertokaa, että itse ruustinna tavoittelee!''

   Puhelimeen vastannut Beatrice huokaisi ja lähti hakemaan rouvaa. Geraldine odotti malttamattomana ja piti korvan tiukasti kiinni luurissa, yrittäen samalla kuulostella, kuulisiko taustalta jotakin mielenkiintoista.

''Rouva vapaaherratar? Täällä puhuu ystävänne Geraldine Durham ja soitan teille pappilan pyhästä puhelimesta enkä suinkaan omasta matkapuhelimestani! Tiedustelisin vain Grace-neidin vatsanpurujen tämänhetkistä tilaa... Ai niinkö? Ooh! Hänkö on lähtenyt yönselkään? Kaikkea ne vatsanpurut teettävät! Illalla kartanoon? Mielellänihän minä. Kiitos kutsusta, keskustelkaamme sitten tarkemmin tästä merkillisestä vatsanpurutapauksesta! Hyvää päivänjatkoa teille, vapaaherratar kulta,'' Geraldine liversi ja laski sitten luurin paikoilleen.

Charles oli lopettelemassa aamiaistaan salissa, kun Geraldine riensi istumaan hänen seuraansa selvästi hyvin innoissaan jostakin.

''Vapaaherratar kutsui minut illalla kartanoon! Sosiaalinen asemamme on totta vie kohentumassa ja minun pitääkin käydä ennen vierailua kampaajalla,'' Geraldine touhotti.

''Taas kampaajalla? Mutta sinähän kävit juuri toissa päivänä laitattamassa tukkaasi illallisia varten,'' Charles parahti muistaen, miten paljon kampaajalla käynti olikaan maksanut ja miten vähän heillä on oli rahaa.

''Kehtaatkin nuukailla iättömän kauneuteni hoitoon liittyvissä välttämättömissä kuluissa, senkin kitupiikki ja pihtari,'' Geraldine puuskahti ärtyneenä. 

''Kitupiikki ja pihtari? Ymmärräthän sinäkin, että palkastani leikataan sievoisesti, jotta tämän kaluston hankinta tulee maksetuksi seurakunnalle,'' Charles muistutti kiukustuneena.

''Julkeatkin verrata jotain kaluston hankintakuluja, jotka sitä paitsi ovat edustusmenoja, välttämättömiin kauneudenhoitokuluihini!''

   Charles parahti. Geraldine ei antaisi periksi eikä hänellä ollut tarpeeksi kanttia nousta mittelöimään vaimonsa tahdonvoimaa vastaan.

''Millä sen kampaamokäynnin maksaa, kun rahat eivät muutenkaan riitä välttämättömiin menoihimme,'' Charles vaikersi.

''Kuulehan, senkin hölmö! Kauneudenhoitokulut ovat edustusmenoja ja sinun virkasi on edustustehtävä mitä suurimmissa määrin, joten seurakunta saa maksaa mukisematta välttämättömät edustuskulumme,'' Geraldine julisti eikä miehensä uskaltanut enää sanoa mitään.

Enfieldin puolella pitäjää sijaitsi  kunnanvaltuutettunakin tunnetun Charlie Wrightin maatila, jota hän perheineen asutti. Se oli suurehko tila, mutta kartanon mahdin rinnalla sekin kalpeni pientilaksi. Ei Wright tilaa suinkaan itse viljellyt. Maat hän oli vuokrannut pormestari Francis Egertonille.

Wrightin perintötila oli nimeltään Stuckie. Se oli kulkenut heidän suvussaan lähes yhtä pitkään kuin kartano vapaaherrattaren suvussa, mutta se ei ollut milloinkaan muodostunut kartanoksi ja päärakennus oli porvarilliseen tapaan komeahko, mutta ei kovin huomattava. Tilanpito oli jäänyt, kun Charlie Wright oli päättänyt ryhtyä arkkitehdiksi voidakseen hyödyntää lahjakkuutensa muuna kuin jyväjemmarina.

Stuckien ruokailuhuoneen pöydän ääressä vapaapäiväänsä viettävä Charlie luki sanomalehteä poikansa Benjaminin tullessa aamiaiselle.

''Se sinun oikeudenkäyntisi on huomenna,'' Charlie sanoi tiukasti pojalleen.

''Tiedän sen,'' Benjamin vastasi äkäisesti.

''Se on oikein painettu lehteen, koska viimeksi jätit menemättä. Tiedätkö kuka on tuomarina?''

''No en. Kuka?'' Benjamin kysyi uhmakkaasti.

''Kenraali George Dwyer. Parempaa tuuria sinulla ei olisi voinut käydä,'' Charlie sanoi ironisesti. 

''Köysi-George! Kiva juttu, helvetin kiva,'' Benjamin tuhahti. Häntä ärsytti, sillä rauhantuomarina George oli saanut hurjan maineen miehenä, jonka sanottiin sadatelleen sitä, että hirttotuomioista oli luovuttu ja tämä kuului silkkaa ilkeyttään määräävän mahdollisimman kovia tuomioita pienistäkin rikkomuksista.

''Katsokin, että käyttäydyt raastuvassa. Kenraali George ei todellakaan päästä ketään helpolla,'' Charlie sanoi tiukasti tietäen poikansa olevan taipumainen rähinöimään silloin, kun asiat eivät menneet hänen tahtonsa mukaisesti.

''En ole idiootti, joten älä kohtele minua sellaisena,'' Benjamin sanoi isälleen, jonka holhoava äänensävy alkoi häntä ärsyttää.

''Pysy poissa vaikeuksista ja Ismayhin ei ole sitten mitään asiaa,'' Charlie sanoi.

   Tällöin Benjamin nousikin määrätietoisen näköisenä ylös pöydästä isänsä seuratessa häntä katseellaan.

''Ei tulisi mieleenkään mennä sinne. Terve sitten,'' Benjamin sanoi ja lähti ovet paukkuen isänsä huudellessa hänen peräänsä.

Isänsä varoituksesta huolimatta Benjamin hyppäsi moottoripyöränsä selkään ja porhalsi tuhatta ja sataa kartanolle. Hän haluaisi tavata kenraalin ja keskustella alustavasti oikeudenkäynnistä. Häntä ei linnaan passitettaisi jonkin vaivaisen ylinopeussakon takia. Pysäköityään prätkänsä hän seisoi hetken pihassa ja päätti sitten spontaanisti ensin kurkistella ikkunoista sisään, näkyisikö ketään ja ennen kaikkea näkyisikö itseään pääpirua eli kenraalia.

Ensimmäiseksi hän tiiraili salin ikkunasta sisään. Salissa ei näkynyt ketään, joten Benjamin siirtyi sen jälkeen työhuoneen ikkunan taakse ja tällä kertaa häntä onnisti. Kenraali oli parhaillaan tietokoneellaan työpöydän ääressä. Ilmeisesti huomista tuomiolauselmaa etukäteen valmistellen.

George ei huomannut, että häntä tarkkailtiin ikkunan takana. Hän oli syventynyt muistelemaan kokemuksiaan sotatantereilla elämäkertaansa varten, jonka Bloomsburyn kirjakustantamo oli häneltä tilannut joulusesongiksi. Työsarkaa riittikin kirjan parissa, sillä George ei ollut missään tapauksessa suostunut kustantamon ehdotukseen, että hänen elämäkertansa kirjoittaisi ulkopuolinen elämänkerturi. Kukaan muu ei kirjoittaisi George Dwyerin elämäkertaa muuta kuin George Dwyer itse.

Varmistuttuaan Georgen olevan kotosalla, Benjamin palasi pääovelle ja rimpautti ovikelloa. Kotvan kuluttua Benjaminia vastassa ovensuussa oli tuimailmeinen kenraali, joka huomenna päättäisi hänen kohtalostaan raastuvassa rauhantuomarina.

''Mitä asiaa?'' George kysyi äkäisesti. Häntä harmitti kirjoitustyön keskeytyminen eikä tulijakaan liiemmin miellyttänyt häntä. Tuiki tuntematon ja ulkoasusta päätellen kloppi yritti uskotella itselleen ja muillekin olevansa kovanaama.

''Siitä huomisesta oikeudenkäynnistä olisi vähän asiaa,'' Benjamin aloitti.

   George hymähti ja päätteli, että asianosainen oli erehdyksessä tullut vetoamaan hänen hyvään tahtoonsa välttääkseen vankilatuomion. 

''Koskeeko asia teitä jotenkin?'' George kysyi antaen ymmärtää, että hän ei olisi päätellyt tulijan henkilöllisyyttä.

''Totta helvetissä koskee,'' Benjamin puuskahti. - ''No! Voidaanko puhua?''

''No en minä kynnyksellä mitään puhu. Sisään sieltä!'' George vastasi vähintäänkin yhtä äkäisesti.

Benjamin seurasi Georgen johdattamana eteishalliin, mutta pidemmälle häntä ei suinkaan kutsuttu. Hän ei ollut sellainen vieras, jota pitäisi kestitä.

''Käsität varmaan, etten aio mennä vankilaan istumaan mistään niin vähäpätöisestä pikkujutusta?'' Benjamin sanoi.

''Liikenteen alituinen vaarantaminen ei ole mikään vähäpätöinen pikkujuttu, nuori mies,'' George sanoi. Wrightin uhmakkuus asiassa tuntui suorastaan naurettavalta.

''Ei helvetti! Oletko kuullut koskaan sanaa kohtuullisuus?'' Benjamin tivasi Georgelta.

''Pidä pienempää suuta ja opettele kunnioitusta, poika. Tässä maailmassa on tietyt pelisäännöt, joiden mukaan eletään ja toimitaan,'' George ärähti. 

''Jumalauta, äijä! Jos minut tuomitaan,  en jätä asiaa siihen. En varmasti lähde istumaan mistään ylinopeudesta,'' Benjamin rähisi.

''Minulle eivät keskenkasvuiset märkäkorvat latele ukaaseja! Kehotan poistumaan talostani taikka saatan teidät matkaan korkeimman omakätisesti,'' George puhkui. - ''Lisäksi ilmoitan jo tässä vaiheessa, että käyntisi täällä otetaan huomioon tuomiota luettaessa.''

''Menetän työni, jos joudun vankilaan, saatanan paskiainen,'' Benjamin huusi ja myrskysi sitten kartanosta ulos Georgen kaivaessa puhelintaan soittaakseen virkavallan.

Kiivaiden äänenpainojen kutsumana Constance laskeutui portaita pitkin eteishalliin.

''Mitä tuo oli, George?'' Constance kysyi ihmeissään.

''Wrightin kelvoton hunsvotti kuvitteli voivansa painostaa minua päästämään itsensä pälkähästä,'' George sanoi tuohtuneena.

''Toivottavasti hänestä ei koidu ongelmia, George. Hän vaikuttaisi olevan kovin pahansisuinen poika,'' Constance sanoi mietteliäänä.

''Passitan mokoman nuorisorikollisen huomenna vedelle ja leivälle!''

''Erikoista, että hänellä oli kanttia tulla tapaamaan sinua. Pyrkimys vaikuttaa tuomariin ennen tuomion lukemisesta kielii siitä, että hän ei välttämättä jätä asiaa siihen.''

   Tällöin George naurahti. 

''Sellaiselta klopilta minä väännän niskat nurin, jos kurja ketale ei kerrasta opi!''

''Älä kuitenkaan uhmaa kohtaloasi liian kanssa, George,'' Constance sanoi. - ''Olet jo vanha mies!''

''Vanha? Pötyä! Kyllä minussa aina on virtaa yhden nuoren miehen verran ellei useammankin,'' George puuskahti. Hän oli sitä paitsi mies parhaassa iässä, kaiken nähnyt ja kokenut, silti elämässä tiukasti yhä kiinni ja voimiensa tunnossa.

   Vain hetkeä myöhemmin ruustinna rahjusti kartanolle. Hän oli ehtinyt nähdä, miten Wrightin kolipäinen pojankloppi oli lähtenyt kartanolta ovet paukkuen, karkeasti kiroten, hiekkaa ja kiviä potkien. Moisen kohtauksen todistaminen sai Geraldinessa vaikeuden hillitä uteliaisuuttaan.

''Millä asioilla Wrightin  jolppi poikkesi kartanolla? Satuin näkemään hänet pihassa, kun tulin ja täytyypä sanoa, että voi sitä nuoren miehen vihaa ja raivoa,'' Geraldine taivasteli.

''Valitettavasti itsehillintä ei taida olla hänen parhaimpia hyveitään,'' Constance sanoi ja ohitti kokonaan Geraldinen utelut vierailun syystä.

''Liittyikö se mahdollisesti siihen huomiseen oikeudenkäyntin? Satuin näkemään asiasta maininnan sanomalehdessä. Ei sillä, että asia minua suuremmin kiinnostaisi. En ole vähimmissäkään määrin kiinnostunut muiden yksityisasioista!''

   Constance ei vastannut, mutta kehui sitten Geraldinen uutta kampausta.

''Kauneimmat kiitokseni, vapaaherratar! Ei uskoisi, että kampaajatar Egerton on näinkin taitava saksenheiluttaja,'' Geraldine sanoi. - ''Totta puhuakseni suuresti ihmettelen, millä eväillä hänen kaltaisensa halpasäätyinen naikkonen onnistui tunkemaan itsensä peräti pormestarin miniäksi. Hänhän on tyttönimeltään Hickinbottom!''

   Constance naurahti kevyesti ruustinnan innostuessa juoruilemaan oikein toden teolla kampaajatar Egertonista. Geraldine muisti mainita naikkosen olevan kotoisin Liverpoolin halvimmasta vuokralähiöstä ja arveli tämän olevan pahimpaa laatua oleva nousukas ja pyrkyri.

''Meitä on niin monenlaisia,'' Constance sanoi diplomaattisesti ja vaihtoi aihetta välttääkseen alentumisen pahaiseksi juoruilevaksi torimuijaksi. - ''George kertoi puhuneensa jo alustavasti pappilan maiden myynnistä sekä kirkkoneuvoston että kunnanvaltuutettujen kanssa. Vaikuttaisi siltä, että valtuusmiehet ovat erittäin myötämielisiä asiassa. Voikin olla, että kirkko saadaan kunnostetuksi ja seurakuntakin säilyttää siten itsenäisyytensä.''

Geraldine kohotti kättään malttamattomasti innostuksen vallassa ikään kuin puheenvuoroa itselleen pyytäen.

''Ooh! Epäilemättä verrattoman varainkeruukampanjani ansiota,'' Geraldine solkotti riemuiten. - ''Kiitos kampanjani, kunnanisien keskuudessa on viimein herännyt valtaisa halu ja lyömätön tahto pelastaa pitäjän kirkko ja seurakunta. Ajatella, että miten suunnattoman työn ja vaivan sain nähdä kirkon pelastamiseksi ja se on viimein alkanut kantaa hedelmää!''

   Constance hymyili ystävällisesti ja myönsi asian olevan varmastikin juuri siten  kuten ruustinna asian osuvasti ilmaisi puheenvuorossaan. Sitten hän ehdottikin, että he kohottaisivat sen kunniaksi maljan.

''Voi, rouva vapaaherratar! Se olisi minulle suuri kunnia, mutta luontainen vaatimattomuuteni ja jalo pyrkimykseni toimia aina vähäeleisesti ja hienovaraisesti suorastaan vaatii kieltäytymään, mutta voisimme kylläkin kohottaa maljan kampanjalleni!''

Aamuyön pimeimpinä tunteina Benjamin hiippaili kartanon ympäristöä ja hänen mielenkiintonsa herätti kartanon hevostalli. Ei koskaan tiedä, miten kartanon arvokkaille hevosille saattaisi käydä. Benjamin Wright ei kunnioittanut ketään taikka mitään, mutta poliisia ja oikeuslaitosta hän suorastaan inhosi. Rauhantuomari saisi tuntea nahoissaan, mitä seurauksia oli väärien henkilöiden suututtamisessa ja tällä kertaa vahingon saisi kärsiä hänen vaimonsa. Viestin olisi syytä mennä perille kerralla ja tuomion olla sen mukainen.