23. Tilintarkastus

 Osa 23

   Kenraali George suoristi solmiotaan paraatisänkykamarin peilin edessä ja valmistautui pappilaan lähtöä varten. Tänään koitti päivä, jolloin pantaisiin piste pappilan riihitontun kavaltelulle ja rötöstelylle.

   ''Papinruojan tuomiopäivä lähestyy hitaasti, mutta varmasti,'' George ärisi. ''Mokoma korruptoitunut surkimus ja tekopyhä hurskastelija!''

   ''Toivottavasti hänen jäljitään ei löydy mitään hämärää,'' Constance sanoi. ''Kirkonisännän ja koko seurakunnan kannalta olisi vahinko, mikäli ilmenee, että kirkkoherra rouvineen on kupannut seurakuntaa enemmänkin.''

   ''Durhamin kaltaiset eivät muuta teekään kuin kuppaavat muiden rahoja ja sujauttavat ne hymyssä suin omiin taskuihinsa,'' George tuomitsi. ''Tekisi mieli laulaa hänet syvälle suohon!''

   Heidän keskustelunsa keskeytyi, kun huoneen ovea napautettiin kerran ja Beatrice Court syöksyi sisään.

    ''Anteeksi häiriö, arvoisa herrasväki!'' Beatrice liversi. ''Pankinjohtaja haluaa tavata rouvan. Kiireellinen asia, joka ei voi odottaa!''

   ''Campbell? Tähän aikaan,'' Constance hämmästyi. ''Lienee tärkeää, kun näin varhain on liikkeellä.''

   ''Ohjasin hänen saliin istumaan! Teinkö oikein?'' Beatrice kysyi hymyillen. 

   ''Kävisitkö kertomassa pankinjohtajalle, että otan hänet vastaan ehtiessäni,'' Constance sanoi ja pyysi Beatricea tarjoamaan Campbellille kahvia.

   ''Tietenkin, rouva kulta! Teen kuten tahdotte, ja voitte luottaa minuun kuin vakaaseen kallioon,'' Beatrice virkkoi iloisesti ja lähti kiireesti saliin pankinjohtajaa passaamaan.

   ''Tuonkin naisen saisi heittää ulos,'' George sanoi. ''Paukahtaa paikalle hädin tuskin koputettuaan, nuuskii nurkissa ja ovien takana!''

   ''Me tarvitsemme sisäkköä, joten Beatrice pysyköön palveluksessa, kunnes löydämme paremman ja ennen kaikkea halvemman,'' Constance naurahti.

   James Campbell istui salissa ja vilkuili rauhattomana ympärilleen. Häntä jännitti kohdata Constance, sillä he olivat viimeksi tavanneet velkakirjaa tehdessä, jolla lainoitettiin Campbellin huvilan osto. Kyse oli samasta velkakirjasta, jonka Constance oli siirtänyt Christinelle nettoamalla siitä melkoisen hyvin, jos oli vähänkin uskominen Christinen puheisiin. 

   ''Anteeksi, että jouduit odottamaan,'' Constance lausui kohteliaasti saliin tultuaan ja istuutui. Hän ei kuitenkaan voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, että Campbell ei kammennutkaan ylös tervehtiäkseen. Se oli ilmeisen mielenosoituksellista ja tarkoituksellista.

   ''Eipä tuo haittaa. Olen tottunut siihen, että olen heittopussina,'' Campbell vaikeroi katkerasti.

   Constance ymmärsi, että Campbell tarkoitti myös häntä.

   ''Huomaan, että olet pahastunut minuun,'' Constance sanoi. ''Olen pahoillani, mutta se nainen painosti minua.''

   ''Sellainen hän on,'' Campbell myönsi. ''Kiristäjä ja petkuttaja. Olisit kuitenkin voinut vihjaista minulle, että siirrät velkani hänelle!''

   ''Toisinaan elämässä on tehtävä vaikeita päätöksiä tilanteissa, jotka vaativat pikaisia toimia,'' Constance huomautti ja muistutti, että lainaehdot suojaavat Campbellia erityisen hyvin. Ne oli laadittu ystävän toimesta ystävän hyväksi.

   ''Christine on aivan mahdoton!'' Campbell valitti. ''Häntä eivät pidättele lainaehdot saati terve järki. Nyt hän on vallannut jopa huvilani!''

   Constance kuunteli Campbellin valitusta ihmeissään ja pyöritteli silmiään. Millainen nyhverö tuo mies onkaan. Ei ole edes herra omassa talossaan, mutta kylläkin näemmä kynnysmatto ovensa edessä.

   ''Kutsumattomat vieraat voi häätää virkavallan avulla, joten tässä asiassa sinun lienee aiheellista kääntyä pitäjän poliisikunnan puoleen,'' Constance huokaisi. Miksi hänen pitäisi puuttua asiaan, joka kuuluu lainvartijoille?

   ''Edes poliisi ei mahda hänelle mitään!'' Campbell väitti. ''Sinä et tiedä, mihin hän pystyy. Tarvitsen apuasi päästäkseni hänestä eroon!''

   Constance hymähti.

   ''Hän kävelee ylitse, jos sallit sen,'' Constance huomautti. ''En valitettavasti voi tehdä asiassasi mitään, koska sinä olet isäntä talossasi. En suinkaan minä.''

   ''Olen pahassa ahdingossa ja pyydän vain apuasi, Constance,'' Campbell yritti.

  ''Valitettavasti en pysty tekemään mitään hyväksesi, sillä käteni ovat sidotut,'' Constance sanoi ja nousi ylös osoittaakseen, että vierailu oli tulossa päätökseen. Hänellä oli asioita hoidettavana, jotka eivät voineet odottaa toisin kuin Campbellin kykenemättömyys puolustaa paikkaansa.

   ''Mutta Christine aikoo pudottaa Georgen ja Sebastianin kaupunginvaltuustosta!'' Campbell huudahti epätoivoisesti. 

   Constance hymyili rauhallisesti.

  ''Siinä tapauksessa toivotan hänelle onnea hankkeeseen, mutta minun on valitettavasti lähdettävä asioille ja pyydän anteeksi hukkareissuasi,'' Constance sanoi ja ojensi kätensä Campbellille hyvästelläkseen.

   Campbell ei voinut kuin alistua. Constancella ei ollut aikaa hänelle, joten hän joutui lähtemään kartanosta tyhjin käsin. 

   Pappilan salin pöydän ääressä tilikirjoja pitkän aikaa silmäiltyään George läimäytti kiukkuisena viimeisenkin läpikäymänsä tilikirjan kannen kiinni. Hän oli suorastaan typertynyt.  Sitten hän kääntyi katsomaan Geraldinea, joka oli koko toimituksen ajan istunut hänen vieressään antamassa tarkennuksia mahdollisiin epäselvyyksiin, jotka nekin johtuivat muka hänen miehensä horjuvasta käsialasta.

   ''Kertokaahan minulle nyt oikein selventävästi, rouva Durham, miten on mahdollista, että teidän kampaamokäyntinnekin on maksettu seurakunnan luottokortilla ja merkitty tähän tilikirjaan edustusmenona?'' George kysyi ja pudisteli epäuskoisena päätään.

   ''No mutta, herra kenraali! Olen kirkkoherran rouva ja asemani suorastaan vaatii, että näytän edustavalta mieheni, herra kirkkoherran rinnalla!''

   ''Pah! Kaikkea vielä,'' George tuhahti. ''Kuulkaahan nyt, rouva hyvä. Kirjanpitoon oli liitettynä myös vaatekaupan kuitti ja sekin oli maksettu seurakunnan luottokortilla. Naisten housupuku, ja hintakin lähenteli sataa puntaa!''

   ''Virkapuku, kenraali, vaatemeno!'' Geraldine virkkoi. ''Hyväksyttävä kirjanpitokulu!''

   ''Virkapuku? Roskaa!'' Geoge puuskahti. ''Väitättekö tosissanne, että miehenne käyttää naisten vaatteita virkatehtävissään?''

   ''Ei tietenkään käytä!'' Geraldine huudahti. ''Mieheni on mies!''

   ''Täsmälleen, ruustinna, joten naisten housupuku ei ole hyväksyttävä vaatekulu,'' George sanoi ärtyneenä. ''On tämä taas sellaista lässytystä, että mokomaa ei ole ennen kuultu!''

   ''Myös ruustinnalla on oikeus maksattaa kulujaan seurakunnalla, koska joutuu edustamaan pappismiehensä rinnalla,'' Geraldine väitti.

   ''Hankkikaa itsellenne hyvä lakimies, sillä teen kaikista kirjanpidon omituisuuksista ja suhmuroinneista tyhjentävän selonteon tuomiokapituliin,'' George sanoi ja lisäsi, että hän aikoo esittää kirkkoneuvostolle myös rikosilmoituksen tekemistä petoksesta ja kavalluksesta.

   ''Muutama kymppi sinne tai tänne, kenraali, pikkurahoja!'' Geraldine vähätteli.

   George ei voinut muuta kuin tuhahdella typerehtivälle ruustinnalle. Papinkuvatus oli laittanut vaimonsa puhumaan puolestaan pehmoisia, jotta ei joutuisi itse kiemurtelemaan kiikkerällä sivupenkillä ja vastaamaan kiusallisiin kysymyksiin.

   ''Kysymys ei ole mistään pikkurahoista!'' George puuskahti. ''Seurakunnan varoja on alle puolessa vuodessa kavallettu satojen, ellei peräti tuhansien puntien edestä.''

   Sitten George nousi ylös ja sieppasi seurakunnan päätilikirjan mukaansa.

   ''Tämän otan kirkonisännän ominaisuudessa haltuuni ja laadin tuomiokapitulille selvityksen miehenne rötöksistä,'' George sanoi ja alkoi tehdä lähtöä.

   Geraldine vaikeni mielenosoituksellisesti ja käänsi katseensa pois kuin pikku tyttö, joka ei ollut saanut tahtoaan läpi ja koki tulleensa loukatuksi. Geraldinesta oli tahditonta, että kenraali liioitteli muutaman ravintolakuitin ja kampaamokäynnin takia. Kehtaakin kiusata pikkumaisuuttaan pappilan ylhäisöä!

   Tilintarkastuksen ajan kirkkoherra Charles Durham piilotteli pappilan puutarhavajassa kuin lainkouraa kartteleva rikollinen konsanaan. Hän uskaltautui kotiin vasta sen jälkeen, kun oli vakuuttunut kenraalin lähteneen. 

   ''Mitä kenraali sanoi käytytään tilikirjat läpi?'' Charles kysyi hermostuneena vaimoltaan.

   ''Hän väitti, että minun olisi pitänyt ostaa miesten housupuku, jotta se olisi voitu hyväksyä vaatemenona kirjanpitoon,'' Geraldine valitti. ''Sitten hän julkesi väittää, että olisimme muka suhmuroineet ja rötöstelleet, vaikka kuulumme pitäjän kärkikaartiin!''

   ''Eikö hän sanonut muuta?'' Charles ihmetteli.

   ''Hän käski meitä hankkimaan kunnon lakimiehen,'' Geraldine sanoi ja ihmetteli sitten, mihin kenraali luuli lakimestä tarvittavan. Vahinko ja väärinkäsitys ei ole rikos!

   ''Voi hyvä tavaton! Urani kirkkoherrana ja pappina on mennyttä,'' Charles parahti ja rojahti sohvalle vaikeroimaan, miten hän oli onnettomasti joutunut tuon tärkeilevän kenraalin ajojahdin kohteeksi aivan syyttä suotta, koskapa joku muistihöperö muori oli luullut laittaneensa kolehtiin enemmän rahaa kuin oli sinne laittanut!

   ''Älä sinä sure, Charles! Pyydämme lakimieheltä neuvoja ja nostamme syytteen kenraalia vastaan kunnianloukkauksesta,'' Geraldine sanoi ja istui miehensä viereen. 

   ''Petos ja kavallus ovat eri asioita kuin kunnianloukkaus, rakas Geraldine,'' Charles parahti. ''Päiväni ovat luetut tämän pitäjän pappina!''

   ''Tietenkin me nostamme syytteen kenraalia vastaan kunnianloukkauksesta,'' Geraldine selitti. ''Sen jälkeen teet kenraalin valituksesta valituksen tuomiokapituliin!''

    Charles typertyi.

    ''Tarkoitatko, että haastaisin kenraalin käräjiin kunniani loukkaamisesta ja sitten valittaisin hänen valituksestaan?'' Charles ihmetteli typertyneenä.

   ''Se on ylhäisen arvomme ja asemamme kannalta välttämätöntä!'' Geraldine julisti.

   Charles kuunteli vaimoaan epäuskoisena.

   ''Tuohan on pähkähullua!'' Charles huudahti. ''Etkö käsitä, että tuomiokapituli tutkii kenraalin valituksen joka tapauksessa, ja sen jälkeen minut pannaan viralta!''

   Geraldine oli eri mieltä.

   ''Eikä panna! Mehän voitamme kenraalin oikeudessa, koska hän loukkasi kunniaasi, kutsuessaan sinua, ylhäistä rovastia, pahaiseksi rötöstelijäksi ja kirkonrahojen häpeämättömäksi kavaltajaksi,'' Geraldine solkotti.

   ''Minut syödään elävältä oikeudessa!'' Charles vaikeroi. ''Ehdotuksesi on järjetön!''

   ''Ruustinnan ylhäinen järki ei ole järjetön!'' Geraldine huudahti ilmeisen loukkaantuneena. ''Kun nostamme kenraalia vastaan syytteen, ylhäiset ystäväsi tuomiokapitulisessa ymmärtävät kenraalin valituksen olevan kunnianloukkaus. Näin olen sinua ei voi panna viralta ja me jäämme pitäjään!''

   Kartanolla George selosti tilintarkastuksen lopputulemaa vaimolleen. Hän ankarin sanankääntein tuomitsi pappilan väen epärehellisiksi ja moraalittomiksi ihmisiksi, joiden toimet eivät kestä sen enempää auringonvaloa kuin kuunkajoa. Joutaisivat vedelle ja leivälle, kun vanhoista ja hyvistä hirttorangaistuksista oli luovuttu!

   ''Ne turhimukset ovat häpeilemättä maksattaneet seurakunnalla omia kulujaan milloin minkäkin tekosyyn varjolla!'' George pauhasi. 

   ''Entä kolehtikassakavallus?'' Constance kysyi.

   ''Se on vain jäävuoren huippu!'' George sanoi vihaisena. ''He olivat maksaneet seurakunnan luottokortilla jopa omia ravintolalaskujaan ja merkinneet ne edustusmenoiksi, koska he muka edustavat käyskennellessään sekä kotona että pitäjällä ja pitäjän rajojen ulkopuolella. Kertakaikkista petosta!''

   Constance naurahti huvittuneesti.

   ''Ruustinna varmaankin kuvittelee, että heillä on oikeus papin kymmenyksiin,'' hän sanoi ja vakavoitui. ''Toisaalta he eivät ole ainoita, jotka liikkuvat harmaalla alueella.''

   ''Keitä sinä tarkoitat?'' George kysyi ihmeissään. Oliko heidän lähipiirissä muitakin moraalisesti selkärangattomia ihmisiä kuin pappilan pariskunta?

   ''Elizabeth Quinn yrittää kiertää osaviljelysopimusta, joka meillä on Philip Quinnin kanssa,'' Constance kertoi. ''Hän käyttää miehensä sopimukseen kuuluvia kasvihuoneita vihannesten viljelyyn ja myy niitä oman lukuunsa ilman, että joutuisi maksamaan puolet tuotosta sadonjakosopimuksen mukaisesti kartanoon.''

   ''Onpa paksua! Irtisano heidän osaviljelysopimus,'' George puuskahti.

   ''Annoin heille suullisen varoituksen ja huomautin, että kaikki maatalouden tulot, joita maillani harjoitetaan tulee huomioida osana maatalouden tuloa,'' Constance sanoi. 

   ''Joutaisivat maantielle!'' George sanoi ärtyneenä.

   ''Hävyttömyyden huippuna rouva Quinn väitti, että osaviljelysopimus ei koske häntä, koska se on miehensä nimissä,'' Constance sanoi ja naurahti huvittuneena. ''Totesin, että siinä tapauksessa lähetän heille paitsi kirjallisen varoituksen, ja vuokralaskun rakennusteni käytöstä.''

   ''Heidän toimintansa on lähes yhtä petoksellista kuin Durhamien jatkuva seurakunnan kuppaaminen,'' George sanoi vihaisena.  ''Petosta yhtä kaikki!''

   Constance huokaisi syvään.

   ''Mielestäni sinun ei pitäisi vielä tässä vaiheessa tehdä valitusta tuomiokapituliin Durhamista,'' Constance sanoi. ''Häntä voi pitää löyhässä hirressä, kun hän pelännee jo nyt seurauksia.''

   ''Soitan joka tapauksessa kirkonisännistön koolle ja teemme päätöksen, jolla minusta tulee seurakunnan rahastonhoitaja ja otan seurakunnan rahaliikenteen hoitooni,'' George sanoi ja alkoi soittaa kirkonisäntiä hätäistuntoon.

Pitäjän toisella laidalla sijaitsevan Enfieldin huvilan vilpolassa käytiin samaisena Christinen ja Ben Wrightin välillä kiinnostava keskustelu, jolla saattaisi olla odottamattomia vaikutuksia myös muihin.

   ''James homehtuu paraikaa kurjassa nurkkapankissaan, joten voimme keskustella vapaasti,'' Christine sanoi. ''Haluan, että teet tänään jotain, jolla voit todistaa kykysi ja näyttää, että olet mittaamattoman arvokkaan luottamukseni ja sen kaiken hyvän arvoinen, mitä voit minulta saada!''

   ''Tietty! Meikä hoitaa homman kotiin, armollinen emäntä!'' Ben vastasi, vaikka häntä huvittikin Christinen omituinen vaatimus saada tulla puhutelluksi jonain armollisena emäntänä.

   ''En ole turhaan uskonut mahdollisuuksiisi,'' Christine sanoi lähes ystävällisesti. ''Pian olet omaksunut kultaiset käytöstavat, mutta silti on paljon työtä tehtävä, ennen kuin voin suoda sinulle armoleipääni!''

   Sitten Christine kysyi, että oliko Ben valmis todistamaan, mihin pystyy. Kysymys oli henkisestä miehuuskokeesta, jolla pitäisi todistaa, että on mies eikä hiiri.

   ''Tietty!'' Ben väitti.

   ''Kirkko,'' Christine sanoi lyhyesti, mutta painokkaasti.

   ''Kirkko?'' Ben ihmetteli.

   ''Murtaudu kirkkoon ja tuo minulle jotain arvokasta, jotta voin varmistua potentiaalistasi ja haluan sinun osoittavan, mitä erityisosaamista voisit tarjota kaltaiselleni hyväntekijälle,'' Christine virkkoi.

   ''Mitä haluat, että tuon kirkosta?'' Ben kysyi, sillä hänkin osasi päätellä, että Christine ei ollut virsikirjojen ja alttariliinojen perässä.

   ''Haluan hopeiset kynttilänjalat ja ehtoollispikarit!'' Christine sanoi. ''Muista kuitenkin, ettet saa jäädä kiinni ja jos kuitenkin jäät, minulle ei ole osaa tai arpaa toimiisi. En edes tunne sinua, jos niikseen tulee!''

Ben ymmärsi täysin, mitä Christine ajoi takaa. Hän ei jäisi kiinni ja kirkkoon murtautuminen oli vieläpä suhteellisen helppoa, sillä kirkko seisoi yksinäisellä mäellä pitäjästä hieman sivussa, vieressään ainoastaan pappila, hautausmaa ja seurakuntatalo.

Ben teki työtä käskettyä. Tähän aikaan illasta kunnon väki ei ollut enää liikekannalla, ainoastaan Benjamin Wrightin kaltaiset hämärämiehet hiippailivat nurkissa konnantöissä. Kirkkoon murtautuminen oli lastenleikkiä. Vanhanaikainen helposti tiirikoitava lukko, eikä murtohälyttimistä tietoakaan. Kynttilänjalat ja ehtoollispikaritkin löytyivät lukitsemattomasta kaapista sakastista. Hävyttömän helppo keikka.