23. Tilintarkastus

 Osa 23

Kenraali George Dwyer suoristi solmiotaan peilin edessä, valmistautuen pappilaan lähtöä varten. Tänään koitti päivä, jolloin hän panisi pisteen pappilan riihitontun häpeilemättömälle kirkon rahojen kavaltamiselle ja halpahintaiselle rötöstelylle.

''Papinketaleen tuomiopäivä lähestyy hitaasti, mutta varmasti! Mokoma korruptoitunut surkimus,'' George sadatteli.

''Toivottavasti hänen jäljiltään ei löytyisi mitään hämärää,'' Constance huomautti. - ''Olisi kirkonisännän ja koko seurakunnan kannalta vahinko, jos osoittautuisi, että he ovat kupanneet seurakuntaa enemmänkin.''

''Durhamin kaltaiset eivät muuta teekään kuin kuppaavat muiden rahoja ja sujauttavat ne sitten hymyssä suin omiin taskuihinsa. Tekisi mieli laulaa hänet suohon ja syvälle,'' George puuskahti.

   Heidän keskustelunsa keskeytyi, kun huoneen ovea napautettiin muutaman kerran ennen kuin se lennähti sepposen selälleen.

''Anteeksi häiriö, rouva kulta!'' Beatrice liversi purjehtiessaan sisään. - ''Pankinjohtaja haluaa tavata rouvan. Kiireellinen asia!''

''Campbell? Tähän aikaan,'' Constance hämmästeli. - ''Asian täytyy olla tärkeä, jos hän on jo täällä.''

''Ohjasin hänet saliin istumaan, vapaaherratar. Teinkö oikein?'' Beatrice varmisteli.

''Kyllä, kyllä,'' Constance toisti. - ''Kävisitkö kertomassa herra Campbellille, että otan hänet vastaan piakkoin ja tarjoa hänelle kahvia, jos hän ottaa.''

''Tietenkin, rouva kulta! Teen kuten tahdotte, voitte luottaa minuun kuin kallioon jalkojenne alla,'' Beatrice hymyili iloisesti.

''Pah! Luopio sinä olet, ja vielä hävytön sellainen kaiken lisäksi, kun paukahdat sisään hädin tuskin ovea koputettuasi,'' George puuskahti, mutta Beatrice kiirehti alakertaan Campbellia passaamaan.

James Campbell istui salissa ja vilkuili levottomana ympärilleen odottaen Constancen tuloa. Häntä jännitti, sillä hän oli nähnyt Contancea viimeksi silloin, kun he tekivät velkakirjan. Velkakirjan, jonka Constance oli sittemmin siirtänyt Christinelle netoten melkoisen hyvin, jos oli uskominen Christinen puheita.

''Olen pahoillani, että jouduit odottamaan,'' Constance sanoi kohteliaasti saliin tultuaan ja kävi istumaan, mutta ei voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, että Campbell ei noussutkaan ylös hänen tullessaan paikalle kuten hyvät tavat olisivat edellyttäneet. Se oli ilmeisen mielenosoituksellista ja tarkoituksellista.

''Eipä tuo haittaa. Olen tottunut siihen, että minua kohdellaan heittopussin tavoin, joten en hätkähdä pienestä odottelusta,'' Campbell sanoi kitkerästi. Hienoinen katkeruus teki hänestä töykeän ja tahdittoman.

''Huomaan, että olet pahastunut minuun,'' Constance sanoi. - ''Olen pahoillani, että siinä kävi miten kävi, mutta se nainen kiristi minua.''

''Sellainen hän on. Kiristäjä ja pahimmanlaatuinen petkuttaja!'' Campbell myönsi. - ''Olisit silti voinut edes vihjaista minulle ennen kuin myit lainan hänelle!''

''Anteeksi, James, mutta se kaikki tapahtui niin kovin yllättäen ja nopea ratkaisu oli välttämätön,'' Constance sanoi ja huomautti Campbellia, että lainaehdot kuitenkin suojaavat häntä erityisen hyvin, sillä olihan ne laadittu ystävän, ei suinkaan vihollisen, hyväksi.

''Hän on aivan mahdoton, eivätkä häntä pidättele lainaehdot. Et tiedä, mihin hän pystyy, Constance,'' Campbell valitti. - ''Nyt se nainen on vallannut jopa minun taloni ja palkannut kaikista maailman ihmisistä Benjamin Wrightin huvilaani puutarhuriksi!''

   Constance kuunteli Campbellin valitusta ihmeissään ja silmiään pyöritellen. Ei hänkään ollut arvannut, millainen nyhverö Campbell saattoi olla. Vaikea oli suhtautua kovin vakavasti henkilöön, joka alistui kynnysmatoksi.

''Kuulehan, James,'' Constance aloitti. - ''Kutsumattomat vieraat voidaan häätää viime kädessä kiiltävänappisten toimesta, joten tässä asiassa sinun lienee aiheellista kääntyä pitäjän poliisikunnan puoleen ja heidän suosiollisella avustuksellaan ohjata sekä neiti Weir että herra Wright matkoihinsa.''

''Poliisitkaan eivät mahda hänelle mitään! Sinä et vielä tiedä, mihin hän pystyy ja tarvitsen sinun apuasi päästäkseni hänestä eroon,'' Campbell vaikersi.

''Kuulehan, James. Niin kauan sinun ylitsesi kävellään kuin sallit sen tapahtuvaksi. En valitettavasti voi tehdä asiassa mitään, koska sinä olet isäntä talossasi en suinkaan minä,'' Constance huokaisi. - ''Suonet anteeksi, mutta minun pitäisi lähteä tarkastamaan kartanon vuokratiloja.''

''Olen pahassa ahdingossa, Constance. Pyydän vain apuasi,'' Campbell yritti.

''Kuten sanoin jo aiemmin, en valitettavasti pysty tekemään asiassa mitään hyväksesi,'' Constance sanoi ja nousi sitten ylös lähteäkseen omille asioilleen.

''Christine aikoo potkia Georgen ja Sebastianin pois valtuustosta!'' Campbell huudahti toivoen, että se saisi Constancen yhteistyöhalukkuuden heräämään horroksestaan hänen edukseen.

''Siinä tapauksessa toivotan hänelle onnea, mutta nyt näkemiin, James,'' Constance sanoi tiukasti. Hänellä ei nyt ollut aikaa tällaiseen tyhjänpäiväiseen vaikerrukseen, ja arvatenkin myös Campbellin pitäisi rientää töihinsä niin kauan kuin hänellä oli vielä työpaikka, mihin rientää. Eihän sitä koskaan tiedä, jos neiti Weir veisi senkin häneltä samoin kuin ilmeisesti kaiken muunkin, kun kerran oli täysin voittamaton mahtinainen kuten Campbell antoi puheissaan ymmärtää.

Pappilan salin pöydän ääressä tilikirjoja pitkän aikaa silmäiltyään George löi viimeisenkin läpikäymänsä tilikirjan kannen kiinni täysin typertyneenä, ja kääntyi katsomaan Geraldinea kohti, joka oli koko toimituksen ajan istunut hänen vieressään antamassa tarkennuksia mahdollisiin epäselvyyksiin, jotka nekin johtuivat muka vain hänen miehensä horjuvasta käsialasta.

''Kertokaahan minulle nyt oikein selventävästi, rouva Durham, miten on mahdollista, että teidän kampaamokäyntinnekin on maksettu seurakunnan luottokortilla ja merkitty tähän tilikirjaan edustusmenoina?'' George kysyi päätään pudistellen.

''No mutta, herra kenraali! Olen kirkkoherran rouva ja asemani suorastaan velvoittaa, että näytän edustavalta mieheni, herra kirkkoherran rinnalla!''

''Pah! Kaikkea vielä,'' George tuhahti. - ''Kuulkaahan nyt, rouva hyvä. Kirjanpitoon oli liitettynä myös vaatekaupan kuitti ja sekin lasku oli maksettu seurakunnan luottokortilla. Naisten housupuku, ja hintakin lähenteli sataa puntaa!''

''Virkapuku, herra kenraali. Vaatemeno!'' Geraldine virkkoi ja sopersi, että kenraalihan se vasta omituisia kysymyksiä esitti tileihin liittyen.

''Virkapuku? Roskaa!'' George puuskahti. - ''Väitättekö tosissanne, että miehenne käyttää naisten vaatteita papinvirkaa hoitaessaan?''

''Ei tietenkään. Naisten housupukua käyttää nainen ja mieheni on mies, ei nainen, kenraali!'' Geraldine huudahti.

''Täsmälleen! Kyllä tämä on taas sellaista lässytystä, että mokomaa ei ole ennen kuultu,'' George puuskahti. - ''Varautukaa hankkimaan itsellenne oikein hyvä lakimies, sillä kirjoitan näistä kaikista havaitsemistani omituisuuksista ja suhmuroinneista tyhjentävän selonteon tuomiokapituliin ja esitän kirkkoneuvostolle, että seurakunta tekee rikosilmoituksen petoksesta ja kavalluksesta!''

''Älkää nyt viitsikö, herra kenraali. Muutama kymppi sinne tai tänne!'' Geraldine yritti. 

   George ei voinut muuta kuin tuhahdella Geraldinen typerehdinnän tähden. Papinkuvatus oli laittanut vaimonsa puhumaan hänelle pehmoisia, jotta ei joutusi itse kiemurtelemaan tuolissaan kiusallisten kysymysten noustessa pintaan.

''Kysymys ei ole mistään muutamasta kympistä, rouva Durham! Seurakunnan varoja on kavallettu alle puolessa vuodessa jo satojen ellei peräti tuhansien puntien edestä muka edustusmenoina ja milloin minäkin ateriakuluna ja vaatemenona,'' George sanoi ja noustuaan ylös sieppasi yhden tilikirjoista mukaansa. - ''Tämän otan kirkonisännän ominaisuudessa haltuuni laatiessani raporttia tuomiokapituliin miehenne rötöksistä. Hyvästi, rouva Durham!''

   Geraldine vaikeni mielenosoituksellisesti ja käänsi katseensa pois kuin pikku tyttö, joka ei ollut saanut tahtoaan läpi ja koki nyt tulleensa muka loukatuksi. Melkoista liioittelua parin hassun ravintolalaskun ja kampaamokäynnin takia! Kylläpä se kenraali viitsiikin kiusata ihmisiä pikkumaisuuttaan, vieläpä itseään korkea-arvoista ruustinnaa, pappilan ylhäisyyttä.

Tilintarkastuksen ajan pastori Charles Durham oli piilotellut pappilan puutarhavajassa kuin pahainen rikollinen konsanaan ja uskaltautui kotiin vasta, kun oli nähnyt Georgen lähtevän ja etääntyvän turvallisen kauas.

''Mitä kenraali oikein sanoi käytyään tilikirjat lävitse,'' Charles kyseli hermostuksissaan vaimoltaan.

''Hän väitti, että minun olisi pitänyt ostaa miesten housupuku, jotta se voitaisiin hyväksyä vaatemenona! Sitten hän julkesi väittää, että me olemme suhmuroineet ja rötöstelleet. Saat lukea hänelle madonluvut, Charles. Minua ei ole koskaan loukattu näin!'' Geraldine parahti.

''Eikö hän sanonut muuta?'' Charles huudahti ihmeissään.

''Hän käski meitä hankkimaan kunnon lakimiehen,'' Geraldine vastasi ja naureskeli, että mihin kenraali luuli sellaista edes tarvittavan. Eiväthän he olleet mitään rikosta tehneet ja jos olivatkin, kysymys oli silkasta vahingosta ja väärinkäsityksestä.

''Voi hyvä tavaton! Urani kirkkoherrana on mennyttä,'' Charles parahti ja rojahti sohvalle vaikertamaan, miten hän oli onnettomasti joutunut tuon tärkeilevän kenraalin ajojahdin kohteeksi aivan syyttä suotta, ja vain jonkun muistihöperön muorin luultua muka laittaneensa kolehtiin enemmän kuin oli sinne laittanut!

''Älä sinä sure, Charles! Täällä pitäjällä asuu kuulemma oikein hyvä lakimies, joka varmasti nostaa puolestamme syytteen kenraalia vastaan kunnianloukkauksesta! Joku Bayfield kuulemma on hänen nimensä,'' Geraldine selosti ja istui miehensä seuraan.

''Petos ja kavallus ovat eri asioita kuin kunnianloukkaus, rakas Geraldine,'' Charles parahti.  - ''Päiväni ovat luetut tämän pitäjän pappina!''

''Me nostammekin syytteen kenraalia vastaan kunnianloukkauksesta raastuvanoikeudessa, ja sen jälkeen sinä valitat kenraalin valituksesta tuomiokapituliin,'' Geraldine sanoi tyhjentävästi.

''Tarkoitatko, että haastamme kenraalin käräjille ja sitten minun pitäisi vielä valittaa hänen valituksestaan?'' Charles kysyi hämmästyneenä. - ''Etkö sinä käsitä, että tuomiokapituli tutkii sen hänen vietävän valituksensa joka tapauksessa ja sen jälkeen minä saan potkut!''

''Etkä saa! Mehän voitamme kenraalin raastuvassa, koska hän loukkasi kunniaasi väittämällä sinua pahaiseksi rötöstelijäksi ja kirkon rahojen häpeämättömäksi kavaltajaksi,'' Geraldine sopersi.

''En ymmärrä mitään, mitä sinä tarkoitat,'' Charles huudahti.

''Miehinen järki käy nähtävästi aina askeleen naisen järjen jäljessä,'' Geraldine sanoi. - ''Kun me nostamme kenraalia vastaan kunnianloukkaussyytteen, niin tuomiokapitulikin käsittää, että kenraalin valitus on kunnianloukkaus, ja koska me voitamme jutun sen ollessa täysin itsestäänselvä tosiasia, tuomiokapituli ei voi antaa sinulle potkuja ja me jäämme pitäjään!''

Niin ikään kartanolla George ja Constance keskustelivat myöskin tilintarkastuksen lopputulemasta, joskin eri hengessä kuin pappilan salissa.

''Ne turhimukset ovat maksattaneet seurakunnalla häpeilemättömästi omia kulujaan milloin minkäkin muka papin virkaan kuuluvana välttämättömänä menona!'' George puhisi. Hän ei voinut hyväksyä moista röyhkeyttä, jota pastori Durhamin toiminta osoitti.

''Entä kolehtikassakavallus?'' Constance kyseli.

''Se on pelkästään jäävuoren huippu! Siellä oli maksettu seurakunnan luottokortilla arvoisan herrasväen omia ravintolalaskujakin. Hääpäivä-ateriakin edustusmenona, koska pappilan herrasväki muka edustaa käyskennellessään sekä kotonaan että pitäjällä ja pitäjän rajojen ulkopuolella. Kertakaikkista petosta!''

''Onpa paksua!'' Constance totesi. - ''Ei siinä mitään. Kyllä muutkin osaavat, valitettavasti!''

''Mitä? Mitä sinä tarkoitat,'' George kysyi ihmeissään.

''Quinnien tilahan on kartanon vuokratila, ja he maksavat tilan tekemästä voitosta meille määrätyn voitto-osuuden kuten tiedät,'' Constance aloitti. - ''Olen kovasti ihmetellyt, miten heidän tilansa on alkanut tehdä kokoa ajan vähemmän voittoa ja syykin selvisi, kun tänään vierailin paikan päällä. Rouva Quinn on vuokrannut kasvihuoneet ulkopuoliselle eli toisin sanoen yksi tuotantoyksikkö tuottaakin enää vain vuokratuloa, joka on paljon vähemmän kuin siellä kasvatettavien vihannesten myynnistä kertyvät voitot.''

''Eikö se kielletä jo vuokrasopimuksessakin? Potkaise heidät pellolle, mokomat petostehtailijat!'' George puuskahti ärtyneenä. - ''Sitä paitsi! Kenelle he ovat kasvihuoneet vuokranneet?''

''Yhtiölle nimeltä Quinn & Egerton's Organic Vegetables. Toisin sanoen hän vuokraa niitä käytännössä katsoen omalle firmalleen kuvittelen kaiketi, että voi siten kiertää vuokrasopimusehdon, joka kieltää kartanon maiden vuokraamisen kolmansille osapuolille,'' Constance täsmensi.

''Pah! Petosta kuten pappilan väenkin seurakuntaan kohdistuva kuppaaminen. Petosta yhtä kaikki!'' George huudahti. - ''Tämä menee jo liian pitkälle! Hoida sinä Quinnit, niin minä hoidan pappilan riihitontun vaimoineen!''

''Eikö sinun kannattaisi soittaa suoraan asessori Wendeliukselle ja selittää tilanne? Hän varmasti tulee tänne oikopäätä kuultuaan, mitä peliä pappilassa pelataan,'' Constance sanoi.

''Erinomainen ajatus! Säästän selonteon laadinnan vaivan, ja Wendelius selvittää samat asiat virkansa puolesta kuin minäkin selvitin kirkonisännän ominaisuudessa,'' George innostui, nousi sitten ylös pöytänsä takaa ja sieppasi luurin kouraansa. Hän soittaisi ja laittaisi sellaisen miehen asialle, jota Durham ei varmasti sahaisi silmään keksiessään tekosyitä.

Myöskin pitäjän toisella laidalla sijaitsevan Enfieldin huvilan vilpolassa käytiin samaisena Christinen ja Ben Wrightin välillä kiinnostava keskustelu, jolla saattaisi olla odottamattomia vaikutuksia myös muihin.

''James on homehtuu paraikaa kurjassa nurkkapankissaan, joten voimme keskustella vapaasti,'' Christine sanoi alkajaisiksi  ja jatkoi samaan hengenvetoon: ''Haluan sinun tekevän tänään jotain, jolla voit todistaa kykysi minulle ja näyttää, että olet luottamukseni ja kaiken sen hyvän arvoinen, mitä tulet minulta saamaan, jos teet, kuten pyydän!''

''Tietty! Teen parhaani, armollinen emäntä!'' Ben vastasi, vaikka häntä huvitti kovasti Christinen vaatimus tulla puhutelluksi armollisena emäntänä. 

''Huomaan, etten ole turhaan uskonut potentiaaliisi. Olet pian omaksunut kultaiset käytöstavat, mutta vielä on paljon työtä tehtävänä, ennen kuin saat kaiken sen hyvän osaksesi, jonka voin sinulle tarjota ja voit uskoa, että minulle se ei ole temppu eikä mikään,'' Christine lisäsi.

''Mitä vain,'' Ben vastasi. - ''Lupaan, ettet joudu pettymään.''

''Kirkko,'' Christine sanoi lyhyesti.

''Kirkko?'' Ben toisti ihmeissään.

''Murtaudu sinne ja tuo minulle jotain arvokasta, jotta näen sinun täyden potentiaalisi ja myöskin sen, mitä voit minulle erityisosaamisellasi tarjota,'' Christine virkkoi.

''Vai niin! No, mitä tuon sinulle?'' Ben kysyi.

''Haluan hopeiset kynttilänjalat ja ehtoollispikarit,'' Christine ilmoitti. - ''Mutta muista, älä jää kiinni ja jos jäät, minulla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. En edes tunne sinua, jos niikseen tulee!''

Ben ymmärsi täysin, mitä Christine ajoi takaa. Hän ei jäisi kiinni ja kirkkoon murtautuminen oli vieläpä suhteellisen helppoa, sillä kirkko seisoi yksinäisellä mäellä pitäjästä hieman sivussa, vieressään ainoastaan pappila, hautausmaa ja seurakuntatalo.

Ben teki työtä käskettyä. Tähän aikaan illasta kunnon väki ei ollut enää liikekannalla, ainoastaan Benjamin Wrightin kaltaiset hämärämiehet hiippailivat nurkissa konnantöissä. Kirkkoon murtautuminen oli lastenleikkiä. Vanhanaikainen helposti tiirikoitava lukko, eikä murtohälyttimistä tietoakaan. Kynttilänjalat ja ehtoollispikaritkin löytyivät lukitsemattomasta kaapista sakastista. Hävyttömän helppo keikka.