17. Talonvaltaaja

 Osa 17

James Campbell seisoi Enfieldin huvilan verannalla ja valmistautui avaamaan oven. Hän oli liittynyt huvilanomistajien armoitettuun säätyyn ja saanut komean residenssin, jossa saattoi edustaa pankinjohtajan arvolle sopivalla tavalla. Kaikesta tästä oli kiittäminen vapaaherratar Constance Dwyeria, joka oli antanut hänelle korottoman lainan pitkällä maksuajalla.

''James Campbell. Pitkästä aikaa!'' Christine huudahti iloisesti hänen takanaan.

Campbell kääntyi äkisti ja näki Christinen rientävän pitkin askelin kohti verannan rappuja.

''Näen varmaankin unta,'' Campbell sanoi epäuskoisena.

''Et ollenkaan! Totta tämä on, James dearie. Eikö kuitenkin olisi parempi, jos minä avaisin oven. Ojentaisitko avaimet?''

''Sinulle? En koskaan. Mitä teet täällä, Christine?'' Campbell kysyi ja tunsi, miten viha ja suuttumus valtasivat hänen mielensä.

''Olen täällä lainanantajan vaatimattomassa, mutta välittömässä merkityksessä!''

''En tiedä mistä puhut. Suo anteeksi, etten kutsu sinua sisälle, mutta talo on kärsinyt savu- ja vesivahingoista,'' Campbell sanoi ja työnsi avaimen nopeasti puvuntakin taskuun.

''Ehostamme huvilamme hetkessä ja voimme sitten asettua taloksi tähän komeaan, mutta silti hivenen nousukasmaisesti kerskailevaan rakennukseen,'' Christine sanoi.

''Mistä sinä puhut? Tämä on minun huvilani ja sinulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Toivottavasti et ole tehnyt konkurssia Lontoossa ja kuvittele, että voit astella elämääni kuin mikäkin ruhtinatar.''

''Siinä erehdyt, James, kuten tapanasi onkin. Huomaan, ettei edes korkea älykkyytesi ole riittävän korkea, että ymmärtäisit olevasi minulle velkaa!''

''En ole sinulle velkaa. Tiedän, kenelle olen velkaa ja sinä et kuulu heihin, halusit tai et. Niele tappiosi, Christine, ja palaa sinne mistä tulitkin,'' Campbell puuskahti äkäisesti. 

''Olet ilahduttavan kujalla omissa asioissasi. Ostin lainasi kartanonrouvalta hyvin huokeaan hintaan, ja nyt olen sinun lainanantajasi eli vastaat minulle lainan takaisinmaksusta ja muustakin,'' Christine julisti voitokkaasti.

''Bluffaat. Ei vapaaherratar sellaista olisi tehnyt,'' Campbell sanoi epäuskoisena.

''Voi, James. Vapaaherratar ostaisi ja myisi sinut koska hyvänsä ihan niin kuin minäkin. Tällä kertaa ostin sinut!''

   Campbell vaikeni. Ei Constance mitenkään ole voinut myydä lainaa Christinelle. Naisen täytyi bluffata.

''Tiedän metkusi, Christine. En mene halpaan, joten jos olet ostanut lainan vapaaherrattarelta, sinulla lienee esittää asian todentavat asiakirjat.

''Luonnollisesti. Esitän enemmän kuin mielelläni, jahka pääsemme sisään. Saisinko nyt ne avaimet?''

   Campbell taipui päästämään Christinen sisään, mutta avaimia hän ei hänelle luovuttanut. Christine esitteli lopuksi asiakirjat lainan myynnistä ja siirtämisestä nimiinsä. 

Kartanolla valmistauduttiin päivällisiä varten. Beatrice keskusteli Constancen kanssa illallismenyystä, kun Grace hiipi keittiöön hakemaan jääkaapista välipalaa.

''Valmistan oikein maittavan päivällisen teille ja vieraillenne, rouva kulta,'' Beatrice liversi.

''Päivällisen? Onko meille tulossa vieraita,'' Grace kysyi yllättyneenä.

''Meille? Ei suinkaan meille, jos sinut sisällytetään meihin, Grace darling. Rovasti ja ruustinna tulevat Georgen ja minun vieraikseni,'' Constance huomautti.

''Mitä se tarkoittaa?'' Grace kysyi ihmeissään. Eikö häntä ole kutsuttu, vaikka hän on sentään kartanon asukas ja seuraava emäntä.

''Läsnäolosi ei ole suotavaa pitopöydässä. Ruokailet Beatricen kanssa palvelusväen siivessä tänä iltana,'' Constance sanoi ja hymyili maireasti.

   Gracea suututti. Häntä sorsittiin tahallaan.

''Anna minulle mahdollisuus todistaa itseni sinulle eli että sovin pojallesi ja kartanonrouvaksi!''

  Constance naurahti Gracen typerehdinnälle. Kuka hän oikein kuvittelee olevansa? Mokoma houkka.

''Sinä et ole sopiva vaimo pojalleni ja tämän kartanon rouvaksi sinusta ei ole, Grace. Tiedät sen itsekin, joten sinuna nostaisin kytkintä,'' Constance sanoi ja ilmoitti Beatricelle siirtyvänsä työhuoneeseen, josta hänet tarvittaessa löytäisi.                                                                                                                                                   

                                                                                                                                                    

Kohtelustaan raivostunut Grace seurasi puhkuen ja puhisten Constancea työhuoneeseen.

''Olen poikasi tuleva vaimo ja lapsenlapsesi äiti. Eikö se merkitse sinulle mitään?'' Grace lähes kiljui.

''Palataan asiaan, kun teidät on vihitty, lapsi on syntynyt ja isyys varmistunut,'' Constance sanoi pilkallisesti.

''Lääkäri on jo todistanut raskauteni. Mitä sinä vielä haluat?!''

''En maininnut sanaakaan raskaudesta, Grace. Mutta nyt, kun otit asian puheeksi, niin se sinun lääkärisi ei vakuuttanut. Mistä ammattiteatterista pestasit hänet?''                                                                              ''Tapan sinut!'' Grace remusi ja sai vaivoin hillittyä itsensä.

''Säästä minut melodraamaltasi ja mene vaikkapa leikkimään nukeilla tai barbeilla,'' Constance ivasi.

    Constancen iva ja pilkka olivat käyneet Gracelle yhä myrkyllisemmiksi. Hän ei pystynyt enää hillitsemään itseään, ja silmittömän raivon vallassa hyökkäsi anoppikokelaansa kimppuun. Seuraavana hetkenä hän löysi itsensä lattialta pitelemästä vatsaansa.

''Anna olla viimeinen kerta, kun käyt minun käsiksi tai saat pakata kimpsusi ja kampsusi välittömästi,'' Constance sanoi tiukasti parahduksia päästävälle Gracelle.

''Vatsaani kouristelee,'' Grace parahti.

''Yritätkö väittää saavasi keskenmenon? Miten nokkelaa välttää kiusaannuttavat hätävalheet siitä, miksi mitään lasta ei ole tulossakaan,'' Constance sanoi ovelasti. - ''Olet alhainen ja häpeämätön heitukka, Grace. Minun kanssani on turha teeskennellä.''

   Grace lähti itkien ulos työhuoneesta Constancen vilkaisematta hänen peräänsä.

Pappilassa Charles ja Geraldine valmistautuivat jo täyttä häkää päivällisiä varten pukeutuen parhaimpiinsa. Ruustinna katseli itseään peilistä ihailevasti. Hän oli poikkeuksellisen tyytyväinen näkemäänsä ja säteili ylpeyttä.

''On suurenmoinen onni ja siunaus olla kaltaiseni näyttävä nainen! Olet sinä todellinen onnenpekka, Charles, kun olet saanut minut vaimoksesi,'' Geraldine riemuitsi.

''Olet minulle täydellisin kaikista,'' Charles myhäili.

Geraldine kääntyi oitis miestään kohti ja katsoi häntä tuimasti.

''Sinulle täydellinen? Vihjailetko, etten ole muiden mielestä täydellinen nainen kaikessa näyttävyydessäni ja ylettömässä kauneudessani?'' Geraldine puhisi ilmeistä loukkaantumistaan miehensä harkitsemattomasta sanavalinnasta.

''Tarkoitin vain sanoa, että meidän Herramme loi sinut minun parikseni kulkemaan elämän laveata polkua,'' Charles sopersi.

''Ooh! Miten kauniisti sinä osaatkaan halutessasi puhua vaimollesi eli minulle! Olen varma, ettei kenraali koskaan sano mitään tuollaista sille riivinraudalle, jonka on suuressa erehdyksessä ottanut vaimokseen,'' Geraldine sanoi ja tyytyväisyys täytti jälleen hänen mielensä.

''Muistuttaisin kaikessa kristillisessä rakkaudessa, että jokainen meistä on Luojan luoma,'' Charles huomautti.

''Vapaaherrattaren kohdalla kysymys on epäilemättä valuviasta! Voisitkin viedä kenraalin huomaamatta sivuun ja kertoa hänelle, miten hieno vaimo sinulla on. Kenraali varmasti yhtyy näkemykseesi nähdessään minut ja vaimonsa rinnakkain!''

''Kenraali? Pitääkö minun mainita asiasta kenraalille?'' Charles takelteli yllättyneenä.

''Ei tietenkään. Kenraali varmasti huomaa asian ja mainitsee sinulle, jolloin voit ylpeyttä tuntien yhtyä hänen näkemyksiinsä!''

Päivällinen tarjottiin kartanossa iltakuudelta. Hummeri-illallisen jälkeen nautittiin kurpitsakohokasta, joka oli yksi monista Beatricen bravuureista ja vapaaherrattaren suosikki.

''Kertakaikkiaan mainio päivällinen, rouva vapaaherratar. En voi muuta kuin kiittää,'' Charles sanoi ystävällisesti kesken ruokailun. Niin hyvää se hänestä oli, että asia oli syytä tuoda julki jo tässä vaiheesa.

''Kerron palautteenne kiitosten kera taitavalle kokillemme,'' Constance vastasi ystävällisesti.

''Ooh! Aivan niin, aivan!'' Geraldine huudahti. - ''Ateria oli suorastaan votre excellence, vapaaherratar!''

''Kuinka niin votre excellence? Mitä tarkoitatte,'' George kysyi lievästi hämmentyneenä.

''Se on ranskaa, arvoisa kenraali! Tarkoittaa samaa kuin vallan erinomainen,'' Geraldine sanoi ja tunsi salaista mielihyvää, kun saattoi valistaa ranskaa taitamatonta kenraalia.

   Georgen teki mieli ryhtyä heti paikalla oikaisemaan ruustinnan väärinkäsitystä, mutta hän näki Constancen ilmeestä, että oli parempi vain ohittaa kunnialla ruustinnan höpötykset eikä suinkaan nolata häntä ja antaa lisää aihetta kiusaantumiseen.

Charles, joka oli jo ehtinyt tällä välin santsatakin lisää kohokasta lautaselleen, päätti puuttua keskusteluun huomatessaan, että vaimonsa kielitaito tuntui herättävät kenraalissa ja vapaaherrattaressa hienoista hilpeyttä.

''Vaimoni on löytänyt palonsa lingvistiikkaan hyvin pitkän ajan jälkeen,'' Charles sanoi ikään kuin ohimennen toivoen, että kenraali ja vapaaherratar ymmärtäisivät yskän.

''Toden totta!'' Geraldine huudahti innoissaan. - ''Se on ollut todellinen via dolorosa. Ilon ja autuuden tie kohti sivistyksen syntysijoja!''

''Taidat viitata Kärsimysten tiehen, kultaseni,'' Charles sanoi vaimolleen ääntään madaltaen.

''Mitä oikein höpötät? Älä sekoita minua kielitaidottoman välihuudoilla,'' Geraldine puuskahti äkäisesti miehelleen. Hän ei kerta kaikkiaan voinut sietää miehensä tapaa tehdä huomautuksia vastoin parempaa tietoaan, joilla raukkaparka vain nolaisi itsensä sivistyneempien edessä.

''Kielitaitonne on hyvin kiinnostavaa, ruustinna. Kuinka kauan olettekaan perehtynyt kielten ihmeelliseen maailmaan?'' Constance kysyi yrittäen olla kuulostamatta ivalliselta.

   Ennen kuin Geraldine ehti vastata, George päästi röhönaurun.

''Vai kielitaito? Enpä sano muuta kuin lorem ipsum!''

''Ohhoh! Kenraalihan osaa latinaa!'' Geraldine huudahti aidosti innoissaan ja alkoi oitis selvittämään pöytäseurueelle juurta jaksaen, miten hänen syvästi sivistyneessä lapsuudenkodissaan harrastettiin klassisia kieliä, joita hänellä oli ollut suuri ilo opiskella koulussakin luokkansa primuksena.

Jälkiruokatarjoilun päätyttyä illallisseurue siirtyi saliin. Constance asettui Geraldinen innostamana flyygelin ääreen ja alkoi juoksuttaa sormiaan pitkin koskettimia.

''Vapaaherratar soittaa Brahmsia mitä kauneimmin. Suosikkisäveltäjäni!'' Geraldine huomautti ja huudahteli sitten musiikin tahdissa bravota.

''Miten Brahms ja Chopin liittyvät toisiinsa?'' George kysyi. Hän oli toden teolla alkanut ärsyyntyä ruustinnan hakuammunnalta vaikuttavaan pyrkimykseen esiintyä muka klassista sivistystä saaneena henkilönä.

''Testasin vain läsnäolijain musiikintuntemusta,'' Geraldine sopersi hätäisesti. Klassinen musiikki ei totisesti ollut hänen vahvinta osaamisaluettaan, sillä hänen mielimusiikkiaan olivat lähinnä lapsille suunnatut ikivihreät ja eri toten Tiu tau tilhi sekä Jänöjussin mäenlasku.

   Charles, joka pelkäsi Geraldinen vielä vaarantavan hänen suuren ehdotuksensa toteutumisen, päätti ottaa asian viimein Georgen kanssa puheeksi ennen kuin kenraali takertuisi johonkin Geraldinen höpöhöpöpuheeseen entistä hanakammin.

''Tiedän, että kenraali arvostaa suorapuheisuutta ja menen heti asiaan. Mitä mieltä olette ehdotuksestani, että seurakunta myisi pappilan maat? Niitä on kuitenkin yli kuusikymmentä eekkeriä ja seurakunta saisi kaupassa vähintään sata tonnia!''

''Sata tonnia ei riitä katon korjaamiseen, Durham. Tarvitaan toiset mokoma lisää,'' George huomautti.

''Aivan, mutta jos ymmärsin oikein, arvoisa vaimonne, tarkoitan rouva vapaaherratar, on lupautunut lahjoittamaan loput tarvittavista rahoista,'' Charles sanoi hivenen nolostuneena.

''Te olette näemmä aina käsi suorana muiden kukkarolla,'' George puuskahti.

''Enhän nyt toki,'' Charles puolustautui. - ''Ymmärsin vaimoni puheista, että rouva vapaaherratar lupasi loppusumman.''

   Tällöin George alkoi nauraa hyväntahtoisesti.

''Olette te kyllä melkoinen veikkonen, Durham! Ehdotuksenne pappilan maiden myynnistä on sikäli järkevä, että otan asian ajaakseni kirkkoneuvostossa ja kunnanvaltuustossa. Muistatte varmastikin, että kunnalla on etuosto-oikeus pappilan maihin?''

''Ilman muuta,'' Charles sanoi. - ''Tekö tosiaan tulette hankkeen taakse?''

''Vain pitäjän kirkon ja kotiseurakunnan itsenäisyyden tähden. En teidän tähtenne, muistakaa se,'' George sanoi tiukasti.

Charles saattoi viimein huokaista helpotuksesta. Kenraalin ja vapaaherrattaren tuki olivat tärkeässä asemassa, jos pappilan maiden myynti kunnalle taikka kenellekään haluttiin saada toteutetuksi. Ei sitä tiedä, vaikka nyt olisi valettu kokonaan uusi pohja kartanon vallasväen ja pappilan herrasväen väliselle ystävyydelle huonosti alkaneen alun jälkeen.

Charles ja Geraldine lähtivät kartanolta vasta illan pimetessä. Eteishallissa jätettiin hyvästelyjä ja kiiteltiin onnistuneesta illasta molemminpuolin. Tällöin Grace sipsutti portaita pitkin alakertaan voivotellen samanaikaisesti.

                                                                                                                                                                  

''Mikäs nyt on hätänä?'' Geraldine kysyi ensimmäiseksi Gracelta, joka hyppelehti portailta suoraan hänen ja Constancen luokse.

''Vatsaani kouristelee kamalasti. Oletteko lähdössä? Voisitteko viedä minut lääkäriasemalle? Pelkään saavani keskenmenon,'' Grace parahti.

''Kysymys lienee kohdallasi lähinnä vatsanpuruista,'' Constance huomautti ivallisesti.

''Voisitteko millään, ruustinna, viedä minut lääkäriin ainakin tarkistettavaksi?'' Grace toisti katsomatta Constanceen päinkään.

''Ooh! Pappilassa on vatsapulveria, voisin antaa sitä ensiapuun!''

''Ei, viekää minut lääkäriin. Tarvitsen lääkäriä,'' Grace toisti.

   Lopulta Charles ja Geraldine suostuivat kyyditsemään Gracen lääkäriasemalle, vaikka Geraldine olikin sitä mieltä, että pappilan erinomaisen ja kaiken kattavan kotiapteekin vatsapulveri varmasti tepsisi Gracen vatsanväänteisiin - eihän tyttö voinut olla raskaana, hänhän ei ollut edes naimisissa eikä kukaan ole tullut neitseellisesti raskaaksi paitsi Neitsyt Maria!