5. Hänen pyhyytensä

 Osa 5

   George tuli kotiin myöhään puolenyön jälkeen. Constance valvoi ja luki kirjaa, hän oli päättänyt odottaa valveilla miehensä tuloon asti ennen kuin panisi maate ja alkaisi nukkua Dawpoolin kartanonrouvan levollista unta.

   Smokkiin sonnustautunut George astui pian paraatisänkykamariin, mutta ei vaikuttanut lainkaan nuutuneelta, vaikka olikin tullut viimeisellä junalla kotiin.

   ''Mitä sinä luet? Machiavellia?'' George kysyi ja nauroi makeasti omalle sutkautukselleen.

   ''Machiavelli on turhan väheksytty,'' Constance naurahti, siirsi kirjan syrjään ja nousi ylös vuoteesta.

   George alkoi vaihtaa vaatteita.

   ''Olisithan sinä voinut käydä nukkumaan,'' George sanoi.

   ''Valvoin ja odotin miestäni kuten hyvän vaimon kuuluu,'' Constance sanoi ja hänen äänessään oli aimo annos ironiaa.

   George naurahti. Heidän avioliittonsa oli kylmennyt aikapäiviä sitten ja kumpikin oli siitä valitettavan tietoisia.

   ''No! Ostitko sinä sen majatalon,'' George kysyi. ''En tosin ymmärrä, mitä sillä edes teet.''

   ''Kauppa jäi tekemättä, sillä Castille epäherrasmiesmäisesti ei suvannut saapua paikalle,'' Constance selitti ja kertoi sitten, että sentään maakauppa Lloydin kanssa onnistui.

 '''Mitä?'' George kysyi yllättyneenä. ''Myitkö sinä maata sille kunnottomalle rakennusurakoitsijalle, joka haluaa rakentaa jonkin naurettavan asuinalueen huvilansa taakse!''

   ''Millä luulet, että tarkoitukseni oli rahoittaa majatalon osto?'' Constance kysyi huvittuneena. ''Ei se sinun eläkkeesi sentään kaikkeen riitä.''

   ''Millä rahalla sekin mies sinulta maata osti, kun on muutenkin velkaa sinne ja tänne,'' George nurisi.

    ''Pankkilainalla. Lloyd sai Campbellin myöntämään hänelle lainan kiinnittämällä Enfieldin,'' Constance sanoi ikään kuin ohimennen.

   ''Siinä toinen typerys!'' George puuskahti. ''Enfieldiä huonompaa kiinnitystä on vaikea keksiä!''

   ''Uskoakseni Campbell myönsi lainan sen tähden, että Lloyd vakuutteli saavansa rakennusluvan oston kohteena olevalle maalle,'' Constance selitti.

    ''Ne pölväsit!'' George puuskahti. ''Luulisi Campbellin käsittäneen, että mitään rakennuslupaa ei uudelle asuinalueelle tipu eikä tirise!''

   ''Campbell teki inhimillisen virhearvion, sillä hän ajatteli meidän muuttaneen mieltämme asian suhteen, koska myin maan Lloydille,'' Constance selitti totuutta muunnellen.

   ''Hän on laitimmainen typerys ja saa syyttää itseään, jos Lloyd ei pysty hoitamaan lainojaan,'' George puhisi. ''Isännistö antaa hänelle ilman muuta potkut!''

   Tällöin Constance hymyili.

   ''Pelkään pahoin, George, että joudumme pelastamaan Campbellin ahdingosta,'' Constance sanoi rauhallisesti.

   ''Minä en häntä pelasta!'' George puuskahti.

   ''Älähän nyt, George,'' Constance sanoi. ''Riittää, kun rakennuslautakunta myöntää rakennusluvan Lloydin ostamalle maalle, ja kaikki ovat tyytyväisiä.''

 ''Ei tule kuuloonkaan! Lloydin hämäräperäiset rakennushankkeet eivät tarvitse siunaustamme!'' George puuskahti.

   ''Ajattele Campbellia, joka on kuitenkin meidän ystävämme,'' Constance huomautti.

   ''Syyttäköön itseään, jos myöntää lainoja tarkistamatta ensin tosiasioita!'' George tuhahti.

   Constance huokaisi. Georgen kanssa oli turha jatkaa asiasta vääntämistä. Siihen oli parempi palata vasta hyvin nukutun yön jälkeen.

   Aamiaispöydässä Constance otti asian uudelleen puheeksi, sillä hän halusi saada ratkaisun hyvissä ajoin ennen seuraavaa rakennuslautakunnan kokousta tietäen, että Lloyd oli jo toimittanut rakennuslupahakemuksensa sen käsiteltäväksi.

   ''Toivottavasti olet selkiyttänyt ajatuksiasi rakennusluvan osalta,'' Constance aloitti.

   ''Kyllä!'' George sanoi ärtyneesti. ''Selkiytin niitä sen verran, etten missään tapauksessa puolla rakennusluvan myöntämistä!''

   ''George,'' Constance sanoi säilyttäen tyyneytensä, vaikka alkoi ärtyä miehensä itsepäisyyteen. ''Haluatko todella, että maineemme kärsii pankin isännistön silmissä?''

   ''Mitä sinä tarkoitat?'' George kysyi nyreästi.

   ''Sinä suosittelit Campbellia pankinjohtajaksi ja arvostelukykyysi luotettiin,'' Constance muistutti.

   ''Sinä suosittelet, minä vain esittelin asian isännistölle,'' George puolustautui.

   ''Sama asia,'' Constance huokaisi. ''Älä viitsi olla suotta hankala yhden vaivaisen rakennusluvan takia.''

   ''Etkö käsitä, että jos Lloyd saa lupansa, hän todellakin rakentaa sen asuinalueen ja sitten täällä vallitsee Lloydin laki,'' George jylisi ja nousi siltä istumalta ylös vaimonsa tehdessä samoin.

   ''Ei rakennuslupaa tarvitse myöntää heti, George,'' Constance naurahti. ''Otatte rakennusluvan käsittelyyn ja jonkin muotoseikan varjolla viivyttelette prosessia niin pitkään, että Lloyd korttitalo luhistuu.''

   ''Vehkeilyä!'' George tuomitsi.

   ''Voi olla, mutta välttämätöntä,'' Constance myönsi.

   ''Vastustan ajatusta! Se on vastoin herrasmiesperiaatettani, joista en tingi jonkun Campbellin takia,'' George sanoi tiukasti.

   Constance huokaisi syvään.

''Tärkeintä on se, että lupa myönnetään ja sen jälkeen asiaa viivytetään virkateitse tarpeeksi pitkään,'' Constance selitti.

   George hieman laantui.

   ''Sitä paitsi, jos tarkkoja olemme, sinun oikeastaan kuuluisi jäävätä itsesi koko asian käsittelystä,'' Constance muistutti.

   ''Minulla ei ole eturistiriitaa!'' George väitti.

   ''Niin Lloyd myös ajattelee, sillä hän laskee äänesi varaan,'' Constance naurahti.

   ''Minä en hänen hankkeitaan tue,'' George sanoi ärtyneenä.

   ''Campbellin pelastaminen tästä suosta on kartanon etu,'' Constance huomautti. ''Sen edun turvaaminen on sinun velvollisuutesi, George.''

    Tämän sanottuaan Constance lähti. Kirjoittamattoman lain koura oli puhunut.

   Iltapäivällä kartanon pääsisäänkäynnin soittokello kilisi. Sisäkkö Beatrice Court kiirehti avamaan, sillä vieraiden vastaanottaminen kuului hänen tehtäviinsä. Ovella hän näki harmaapäisen, parrakkaan miehen ja pullean naisen. Eittämättä pariskunta.

   ''Hyvää päivää! Olen tämän pitäjän uusi kirkkoherra Charles Durham,'' mies sanoi ja ojensi kätensä Beatricelle.

   ''Ja minä olen ylhäinen ruustinna,'' nainen yritti, mutta Beatrice ei ollut häntä huomaavinaan.

   ''Tervetuloa kartanoon, teidän pyhyytenne,'' Beatrice liversi ja toivoi tehneensä vaikutuksen kirkkoherraan. Korkea-arvoista väkeä!

   ''Ilo on kokonaan minun puoloellani, arvoisa vapaaherratar,'' Charles vastasi kohteliaasti tuntien salaista nautintoa saamastaan puhuttelusta.

   Beatrice nolostui ja selitti, että hän ei suinkaan ollut vapaaherratar.

   ''Olen kartanon hyvin arvostettu taloudenhoitajatar Beatrice Court,'' Beatrice selitti ja pyysi heitä sisälle rouvaa tapaamaan.

   Kuultuaan pitäjän uuden kirkkoherran saapuneen tervehdyskäynnille, Constance ja George taipuivat ottamaan heidät vastaan. Vieraita kestittiin kolmannen kerroksen vihreässä salongissa. George oli päättänyt liittyä seuraan silkasta uteliaisuudesta. Hän halusi omin silmin nähdä, millaisen miehen tuomiokapituli oli nimittänyt virkaan, kun virkaan ei ollut löytynyt yhtäkään hakijaa.

   Kirkkoherra, jonka ruustinna oli esitellyt kartanonväelle korkeasti kunnioitettuna rovastina, päätti avata keskustelun.

   ''Tehän olette kirkonisäntä, kenraali? Olin näkevinäni nimenne kirkonisännistön pöytäkirjoissa, kun perehdyin seurakunnan papereihin huolimatta siitä, että astun virkaani vasta huomenna,'' Charles selitti saadakseen oikeansuuntaisen keskustelun vireille.

   Samalla hetkellä ruustinna nojautui eteenpäin ikään kuin varmistaakseen, että hän tulisi aivan varmasti huomioiduksi ja sanoi suureen ääneen ylpeyttä tuntien:

   ''Velvollisuudentunto on mieheni monista hyveistä ylevin! Kuka toinen perehtyisi seurakuntansa asioihin ennen virkaan astumisesta? Ei kukaan muu, joten on seurakunnan suunnaton onni, kun se on saanut näin etevän ja pystyvän miehen paimenekseen!''

   George hymähti, mutta pidättäytyi kommentoimasta pastorskan naurettavaa ylistyspuhetta.

   Charles koki tarpeelliseksi keskustella ennen kaikkea Georgen kanssa. Kenraali oli paitsi kirkonisäntä, mutta myös rauhantuomari ja kaupunginvaltuutettu. Toisin sanoen kirkonisännistön vaikutusvaltaisin mies. Hänen kanssaan pitää veljeillä.

   ''Haluaisin tiedustella, milloin kirkonisännistö tekee päätöksen kirkollisveron korotuksesta? Havaitsin sen alhaiseksi ja verokertymän jäädessä sen mukaiseksi, laahaa myös pitäjän papin palkka pahasti jäljessä yleisestä palkkatasosta,'' Charles selvitti. ''Vuosistipendini on vain vaatimattomat kaksikymmentätuhatta!''

   George pöyristyi. Onpa miehellä otsaa ottaa oma palkkansa puheeksi.

   ''Kuulkaas nyt, Durham,'' George sanoi ilmeisen närkästyneenä. ''Ette ole vielä edes astunut virkaanne ja suunnittelette jo veronkorotuksia ja palkankorotuksia. Aiotteko karkottaa loputkin kirkollisveron maksajat ja ajaa seurakunnan konkurssiin?''

   ''Ei, enhän toki!'' Charles pelästyi ja vaikeni.

   Tällöin Geraldine, joka oli havaitsevinaan keskustelun lähteneen väärille urille, pyysi saada puheenvuoroa ylhäisen ruustinnan ominaisuudessa.

   

   ''Havaitsin pitäjänkirkon olevan välittömässä kunnostuksen tarpeessa ja ajattelin, että voisimme polkaista pystyyn varainkeruun pyhäkön kunnostamiseksi,'' Geraldine selosti ja piti katseensa tiukasti vapaaherrattaressa. Hän halusi saada hyvän suhteen vireille pitäjän mahtinaiseen, joka luonnollisesti ymmärtää ja tunnustaa ruustinnan arvon ja aseman.

   ''No mutta, rouva Durham,'' Constance sanoi. ''Sehän on vallan mainio ajatus!''

   Geraldine innostui.

   ''Arvasin, että olette kanssani samaa mieltä ja ajattelin, että jos te tulisitte varainkeruun suojelijaksi ja arvovallallanne luotte sille uskottavuutta,'' Geraldine selosti ja ilmoitti, että hän tietenkin hoitaa ilomielin käytännön puolen. Näin säästyisi kartanonrouvan kallisarvoista aikaa.

   ''Ajatuksenne on mainio, rouva Durham, tulen enemmän kuin mielelläni varainkeruun suojelijaksi,'' Constance sanoi ja hymyili ovelasti.

   ''Mainiota, mainiota!'' Geraldine huudahti innoissaan. ''Näin ne asiat järjestyvät, kun me säätyläiset alamme niitä ajamaan!''

   George alkoi nauraa. Pastorskalta ei vaikuttanut löytyvän hituakaan ihmistuntemusta. Tietenkin Constance kaappaa varainkeruukampanjan ja varmistaa, että rouva Durhamille jää korkeintaan kahvinkeittäjän tehtävä, johon hän paremmin sopiikin.

   Durham alkoi jo ärsyyntyä Georgeen.

   ''Mille te nauratte?'' Charles kysyi kiukustuneena.

   ''Teille,'' George vastasti. ''Ei, kyllä minun täytyy rientää, jos herrasväki sallii. Tapaaminen golfkerholla.''

   Tämän sanottuaan George lähti. Durhamin ja rouvansa seura oli liikaa hänen sietokyvylleen.

   Durham tunsi halua haastaa tuon pöyhkeän kenraalin, mutta ei tohtinut huudella Georgen perään. Hänellä oli sentään arvokkuutensa. Geraldine muisti julistaa miehensä erinomaiseksi golffariksi ja arveli, että golfkerho eittämättä kutsuu hänet jäsenekseen tuota pikaa ja he voisivat Georgen kanssa puttailla kentillä kuten vanhat leijonaveljekset.

   Durhamit palasivat kotiinsa pappilaan ja puivat tutustumisvierailuaan kartanolla pappilan salissa. Charles kihisi kiukusta, mutta Geraldine riemuitsi hyvin alkaneesta ystävyydestä itsensä vapaaherrattaren kanssa.

   ''Tein vaikutuksen ylhäisellä olemuksellani ja hienostuneella käytökselläni vapaaherrattareen,'' Geraldine solkotti innoissaan. ''Näkihän sen saman tien, että olemme samanhenkisiä naisia, suorastaan säätysisaria!''

   ''Tiedä häntä!'' Charles puhisi. ''Sen sijaan kenraali suhtautui minuun pilkallisesti ja löi kapuloita rattaisiin heti, kun aloin penätä hieman kohtuullisuutta palkkaukseeni!''

   ''Olisit jättänyt asian minun huolekseni. Näithän itse, miten suotuisaan suuntaan keskustelu kääntyi, kun minä sain suunvuoron,'' Geraldine sanoi ylpeästi.

    ''Sinä puhuit pääasiassa vain vapaaherrattaren kanssa, joka ei kuulu edes kirkonisännistöön toisin kuin miehensä, josta luulin saavani liittolaisen itselleni,'' Charles valitti katkerasti. ''Mutta hän osoittautuikin suureksi pettymykseksi!''

   ''Jos olisit jättänyt asian minun huolekseni, niin kenraali olisi nyt sekä veronkorotuksen että palkankorotuksen kannalla,'' Geraldine väitti. ''Naisellinen viehätysvoimani olisi tenhonnut hänet pauloihinsa ja hän olisi suostunut kaikkiin pyyntöihin oikopäätä!''

   Charlesia kismitti. Perheriidan välttääkseen hän päätti lähteä kirkkoon järjestelemään sakastin kaappeja ja puhisi lähtiessään, että kenraalin joutaisi pudottaa kirkonisännistöstä, kun ei kerran ymmärrä mitään pienen maalaisseurakunnan kirkkoherran hädänalaisesta asemasta.

   Dawpoolin golfkerho sijaitsi kivenheiton päässä pappilasta. George, joka oli kuvitellut voivansa lukea rauhassa sanomalehteä ja sulatella vaimonsa vaatimuksia, joutui pettymään, sillä Henry Lloyd ja James Campbell tulivat illanviettoon kerholle. He olivat viimeiset ihmiset, jotka George olisi tahtonut nähdä.

   ''Työkoneet tuodaan jo huomenna ja perustusten luonti aloitetaan heti, kun rakennuslautakunta on tehnyt päätöksensä,'' Lloyd selosti äänekkäästi Campbellille.

   ''Pääasia, että lupa myönnettään. Muusta ei ole niin väliä ja onhan se sekä sinun, minun että pankin etu,'' Campbell sanoi.

   ''Älä nyt yhdestä luvasta murehdi. Taidat olla liian pehmeä mies pankinjohtajaksi, Campbell. Olen jo aikoja sitten ottanut selvää valtuutettujen mielialoista ja äänet rakennusluvan myöntämisen puolesta sekä vastaan menevät lautakunnassa tasan, jolloin puheenjohtajan ääni nousee vaa'ankielen asemaan ja tiedämmekin jo mikä se on,'' Lloyd nauroi välittämättä Georgen läsnäolosta. Ei hän ollut edes huomannut sanomalehteä lukevaa kenraalia.

   ''Toivokaamme, että asia on todella niin,'' Campbell sanoi. Hän ei voinut sille mitään, että oli hermostuksissaan. Työpaikka oli edelleen vaarassa kaikista vakuutteluista huolimatta.

   ''Rauhoitu jo, hyvä mies. Rakennuslupa on käytännössä jo takataskussani,'' Lloyd nauroi rehvakkaasti.

   ''Varokaa puheitanne! Ei ole hyvä kerskata asiasta, josta ei voi olla varma,'' George mylvi hänen takanaan. 

   ''Kas, Dwyer! Eikö lehdestä tällä kertaa löytynyt mitään, mikä olisi saanut runosuonesi sykkimään,'' Lloyd nauroi pilkallisesti tietäen Georgen innokkaaksi mielipidekirjoittajaksi, jonka kirjoituksia hän oli lehden yleisönosastosta lukenut lähes päivittäin aamukahvipöydässä nauren niille samanaikaisesti inhaa pilkkanauruaan.

   ''Rehvakkuutenne ja öykkäröintinne voi käydä teille vielä kalliiksi, Lloyd!'' George jylisi. '' Teinä olisin hyvin vaitonainen siitä rakennusluvasta ennen kuin se on myönnetty. Toistaiseksi niin ei ole ja voi olla, ettei sitä myöskään teille myönnetä.''

   ''Älä viitsi, Dwyer. Kaikkihan sen tietävät, että sinä äänestät luvan puolesta vai eikö vaimosi ole vielä antanut selkeitä ohjeita? No ehtii kyllä huomiseksi,'' Lloyd nauroi jälleen makeasti.

   Nyt oli lausuttu loukkaus, jonka vertaista George ei ollut kuullut koskaan sinä aikana, kun oli pitäjässä asunut. Oli vain Lloydin onni, että läsnä ei ollut juurikaan todistajia, vaikka hän olisi sitä epäilemättä toivonutkin. Georgen teki mieli antaa mokomalle öykkärille oikein isän kädestä, mutta sai vaivoin hillityksi itsensä.

   ''Voi olla, että rakennuslautakunta hautaa sen sinun vietävän lupahakemuksesi kuuden jalan syvyyteen, ja voi myös olla, että mokoma lanketti ei koskaan edes löydä esityslistalle. Onnea vain konkurssiin,'' George jyrisi lähtiessään.