5. Hänen pyhyytensä

 Osa 5

Kello löi kaksi yöllä, kun Constance vielä valvoi ja luki. Päivän tapahtumat kuitenkin pyörivät hänen mielessään ja ajatus karkaili milloin mihinkin. Viimein hän kuuli, miten auto ajoi pihaan. George oli viimein palannut Lontoon-matkaltaan.

Ei mennyt pitkään, kun smokkiin sonnustautunut George viimein astui sänkykamarin ovesta sisään.

''Näemmä valvot vielä,'' George totesi vaimolleen, joka tällöin siirsi kirjan syrjään ja nousi ylös sängystä Georgen suunnatessa vaatekaapille.

''Miestäni odottaen kuten hyvän vaimon kuuluu,'' Constance sanoi äänessään aimo annos ironiaa.

George naurahti kevyesti, sillä heidän avioliittoonsa oli kylmennyt jo aikapäiviä sitten ja kumpikin oli siitä valitettavan tietoisia.

''No, ostitko sinä sen majatalon,'' George kysyi. Kyllä asia häntä kiinnosti, vaikka hänellä ei asiassa oltu suotu päätösvaltaa.

''En suinkaan. Castille ei epäherrasmiesmäisesti suvainnut saapua paikalle, mutta sitä vastoin myin sen Enfieldin takaisen maan Lloydille,'' Constance kertoi.

''Mitä? Myitkö sinä sen kaikista maailman ihmisistä sille kunnottomalle rakennusurakoitsijalle? Toivottavasti hän edes maksoi hyvin,'' George puuskahti.

''Kyllä maksoi. Olemme nyt kolmesataatuhatta puntaa äveriäämpiä kuin aamulla,'' Constance vastasi.

''Hulluutta on niin monenlaista,'' George tuhahti ja jatkoi: ''Vai maksoi se typerys siitä joutomaasta niinkin paljon. No mikäpä siinä, jos on löytyy mammonaa haaskattavaksi!''

''Pankilta löytyy. Lloyd sai Campbellin myöntämään itselleen lainan Enfieldiä vastaan.''

''Enfieldiä vastaan? Siinä toinen typerys!''

Georgen ivatessa Campbellia typeryydestä ja Lloydia hulluudesta, Constance käveli ikkunan eteen.

''Campbell myönsi lainan, koska Lloyd uskotteli hänelle saavansa rakennusluvan voidakseen rakentaa sen kaavailemansa pientaloalueen. Ja Campbell uskoi, koska maan myin minä ja oletti siten, että rakennuslupa ilman muuta järjestyy,'' Constance kertoi ja muunteli hieman totuutta unohtaen kertoa omasta osuudestaan asiassa.

''Hänhän on siinä tapauksessa pähkähullu ja tuntee typeryytensä nahoissaan, jos Lloyd ei pystykään hoitamaan lainaansa!''

''Pelkään pahoin, että meidän on pelastettava Campbell pulasta ja saatava rakennuslautakunta myöntämään rakennusoikeus Lloydin ostamalle maalle, jotta Lloydin tehdessä konkurssin pankki saa omansa takaisin maan myynnissä eikä Campbellia irtisanota riskialttiin lainapäätöksen takia,'' Constance sanoi ja toivoi miehensä ymmärtävän sen välttämättömäksi toimenpiteeksi.

''Ei tule kuulonkaan! Lloyd on pelkkä epärehellinen keinottelija, jonka hämäräperäiset rakennushankkeet eivät tarvitse siunaustamme,'' George tuhahti. 

''Ajattele nyt Campbellia. Hän on sentään meidän ystävämme ja joutui varomattomuuttaan pulaan,'' Constance yritti.

''Siitä hän syyttäköön vain itseään, jos luottaa Lloydin kaltaisen selkärangattoman nilviäisen sanaan eikä tarkista faktoja!''

   Constance tiesi, että Georgen kanssa ei kannattaisi jatkaa asiasta vääntämistä. Siihen oli parempi palata vasta hyvin nukutun yön jälkeen uudestaan.

Constance palasikin aiheeseen heti aamiaispöydässä, sillä pitihän siihen saada ratkaisu hyvissä ajoin ennen huomista rakennuslautakunnan kokousta.

''Toivon, että olet selkiyttänyt ajatuksesi rakennusluvan osalta,'' Constance sanoi.

''Kyllä! Selkiytin niitä sen verran, etten missään tapauksessa edes Campbellin tähden aio puoltaa rakennuslupahakemusta!''

''George,'' Constance sanoi jo alkaen ärtyä Georgen itsepäisyyteen. - ''Haluatko maineemme tahriutuvan pankin hallintoneuvoston silmissä? Mehän Campbellia suosittelimme pankinjohtajan virkaan ja arvostelukykyymme luotettiin.''

''Sinä suosittelit, minä vain esittelin asian hallintoneuvostolle ollessani isännistössä,'' George puuskahti.

''Sama asia. Älä viitsi olla hankala, George. Sehän on vain yksi vaivainen rakennuslupa!''

''Etkö sinä käsitä, että jos Lloydille myönnetään rakennuslupa, niin hän todellakin rakentaa sen uuden asuinalueen ja sen jälkeen tässä kunnassa ei ole kenenkään muun lakia kuin Lloydin laki,'' George jyrisi ja nousi siltä seisomalta ylös pöydästä vaimonsa seuratessa perässä.

''Eihän rakennuslupa tarvitse myöntää heti. Pääasia, että päätös syntyy rakennusluvan myöntämisen puolesta,'' Constance sanoi.

''Nyt en ymmärrä taas yhtään mitään!''

''Osaat kai sinä nyt yhtä lupaprosessia sen verran pitkittää ilman, että sen seurauksena hakemus hylätään?''

''Selitä tarkemmin,'' George vaati.

''Jätät lupahakemuksen käsittelemättä, kun se saapuu rakennuslautakuntaan. Toteat jonkin lainkohdan perusteella sen puutteelliseksi ja palautat sen hakijalle lisäselvitystä varten,'' Constance selitti.

''Kyllä minä prosessit tunnen, mutta en käsitä miksi näin pitäisi menetellä. Sehän vain pitkittää vääjäämätöntä!''

''Nimenomaan,'' Constance sanoi ovelasti.

   George ei ollut enää tässä vaiheessa varma, puhuiko hän vaimonsa kanssa samasta asiasta.

''Hakemuksen käsittelyn pitkittyessä Lloyd ei pysty aloittamaan rakentamista eikä myöskään myymään tontteja sijoittajille, koska ei voi rakentaa niitä ja hetken kuluttua hän ei pysty enää suoriutumaan lainalyhennyksistä ja koroista, jolloin pankki irtisanoo kiinnityksen ja Lloyd tekee konkurssin.''

''No mutta se olisi vehkeilyä. Ei sellaiseenkaan voi ryhtyä, vaikka mieli tekisikin!''

''Tärkeintä on pankin kannalta, että rakennuslupa myönnetään. Ei sitä tarvitse suinkaan myöntää Lloydille, mutta kylläkin maalle, jonka hän on meiltä ostanut ja sitten vasta, kun Lloydin konkurssi on selvä.''

    Tämän sanottuaan Constance vielä huomautti Georgelle, että Campbellin pelastaminen suosta oli kartanonkin etu.

''Ja sen edun turvaaminen on sinun velvollisuutesi, George. Pidä se mielessäsi, kun vaikutat päätöksentekoon,'' Constance huomautti lähtiessään. Kirjoittamattoman lain koura oli nyt puhunut.

Iltapäivällä kartanon oven soittokello kilisi ja neiti Court riensi avaamaan, sillä olihan vieraiden ja kaupustelijoiden vastaanottaminen hänen tehtävänsä.

''Hyvää päivää. Olen tämän pitäjän uusi kirkkoherra Charles Durham,'' mies sanoi ja ojensi kätensä neiti Courtille.

''Ja minä olen hänen rouvansa,'' nainen yritti, mutta Beatrice ei ollut häntä huomaavinaankaan.

''Ooh! Itse kirkkoherra. Tervetuloa Dawpoolin kartanoon, teidän pyhyytenne,'' Beatrice liversi toivoen tehneensä vaikutuksen kutsumalla pappia hänen pyhyydekseen.

''Ilo on kokonaan minun puolellani, rouva vapaaherratar. Kiitoksia,'' Charles vastasi tuntien salaisesti nautintoa saamastaan puhuttelusta, vaikka ei tohtinut sitä avoimesti näyttääkään.

''Voi ei. En minä ole vapaaherratar, vaan kartanon erittäin arvostettu taloudenhoitaja, neiti Beatrice Court,'' Beatrice oikaisi nolostuneena ja jatkoi: ''Mutta tulkaa nyt sisään, haen rouvan!''

Durhamien seuratessa neiti Courtia sisään Geraldine mutisi miehelleen:

''Minähän sanoin, että oven avaisi piika, mutta sinä menit ja munasit itsesi heti ensimmäiseksi. Jättäisit tällaiset asiat minun hoidettavakseni!''

Kuultuaan pitäjän uuden kirkkoherran saapuneen tervehdyskäynnille Constance ja George taipuivat ottamaan heidät vastaan ja vieraita kestittiin vihreässä salongissa. George oli päättänyt liittyä seuraan silkasta mielenkiinnosta nähdäkseen millaisen miehen hiippakunta oli tällä kertaa nimittänyt virkaan. Pitäjän papin virka oli nimittäin sangen tuulinen paikka ja papit vaihtuivat tiuhaan.

''Tehän olette kirkonisäntä, herra kenraali. Olin näkevinäni nimenne kirkkoneuvoston pöytäkirjoissa. Näet olen jo perehtynyt seurakunnan papereihin, vaikka astun vasta huomenna virkaani,'' Charles sanoi saadakseen oikeansuuntaisen keskustelun vireille.

Tällöin hänen vaimonsa nojautui eteenpäin ikään kuin varmistaakseen tulevansa kuulluksi ja sanoi ylpeästi:

''Velvollisuudentunto on mieheni hyveistä ylevin! Kuka toinen perehtyisi seurakuntansa asioihin ennen kuin on astunut virkaansa? Aivan! Ei kukaan muu, joten on pelkästään seurakunnan onni, että saitte näin pätevän ja etevän miehen papiksenne!''

     George hymähti, mutta hyvien tapojen nimissä pidättäytyi olla kommentoimatta pastorskan typerehdintää.

Charles kuitenkin tunsi tarpeelliseksi keskustella ennen kaikkea Georgen kanssa, koska tämä oli paitsi kirkonisäntä, mutta myöskin korkea-arvoinen kenraali, kartanonherra ja rauhantuomari sekä vieläpä kunnanvaltuutettu. Toisin sanoen varmasti koko kirkkoneuvoston vaikutusvaltaisin mies.

''Haluaisin tiedustella, milloin kirkkoneuvosto tekee suunnitelman kirkollisveron korotuksesta. Havaitsin sen hyvin alhaiseksi ja verokertymän jäädessä sen mukaiseksi, laahaa myös palkkani pahasti jäljessä muiden samankokoisten seurakuntien kirkkoherrojen palkkaan verraten,'' Charles huomautti.

''Kuulkaas nyt, Durham. Te ette ole vielä edes astunut virkaanne ja jo nyt suunnittelette veronkorotusta ja palkankorotusta. Aiotteko ajaa seurakunnan konkurssiin vai karkottaa loputkin kirkollisveron maksajat?''

''Enhän toki,'' Charles pelästyi ja vaikeni.

     Geraldine, joka oli havaitsevinaan keskustelun lähteneen väärille urille, pyysi saada puheenvuoroa.

Kaikkien ollessa vaitoinaisia ja Charlesin luodessa kyräileviä katseita Georgen suuntaan, Geraldine lausui kiitoksensa hänelle annettavasta puheenvuorosta ja avasi suunsa, mutta piti katseensa tiukasti vapaaherrattaressa, koska vapaaherratarta hänen asiansa oikeastaan koskikin.

''Havaitsin kirkkomme olevan välittömässä kunnostuksen tarpeessa ja siksi ajattelinkin, että voisimme polkaista pystyyn varainkeruun kirkon kunnostamiseksi!''

''No mutta, rouva Durham. Sehän on vallan erinomainen ajatus,'' Constance sanoi.

''Arvasin, että rouva vapaaherratar on kanssani samaa mieltä. Ajattelinkin, että jos te tulisitte varainkeruun suojelijaksi ja voisitte arvovallallanne luoda varainkeruulle uskottavuutta,'' Geraldine sanoi ja lisäsi kiireesti, että hän hoitaa ilomielin käytännön puolen.

''Ajatuksenne on kerrassan loistava, rouva Durham. Tulen mielelläni varainkeruun suojelijaksi,'' Constance vastasi ja väläytti ovelan hymynsä.

''Mainiota! Näin ne asiat järjestyvät, kun naiset alkavat niitä ajamaan,'' Geraldine riemuitsi.

   Tällöin George alkoi nauraa, sillä ainakaan pastorskalta ei löytynyt hituakaan ihmistuntemusta. Kyllähän George vaimonsa tunsi ja arvaili tämän jo suunnittelevan varainkeruukampanjan kaappaamista, jossa rouva Durhamille jäisi kahvinkeittäjän tehtävä varainkeruun nimissä järjestetyssä tilaisuudessa.

''Mille te nauratte,'' Charles kysyi kiukustuneena Georgelta.

''Teille. Ei, kyllä minun täytyy nyt rientää, jos herrasväki sen sallii. Minulla on tapaaminen golfkerholla,'' George sanoi ja lähti lausuttuaan hyvästinsä.

Durham olisi tahtonut haastaa tuon pöyhkeän kenraalin, mutta ei tohtinut huudella hänen peräänsä. Sitä vastoin Geraldine muisti kylläkin mainita miehensä erinomaiseksi golffariksi ja arveli, että golfkerho varmaankin esittäisi hänelle jäsenkutsun tuota pikaa ja he voisivat sitten puttailla Georgen kanssa kentillä kuten vanhat leijonaveljekset konsanaan!

Durhamit lähtivät pian Georgen jälkeen kotiinsa pappilaan, jossa puivat tutustumiskäyntiään kartanossa Charlesin kihistessä kiukusta, mutta Geraldinen riemuitessa hyvin alkaneesta ystävyydestä itsensä vapaaherrattaren kanssa.

''Vapaaherratar selvästi luottaa minuun ja näkihän sen oitis, että olemme samanhenkisiä naisia. Uskon, että ystävyytemme kantaa mitä mehevintä hedelmää,'' Geraldine sopersi innoissaan.

''Tiedä häntä! Kenraali sitä vastoin suhtautui minuun pilkallisesti ja alkoi lyödä oitis kapuloita rattaisiini, kun penäsin vain oikeuksiani,'' Charles puhisi.

''Sinun olisi pitänyt jättää se asia minun huolekseni. Näithän itse, miten suotuisaan suuntaan keskustelu lähti heti, kun minä sain suunvuoron,'' Geraldine sanoi ylpeästi.

''Sinähän puhuit pääasiassa vain vapaaherrattaren kanssa, joka ei sitä paitsi edes kuulu kirkkoneuvostoon toisin kuin miehensä, joka osoittautuikin suureksi pettymykseksi, vaikka luulin saavani hänestä liittolaisen itselleni!''

''Olen varma, että jos olisit jättänyt asian minun hoitooni, niin kenraali olisi nyt veronkorotuksen ja palkankorotuksen kannalla. Naisellinen viehätysvoimani olisi varmasti tenhonnut hänet pauloihinsa. Olisi muutenkin parempi, jos jättäisit asiainhoidon minulle ja keskittyisit hoitamaan vain papillisia velvollisuuksia!''

   Charlesia kismitti ja perheriidan välttääkseen hän jätti lopulta vaimonsa yksin istuksimaan pappilan saliin puhisten lähtiessään, että mikäli hänestä riippuu, kirkkoneuvoston kokoonpano on toisenlainen ensi vuonna. Se olisi vissi ja varma!

Kivenheiton päässä pappilasta sijaitsi Dawpoolin golfkerho, minne Georgekin oli paennut kartanolta pappilan uutta väkeä. George, joka oli toivonut voivansa lukea rauhassa lehteä ja sulatella päivän tapahtumia joutui kuitenkin pettymään, sillä Henry Lloyd ja James Campbellkin olivat rahjustaneet paikalle ollen viimeiset henkilöt, jotka George olisi tahtonut sinä päivänä nähdä.

''Työkoneet tuodaan jo huomenna ja perustusten luonti aloitetaan heti, kun rakennuslautakunta on tehnyt päätöksensä,'' Lloyd selosti Campbellille.

''Pääasia, että lupa myönnettään. Muusta ei ole niin väliä ja onhan se sekä sinun, minun että pankin etu,'' Campbell sanoi.

''Älä nyt yhdestä luvasta murehdi. Taidat olla liian pehmeä mies pankinjohtajaksi, Campbell. Olen jo aikoja sitten ottanut selvää valtuutettujen mielialoista ja äänet rakennusluvan myöntämisen puolesta sekä vastaan menevät lautakunnassa tasan, jolloin puheenjohtajan ääni nousee vaa'ankielen asemaan ja tiedämmekin jo mikä se on,'' Lloyd nauroi välittämättä Georgen läsnäolosta. Ei hän ollut edes huomannut sanomalehteä lukevaa kenraalia.

''Toivokaamme, että asia on todella niin,'' Campbell sanoi. Hän ei voinut sille mitään, että oli hermostuksissaan. Työpaikka oli edelleen vaarassa kaikista vakuutteluista huolimatta.

''Rauhoitu jo, hyvä mies. Rakennuslupahan on käytännössä jo takataskussani,'' Lloyd nauroi rehvakkaasti.

''Varokaa puheitanne. Ei ole hyvä kerskata asiasta, josta ei voi olla varma,'' George mylvi hänen takanaan. 

''Kas, Dwyer! Eikö lehdestä tällä kertaa löytynyt mitään, mikä olisi saanut runosuonesi sykkimään,'' Lloyd nauroi pilkallisesti tietäen Georgen innokkaaksi mielipidekirjoittajaksi, jonka kirjoituksia hän oli lehden yleisönosastosta lukenut lähes päivittäin aamukahvipöydässä nauren niille samanaikaisesti inhaa pilkkanauruaan.

''Rehvakkuutenne ja öykkäröintinne voi käydä teille vielä kalliiksi! Teinä olisin hyvin vaitonainen siitä rakennusluvasta ennen kuin se on myönnetty. Toistaiseksi niin ei ole ja voi olla, ettei sitä myöskään teille myönnetä,'' George jyrisi.

''Älä viitsi, Dwyer. Kaikkihan sen tietävät, että sinä äänestät luvan puolesta vai eikö vaimosi ole vielä antanut selkeitä ohjeita? No ehtii kyllä huomiseksi,'' Lloyd nauroi jälleen makeasti.

Nyt oli lausuttu loukkaus, jonka vertaista George ei ollut kuullut koskaan sinä aikana, kun oli pitäjässä asunut. Oli vain Lloydin onni, että läsnä ei ollut juurikaan todistajia, vaikka hän olisi sitä epäilemättä toivonutkin. Georgen teki mieli antaa mokomalle öykkärille oikein isän kädestä, mutta sai vaivoin hillityksi itsensä.

''Voi olla, että rakennuslautakunta hautaa sen sinun vietävän lupahakemuksesi kuuden jalan syvyyteen ja voi myös olla, että mokoma lanketti ei koskaan edes löydä esityslistalle. Onnea konkurssiin,'' George jyrisi lähtiessään.