7. Huutoa ja raivoa

 Osa 7

Uteliaisuus voi olla perin ikävää, jos se menee liiallisuuksiin. Kartanon sisäkkö Beatrice Court oli aivan sattumalta nähnyt, miten Sebastian-herra oli vaivihkaa illansuussa vienyt neiti Castillen huoneeseensa vinttikamariin kertomatta siitä kenellekään. Uteliaisuus sai hänet valvomaan ja odottamaan vinttikerroksen käytävällä, miten neiti Castille hiippailisi tiehensä aamuyön pimeinä tunteina kenenkään huomaamatta. Kun näin lopulta tapahtui, neiti Courtilla oli vaikeuksia pysyä pöksyissään ja hänen oli mentävä heti paikalla huoneeseensa raportoimaan tietonsa pitävän varmuudella paikkansa.

Päästyään sisäkön kamariin, hän nosti luurin korvilleen ja soitti. 

''Haloo! Minä täällä,'' Beatrice aloitti. - ''Miten niin, tiedänkö paljonko kello on? Vastahan se löi puoli viisi. Kuulehan! Olin vinttikäytävällä koko yön ja odotin, voi miten minä odotinkaan, että saisin heidät verekseltään kiinni ja lopulta eli ihan hetki sitten näin ihan omin silmin, miten neiti Castille hiiviskeli ulos Sebastian-herran kamarista eikä huomannut minua, vaikka piileksin ihan oven liepeillä. Heillä on satavarmasti salasuhde! Mutta nyt kuule minun on välttämätöntä mennä keittiöön keittämään kenraalille hänen aamupuuroaan, muuten hän tulee tänne ja kuulee miten minä puhun puhelimeen, vaikka kuiskailisinkin. Hän on kerran tullut huoneeni oven taakse, kun puuro ei ollut valmis kello viideltä,'' Beatrice kuiskutti.

Yöllisen jännityksen vaihduttua aamupäivän tavanomaisuuteen kartanolle rynnisti Henry Lloyd, joka oli koko aamun yrittänyt selvittää valitusmahdollisuuksia rakennuslupa-asiassa, mutta seinä oli sen suhteen noussut pystyyn joka puolelta. Ei auttanut muuta kuin mennä kartanoon ja kohdata hirmulisko silmästä silmään. Lloyd kulki pitkin juoksuaskelin, sillä aikaa ei ollut tuhlattavaksi eikä minkäänlaiseen kohtelaisuuteen sitä riittänyt myöskään, joten hän vain marssi kartanon lukitsemattomasta pääovesta sisään. Eteishalliin tullessaan hän kuuli salista soittoa vapaaherrattaren juoksuttaessa sormiaan pitkin flyygelin koskettimia.

''Soitto seis, lopettakaa heti,'' Lloyd rähisi, jolloin Constance vilkaisi sivulleen ja lopetti soittamisen.

''Kas, herra Lloyd. Tunnistitteko kappaleen? Odottelinkin jo teitä saapuvaksi,'' Constance sanoi ja hymyili pilkallisesti.

''Vai odotitte? Minä olen tullut tänne ilmoittamaan, että kauppa puretaan heti paikalla,'' Lloyd julisti.

''Valitettavasti se on mahdotonta, herra Lloyd. Kaupan purkamiselle ei ole perustetta, joten jos haluatte purkaa kaupan saatte hakea siihen tuomioistuimen antaman määräyksen.''

''Älkää venkoilko! Minä ostin sen maan olettaessani rakennusluvan järjestyvän, ja koska niin ei tapahtunut, vaadin kauppaa purettavaksi. Siinäpä teille purkuperustetta riittävästi, arvoisa vapaaherratar,'' Lloyd puhisi.

''Luittekohan te lainkaan kauppasopimusta, kun allekirjoititte sen, herra Lloyd?''

''Olen sen kyllä silmäillyt erittäin huolellisesti lävitse ja siinä ei ole mitään, joka estäisi kaupan purkamisen.''

''Siinä tapauksessa teidän olisi pitänyt huomioida se kohta, jossa selkeästi sanotaan, että kaupan kohteessa ei ole voimassa olevaa rakennusoikeutta, joten rakennuslupakysymykseen ette voi vedota saadaksenne kaupan puretuksi,'' Constance hymyili.

''Ei jumalauta, tämä on suunnitteltu juttu. Petos!''

''Ei ole minun vikani, jos ette lue pienellä präntättyä, herra Lloyd. Jos te kuitenkin haluatte eroon maasta, tarjoudun ostamaan sen teiltä käypään markkinahintaan,'' Constance sanoi.

''Löytyihän se järjen sana sieltäkin suusta. Markkinahintaan eli maksatte saman minkä minäkin siitä teille maksoin. Kolmesataatuhatta!''

''Minun nähdäkseni sen rakennusoikeudettoman ja hedelmättömän joutomaan käypä arvo on korkeintaan viisikymmentätuhatta puntaa, herra Lloyd.''

Lloyd oli hetken vaiti, sillä hänen sisällään kiehui nyt entistä kovemmin. Vai kehtasi tuo vanha noita vielä tehdä niin hävyttömän pienen tarjouksen, vaikka itse myi maan mielettömään ylihintaan, kun se muka oli kaavoitettu pientalojen rakennusalueeksi.

''Ei käy, vapaaherratar. Sen maan arvo on kolmesataatuhatta, sillä kaavassa seisoo, että määräala sijaitsee pientalojen rakennusalueeksi kaavoitetulla alueella!''

''Kaavalla ei ole vaikutusta markkina-arvoon ilman rakennusoikeutta, herra Lloyd. Korotan tarjoukseni seitsemäänkymmeneenviiteentuhanteen puntaan, kun teitä noin keljuttaa. Ottakaa tai jättäkää.''

''Ei jumalauta, pitääkö tässä lähteä oikeuteen, tehdä konkurssi ja vielä mitä,'' Lloyd raivosi.

''Mitä se Lloyd täällä metelöi? Lähtekää matkoihinne hyvän sään aikana,'' George jyrisi hänen takanaan.

Lloyd kääntyi ja näki edessään miehen, joka oli hänen rakennushankkeensa käytännössä katsoen kampittanut lautakunnassa. Oikeastaan hänessä oli enemmän vikaa kuin vapaaherrattaressa.

''Kuule! Ole sinä Dwyer ihan hiljaa. Sinä et ole muuta kuin vaimosi käsikassara ja työrukkanen, jonka osana on tehdä kaikki likaiset työt. Kenraali muka! Hahaha! Kartanon asiamies sinä vain olet,'' Lloyd raivosi.

''Nyt tuli noutaja,'' George jylisi ja kävi kiinni Lloydin rinnuksiin. Tätä hetkeä hän oli odottanut, että saisi piestä tuon inhan grynderin, jonka ylimielisyys ja röyhkeys oli niin läpinäkyvää, niin häpeilemätöntä ja vailla minkäänlaista kunnioitusta ketään taikka mitään kohtaan. Jos päässä katkeaisi nyt verisuoni, niin sekin passaisi. Nyt tuo mies kuitenkin lähtee hänen talostaan, tai oikeastaan Constancen talosta, mutta kuitenkin!

Ja niin tuli Lloyd rökitetyksi ulos kartanosta. George nautti hetkestä vähintään yhtä paljon kuin tapahtumaa todistamaan rientänyt neiti Court, joka menetti itsehillintänsä, vislasi ja riemuitsi, kun Lloyd heitettiin kartanosta pellolle.

''Kenraali on suuri sankari, kun ajoi kartanoon tunkeutuneen öykkärin tiehensä,'' Beatrice riemuitsi.

''Jos Lloyd tulee vielä kerran Dawpooliin, niin minä toimitan hänet kiven sisään,'' George huusi Loydin jälkeen, joka lähti kartanolta  taakseen katsomatta ja sanakaanaa sanomatta. Nöyryytys oli liian täydellinen, liian todellinen.

''Minäpä menen nyt leipomaan kenraalille sankarileivoksen,'' Beatrice liversi ja alkoi suunnitella lähtöä sisään.

''Hyvin tehty, George. Tuo oli sangen hauskaa,'' Constance sanoi ja loi katseen kohti Lloydin etääntyvää siluettia. 

Myöhemmin iltapäivästä kartanolle purjehti ruustinna, joka oli tullut päästääksen kiertokäynnille kartanoon voidakseen suunnitella kaavailemiaan hyväntekeväisyystanssiaisia käytännössä. Harmillisesti vapaaherratar ei ollutkaan itse vastaanottamassa arvovierasta, vaan pelkkä pahainen sisäkkö.

''Missä rouva vapaaherratar on, kakistakaa heti,'' Geraldine komensi, sillä uskoi vakaasti, että palvelusväkeä tuli käskyttää ja siksi olikin suuri harmi, että hänen miehensä palkka oli niin pieni, ettei se riittänyt kotiapulaisen palkkaamiseksi pappilaan.

''Vapaaherratar on ratsastamassa, rouva kirkkoherran rouva. Onko teillä tapaaminen,'' Beatrice vastasi.

''Olen tullut rouva vapaaherrattaren kutsusta tutustumaan kartanoon voidakseni suunnitella juhlajärjestelyjä suuremmoisia hyväntekeväisyystanssiaisia varten, jotka organisoin kotikirkkomme kunnostamiseksi,'' Geraldine kertoi ylpeästi.

''Minä voin opastaa teitä, arvoisa ruustinna!''

''Tekö opastaisitte minua? Voin kiertää kartanoa itsekseni,'' Geraldine sanoi miltei loukkaantuneena siitä, että joutuisi alistumaan palveluskuntaan kuuluvan tavallisen piikaihmisen opastettavaksi.

    Neiti Court ei kuitenkaan hellittänyt. Joko ruustinna kiertäisi kartanoa hänen kanssaan tai odottaisi vapaaherratarta. Lopulta pienoisen väittelyn päätteeksi Geraldine alistui kohtaloonsa, koska ajatteli, että huushollerska pysyttelisi koko ajan hänen kannoillaan joka tapauksessa.

''Tämä on ruokasali. Herrasväki aterioi täällä,'' Beatrice totesi itsestäänselvyytenä, kun he saapuivat huoneeseen.

''Miten ihastuttava miljöö! Hyväntekeväisyystanssiaisteni verraton pitopöytä katetaan epäilemättä tänne,'' Geraldine innostui.

''Minä katan pöydän siinä tapauksessa oikein koreaksi, rouva Durham,'' Beatrice sanoi ystävällisesti.

  Tällöin Geraldine kääntyi Beatricea kohti ja katsoi häntä oikein tuimasti, vaikka Beatrice koko ajan hymyili ystävällisesti ruustinnalle, jonka kanssa hänellä epäilemättä olisi paljon yhteistä, jos ruustinna vain sallisi heidän tutustua toisiinsa.

''Kuulkaapas nyt, kyökkipiika,'' Geraldine sanoi ärtyneesti ja kevensi sitten hieman äänenpainoaan: ''Syystä, että kohtalo on valinnut minut näiden hyväntekeväisyystanssiaisten ehtoisaksi emännäksi, minä katan pöydän ja te pysyttelette keittiön puolella. Olen kuulu loisteliaista kattauksistani, niitä on itse piispakin kehunut!''

Neiti Court ei tiennyt, olisiko ilmeisestä solvauksesta pitänyt loukkaantua vai ei, joten hän päätti vain tyytyä toteamaan olevansa kartanon taloudenhoitaja, joka kattaa pöydän ja kantaa siltä osin vastuun hienojen posliinien käsittelystä. Geraldine tunsi, miten hänen sydämensä täyttyi kiukusta. Miten tuo piiankuvatus uskaltaa niskoitella itselleen ruustinnalle, joka olisi sitä paitsi hyväntekeväisyystanssiaisten kruunaamaton kuningatar ja koko loisteliaan illan päätähti.

Tällöin Geraldine alkoi selostaa olevansa mitä huolellisin astiainkäsittelijä, jolta ei kuuna päivänä ollut särkynyt yhtään juomalasia, lautasta tai soppakulhoa. Neiti Court, joka oli valvonut pitkään nukkumatta juuri lainkaan, erehtyi haukottelemaan Geraldinen selostuksen lomassa, joka sai tämän entistä kiukkuisemmaksi. Geraldine nosti kätensä ylös, puristi sormet nyrkkiin ja heilautti kättään pari kertaa neiti Courtin edessä:

''Olette kyllä hävyttömin huushollerska, jonka olen ikänäni tavannut ja tekisi mieli näyttää teille, mistä päästä kana pissii,'' Geraldine kihisi Beatricelle, mutta tyyntyi oitis, kun Constance ilmestyi ovensuuhun.

''Ooh! Rouva vapaaherratar! Teillä on eittämättä koko kreivikunnan hienoin ruokasali,'' Geraldine liversi ja unohti Courtin siltä seisomalta, vaikka olikin päättänyt vaatia tämän erottamista.

     Constance vapautti Courtin ja jatkoi itse kartanon esittelyä Geraldinelle, josta tulikin erittäin puuduttava kiertokäynti Geraldinen astuessa jokaiseen huoneeseen, levitettyä silmänsä mahdollisimman auki ja sanottua sitten: ''Ooh! Miten ihastuttava salonki!'' Minkä jälkeen hän oli selostanut, mihin salonkiin ja kenenkä seuraan istuttaisi kunkin yksittäisen vieraan.

''Talonne on kerrassaan ihastuttava, rouva vapaaherratar. Se tarjoaa hyväntekeväisyystanssiaisilleni verrattomat puitteet ja lehtikuvaajien salamavalojen räiskeessä iltapukuni timanttiterttu tulee välkehtimään mitä kauneimmin, vaikka kysymyksessä onkin lasijäljitelmä, mutta mitä taidokkain sellainen,'' Geraldine selosti, kun he kävivät istumaan salin viereiseen salonkiin.

    Constance kuunteli Geraldinen höpötyksiä välillä pitkästyen ja välillä huvittuen. Ruustinnalla oli mielessään komea kuva hyväntekeväisyystanssiaisista jolla ei ollut todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Aikansa kuunneltuaan Constance vilkaisi kelloa, pahoitteli ja nousi ylös tuolistaan kertoen, että hänellä on tapaaminen tutun lehtimiehen kanssa.

''Vihjatkaa hänelle hyväntekeväisyystanssiaistani ja antakaa yhteystietoni, jotta voi tulla haastattelemaan minua varainkeruuseen liittyen. Annan mielelläni haastatteluja hyvän asian nimissä,'' Geraldine innostui.

''Voin paljastaa, että juuri hyväntekeväisyystanssiaisten tiimoilta hänet tapaankin, rakas rouva Durham. Tiedätte huomenna enemmän,'' Constance hymyili ovelasti.

''Ooh! Kerrassaan mainiota, rouva vapaaherratar,'' Geraldine riemuitsi ja alkoi sitten tehdä kotiinlähtöä, jotta voisi valmistautua toimittajan tapaamiseen huolellisesti ja pitipä pappilan saliakin ehostaa lehtikuvia varten.