3. Kovan onnen lapsia

Osa 3

Dawpoolin kartanonrouva Constance Dwyer oli jo varhain jalkeilla valmistautuneena käynnistämään pienen, mutta välttämättömän tapahtumien ketjun, jolla varmistaisi poikansa poliittisen uran nousujohteisen kehityksen. Tänä nimenomaisena aamuna hän tähyili makuukamarinsa ikkunasta alas pitäjään, jota hän piti omanaan, sillä olihan hänen sukunsa jo kauan aikaa sanellut miten siellä tuli asua ja elää. 

''Miten sinä olet jo noussut ylös ja pukeutunutkin,'' ihmetteli hänen miehensä, joka oli vasta vaihtamassa pyjamaansa arkipukuunsa.

''Sanotaan näin, että valoisa tulevaisuus veti puoleensa,'' Constance vastasi välinpitämättömästi.

''Se tuskin sinua herätti. Tapahtuiko sen kanadalaisen nousukkaan ja huijarin kanssa jotakin, mistä minun pitäisi tietää?''

''Ei paljoakaan. Tein tarjouksen majatalosta, jonka hän ilman muuta hyväksyi voidakseen palata takaisin kotimaahansa.''

''Hah! Lupasitko hänelle vaihtokaupassa kenties suomaata luvaten sieltä löytyvän vähintäänkin timanttiesiintymän,'' George nauroi.

''Hyvin hauskaa, George. Mutta ei. Rahalla tällaiset asiat on tapana ratkaista.''

''Millä ihmeen rahalla? Eihän meillä ole muuta kuin minun eläkkeeni.''

''Rahoitus on järjestelykysymys, mutta siitähän sinä et käsitä paljoakaan ja siksi olet kanssani naimisissa, mutta nyt minun täytyy rientää sitä asiaa järjestämään, rakkaimpani,'' Constance sanoi ja hymyili miehelleen hivenen pilkallisesti.

''Pah! Muista, että minä lähden tänään Lontooseen ja palaan vasta huomenna iltapäivästä!''

''Oliko se jo tänään? Ihmeellistä, miten mutkattomasti asioilla on tapana järjestyä. Kerro terveisiä upseeritovereillesi,'' Constance sanoi lähtiessään lausumatta kuitenkaan miehelleen hyvästejä.

Asioiden järjestely oli syytä aloittaa rahoituksesta, joten Constance lähti tapaamaan Henry Lloydia Enfieldin huvilaan, joka sijaitsi pitäjän toisella laidalla. Rakennusurakoitsijana vaurastunut Lloyd kuului niihin pitäjäläisiin, joita Constance Dwyerin oli vaikea sietää, sillä Lloyd herätti epäluottamusta jo pelkällä olemuksellaan ja edusti niin sanottua uutta rahaa.

Lloyd yllätyi Constancen tulosta, mutta ymmärsi heti kutsua hänet sisään ja ohjata istumaan olohuoneeseen. Kartanon vapaaherratar ei poikennut ihan joka päivä vierailulla ja kaikista vähiten hänen luonaan, joten täytyihän rouvalla olla asiaakin. Lloyd oli osoittanut jo useamman kerran kiinnostusta ostaa kartanoon kuuluvia maita huvilansa takaa, mutta hänet oli käännytetty aina kartanosta kotiin tyhjin käsin.

''Mikä suo kaltaiselleni pyrkyrinousukkaalle tämän odottamattoman kunnian,'' Lloyd sanoi ikään kuin olisi tahtonut piikitellä Constancea yläluokkaisesta snobismista.

''Liikeasiat, herra Lloyd. Olen tullut tarjoamaan teille etuosto-oikeutta Enfieldin takana sijaitseviin maihini,'' Constance sanoi kiertelemättä.

Lloyd yllätyi, sillä oli arvellut vierailun liittyvän johonkin muuhun, mutta ei maakauppoihin.

''Olette aiemmin torjunut kaikki tekemäni tarjoukset. Mikä on muuttunut viime kerrasta?'' Lloyd kysyi epäilevästi.

''On totta, että aikaisemmin en ollut halukas myymään kyseisiä maita, sillä olen tahtonut pitää maaomaisuudestani kiinni määrällisesti,'' Constance vastasi ympäripyöreästi.

''Eikö maiden myynti siinä tapauksessa heikennä maaomaisuuttanne määrällisesti,'' Lloyd kysyi painottaen sanaa määrällisesti puheessaan.

   Constance hymyili ja vastasi sitten:

''Huomaan, että herra Lloyd ei ole eilisen teereen poika. Mikäli lupaatte kunniasanalla pysyä tästä hiljaa, pormestari Egerton myy minulle samansuuruisen maa-alueen kartanon puolelta pitäjää eli maaomaisuuteni pysyy määrällisesti yhtä suurena.''

   Tällöin Lloyd nousi sohvalta ja loi pistävillä silmillään entistäkin epäileväisemmän katseen Constanceen.

''Yritättekö vedättää minua?'' Lloyd kysyi tiukasti ja istui sen jälkeen isännän oikeudella Constancen viereen.

''Viisikymmentä eekkeriä kolmellasadallatuhannalla punnalla, jos tänään teette ostopäätöksen. Huomenna hinta onkin jo korkeampi. Ottakaa tai jättäkää,'' Constance sanoi, sillä hän tiesi Lloydin hamuavan maita joka tapauksessa.

''Luuletteko, että saan järjestettyä rahoituksen maiden ostamiseksi jo tänään,'' Lloyd kysyi ärtyneesti, sillä hänestä tuntui, että Constance oli tullut häntä vain ärsyttämään kiristyksenomaisella tarjouksellaan.

''Miksi ette saisi? Pankinjohtaja on hyvä ystäväni, ja jos kerrotte ostavanne maita minulta, laina varmasti järjestyy,'' Constance sanoi.

''Olette kyllä melkoinen nainen, jos saan sanoa, vapaaherratar.''

   Constance hymähti, sillä Lloydin kommentti oli epäilemättä tarkoitettu hienovaraiseksi loukkaukseksi.

''Soittakaa pankkiin ja järjestäkää asia. Saatte varmasti lainapäätöksen huomiseksi, jolloin voimme tehdä kaupan.''

''Oliko se kolmesataatuhatta,'' Lloyd varmisteli ja Constancen nyökättyä hän tarttui oitis puhelimeensa ja soitti pankinjohtajalle. Häntä kuitenkin kaihersi vapaaherrattaren ilmeinen bluffi, mutta samantekevää, jos kaupat vain syntyvät. Rahaahan tuo nainen ilmiselvästi tarvitsi - ja paljon!

Kartanolle palattuaan Constance suuntasi suorinta tietä keittiöön, josta löysi neiti Courtin puuhastelemassa hellan äärestä.

''Hyvää päivää, Beatrice. Huumaava tuoksu tuli vastaan jo eteishallissa, joten arvelinkin sinun löytyvän täältä asemapaikaltasi,'' Constance sanoi astuessaan keittiöön.

''Oijoi! Rouva vapaaherratar saapuikin jo nyt. Leivoin teille piiraan!''

''Kiitoksia, Beatrice. Oletpa sinä huomaavainen.''

''Aivan niin, rouva kulta,'' Beatrice myhäili itsetyytyväisenä.

''Kuulehan. Voisitko valmistaa illallisen kolmelle kahden sijaan?''

''Totta kai. Peruuntuiko kenraalin päivämatka Lontooseen?'' Beatrice kyseli uteliaasti.

''Ei sentään. Kutsuin herra Campbellin päivälliselle,'' Constance vastasi.

''Ooh! Itse pankinjohtaja Campbell,'' Beatrice innostui. - ''Minäpä valmistan teille oikein elegantin illallisen!''

''Olet todellinen aarre, Beatrice. Kuinka tulisinkaan toimeen ilman sinua,'' Constance sanoi imartelevasti.

''Olkaa huoleti, rouva. Tarjoilen oikein mielelläni teille ja pankinjohtajalle tänä iltana!''

''No mutta, Beatrice. Enhän minä voisi mitenkään vaatia sellaista teiltä ainoana vapaailtananne  ja on vielä se pöytävarauskin tehtynä.''

  Beatrice hämmentyi täysin, sillä ei tänään ollut häneen vapaailtansa ja pöytävaraus kuulosti suorastaan heprealta hänen korviinsa.

''No mutta, rouva kulta. Ei tänään ole minun vapaailtani!''

''Voi yhden kerran, mutta oletko sinä unohtanut? Pöytävaraus tehtiin jo kolme viikkoa sitten,'' Constance sanoi.

   Beatrice ei muistanut, mutta kaipa asia oli niin, jos kerran pöytävarauskin oli jo tehty aikapäiviä sitten. Jospa olikin vain niin, että hän oli itse unohtanut koko asian kaikessa kiireessä.

''Samperin vapaailta,'' Beatrice sadatteli mielessään Constancen lähtiessä huoneeseensa väitettyä poytävarausta tekemään.

Paikallispankin johtaja James Campbellille tarjoiltiin kartanossa neiti Courtin valmistama hummeri-illallinen, josta Court olikin tavattoman ylpeä ja aidosti pahoillaan, kun ei päässyt sitä itse tarjoilemaan kunnioittamalleen pankinjohtajalle. Aterioinnin päätteeksi kaikki halusivat päästä keskustelemaan itse aiheesta, jota oli kuitenkin ruokailun ajan vältetty hyvien tapojen nimissä.

''Kuulin, että olette aikeissa tehdä maakauppaa Lloydin kanssa,'' Campbell aloitti.

''Pitää paikkansa. Kaupat tehdään jo huomenna,'' Constance myönsi.

''Niin. Siitä haluaisinkin keskustella kanssanne, sillä lainan myöntämisen kannalta siinä on tiettyjä ongelmia. Haluan heti sanoa, että tarkoitukseni ei ole luonnollisestikaan vaikeuttaa asioita, mutta lainan myöntäminen tätä maakauppaa varten on pankille verrattain suuri riski, jota en haluaisi ottaa,'' Campbell sanoi lievästi kiusaantuneena.

''Minkälainen riski, herra Campbell? Jos olen ymmärtänyt oikein, herra Lloyd kiinnittää talonsa lainan vakuudeksi,'' Sebastian huomautti.

''Ongelma onkin rakennusluvassa ja oikeammin siinä, kun sitä ei ole maalle, jota Lloyd on teiltä ostamassa. Ettekö voisi odottaa maan myynnin kanssa siksi kunnes rakennuslupa on myönnetty?'' Campbell kysyi toiveikkaana.

''Olen pahoillani, mutta valitettavasti se ei ole mahdollista,'' Constance sanoi ikään kuin pahoitellen.

''Tämä on jokseenkin kimurantti tilanne. En mielelläni myöntäisi lainaa ennen kuin rakennuslupahakemus on ratkaistu.''

''Kuten tiedätte, herra Campbell, isäni on rakennuslautakunnan puheenjohtaja ja hän voi arvovallallaan vaikuttaa asioihin siten, että rakennuslupa myönnetään. Huomiseksi se ei kuitenkaan ehdi,'' Sebastian sanoi.

  Tällöin Constance otti jälleen puheenvuoron itselleen ja puhui katsoen koko ajan Campbellia kohti.

''George tietää, miten tärkeää on ratkaista rakennuslupahakemus kartanon edun mukaisesti ja kuten voit käsittää, tämän kaupan toteutuminen on sen edun mukaista.''

''Jos mitenkään olisi mahdollista, että voisimme odottaa rakennuslupaa ennen kuin teette tuon maakaupan, sillä pankki ei voi toimia lainoittajana mikäli rakennuslupaa ei ole.''

   Constance nousi ja käveli ruokasalin suuren maalauksen eteen, jota hetken katseltuaan kääntyi jälleen Campbellia kohtia.

''En tahtoisi vedota tähän, James, mutta järjestin sinulle aikoinaan pankinjohtajan toimen täältä,'' Constance sanoi toivoen, että Campbell ymmärtäisi asemansa.

   Ruokasaliin lankesi hetkellinen hiljaisuus, mutta sitten Campbell nousi ylös ja käveli Constancen luokse.

''Olen siitä ikuisesti kiitollinen, Constance, että pelastit minut ja järjestit työpaikan.''

''Haluan sinun vain ymmärtävän, etten asettaisi sinua tilanteeseen, jossa asemasi olisi vaarassa. Tämän lainan myöntäminen ei sitä vaaranna.''

Campbell oli jälleen hetken hiljaa ja vastasi viimein myöntävästi. Laina myönnettäisiin ilman tarpeetonta viivyttelyä.

''Ilmoitan heti aamulla Lloydille, että pankki myöntää lainan ja voitte toimittaa kaupan aikataulunne mukaisesti.''

''Olet kunnon mies, James. Tiesin, että ymmärtäisit,'' Constance hymyili.

Campbellin hyvästeltyään Constance ja Sebastian siirtyivät pienempään oleskeluhuoneeseen keskustelemaan päivän tapahtumista.

''Yhtä asiaa en ymmärrä eli sitä, miten saatoit luvata Campbellille, että isä nuijii Lloydille rakennusluvan,'' Sebastian sanoi.

''Enhän minä sellaista luvannutkaan,'' Constance vastasi ikään kuin olisi hölmistynyt Sebastianin huomautuksesta.

''Etkö?''

''Muistaakseni sanoin vain, että George tekee kartanon edun mukaisen ratkaisun rakennuslupahakemuksen käsittelyssä,'' Constance naurahti.

''Mitä tarkoitat,'' Sebastian kysyi hivenen yllättyneenä.

''Lloyd haluaa rakentaa uuden asuinalueen ja horjuttaa paikallisia vuokra-asuntomarkkinoita parantamalla vuokra-asuntotarjontaa ja polkemalla yleistä vuokratasoa. Emmehän me sellaista halua tapahtuvaksi,'' Constance sanoi ovelasti.

''Niin, koska me omistamme toistakymmentä vuokrataloa,'' Sebastian huomautti.

''Meillä ei ole rahkeita kilpailla Lloydin kanssa, sillä jokainen talo pitäisi kunnostaa ja siihen ei ole yksinkertaisesti varaa. Menettäisimme omat vuokra-asukkaamme hänelle, johon ei ole varaa kuten ei ole  myöskään vuokrien halpuuttamiseenkaan varaa,'' Constance sanoi.

''Jos Lloyd ei saa rakennuslupaa ja hän kiinnittää talonsa saadakseen lainan, niin hänhän tekee siinä tapauksessa konkurssin. Ei kukaan osta sitä maata häneltä samalla hinnalla, minkä hän meille maksaa,'' Sebastian sanoi.

''Hänen kannaltaan se on eittämättä valitettavaa, mutta hänhän voi aina keksiä jonkin luovan ratkaisun pelastaakseen nahkansa. Esimerkiksi hän voisi viljellä sillä hedelmättömällä joutomaalla vaikkapa heinää. Rehutuontatohan on tulevaisuuden ala,'' Constance nauroi.

   Sebastianiakin huvitti äitinsä leikkimielinen heitto heinänviljelystä Enfieldin takaisella maalla, mutta hän ymmärsi myöskin äitinsä olevan aidosti välinpitämätön sen suhteen, mitllaisiin vaikeuksiin maakauppa oli saattamassa ostajan ja lainantajan.

''Entä sitten Campbell? Hän voi saada vaikkapa potkut eikä anna koskaan sitä anteeksi, että vedätit häntä myöntämään lainan tietäen, mitä tulee tapahtumaan.''

''Mitä voin sanoa? Kovan onnen lapsia.''