Kenraali George siistiytyi paraatisänkykamarin peilin edessä. Kello oli jo puoli yksitoista ja hän oli nukkunut epätavallisen pitkään. Toisaalta hän oli tullut kotiin vasta puolikahden maissa yöllä saatettuaan Charlie Wrightin Stuckien tilalle.
George kiirehti alakertaan ja kohtasi aulassa vaimonsa, joka lopetteli juuri puhelua.
''Hyvää huomenta, George! Sinäpä nukuit pitkään,'' Constance sanoi.
''Päivä on melkein pilalla, kun nousee tähän aikaan!'' George sanoi äkäisesti peittääkseen nolostumisen myöhäisestä heräämisestään. Hän oli mies, joka nousi tavallisesti jo puoliviideltä eikä iltapäivällä.
''Murray soitti ja kertoi tulostesi tulleen,'' Constance sanoi. ''Olen pahoillani, George, mutta ennuste ei ole kovin hyvä.''
George järkyttyi, mutta ei suinkaan tulosten takia.
''Sillä miehellä ei ole mitään oikeutta levittää potilaiden salassapitovelvollisuuden alaisia asioita ympäriä maailmaa!'' George puuskahti kiukkuisena. ''Kurja luopio, jota minä hullu olen pitänyt miehenä, johon voi luottaa!''
''Rauhoitu, George,'' Constance sanoi. ''Olen hyvilläni, että hän kertoi minulle, koska sinä et kertonut.''
''Aioin kertoa, mutta odotin oikeaa aikaa,'' George sanoi kiusaantuneena ja murisi sitten tekevänsä Murraysta kantelun Yleislääketieteelliseen neuvostoon. Mieshän oli toiminut vastoin eettisiä ohjeita.
Constance huokaisi.
''Unohda Murray, sillä uskoakseni meidän pitää keskustella sairaudestasi eikä lääkärietiikasta,'' Constance sanoi rauhallisesti ja ehdotti, että he menisivät pihaan kävelylle sen jälkeen, kun George olisi syönyt aamiaista.
George kuitenkin kieltäytyi aamiaisesta, sillä hänellä ei ollut juuri ruokahalua. Sitten he lähtivät ulos.
''George, tiedätkö, mutta meillä on käynyt tässä elämässä hyvä onni,'' Constance sanoi huomauttaen, että heidän lähes kolmekymmenvuotinen avioliittonsa oli kestänyt kaikki ylämäet ja alamäet. Se oli enemmän kuin useimmat muut saattoivat sanoa.
''En ole koskaan rakastanut ketään samalla tavalla kuin sinua, Conny,'' George tunnusti.
Constance katsahti miestään ja hymyili ilkikurisesti.
''Luulin, että olemme liian kyynisiä rakkauteen,'' Constance naurahti.
''Älä kerro kenellekään, että miehesi on puhunut läpiä päähänsä haudanpartaalla!'' George sanoi ja hymynkaare kävi hänen huulillaan.
Sitten he istuivat puutarhatuoleihin puiden katveeseen.
''Aikani on rajallista nyt, Conny, tiedäthän sen?'' George sanoi hiljaisella äänellä.
''George, en väitä, että tietäisin mitä sinä käyt läpi, koska en tiedä,'' Constance sanoi rauhallisesti. Hän oli terve, kun taas George oli kuolemansairas.
''Olen ollut sodassa ja nähnyt kuolemaa, en pelkää sitä,'' George sanoi. Sen sijaan hän pelkäsi, mitä hänen vaimolleen ja pojilleen tapahtuu sen jälkeen, kun häntä ei enää olisi.
''En ole koskaan pyytänyt sinulta anteeksi sitä, että jouduit tämän kartanon isännäksi, George. Enkä pyydä nytkään,'' Constance sanoi, mutta myönsi, että George olisi saattanut tulla onnellisemmaksi jossain muualla.
George katsahti kartanorakennusta päin.
''Hyväksyin kartanon tosiasiana, kun kosin sinua jo ennen kuin vastasit myöntävästi kosintaani,'' George lausui. Hän ei ollut katkera mistään.
''Muistatko, mitä pappi sanoi, kun miedät vihittiin?'' Constance kysyi yhtäkkiä.
George hämmentyi, sillä hän ei ollut aivan varma, mihin erityiseen korulauseeseen hänen vaimonsa mahtoi viitata. Papit toistelivat tekopyhästi kaikenlaisia kliseitä, kun ihmiset kävivät vihille.
''Hän sanoi, että olemme lupautuneet mieheksi ja vaimoksi, kunnes kuolema meidät erottaa,'' Constance sanoi. Hän sanoi uskovansa siihen sakramenttiin, vaikka kiisti olevansa uskonnollinen.
George kääntyi katsomaan pois päin vaimostaan, mutta hän ei sanonut mitään.
''Sinun pitäisi kertoa pojille,'' Constance sanoi. Heillä oli oikeus tietää, että heidän isänsä oli vakavasti sairas.
''Puhun Sebastianille, kun näen häntä,'' George sanoi. Tommylle hän kertoisi vasta sitten, kun tämä joskus tulisi kotona käymään.
''Sebastianilla on tänään vapaapäivä, joten hän voi hyvinkin olla kotona,'' Constance vihjaisi.
''Poikkean siellä päivällä ja kutsun pojan kalaan, puhun siellä hänelle niin kuin isä pojalle,'' George sanoi.
''Se olisikin ensimmäinen kerta,'' Constance naurahti. George ja Sebastian eivät koskaan puhuneet keskenään. Paitsi silloin, kun George läksytti poikaansa ja se ei suinkaan ollut puhumista.
Myöhemmin illan suussa George ja Sebastian tapasivat kartanon kalalammella. Se oli kummallekin ainutlaatuinen tapaaminen, koska he eivät olleet käyneet koskaan edes kalassa yhdessä. Heidän välillään oli aina vallinnut jännittynyt tunnelma, sillä George oli kohdistanut Sebastianiin paljon odotuksia kuten vanhimpaan poikaan aina kohdistetaan.
''Tiedätkö, miksi en tahtonut sinusta poliitikkoa, Sebastian?'' George kysyi kalastelun lomassa.
Sebastian yllättyi hieman isänsä kysymyksestä ja vastasi hienoisesti epäröiden, että varmaankin siksi, että isä toivoi hänestä upseeria.
''Halusin sinusta miehen, jolla on kunniantuntoa, periaatteita ja rohkeutta toimia oikein, kun tarve vaatii,'' George sanoi ja katsahti poikaansa nähdäkseen, mitä tämä ajatteli.
Sebastian ei kuitenkaan sanonut mitään.
''Nyt olet saanut työtä juristina, mutta mietin, aiotko silti asettua ehdolle seuraavissa vaaleissa?''
''Rehellisesti sanottuna en tiedä,'' Sebastian myönsi. ''Voi olla, että keskityn luomaan uraa juristina, vaikka äiti sitä kritisoikin.''
''Ei tästä lammesta nouse taimenen taimenta!'' George puhisi ja valitti, että salapyytäjät olivat ryöstökalastaneet koko lammen taimikannan.
Sebastiania hieman huvitti, sillä isä syytti aina salapyytäjiä, jos jäi ilman saalista.
''Mennään istumaan. Turha täällä on onkia, kun lammessa ui lähinnä sillejä ja ruutania!'' George puuskahti ja nakkasi ongen pois käsistään.
Sitten hän käski Sebastianian tulla seurakseen kalamajalle.
''Tämäkin lampi ja maja tulee olemaan sinun eräänä päivänä, kuten koko kartano ja puoli pitäjää,'' George sanoi ja katseli ympärilleen.
''Kieltämättä perintö on kuin pallo jalassa,'' Sebastian naurahti.
''Ei se sinulle sitä ole toisin kuin äidillesi,'' George väitti painokkaasti. Constancen koko elämä oli kahlittu kartanoon, koska hän peri sen sukunsa viimeisenä ja sai kantaakseen koko perinnön taakan harteillaan.
''Mutta Ismayt ovat omistaneet ja hallinneet kartanoa jo neljättä sataa vuotta,'' Sebastian huomautti. Hän oli jatkumoa pitkälle perinteelle.
''Sinä et ole Ismay, Sebastian!'' George muistutti. Hänen poikansa oli Dwyer, ja siten hän voisi omistaa kartanon ilman, että kartano omistaisi hänet.
''Tarkoitatko, että voisin halutessani hävittää koko kartanon ja elää jossain muualla niin kuin tätä ei olisi olemassakaan?'' Sebastian kysyi ihmeissään.
''Sinä voit omistaa ja hallita kartanoa omilla ehdoillasi, koska sinulta ei odoteta samaa kuin äidiltäsi,'' George huomautti. Sebastianille kartano oli mahdollisuuksien perintö, kun taas Constancelle se oli velvollisuuksien perintö.
''Niin, mutta...'' Sebastian yritti ja tuli heti isänsä keskeyttämäksi.
''Jos luulet, että sinulta tullaan sallimaan samanlainen hallintotapa kuin äidiltäsi, erehdyt pahemman kerran, Sebastian,'' hän sanoi tiukasti. Constance oli aina pitäjäläisille kartanonherran tytär, joka peri kartanon myötä niin isänsä kuin sukunsa arvovallan.
''Sebastian, sinä olet näille ihmisille muualta tulleen kenraalin poika ja kaivosmiesten sukua,'' George sanoi. Dwyerit eivät olleet kartanonherroja toisin kuin Ismayt. He olivat kaivosmiehiä ja tehtaan työläisiä.
''En ymmärrä, mitä tarkoitat tällä kaikella,'' Sebastian sai sanotuksi hetken hiljaisuuden päätteeksi.
George ei kuitenkaan vastannut.
''On hyvä, että asut kylällä ja kohtaat muut kyläläiset naapureina. He oppivat tuntemaan sinut muuna kuin kartanonherrana ja jos toimit järkevästi, saat heistä ystäviä itsellesi ja voit aikanaan hallita kartanoa miehenä, jonka selän takana ei puhuta pahaa,'' George sanoi ja nousi ylös sitten ylös.
Sebastian oli aikeissa myös nousta, mutta George viittasi hänelle kädellä kieltävästi.
''Minulla ei ole enää paljoa aikaa, Sebastian. Mieti näitä sanojani viimeisenä testamenttina, sillä paljoakaan et tule isältäsi perimään, mutta henkisen perinnön sinulle jätän, jos sen vain otat vastaan,'' George sanoi.
Sebastian häkeltyi täysin. Hän ei saanut sanotuksi juuri mitään, sillä kaikista vähiten hän osasi odottaa isänsä olevan vakavasti sairas.
''Keuhkosyöpä,'' George sanoi hiljaa. ''Kohtalon ivaa, että sen saa mies, joka ei ole juuri tupakoinut. Mitä nyt joskus sikaria polttanut.''
Sebastian ei tiennyt, mitä hän olisi sanonut.
''Se mikä ei hetkessä tule, ei hetkessä tapa!'' George naurahti ja sanoi, etteivät nämä olleet suinkaan viimeiset jäähyväiset.
Sitten hän ilmoitti, että oli tullut kotiinlähdön aika ja lupasi, että he tulisivat uudelleen vielä kalaan, jahka lampeen saataisiin uusi taimenkanta istutettua. Ei hän ole heti seuraavan yönä kuolemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti