34. Voittava tarjous

 Osa 34

Salvatore Maranzanolle oli valjennut lähes heti pappilaan tultuaan, että yösijan hakeminen Geraldine Durhamin emännöimästä talosta oli todellinen kardinaalimunaus. Kirkkoherra nitisi ja natisi kohtelustaan seurakunnassa, mutta rouvansa oli rasittavuudessaan ihan omaa luokkaansa. Eukko oli harhainen ja houreinen länkyttäjä, joka ei ottanut mistään onkeensa. Maranzano kuitenkin ymmärsi, että pappilasta ei voisi vain kadota yöhön, sillä muutenhan nuo hullut piipittäisivät heti poliisille, miten heidän vieraansa oli muka joutunut pahamaineisen italialaisen mafiaperheen sieppaamaksi. Ei auttanut muuta kuin sepittää tarina Skotlantiin emigroituneesta serkusta, muudan isä Corrado Varcosta, joka toimi katolisena pappina ylämailla. Selitettyään miten hänen pappisserkkunsa varmasti ilahtuisi saadessaan tavata rakkaan sukulaisensa oli kirkkoherra ystävällisesti luvannut matkarahat kirkon diakoniakassasta. Sen jälkeen oli ruustinna soittanut taksin, jonka kyydissä Maranzano matkusti Greathamin lentokentän sijasta hotelliin.

Samanaikaisesti majatalon omistaja Christine Weir oli saanut puhelinsoiton raastuvanoikeudesta. Kuunneltuaan hetken, hän punehtui ja paiskasi luurin käräjäsihteerin korvaan. Malttinsa juuri ja juuri säilyttäen Christine käski sitten sihteerinsä Adriana Vaccioa tulla toimistoon ja pyysi tätä istuutumaan muistaessaan kultaisten käytöstapojen sellaista edellyttävän. Hän sentään kohteli väkeään hyvin.

''Oikeudesta soitettiin koskien jättämääni haastehakemusta'', Christine sanoi ja yritti kuulostaa mahdollisimman tyyneltä. ''Haastemies oli tavoittanut Campbellin nilviäisen, joka on nyt jättänyt oman vastineensa käräjille.''

''Tosiaanko?'' Adriana ihmetteli. ''Onko se hyvä vai huono uutinen?''

''Hän on toimittanut sinne valokopion alkuperäisestä velkakirjasta'', Christine sanoi ja tunsi, miten suuttumus alkoi nousta pintaan. ''Siinä sinun väärentämässäsi velkakirjassa on täsmälleen sama päivämäärä, mutta ehdot ovat erilaiset ja selkeästi minua suosivat!''

''En ymmärrä, mitä tarkoitat'', Adriana sanoi hämmentyneenä.

''Jos velkakirjan ehtoja muutetaan, muutos on myös päivättävä! Luulin sinun sentään tämän ymmärtäneen, mutta odotin ilmeisesti liikoja sinulta ja yliarvioin älykkyyttäsi!'' Christine puuskahti. 

''Anteeksi vain, mutta tein vain mitä sinä pyysit'', Adriana sanoi loukkaantuneena.

''Jätä viisastelu viisaammille, senkin kouluja käymätön nurkkakirjuri!'' Christine huudahti. ''Jos minä en vedä haastetta pois käräjiltä, minua odottaa petossyyte ja se on täysin sinun syytäsi!''

''On kohtuutonta syyttää minua asiasta. Noudatin vain pyyntöäsi ja täytin toiveesi'', Adriana puolustautui.

''En pyytänyt sinua tärvelemään mahdollisuuksiani vaatia Enfieldin omistusoikeutta oikeusteitse! Sinä olet kaiken lisäksi horjuttanut luotettavuuttani ja uskottavuuttani koko oikeuslaitoksen edessä'', Christine puhisi.

''Varoitin, että väärennös ei menisi välttämättä läpi oikeudessa'', Adriana yritti.

   Tällöin Christine ampaisi sellaisella voimalla ylös tuolistaan, että Adriana toimi samoin, kenties peläten Christine hyökkäävän kimppuunsa.

''Ymmärrätköhän sinä ollenkaan, että velkakirjani luotettavuus on kyseenalaistettu? Mitähän luulet sitten käyvän, jos juttua aletaan puida käräjillä ja Campbell kutsuu todistajakseen Constance Dwyerin ja tietenkin se nainen toteaa, että Campbellin velkakirja on aito ja alkuperäinen, koska hän sen tekikin!'' Christine kähisi.

''Sinähän voisit kiistää Campbellin toimittaman velkakirjan aitouden ja kertoa, että he pelaavat sinua vastaan, koska paljastit heidän salasuhteensa'', Adriana sopersi.

''Ole hiljaa, sinä viuru! Kuka minua uskoo, kun ehdot suosivat yhdessä velkakirjassa minua ja toisessa eivät? Laillisuus pätee käräjillä ennen kaikkea!'' Christine kähisi.

''En tiennyt sinun arvostavan laillisuutta noinkin paljon'', Adriana sanoi lähes pilkallisesti.

''Suu poikki! Minun pitää jättää huvilasta nyt ostotarjous ja onneksi voin luottaa siihen, että vain hullu ylittäisi omani taikka ylipäätään ostaisi huvilan, jonka maat olen vallannut!'' Christine pihisi.

''Ehdottaisin, että sopisit Campbellin kanssa järjestelystä, jossa velka kuitataan maksetuksi ja hän siirtää huvilan omistusoikeuden sinulle'', Adriana sanoi varovasti.

''Vieläkö sinä siinä seisot? Ulos minun yksityisistä tiloistani, ellet halua menettää työpaikkaasi ja suojeluani tohelointisi seurauksena'', Christine rähjäsi. ''Älä unohda, että voin murskata sinut kuin iljettävän hyönteisen ja teen sen siinä tapauksessa mitä suurinta mielihyvää tuntien!''

   Adriana ei sanonut enää mitään. Hän noudatti Christinen käskyä poistua huoneesta, vaikka hänen tekikin mieli sanoa yhtä ja toista. Christine Weirillä oli kuitenkin yliote hänestä, halusipa hän tai ei.

Kartanonrouva Constance Dwyer oli kuullut rauhantuomarina toimivalta mieheltään myöskin Christinen haastehakemusjupakasta.  Juttu päättyisi hyvin todennäköisesti neiti Weirin kannalta epäedulliseen petossyytteeseen, mikäli hän ei peruisi omaa kannettaan. Tällainen sooloilu oli omiaan tuomaan vahingoniloisen hymyn kenen hyvänsä huulille, joka oli joutunut nokatusten Christine Weirin kaltaisen henkilön kanssa. Vapaaherratar Connie Dwyer oli itsekin taipuvainen uhkapeleihin, mutta hänen ja neiti Weirin erona oli se, että toinen heistä toimi harkiten ja toinen harkitsemattomasti.

   Kenties uusi peliliike mielessään Constance tarttui puhelimeensa ja soitti Chesterin taidemuseon tutulle yli-intendentille. 

''Täällä puhuu rouva Ismay-Dwyer Dawpoolista'', Constance esitteli itsensä taidemuseon sihteerille, joka vastasi puhelimeen. ''Pyytäisin, että yhdistäisitte puhelun yli-intendentille. Joko hän on saapunut toimeensa?''

   Saatuaan myöntävän vastauksen puhelu yhdistettiin.

''Constance? Tämäpä yllätys!'', yli-intendentti virkkoi lipevällä, mutta miellyttävällä äänellä. ''Olisit ihmeessä soittanut yksityisnumerooni. Suotta sihteerin kautta.''

''Asiani on virallinen, joten ajattelin hoitaa sen virkatietä. Oletko kiireinen? Toivoisin sinun poikkeavan kartanolla. Minulla on eräs taulu, joka saattaisi kiinnostaa sinua'', Constance sanoi.

''Tulen mielihyvin vaikka saman tien, sillä kalenterissani on aina tilaa visiitille'', yli-intendentti vastasi.

''Erinomaista. Näemme iltapäivällä'', Constance naurahti ja päätti puhelun hyvästeihin.

   Iltapäivällä taidemuseon yli-intendentti saapui ja hänet otettiin tuttuun tapaan vastaan kartanon salissa.

''Mukavaa, kun pääsit tulemaan, Claude'', Constance sanoi kehotettuaan intendenttiä istuutumaan.

''En sano koskaan ei armaan kälyni kutsulle'', Claude naurahti. ''Missähän arvoisa veljeni on, kun hän ei tullut tervehtimään?''

''Suo anteeksi, Claude. George lähti varhain aamulla Sandhurstiin, sillä hänet on kutsuttu juhlapuhujaksi johonkin seminaariin'', Constance sanoi ikään kuin ohimennen. 

''Veli ei ole ehtinyt juuri viisaan levosta nauttimaan'', Claude huomautti. ''Olen intensiivisesti seurannut lehdistä, mitä täällä on viimeaikoina tapahtunut. Ajatella, että Enfieldiin, jonka ostamatta jättäminen minua kadutti pitkään, puuhataan nyt sorakaivosta!''

''Kaivoksen toteutuminen on hyvin epätodennäköisestä. Kaivoslupa vaatii kaupunginvaltuuston myöntävän päätöksen lisäksi parlamentin hyväksynnän'', Constance sanoi ovelasti.

''Tosiaankin. Hankkeen hyvät ja huonot puolet on tarkkaan kalkuloitava kaikissa instansseissa'', Claude sanoi.

''Enfield on sitä paitsi jälleen myytävänä, eikä omistajan kantaakaan voida täysin ohittaa lupaprosessia käsiteltäessä'', Constance huomautti.

''Huvila on jälleen myytävänä? Sehän näyttäisi vaihtavan omistajaa useammin kuin arvoisa veljeni autoa, jos sallit tämän huumorin kukkasen'', Claude sanoi pilke silmäkulmassaan.

''Maanomistajalla on oikeuksia ja vaikutusvaltaa huolimatta valtauksesta, mutta näillä näkymin huvilan omistajaksi tulee ennen pitkää kaivoshankkeen puuhanainen'', Constance sanoi ja loi Claudeen merkitsevän katseen.

''Anteeksi, rakas käly. Yritätkö ehdottaa, että minä ostaisin huvilan, jonka maat on vallattu ja jonka taakse saattaa nousta inha kulttuurimaisemaa tärvelevä sorakaivos?''

   Constance naurahti kevyesti.

''Ymmärrän hyvin, jos ostohalusi ovat menneet tyystin. En tosin kutsunut sinua keskustelemaan Enfieldistä, mutta kylläkin eräästä maalauksesta, joka on esillä pienessä salongissa'', Constance sanoi ovelasti ja ehdotti, että he siirtyisivät tarkastelemaan taulua lähemmin.

   Constance johdatti Clauden salin vieressä olevaan pieneen seurustelusalonkiin, jonka seinällä komeili suuri kehystämätön hevosta esittävä maalaus.

''Aito Wilfred Phelps isoisäni kokoelmista. Löysin sen kesällä vintiltä ja hevosihmisenä halusin laittaa sen esille'', Constance selitti.

''Hyvin imponoivaa! Phelpsin työt ovat tätä nykyä hyvin kysyttäjä'', Claude tiesi kertoa.

''Jos olen ymmärtänyt oikein, niin hän ei kovin usein maalannut tämän kokoluokan maalauksia. Siinä mielessä tämä on erikoisuus'', Constance sanoi.

''Käly on hyvin perillä Phelpsin töistä'', Claude myönsi. ''Tällaisen taulun jokainen Phelpsin teosten arvon ja merkityksen tunnistava taiteenkerääjä haluaisi kokoelmiinsa.''

''Uskoakseni myös sinä ottaisit Phelpsin yksityisen galleriasi pysyväisnäyttelyyn'', Constance sanoi ja käveli sitten lankonsa eteen.

''Tunnet minut sangen hyvin. Olen kerännyt Phelpsin töitä siitä alkaen, kun sain mahdollisuuden luoda karriääriä galleristina'', Claude sanoi.

''Voisin antaa taulun näyttelyysi, jos haluat. En oikein välitä siitä, koska se on sangen tumma'', Constance sanoi.

''Antaisit taulun näyttelyyni? Sehän oli fantastista, mutta vakuutussyistä olisi parempi, jos minä myöskin omistaisin taulun'', Claude sanoi ja kehui olevansa valmis maksamaan siitä enemmän kuin taulun tämänhetkinen vasara-arvo olisi taidehuutokaupassa.

''Sinun pitäisi tuntea minut jo, Claude hyvä. Mukana on aina mutta, kun on kysymys minusta'', Constance sanoi ovelasti ja alkoi nauraa.

''Mikähän se mutta on?'' Claude kysyi ja naurahti kevyesti.

''Pelasta Enfield, mutta toimi nopeasti, sillä kaivoshankkeen vetäjä neiti Weir saattaa saada talon haltuunsa ja muistanet mitä sanoin maanomistajan kuulemisesta kaivoslupahakemusta käsiteltäessä'', Constance sanoi.

''Enfieldin ostaminen on suuri riski, rakas käly, ja riskinottokykyni on korkeintaan optimaalinen. Jos kaivoshanke toteutuu, huvilan kulttuuriympäristö tärvääntyy peruuttamattomasti'', Claude sanoi mietteliäänä.

''Sinä tiedät ettemme halua kaivosta lähimaillekaan Dawpoolia. Jos suku yhdistäisi voimansa, pystyisimme suurella todennäköisyydellä estämään koko kaivoshankkeen toteutumisen. Suurin osa pitäjäläisistä vastustaa, kaupunginvaltuustossa äänet menevät todennäköisesti tasan ja meillä on myös henkilökohtainen suhde parlamenttiedustajaan.''

''Minun on kuitenkin harkittava asiaa hyvin tarkoin, punnittava mahdollisuuksia ja huolellisesti arvioitava todennäköisyyksiä tässä asiassa'', Claude sanoi.

''Kunhan et punnitse liian pitkään. Huvila on hyvä saada oikeisiin käsiin ennen kuin neiti Weir ymmärtää, että hänen on ostettava se saadakseen kaivoshankkeelleen täyden tuen. Maanomistajana hän tietysti puoltaa omaa hakemustaan, joka otetaan huomioon luvasta päätettäessä'', Constance huomautti.

Lähtiessään paluumatkalle, Claude poikkesi Enfieldiin ja kierteli taloa. Hän oli aina ihaillut huvilaa ja ajatellut, että jonakin päivänä saisi sen haltuunsa. Omistajavaihdokset olivat kuitenkin olleet lennokkaita ja kiinteistö ei ollut koskaan ehtinyt olla markkinoilla niin pitkään, että hän olisi ehtinyt mukaan tarjouskilpailuun. Tilanne oli kuitenkin nyt muuttunut kaivosvaltauksen myötä, mutta toisaalta se huvilan ostaminen oli suuri riski. Jokin kuitenkin tuntui vetävän huvilassa häntä puoleensa ja saattoihan olla, että kaivoshanke kaatuu joka tapauksessa omaan mahdottomuuteensa. Mielessä saattoi kummitella myöskin ajatus Phelpsin taulusta, kun Claude kaivoi puhelimen esiin taskustaan ja soitti kiinteistönvälittäjälle, joka huvilaa myi.

   ''Täällä puhuu Chesterin taidemuseon yli-intendentti Claude Dwyer. Haluaisin jättää voittavan tarjoukseni koskien Enfieldin huvilaa Dawpoolissa. Uskoisin, että viisisataatuhatta puntaa riittää ilahduttamaan myyjää siinä määrin, että kaupat solmitaan pikimmiten Tarjoukseni on voimassa vain huomiseen, joten odotan myyjän vastausta siihen mennessä'', Claude sanoi puhelimeen ja silmäili tyytyväisen näköisenä ympärilleen. Hänestä saattaisi pian tulla Enfieldin uusi isäntä.