33. George näyttää närhen munat

 33. 

Pitäjällä kohistiin. Huhuttiin, että pankinjohtaja James Campbell oli paennut yöhön, minkä jälkeen hän oli asianajajansa välityksellä pyytänyt eroa toimestaan. Sen jälkeen hän oli asettanut huvilansa tarjouskaupalla myytäväksi ja hakenut laillista tietä häädön Christine Weirin sekalaiselle seurakunnalle. Neiti Weir oli jouduttu lopulta häätämään huvilasta poliisivoimin, vaikka hän olikin pyrkinyt tarmokkaasti todistelemaan huvilan siirtyvän joka tapauksessa hänen omistukseensa sen jälkeen, kun Campbell todettaisiin oikeudenkäynnissä maksukyvyttömäksi ja julistettaisiin vararikkoon.

''Olipa hän kätkeytynyt mihin hyvänsä kaninkoloon, kaivan hänet esiin ja revin kappaleiksi!'' Christine jupisi katkerasti ja sätti Campbellin alimpaan hornankattilaan.

''Onneksi sinulla on kuitenkin tämä majatalo'', Adriana lohdutti.

''Jokaisella todellisella liikenerolla on varasuunnitelma, mussukka! Onneksi etsiväni löysivät nopeasti sen tutkintavankilan, johon se Castillen pölvästi on pantu oikeudenkäyntiään odottamaan ja saivat hänet taivuteltua nopeasti kauppoihin kuultuaan, että siitä koituisi harmia Dwyerin klaanille'', Christine selvitti. ''Hän oli jupissut jotakin tyttärensä huonosta kohtelusta. Kartanon korskea väki ei ole selvästikään oivaltanut ystävyyden, yhteistyön, avunannon ja ennen kaikkea kultaisten käytöstapojen merkitystä liike-elämässä!''

''Aivan. Mutta miten on tarjouksesi laita huvilasta? Joko Campbell on sen hyväksynyt?'' Adriana uteli.

''En ole jättänyt mitään tarjousta. Miksi olisinkaan, koska huvila siirtyy omistukseeni joka tapauksessa velkakirjan nojalla velan panttina!'' Christine sanoi voitokkaasti.

''Tuota noin, Christine. Minä silmäilin sitä velkakirjaa juristin otteella ja havaitsin, että siinä on kielletty panttioikeuden muodostaminen kiinteistöön, vaikka velka jäisi suorittamatta'', Adriana sanoi.

''Sinulla ei ole mitään oikeutta tutkailla minun papereitani, senkin utelias pikku nuuskija!'' Christine huudahti ilmeisen närkästyneenä.

''Joka tapauksessa velkakirjan laatija, tämä  Constance Dwyer, on selkeästi halunnut estää huvilan joutumisen omistukseensa ja on siksi määrännyt, että huvila on myytävä, jos velkaa ei suoriteta'', Adriana jatkoi.

''Se vietävän vapaaherratar yrittää sotkea minun suunnitelmiani. Siinä hän kuitenkin erehtyy, jos kuvittelee, etten osaisi kiertää ehtoja!''

''Sinun pitää kuitenkin varmistaa selustasi ja jättää tarjous huvilasta, jotta se ei päädy kenenkään muun omistukseen'', Adriana neuvoi.

''Lopeta jo tuo typerehdintä! Ei ihme, ettet sinä päässyt edes läpi oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykokeista. Kenen muka luulet ostavan huvilan, jonka maat olen vallannut sorakaivokselleni?'' Christine kysyi pilkallisesti.

''Yritän vain auttaa sinua'', Adriana sanoi ja yritti kätkeä pahastumisensa.

''Mitä ihmettä sinä vielä siinä istut kuin tatti, jos kerran yrität auttaa? Mene ja tee velkakirjan ehtoihin muutos, että huvila siirtyy minulle nyt eikä viidestoista päivä!''

''Ei, en voi tehdä sellaista'', Adriana sanoi vaikeasti. ''Sellainen ei menisi oikeudesta läpi, jos velallinen ei ole muutosta hyväksynyt!''

''Oikeus kuulee vain velkojaa eli minua! Campbellin nilviäinen ei uskaltaudu edes paikalle, joten hän ei tule esittämään vastalauseita velkakirjan ehdoista!'' Christine sanoi. ''Pane töpinäksi, ja tuo minulle se väärennös,  jotta ehdin postittaa sen vielä tänään  raastuvanoikeuteen!''

Aamun sarastaessa kartanon kalamajalla käytiin kiperä liikeneuvottelu koskien päivällistä. Salvatore Maranzano seisoi ja katsoi jäätynyttä lammen pintaa ilmeisen turhautuneena Morellin pälyilessä hänen takanaan. 

''Mikset ole jo pilkillä? Tänään ei ole syöty vielä muruakaan ja vatsani kaipaa täytettä!'' Sal pihisi.

''Ei täällä ole mitään pilkkimisvälineitä. Eikä edes kairaa!'' Morelli selitti.

''Saat vaikka räjäyttää lampeen avannon ja pyydystää kalat paljain käsin, kunhan ryhdyt toimiin ja lopetat tekosyiden keksimisen!''

''Puhut niin kuin se näissä oloissa olisi mahdollista'', Morelli puolustautui.

''Mitähän sinustakin tulee? Odotan seuraajaltani pystyvyyttä, kykeneväisyyttä ja ennen kaikkea miehisyyttä, mutta sinä vain valitat ja suoriudut jokaisesta antamastani tehtävästi hädin tuskin rimaa hipoen!''

''Minä olen taskuvaras, enkä mikään jokapaikanhöylä!'' Morelli sanoi ilmeisen loukkaantuneena.

''LA FAMIGLIA MARANZANO EI OLE TASKUVARASLIIGA. PAINA SE KAALIISI!'' Sal alkoi mylviä tapansa mukaan niin, että koko tienoo raikui.

''Älä nyt hermostu, don'', Morelli tyynnytteli pelästyksissään.

''DON MARANZANO HERMOSTUU SILLOIN KUN HALUAA JA KUORIPOJAT PITÄVÄT TURPANSA TUKOSSA!''

    Maranzano ja Morelli eivät huomanneet kinastellessaan, miten kenraali Georgen tarmokas hahmo harppoi pitkin ja määrätietoisin askelin heitä kohti.

''Mitä pentelettä täällä oikein elämöidään?'' George puuskahti heidän takaansa.

    Kumpikin hätkähti ja kääntyi sitten varovasti katsomaan kohti ääntä, joka heitä puhutteli.

''No mitä helvettiä se teille kuuluu, mitä me teemme! Olemme kalaan menossa, jos välttämättä haluatte tietää'', Sal sanoi nyreästi.

''Hölmö! Onko teillä edes kalastuslupaa?'' George tiedusteli.

''Kalastuslupaa? Niinpä tietysti. Te englantilaiset olette sellaisia sääntöorjia ja pahimmanlaatuisia niuhottajia, että sisilialaista ihan iljettää!''

''Minua ei kiinnosta vähääkään teidän rikollinen syntyperänne, herra kuka-sitten-lienettekin. Minä haluan vain tietää, onko teillä yleensäkään minkäänlaista oikeutta oleskella kartanon mailla, joten luvat esiin ja sassiin'', George sanoi tiukasti.

''Tuo teidän niuhotuksenne alkaa jo kyllästyttää. Iske tuo kalastuksenvalvoja kanveesiin kuin olisi jo!'' Sal komensi Morellia.

''Virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta voi tulla vankilatuomio, Sal'', Morelli sopersi.

''Idiootti! Kalastuksenvalvoja ei ole mikään virkamies!'' Sal sanoi kiukustuneena ja sadatteli Morellia typeräksi Lontoon kaduilla kasvaneeksi pojannulikaksi, joka on häpeäksi isiensä kunniakkaalle maalle.

''Eiköhän jo lopeteta tämä teatteri'', George sanoi kyllästyneenä.

''Tietäkää te, että La Famiglia Maranzano on kaikkea muuta kuin teatteri!'' Sal pihisi loukkaantuneena. ''Tulette vielä tuntemaan rankaisumme voiman, jos ette liukene vähin äänin paikalta jonnekin muualle niuhottamaan vähäpätöisistä kalastusluvistanne!''

''Olkaa jo vaiti, senkin hölmö! Suosittelen lähtemään hyvän sään aikana, taikka täällä tapahtuu kauheita!'' George jylisi.

''Ammu hänet, Giovanni! Heti!'' Sal alkoi vuorostaan mylviä.

''Ei minulla ole pyssyä, Sal!'' Morelli huudahti lähes epätoivoisella äänellä.

''Don!'' Sal pihisi kuin kiehuva teepannu liedellä.

''Pyssyleikit on paras jättää toiseen kertaan!'' George sanoi ja kohotti nyrkkinsä kohtia Morellia. ''Ehdotan, että otamme miehestä mittaa perinteisin keinoin!''

''Ei, ei, älkää! Lähdemme kyllä!'' Morelli sanoi kauhuissaan ja otti jalat alleen.

''Takaisin senkin pelkuri! Heti!'' Sal mylvi Morellin perään, mutta tämä ei pysähtynyt käskyistä ja komennoista huolimatta.

''Tämän nöyryytyksen maksatte vielä hengellänne! La Famiglia Maranzano ei anna anteeksi, me emme kosta, me emme tunteile, me rankaisemme!'' Sal puhisi raivoissaan Georgelle.

''Liirum ja laarum! Alkakaa kalppia ennen kuin tosissani suutun'', George sanoi ärsyyntyneenä.

''En tiedä, kuka te olette. En välitäkään siitä, mutta painan naamanne mieleen ja tämä asia ei jää tähän'', Sal märisi.

''Vieläkö te seisotte siinä? Haluatteko selvittää, onko leukanne lasia? Apupoikanne sentään ymmärsi perääntyä ylivoiman edessä'', George sanoi ivallisesti.

''Päädytte vielä nukkumaan kalojen kanssa, jahka saan vahvistusta miehistöön sellaisista miehistä, jotka ovat kasvattaneet itselleen kivekset!'' Sal jupisi ja alkoi tehdä lähtöä. ''Tämän minä vielä teille sanon, varokaa selustaanne. Don Maranzanolle kalastuksenvalvojat eivät näytä närhen munia!''

''Varmasti varonkin, ja jos luihu hahmonne ilmaantuu sinne, panen teidät puihin!''

Maranzano ei kuitenkaan enää vastannut ja alkoi köpötellä keppiinsä tukeutuen pois päin lammelta Georgen jäädessä vartioon.

Pappilan isäntä Charles Durham oli vajonnut synkkyyteen. Julkea murtovarkaus oli viimeinen pisara, joka oli murtamassa kamelin selän. Hänen uransa pitäjän kirkkoherrana vaikutti olevan täynnä pelkästään vastoinkäymisiä ja vääryyksiä, joista piti huolen kartanon inha kenraali ja häntä kuorossa säestävä selkärangaton kirkon isännistö. Charlesia kuitenkin ilahdutti vaimonsa horjumaton usko valoisaan tulevaisuuteen, joka oli vahvempaa kuin hänen oma uskonsa Jumalaan, josta hän saarnoissaan puhui kirkkorahvaalle. 

''Olet aivan liian pessimistinen, Charles!'' Geraldine virkkoi. ''Taidat unohtaa, että olet hiippakuntasi arvostetuin pappismies ja samalla koko pitäjänhistorian merkittävin kirkkoherra kuuna kullan päivänä!''

''En tiedä, mistä sinä ammennat kaiken uskosi ja luottamuksesi minuun. Se kuitenkin lämmittää sydäntäni tässä murheiden alhossa, joihin sallimus on minut johdattanut ilman omaa syytäni'', Charles sanoi masentuneesti.

''Sinä summaat mielessäsi vähäisiä kiviä kengässä, mutta et näe metsää puilta!'' Geraldine väitti. ''Taidat unohtaa, että olet piispan seuraaja. Olet valittu!''

''Herranen aika, Geraldine! Mistä olet tuollaista saanut päähäsi?'' Charles kysyi ihmeissään.

''Sinähän istuit hänen vierellään tuomiokirkossa pappein penkissä ja saarnasit hänen jälkeensä hänen majesteettinsa kuningattaren läsnä ollen'', Geraldine muistutti ja oli haljeta ylpeydestä. ''Et ole ainoastaan piispan seuraaja, sillä olet myöskin hänen majesteettinsa kuninkaallinen hovisaarnaaja!''

''Enhän nyt sentään!'' Charles kielsi. ''Sinä taidat unohtaa, että vain viikko kuningattaren vierailun jälkeen minut paiskattiin tänne Dawpoolin suonsilmään koko hiippakunnan vähäväkisimmän ja vähäarvoisimman seurakunnan hyljeksityksi papiksi. Voi tätä murhetta!''

''Sinä et selvästikään ymmärrä syiden ja seurausten sopusointuista suhdetta!'' Geraldine väitti. ''Tuomiokirkkoseurakunnan kappalaisesta oman seurakunnan kirkkoherraksi on ylennys. Urasi on erittäin lupaavassa nousukiidossa kohti piispan virkaa!''

''En elättelisi turhia toiveita sen tähden'', Charles sanoi vaisusti, mutta Geraldine ei tuntunut edes kuuntelevan häntä.

''Olen melko varma, että olet sitä paitsi kuningattaren suosiossa! Hän on saattanut jopa antaa kuninkaallisen päiväkäskyn, jolla sinulle on määrätty annettavaksi oma pastoraali!''

''Pastoraatti, tarkoittanet'', Charles korjasi. ''Sitä paitsi, jos joku tällä kylällä on kuningattaren suosiossa, niin se on epäilemättä kenraali. Hänen majesteettinsa entinen adjutantti!''

''Älä sinä aliarvioi kuningattaren pettämätöntä arvostelukykyä! Hän varmastikin ymmärtää maallisen esivallan ja kirkollisen mahdin hiuksenhienon eroavaisuuden ja tunnustaa myöskin ylimyksellisen ruustinnan aseman!''

''Tuo on toiveajattelua!'' Charles huudahti.

''Sinä olet matkalla kohti piispanvihkimystä, jota seuraa ennen pitkää korotus arkkipiispaksi, joko Yorkin tai Canterburyn'', Geraldine sanoi voitokkaasti. ''Piispaksi vihkimisen jälkeen me pääsemme aateliskalenteriin ja kuningatar kutsuu meidät iltapäiväteelle Buckinghamin palatsiin!''

''Älä vain tuo näitä olettamuksiasi urakehityksestäni kenellekään ääneen julki, Geraldine. Saatamme joutua naurunalaisiksi, mikäli emme jo ole!'' Charles huomautti.

''Minä näen hyvin selvästi, mihin suuntaan urasi on menossa!'' Geraldine puolustautui.

''Minäkin näen ja näen myöskin, että menetän vielä virkani, jos kirkonisännistö ei vähitellen ala vaihtua!'' Charles puuskahti.

   Pappilan pariskunnan kiivastuvan väittelyn pastorin urakehityksestä katkaisi kuitenkin ovikellon vieno helähdys. Geraldine komensi Charlesin avaamaan, sillä ovella saattoi olla itse piispa, joka oli tuomassa toivotun ja odotetun tiedon eläkkeelle jäännistä tehdäkseen tilaa seuraajalleen.

    Ruustinnan pasmat olivat mennä sekaisin, kun Charlesin vanavedessä pappilan saliin hoippuikin Salvatore Maranzano. 

''Eihän tuo ole piispa, Charles! Aja tuo käppänä ulos ennen kuin hän pihistää kristallipikarini!'' Geraldine huudahti.

''Rauhoitu, rakas vaimoni! Olemme saaneet korkea-arvoisen vieraan'', Charles sanoi rauhallisesti. ''Katolinen kardinaali on tullut luoksemme voidakseen tutkia lähemmin anglikaanista seurakuntayhteyttä.''

''Katolinen? Kerettiläisten sopiikin hakea oppia anglikaaneilta'', Geraldine sanoi ja kääntyi sitten Maranzanon puoleen ilmoittaen, että hänen miehensä, herra kirkkoherra, opastaa eksyneet lampaat takaisin kristuksen tielle.

''Taivas mikä loukkaus!'' Sal puuskahti ja kääntyi pastorin puoleen tiedustellen, että loukataanko pappilassa aina eri uskontokunnan edustajia yhtä häpeämättömästi ja pidäkkeettömästi.

''Eihän nyt sentään! Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi vaimoni harkitsemattomia huomautuksia'', Charles sanoi kiireesti.

''Ole hiljaa, Charles, minun harkintakykyni on pettämätön kuten käytöstapanikin'', Geraldine sanoi äänessään aimo annos loukkaantuneisuutta, jonka hän kuitenkin selätti hetimiten ehdottaen, että he istuisivat edustuskalustoon puhumaan sivistyneitä. 

''Täällä on sentään kutakuinkin ystävällinen kohtelu!'' Sal taipui myöntämään huomattuaan, että pappilassa komento olikin pastorin itsensä sijasta Geraldinella.

''Pappilamme on oikea vieraanvaraisuuden tyyssija ja todellinen sivistyksen kehto, herra katedraali!'' Geraldine sanoi ylpeästi.

''Kardinaali!'' Sal puuskahti ärtyneenä. ''Piti sanomani, että jouduin kurjan kohtelun kohteeksi tänään eksyttyäni pappilaan johtavalta tieltä erään lammen rantaan.''

''Todellako?'' Charles kysyi järkyttyneenä. ''Kartanon kalalampi varmastikin!''

''Paikallinen kalastuksenvalvoja ajoi minut hyvin epäkunnioittavalla tavalla pois lammen rannalta, kun erehdyin kysymään häneltä tietä pappilaan'', Sal sepitti.

''Mikä ihmeen kalastuksenvalvoja kartanon lammella muka on?'' Geraldine ihmetteli.

''Tietysti se viheliäinen kenraali. Hän ei kunnioita ketään eikä mitään!'' Charles huudahti kiivastuksissaan ja tunsi jälleen, miten pyhä viha kenraalia kohtaan alkoi sykkiä sisimmässään.

''En tiedä, kuka hän oli'', Sal aloitti. ''Mutta tapa, jolla hän kohteli La Famiglia Maranzanon päämiestä ja kummisetää oli anteeksiantamatonta typeryyttä, josta seuraa verikosto!''

''Mikä ihmeen marakatti ja kummisetä?'' Geraldine kysyi hölmistyneenä.

Tällöin Sal menetti malttinsa ja alkoi mylviä kuin ukkospilvi:

''DON MARANZANO EI OLE MIKÄÄN MARAKATTI!''

''Voi herttinen sentään, herra kardinaali!'' Charles huudahti ilmeisen järkyttyneenä kunnioittamansa kardinaalinsa odottamattomasta purkauksesta.

''Pyydän anteeksi'', Sal sopersi kiireesti ja selitti, että kotiseurakuntansa Sisiliassa oli joutunut La Famiglia Maranzanon mustalle listalle.

''Totuuden nimissä minun on kerrottava teille, että olen maanpaossa ja siksi pyydänkin, että uskonveljenänne saan jäädä pappilaan joksikin aikaa'', Sal satuili.

''Kauhistus! Tarvitsemme kuula-aseen kodin turvaksi, jos katedraali jää tänne ja marakatit tulevat!'' Geraldine huudahti järkyttyneenä.

''Pappilasta ei ketään ajeta maantielle'', Charles sanoi rauhallisesti ja tiedusteli sitten Maranzanolta, oliko kyseessä vaarallinenkin rikollisperhe.

''Italian mahtavin, voimakkain ja vaarallisin! Olkaa kuitenkin huoleti, sillä kardinaali Emilio Cavallaroa ei jäljitä edes poliisi!'' Sal julisti toivoen, että sellainen lausunto riittäisi rauhoittamaan Charles Durhamin kaltaisen höperön ja tämän vieläkin harhaisemman vaimon.

Kartanon isäntäpari istui illan hämärtäessä saliin ja nautti takkatulen suloisesta lämmöstä, joka levisi kaikkialle huoneeseen. 

 

''Onneksi ajoit ne maankiertäjät käpälämäkeen, George! Olisi jokseenkin kiusallista, jos Craigin kaltainen koppalakki keksisi väittää, että piilottelemme irtolaisia tiluksillamme'', Constance naurahti.

''Poliisipäällikkö Clayton saisi luvan siirtää sen puusilmän muualle toheloimaan, taikka panna hänet kokonaan viralta!'' George puuskahti.

''Moni asia on muuttunut pienellä aikaa tällä kylällä'', Constance aloitti. ''Campbell on lähtenyt, Enfield jälleen myytävänä ja majataloa emännöi neiti Weir, joka uskoo sorakaivoshankkeensa ottavan tuulta siipiensä alle.''

''Campbellissa ei ollut miestä kohtaamaan meitä sepitettyään ensin valheita sinusta ja hänestä'', George sanoi. ''Neiti Weir saa puolestaan huomata, että menee vuosikausia ennen kuin ensimmäistäkään sorakuormaa päästään lastaamaan Enfieldin takamailta!''

''Ehdottaisin kuitenkin, että rauhoitamme tämän illan vain ja ainoastaan toisillemme'', Constance sanoi.

''Olemmeko kahden talossa?'' George kysyi ääntään madaltaen.

''Beatricella on vapaailta ja Sebastian on Lontoossa kuten tiedät, joten uskoakseni olemme aivan kahden'', Constance sanoi ovelasti.

''Erinomaista! Siitä onkin aikaa, kun olemme viimeksi istuneet tällä sohvalla ja nauttineet yhdessäolosta niin kuin ennen muinoin'', George sanoi ja asettui yhä lähemmäksi vaimoaan.

''Tiedätkö, mutta me olemme onnekkaita. Meillä on onnellinen avioliitto, jossa on ollut omat vaikeutensa ja silti olemme yhä tässä yli neljännesvuosisadan jälkeen'', Constance sanoi.

''Sinun isäsi ajoi minut ulos talosta, kun rohkaistuin pyytämään häneltä kättäsi'', George huomautti pilke silmäkulmassaan.

''Isä kuitenkin antoi lopulta suostumuksensa ja meidät vihittiin pitäjänkirkossa koko kylän todistaessa ihmettä, kun kartanon perijätär ja köyhä kapteeni saivat kuin saivatkin toisensa'', Constance muisteli ja naurahti kevyesti muistikuvalle häistä.

''Voisin elää sen päivä yhä uudelleen ja uudelleen, jos se olisi mahdollista'', George tunnusti.

''Voit kuitenkin tehdä sen uudelleen ja uudelleen, mikä on sallittu papin aamenen jälkeen'', Constance huomautti ovelasti ja loi mieheensä merkitsevän katseen.

''Voinpa hyvinkin!'' George myönsi. ''Voinpa hyvinkin!''