32. Campbellin tyrmäys

 Osa 32

   Ruustinna Geraldine Durham viiletti heti herättyään pappilan saliin yöpaidan helmat hulmuten ihailemaan edustuskalustoaan kuten hänellä oli ollut tapana siitä lähtien, kun kalusto oli hankittu komistamaan pappilan salia ja pönkittämään pappilan herrasväen omanarvontuntoa.

''Ihastuttava edustuskalustoni!'' Geraldine ajatteli tyytyväisenä ja vilkuili ympärilleen, mutta kaikki ei ollut niin kuin piti. Jotakin puuttui.

''Kauhistuksen kanahäkki!'' Geraldine rääkäisi. ''Poliisi, armeija, poliisi!''

   Ei mennyt kuin hetki, ja kirkkoherra Charles Durham kiirehti saliin juoksujalkaa vaimonsa rääkäisyn käskemänä.

''Mikä nyt on hätänä, sinä elämäni valo ja aamunkoitto?'' Charles kyseli ihmeissään vaimoltaan.

''Mikäkö on hätänä? Se on viety, poissa, varastettu!'' Geraldine huudahti.

''Mikä on viety?'' Charles ihmetteli ja vilkuili hämillään ympärilleen.

''Edustustelevisioni!'' Geraldine rääkäisi. ''Mistä minä nyt seuraan uutisia, joissa kerrotaan ylennyksestäsi piispaksi? Tämä on  kerrassaan vakavaa!''

    Vasta tällöin Charles havahtui, että televisio oli tosiaankin poissa, vaikka vielä eilen iltana se oli nököttänyt kuuliaisesti paikallaan, kun pappilan väki oli katsonut yhdessä iltauutisia, Geraldinen höpöttäessä koko lähetyksen ajan vapaaherrattarelta lainaksi saadusta edustusajoneuvosta.

''Meillä on käynyt varkaita! Voi hyvä tavaton, voi hyvä tavaton'', Charles päivitteli.

''Pyhään pappilaamme on murtauduttu, joten on sinun oitis hälyytettävä itse Scotland Yard!'' Geraldine komensi.

''Pelkään pahoin, että meidän on  tyytyminen siihen nahjustelevaan Craigiin, joka julmasti ja sydämettömästi telkesi minut koppiin niin kuin jonkun rosvon ja ryövärin. Minä tein hänestä kylläkin valituksen poliisipäällikkö Claytonille, mutta hän osoittautui kenraalin ystäväksi ja jätti valitukseni siksi tutkimatta'', Charles solkotti katkerana.

''Kuulehan, Charles! Mitäpä jos minun ihastuttava timanttikäätyni on pihistetty sillä aikaa, kun minä olin kauneusunillani Varisten valtakunnassa ja sinä torkuit Beetlehemissä?'' Geraldine alkoi pohtia.

''Timanttikääty?'' Charles kysyi ihmeissään. ''Eikö se ole vain halpa lasijälitelmä, jonka äitisi voitti bingosta?''

''Se on hyvin taidokas, ja ei edes vapaaherratar erottaisi sitä timanttiväärennöksestä'', Geraldine väitti painokkaasti. Timanttikääty oli lasijäljitelmänäkin ihan omassa sarjassaan ja varmasti tuhansien arvoinen.

''Eihän edes vakuutusyhtiömme suostunut vakuuttamaan sitä kymmenestä punnasta enempää'', Charles muisteli.

''Siksipä minä irtisanoin koko kotivakuutuksemme!'' Geraldine ilmoitti painokkaasti.

''Mitä? Sinäkö olet irtisanonut kotivakuutuksemme?'' Charles kauhistui ja alkoi voivotella kovaäänisesti sitä, miten he eivät saisi nyt lainkaan korvauksia anastetusta omaisuudesta.

''Tietenkin me saamme! Sinähän tietystikin vaadit varasta palauttamaan anastamansa omaisuuden, ja me saamme edustustelevisiomme takaisin'', Geraldine julisti voitokkaasti.

''Voi, voi, minua pappipoloista'', Charles vaikeroi ja pyysi sitten, että Geraldine menisi tarkistamaan, onko jotakin muuta varastettu sillä aikaa, kun hän kutsuisi poliisin.

''Minun pitää ensin tutkia, onko mittaamattoman arvokas koruni kähvelletty, ja sen jälkeen minun on ehdottomasti varoitettava rouva vapaaherratarta murtovarkaasta, joka varmastikin suuntaa seuraavaksi kartanolle, ja joka on epäilemättä murtovarkaan toissijainen kohde pyhän pappilamme jälkeen!'' Geraldine solkotti ja riensi makuukamariinsa penkomaan piironkinsa laatikoita.

   Kartanon kalamajalla tarkasteltiin samaisena aamuna ryöstösaalista, joka oli saatu ensimmäisestä murtokohteesta.

''Eikö heillä muka ollut muuta varastettavaa kuin tuo vaivainen televisio?'' Salvatore Maranzano puhisi ilmeisen pettyneenä.

''Ei'', Morelli kielsi. ''Siellä oli vain jokin antiikinaikainen tietokone, joka ei menisi kaupaksi. Hyvä, jos se edes toimii.''

''Kuulehan, Giovanni!'' Sal sanoi ja yritti hillitä kiukkuaan. ''Tuosta saa korkeintaan parisataa. Mitä oikein teit, kun lähetin sinut kartoittamaan sopivia murtokohteita?''

''Toimin ohjeidesi mukaan'', Morelli puolustautui. ''Esiinnyin sähkömittarinlukijana ja tarkkailin mitä ihmisillä oli näkösällä kodeissaan, kun he esittelivät minulle sulaketaulujaan.''

''Ja, ja, mistä tämä televisio sitten oikein on?'' Sal kuulusteli.

''Kirkon lähellä olevasta talosta. Se nainen siellä oli aivan mahdoton kälättäjä ja vaati, että hänelle pitäisi toimittaa sähkö puhtaana, kun lieden levyt muka ruostuvat likaisen sähkön seurauksena'', Morelli selitti.

''Riittää!'' Sal huudahti. ''Kuulehan, Giovanni. Me tarvitsemme parempilaatuista tavaraa kuin televisio. Yritä etsiä arvoesineitä, kuten koruja ja muuta. Niistä maksetaan hyvin ja ne on helpompi myydä mustassa pörssissä.''

''Ymmärrän'', Morelli huokaisi. ''Tuota, don...''

''Puhu!'' Sal komensi.

''Emmekö voisi putsata Enfieldiä? Siellähän on paljonkin arvokasta, ja talokin ehti tulla tutuksi'', Morelli ehdotti.

''Idiootti!'' Sal puhisi. ''Minä yritän lavastaa Christinen syylliseksi murtoihin ja tietenkään murron tilaaja ei tilaa murtoa omaan taloonsa!''

   Morelli vaikeni, jolloin Maranzano ilmoitti siirtyvänsä sisätiloihin ja komensi tätä viemään television autolle ennen kuin joku ohikulkija sattuisi huomaamaan sen mökin edustalla. 

   Kartanolla kenraali George silmäili sanomalehteä salissa, vaikka tavallisesti hän lukikin sen jo varhain aamulla ruokasalissa. Lukuhetki keskeytyi, kun Constance asteli saliin ja kertoi ruustinnan soittaneen.

''Mitä hän halusi tänään, vai soittiko hän kiittääkseen sinua vallan ihastuttavasta kalanhajuisesta edustusautosta?'' George kysyi ja nauroi makeasti lehtensä takana.

''Ei sentään. Pappilaan on murtauduttu ja ruustinna halusi ystävällisesti varoittaa meitä, että varas saattaisi poiketa kartanossakin putsattuaan pappilan putipuhtaaksi'', Constance sanoi ja istui miehensä seuraan.

   Tällöin George laski lehden käsistään.

''Sanoitko, että pappilaan on murtauduttu?''

''Heidän pyhä televisionsa on viety keskellä yötä heidän nukkuessaan'', Constance huokaisi.

''Ilmiselvä vakuutuspetoksen yritys! Jotain tällaista siltä kunnottomalta papinruojalta saattoi toki odottaakin'', George arvioi tylysti.

''Heillä kuulemma ei ole kotivakuutusta'', Constance sanoi tyrmäten Georgen teorian vakuutuspetoksesta. 

''Ei ole kotivakuutusta?'' George kysyi ihmeissään.

''Ruustinnan mukaan hänen miehensä oli irtisanonut sen, kun hänen arvohelyjään ei oltu suostuttu vakuuttamaan niiden täydestä arvosta'', Constance sanoi ja naurahti kevyesti todeten ruustinnan puhuneen jostain mittaamattoman arvokkaasta perintökorusta.

''Ne hullut!'' George huudahti. ''Pappilassa tulee olla asukkaan ottama kotivakuutus häädön uhalla. Annan sille turhimukselle noottia asiasta seuraavassa kirkkoneuvoston kokouksessa!''

''Kirkkoherra saattaa ajatella, että sinä etsit vikoja hänen tekemisistään'', Constance huomautti huvittuneesti.

''Etsin vikoja? Hän ja hänen harhainen vaimonsa tuovat ne viat julki ilman, että niitä tarvitsee etsiäkään'', George totesi ja aikoi lisätä jotakin, mutta tällöin Court pyysi saada puhutella kenraalia.

''Anteeksi, herra kenraali, mutta neiti Weir soittaa'', Beatrice kertoi.

''Neiti Weir? En ota puhelua vastaan!'' George sanoi heti ensimmäiseksi. ''Minä en keskustele houkkien ja hullujen kanssa vapaaehtoisesti.''

''Hän kutsuu kenraalia Enfieldiin keskustelemaan kuulemma jostakin kenraalia lähellä olevasta asiasta'', Beatrice lisäsi.

''Phyh! Kai sentään minun vaimoni on myös kutsuttu?'' George kysyi ärtyneenä.

''Ei sanottu mitään, onko kutsu rouvalle vaan vai kenraalille'', Beatrice sopersi.

''Ilmoittakaapa sille neiti Weirille, että jos vaimoani ei ole kutsuttu mukaan, en minäkään tule'', George sanoi tiukasti.

''Älähän nyt, George'', Constance keskeytti. ''Täytyyhän sinun käydä kuulemassa hänen loistava myyntipuheensa sen soramontun puolesta, jotta voit tehdä hänelle selväksi, ettet sinä kannata hanketta, ja että hänen on turha odottaa tukeasi.''

''Niin, mitä minä sanon hänelle?'' Beatrice kyseli ja valitti, että puhelinlinja on auki.

''Phah! Ilmoittakaa hänelle sitten, että minä tulen tunnin kuluttua ja jos se ei käy, sitten en tule ollenkaan ja sillä hyvä'', George puuskahti.

   Beatrice lähti oitis eteishalliin välittääkseen Georgen terveiset oikein selvästi Christinelle.

''George, älä sitten unohda, että olemme hänen ystäviään ja meillä on luottamukselliset ja ystävälliset suhteet huvilan omistajistoon'', Constance ivasi.

   Tunnin kuluttua George suuntasi Enfieldiin, missä hänet otettiin vastaan kuin kunniavieras konsanaan. Ensimmäisenä Campbell juoksutti hänen käteensä samppanjalasin, minkä perästä Christine lausui hänet tervetulleeksi ja ehdotti vielä kohotettavaksi maljaa kuningattarelle, josta George ei tietenkään tohtinut kieltäytyä. Maljojen kohottelun jälkeen seurue siirtyi olohuoneeseen.

''Meille on suuri kunnia, että saimme kaltaisenne suurmiehen vieraaksemme, herra kenraali'', Christine sanoi lipevästi. ''Ei ole varmastikaan montaa miestä tässä maassa, joka olisi yhtä ansioitunut kuin te. Moninkertaisesti palkittu upseeri, käräjätuomari, kaupunginvaltuutettu, useiden eri lautakuntien puheenjohtaja, kirkonisäntä ja...''

''Pankin johtokunnan jäsen'', Campbell täydensi.

''Teillä on valtavasti meriittejä, jotka tekevät teistä minun parhaimman ystäväni'', Christine liversi.

''Menkää asiaan!'' George komensi kyllästyneenä Christinen ylitsevuotavaan imarteluun.

''Huomaan, että herra kenraali on toiminnan eikä puheiden mies. Siitä minä pidän, sillä teot tekevät miehestä todellisen miehen'', Christine imarteli ja vilkaisi samalla  kyseenalaistavasti Campbellin suuntaan, joka ei ollut vilkaisua näkevinäänkään.

''Kuulkaas nyt, neiti Weir'', George sanoi ärtyneenä. ''En tullut tänne istumaan ja kuuntelemaan mielistelypuheitanne --

''Aivan, aivan'', Christine solkotti. ''Kuten tiedätte. Olen löytänyt huomattavan soraesiintymän ja tarkoitukseni on aloittaa soranotto heti, kun kaupunginvaltuusto hyväksyy luvan. Hanke on yleishyödyllinen koko seutukunnalle työn ja toimeentulon muodossa. Se lisäksi tuo valtavasti kipeästi kaivattua tuohta kunnan tyhjyyttään kumisevaan kassalippaaseen!''

''Phyh! Pitäjäläiset eivät halua sorakuoppaa pilaamaan kaunista maanviljelysseutuamme, neiti Weir'', George sanoi yksikantaan. ''Minkä lisäksi luvan sanoen epäilen, että sorakuoppanne tuotto valuisi lähinnä teidän omiin taskuihinne, kun ottaa huomioon millaisin halpamaisin keinoin ja ehdoin tahdoin yritätte hankettanne ajaa läpi!''

''Jos tarkoitatte minun ja vaimonne välistä mittelöä, siinä oli pohjimmiltaan kysymys ihmissuhdedraamasta. Ei suinkaan sorakuopastani'', Christine sanoi ovelasti. ''Ymmärrätte varmaan, että kolmas pyörä on liikaa avioliitoksi kutsutuissa rattaissa, kenraali hyvä.''

''Ja miten tuo mihinkään liittyy?'' George kysyi ihmeissään.

''Se liittyy nähdäkseni hyvin vahvasti tähän asiaan, josta parhaillaan keskustelemme, hyvä kenraali'', Christine jatkoi. ''Toivon vain teidän tukeanne tälle yleishyödylliselle hankkeelle. Huolimatta siitä, että olette omaksunut vaimonne tavoin vastustavan kannan, pyytäisin teidän sentään perustavan kantanne järkeen tunteilun sijasta.''

''Kuulkaas nyt, neiti hyvä!'' George sanoi ärtyneesti. ''Minä en ole sentimentaalinen hölmö, eikä sitä ole vaimonikaan.''

''Siinä tapauksessa ette varmastikaan halua, että pitäjällä teitä aletaan kutsua Köysi-Georgen sijasta Aisankannattaja-Georgeksi'', Christine sanoi ja hymyili pirullisesti.

''Että mitä?!'' George puuskahti.

''Christine... Mitä sinä nyt?'' Campbell alkoi kysellä ihmeissään.

''Olisi kovin valitettavaa, jos tieto rouva vapaaherrattaren salasuhteesta  paikallispankin johtajan kanssa leviäisi ympäri pitäjää'', Christine sanoi huvittuneena. 

   Tällöin George ampaisi ylös nojatuolistaan ja katsoi lähestulkoon murhaavasti Campbellia, joka ei saanut järkytykseltään mitään sanotuksi.

''Vai levität sinä sellaisia valheita minun vaimostani!'' George puhisi.

''Ei... Enhän minä'', Campbell yritti. ''Tarkoitan, ei minulla ja vapaaherrattarella...''

''Älä viitsi, James. Sinähän olet sydänjuuriasi myöten rakastunut vapaaherrattareen!'' Christine huudahti kaataen vettä hanhen selkään.

''Nouse ylös, senkin ruoja, jotta minun ei tarvitse auttaa sinua siinä!'' George komensi Campbellia.

   Campbell nousi ylös ja perääntyi muutaman askeleen tietämättä, mitä pitäisi tehdä ja mitä tulisi seuraavaksi tapahtumaan.

''Kyllä minä olen nähnyt, miten sinä vaimoani katselet ja huokailet hänen peräänsä kuin mikäkin ensirakkauden huumassa oleva pojankloppi, mutta että sinä vielä jaatkin näitä sairaita fantasioitasi muille ihmisille'', George jylisi.

''Ei! Enhän nyt minä semmoista.  Tämähän on ihan naurettavaa'', Campbell alkoi äristä. ''Vapaaherratar ja minä --

''Suu poikki, senkin lipevä kanalja!'' George huudahti. ''Kyllä minä sinut opetan sepittämään satuja!''

''Älkäähän nyt liioitelko, kenraali!'' Christine virkkoi ja asettui Campbellin viereen. ''Säilytämme salaisuuden, jos teette järkiratkaisun sorakuoppani suhteen!''

''Tässä tulee järkiratkaisua, neiti Weir!'' George sanoi ja tempaisi Campbellia kuonoon.

   Georgen luuvitosen voimasta Campbell suorastaan pyörähti ympäri ja ulvahti kuin koira.

''Oijoi. Mikä isku!'' Campbell voivotteli järkyttyneenä.

''Etköhän opi levittämään vaimostani tuollaisia juttuja!'' George rähjäsi. ''Seuraavalla kerralla muotoilen pärstäsi paremmin passikuvaa muistuttavan näköiseksi. Hyvästi!''

   Tulistunut George lähti Enfieldistä samanlaisella rytinällä kuin muutama päivä aiemmin pappilastakin, ovet paukkuen ja ikkunat helisten.

   Tyrmistynyt Campbell ja huvittunut Christine seisoivat eteishallissa ja katselivat, kun George myrskysi ulos.

''Miksi sinun piti mennä sanomaan jotain tuollaista?'' Campbell rähjäsi Christinelle. ''Siinä meni vuosikausia kestänyt ystävyyteni kartanonväkeen iäksi!''

''Älä vaahtoa, James. Toimin vain tilanteen vaatimalla tavalla, kun tuo hopeakettu päätti heittäytyä poikkiteloin tielleni'', Christine solkotti.

''Käsitätkö sinä ollenkaan, että nyt hän ei ikimaailmassa suostu puoltamaan hanketta, vaikka sinä sanoisit ja yrittäisit mitä tahansa?!'' Campbell huusi.

''On aika pudottaa hänet siinä tapauksessa valtuustosta seuraavissa vaaleissa'', Christine sanoi voitokkaasti. ''Valtuusto kaipaakin uutta verta, ei vanhoja jääriä eikä muita jarrumiehiä!''

''Olet pähkähullu!'' Campbell puhisi. ''Sitä paitsi nyt hän rupeaa takuulla hengittämään niskaani pankin isännistössä ja alkaa etsiä syitä erottamiselleni. Minun urani voi päättyä sinun uhkapeliesi takia!''

''Ura? Ei nurkkapankin johtaminen ole mikään ura. Se on vastavalmistuneen ekonomin kesätyö, James, ja kunnianhimoa vailla olevan konttorirotan elämäntyö'', Christine sanoi pilkallisesti. ''Unohda siis jo tuo miljoonan punnan säästöpankki ja ala hahmotella uraasi minun tarjoamieni uranäkymien valossa!''

''Minä olen nyt saanut tarpeekseni sinusta ja vehkeilystäsi!'' Campbell mylvi. ''Minulta menee pian kaikki sinun takiasi!''

''Ole hiljaa, James!'' Christine komensi. ''Ole kiitollisempi siitä, että minä yleensäkin tulin tänne pelastamaan sinut, ja lopeta tuo epämiehekäs ruikutus vähäpätöisestä urastasi ja ystävyydestäsi köyhtyneeseen maa-aateliin. Minä olen sinun tulevaisuutesi, tuleva rouvasi ja armollinen emäntäsi!''