26. Yhden miehen vallankumous
Osa 26
Syksy oli jo kääntymäisillään kohti loppuaan. Tieto pastorin taannoisesta pidätyksestä oli levinnyt ympäri pitäjää kulovalkean tavoin, sillä kirkkoherra itse kertoili juttua jokaiselle, jolla oli vähänkin malttia kuunnella hänen honotustaan. Durham selvitti katkerin äänenpainoin, miten tuo poliisimiehen irvikuva komisario Craig oli hänet - syyttömän miehen - pidättänyt ja vanginnut, vaikka oikea syyllinen istui kirkon isännistössä. Durhamin tapaukselle naureskeltiin, ja varsinkin Ben Wright päästi aina äänekkään räkäisen naurunsa, kun asia nousi puheeksi. Sen sijaan Christine Weiriä kiinnosti kokonaan toisenlaiset asiat kuin kurjan partaäijän kokemukset pidätyssellissä. Hän oli päättänyt luopua aikaisemmista suunnitelmistaan tehtyään mielenkiintoisen havainnon käyskennellessään Enfieldin takaisilla mailla. Hän oli viipymättä kutsunut tutkijat ottamaan laajalla otannalla koenäytteitä ja odotti tuloksia malttamattomana.
Viimein hän sai pitkään odottamansa puhelun ollessaan laittamassa aamiaista itselleen Enfieldin keittiössä, joka oli uusittu tulipalon jäljiltä uuteen uskoon.
''Erinomaista! Tonneittan soraa, ja te pidätte tätä varantoa merkittävänä?'' Christine varmisteli. ''Siinä tapauksessa soranotto kannattaisi aloittaa viivytyksettä... Olen tietoinen maanomistajan oikeuksista, mutta se ei tule olemaan ongelma. Kiitos ja kuulemiin!''
Tyytyväisenä Christine sulki puhelun ja löi kätensä yhteen voiton merkiksi. Soravaranto toisi paljon rahaa ja sijaitsi sopivasti Enfieldin mailla, jolloin ei tarvitsisi hankkia maa-alueita muualta - kaikki oli täällä ja sopivasti hänen käsissään.
Oli kuitenkin ryhdyttävä tuumasta toimeen ja mieluummin heti, jotta kallisarvoista aikaa ei valuisi hukkaan. Christine suunnistikin heti takapihalle, missä tiesi Benin muka puuhailevan huvilan puutarhurina, vaikka tosiasiassa tämä vain tappoi aikaansa siellä tekemättä juuri mitään nurmikonajelua kummempaa.
''Moro, armollinen emäntä!'' Ben tervehti kömpelösti ja väläytti irvistyksen kaltaisen hymynsä.
''Meille tuli juuri äsken töitä, nuoriherra Wright,'' Christine sanoi hivenen kitkerästi, sillä jokin Benin tervehdyksessä häntä ärsytti.
''Olisiko viimeinen uusi murtokeikka?'' Ben kysyi toiveikkaasti. ''Sormiani ihan syyhyttää, jos pääsisi vaikka tutkimaan Ismayn kellareita.''
''Unohda jo se koinsyömä kartano! He ovat köyhiä aatelisia ja rikkauksia heidän kellareistaan ei löydy,'' Christine puuskahti. ''Me lähdemme taas valtaamaan minulle lisää rikkauksia, joten sinä saat hankkia nyt heti paikalle kymmenkunta tolppaa, huopakynän ja minä etsin tonttikartan!''
''En nyt ihan pysy kärryillä. Mitä olemme menossa tekemään?'' Ben kysyi hölmistyneenä.
''Valtaan maan, joka minulle kuuluu esiintymän löytäjänä. Älä kysele enempää, tee mitä käsketään ja pidä suusi kiinni,'' Christine komensi, mutta lisäsi loppuun: ''Voin kuitenkin paljastaa, että kahden kuukauden kuluessa minusta tulee tämän talon uusi rouva ja rouva James Campbell!''
Pappilassa kirkkoherra Charles Durham paini toisenlaisten huolien kanssa, sillä hän janosi yhä kostoa kenraalille kokemastaan nöyryytyksestä. Valitettavasti kenraalia vastaan ei tuntunut kuitenkaan löytyvän aseita, joilla häntä olisi voinut näpäyttää. Mies oli kaikesta äkäisyydestään ja suorapuheisuudestaan huolimatta maineeltaan puhtoinen ja ennen kaikkea puhtoisempi kuin pastori itse.
Charles istui salissa katsomassa televisiota, kun Geraldine liittyi hänen seuraansa hymyillen kuin Hangon keksi. Hän oli puhunut puhelimessa ja palasi halusta päästä heti juoruamaan miehelleen.
''Se oli minun hyvä ystäväni, itse rouva vapaaherratar!'' Geraldine ilmoitti tärkeänkuuloisesti miehelleen.
''Sinä ja sinun vapaaherrattaresi,'' Charles jupisi lähes ääneti ja huokaisi helpotuksesta, kun vaimonsa ei tainnut edes kuunnella.
''Kenraaliparka on sairas! Vapaaherratar ilmoitti sen minulle, sydänystävälleen ja säätysisarelleen ensimmäisten joukossa,'' Geraldine sanoi toivoen tekevänsä mieheensä vaikutuksen sosiaalisilla saavutuksillaan.
''Hmh! Sanoitko sairas?'' Charles kysyi lievästi yllättyneenä.
''Vapaaherratar ilmoitti sen minulle hyvin selkeästi. Hän näet uskoutuu minulle, oman pitäjän ruustinnalle!''
''Hyvin mielenkiintoista, kerrassaan kiintoisaa,'' Charles sanoi ja vaikutti mietteliäältä.
''Se on varmasti keuhkokuume, joka on hänen iässään hengenvaarallinen,'' Geraldine selosti. ''Kuulemma kenttälääkäri, sir William Murray, kävi määräämässä kenraalin vuodelepoon. Hänet on aateloitu, itse sir William hoitaa kenraalia, ajattele!''
''Kuulehan, Geraldine,'' Charles sanoi. ''Minä menen nyt laatimaan kokouskutsut tänä iltana järjestettävään kirkkoneuvoston hätäistuntoon. Viethän kokouskutsun kartanoon, kun poikkeat tarjoamassa köyhäinapua Barbron hökkelin väelle?''
''Ilman muuta! Täytän velvollisuuteni lähimmäisenrakkautta huokuvana ruustinnana ja pappilan ylhäisenä armona enemmän kuin mielelläni,'' Geraldine vastasi ja sopersi, että rouva Griffin varmasti hyväksyy kaiken saamansa avun ja lausuu köyhän nöyrät ja lämpimät kiitokset itselleen ruustinnalle hunajaisella äänellä.
''Erinomaista,'' Charles huudahti ja nousi pystyyn, ja lähti siltä seisomalta kohti kansliaansa voidakseen ryhtyä tuumasta toimeen voitokas ilme kasvoillaan. Viimeinkin hän oli keksinyt, miten saattoi näpäyttää kenraalia.
''Ollessaan sairas, kenraali ei voi osallistua kokoukseen, joka päättää siirtää hänet sivuun tehtävästään, syrjäyttää, haudata!'' Charles ilakoi mielessään.
Ei mennyt puolta tuntiakaan, kun Charles oli laatinut kokouskutsut ja lähti niitä toimittamaan kirkkoneuvoston jäsenille. Ainoastaan kenraalille tarkoitetun kutsun hän jätti Geraldinen huoleksi, joka toivoi pääsevänsä kokouskutsun varjolla vapaaherrattaren teepöytään parantamaan maailmaa ja vaalimaan hienostuneita tapoja sivistyneessä hengessä. Geraldinen pettymykseksi kartanolla ei ollutkaan häntä vastaanottamassa suinkaan vapaaherratar, sillä tämä oli lähtenyt Greathamiin asti apteekkiin hakemaan miehelleen lääkkeitä, jolloin ruustinnan oli tyydyttävä Sebastianiin.
''Olen pahoillani, ruustinna, mutta en tiedä, milloin rouva äitini palaa takaisin asioiltaan,'' Sebastian vastasi kohteliaasti ruustinalle, joka tiedusteli, koska rouva vapaaherratar saapuisi ottamaan häntä vastaan.
''Suuri sääli! Olisin niin mielelläni jäänyt pitämään hänelle seuraa, mutta toisen kerran,'' Geraldine harmitteli. ''Voisitteko muuten välittää generalissimukselle kokouskutsun, jonka sujautin tuohon sivupöydälle tullessani. Tärkeä kirkkoneuvoston asia!''
''Tottahan toki, ruustinna,'' Sebastian vastasi ystävällisesti.
''Mainiota, mainiota,'' Geraldine liversi. ''Voisitteko viedä terveisiä minulta äidillenne ja luonnollisesti myös paljon terveisiä isällenne, jos hän sattuu virkoamaan!''
''Vien terveisenne mielihyvin ja uskon vakaasti, että isä virkoaa ennen aamunkoittoa,'' Sebastian naurahti.
''Minunkin mieheni pystyy monenlaisiin ihmeisiin, mutta nyt näkemiin, ja terveisiä rakkaalle ystävättärelleni rouva vapaaherrattarelle, kun hän palaa,'' Geraldine virkkoi ja lähti Sebastianin helpotukseksi höpisemästä joutavia.
Iltapäivällä kirkkoneuvosto kokoontui hyvin vähälukuisena seurakuntasalissa. Pastorin ihmetykseksi seurakuntatalolle oli saapunut myöskin Sebastian Dwyer, joka kertoi olevansa kirkkoneuvoston varajäsen ja ihmetteli, eikö pastori muka asiaa tiennyt, vaikka oli monesti kerskannut tuntevansa seurakunnan asiat virkansa puolesta paremmin kuin kukaan muu.
Kokous eteni verkkaisesti kohti loppuaan, jolloin käsiteltiin muita esille tulevia asioita. Tällöin kirkkoherra terästäytyi, selvitteli kurkkuaan ja vaati saada hiljaisuutta.
''Minulla on eräs aivan ensiarvoisen tärkeä asia, jonka haluan esitellä kirkkoneuvostolle,'' Charles aloitti ja yritti kuulostaa juhlalliselta. ''Esitän, että kirkkoneuvosto lakkauttaa kirkonisännistön yleisen edun nimissä ja vapauttaa kirkonisännät luottamustoimestaan tästä hetkestä lukien!''
''Vastalause!'' Charlie Wright huudahti tällöin ja huomautti esityksen olevan lainvastainen. ''Kirkkolain mukaan kirkolla tulee olla isännistö, joten esitystänne ei voida ottaa käsittelyyn, koska se on ristiriidassa kirkkolain kanssa. Kirkolla tulee olla isännistö jo seurakunnan edun turvaamiseksi.''
''No voi sun!'' Charles parahti kiukustuneena ja jupisi, että kirkkoherran esityksen vastustaminen on seurakunnan edun toteutumisen vastustamista.
''A-anteeksi, saisinko puheenvuoron?'' Philip Quinn takelteli. ''Olisin kiinnostunut niistä syistä, miksi haluaisitte lakkauttaa kirkonisännistön, hyvä kirkkoherra.''
''Se on hyvin yksinkertaista, herra Quinn. Isännistö ei nauti enää luottamustani ja kirkkoherran luottamus on ehdoton edellytys toimivaltaiselle isännistölle,'' Charles väitti.
''Vai minä en nauti enää luottamustanne, Durham!'' Wright kihisi vihaisena ja muistutti olevansa toinen kirkon isännistä.
''Tarkoitin kylläkin, että kenraali George ei nauti enää luottamustani eikä näin ollen voi jatkaa tehtävässään, herra Wright,'' Charles oikosi hätäisesti lausuntoaan Wrightin murahdellessa jotakin halpamaisista heitoista.
Tällöin Sebastian pyysi saada puheenvuoroa, ja pastori ilmoitti sen antavansa muka mitä kernaimmin, sillä täytyihän noviisinkin saada ottaa kantaa asiaan, vaikkei sillä olisikaan mitään vaikutusta mihinkään.
''Haluaisin puuttua tähän luottamusta sivuavaan argumenttiinne, herra kirkkoherra,'' Sebastian sanoi rauhallisesti. ''Huomauttaisin, että kirkkolain mukaan kirkonisännistön tulee nauttia seurakunnan luottamusta, koska kysymys on seurakuntalaisten valtuuttamasta luottamusmiehistöstä. Kirkkoherran luottamusta ei näin ollen kirkonisännistö tarvitse toimivaltansa tueksi.''
''Ilmeisesti lainsäätäjä oli sitä mieltä, että teidän luottamustanne ei suinkaan tarvita, kirkkoherra,'' Wright huomautti pisteliäästi ja ehdotti kokouksen päättämistä.
''Vastustan herra Wrightin esitystä kokouksen päättämisestä ja vaadin, että se käsittelee minun esitykseni kenraali Georgen syrjäyttämisestä kirkonisännistöstä,'' Charles jylisi. ''Kirkonisäntänä ei voi toimia rikokseen syyllistynyt henkilö. Eikö totta, nuoriherra Dwyer?''
Sebastian oli lievästi yllättynyt ja huvittunutkin siitä, että kirkkoherra tukeutui häneen.
''Siltä osin pitää paikkansa, että kirkonisäntänä ei voi toimia rikoksesta tuomion saanut henkilö,'' Sebastian myönsi.
''Siinä kuulitte, herrat Wright ja Quinn! Kenraali ei voi jatkaa enää kirkonisäntänä ja hänet on täten vapautettava tehtävästään välittömästi seurakunnan edun mukaisesti,'' Charles ilmoitti.
''Anteeksi, kirkkoherra,'' Sebastian sanoi. ''Tiedossani ei ole, että kyseisen kirkonisäntä olisi saanut rikostuomiota, joten esittämänne peruste ei ole tältäkään osin validi.''
Charles huokaisi syvään ja mutisi jotakin juristeille ominaisesta saivartelusta ja pilkuntarkasta lakitekstien syynäämisestä.
''Kuten kaikki läsnäolevat tietävät!'' Charles aloitti jälleen juhlatyyliin. ''Rakkaasta kotikirkostamme anastettiin arvoesineistöä kahdensadan punnan arvosta. Ylitarkastaja Adam Craigin suorittama erittäin huolellinen ja syvällinen rikospaikkatutkinta osoitti, että kirkkoon ei murtauduttu. Esineet anasti taho, jolla on avain rakkaaseen kotikirkkoomme. Näitä avaimia on kaksi, joista toinen on minulla ja toinen kenraali George Dwyerilla. Minut vapautettiin kaikista syytteistä ja epäilyksistä todisteiden puuttuessa, joten varkauteen on syyllisenä pidettävä vain ja ainoastaan mainittua kenraali George Dwyer, ja hänet tulee erottaa kirkonisännistöstä rikoksentekijänä!''
''Tehän vasta vitsin murjasitte, pastori!'' Wright naurahti. ''Sitä paitsi te itse voitte olla siitä huolimatta syyllinen, joten teinä pitäisi pienempää suuta ja olisin muutenkin vähin äänin. Siksi ehdotankin, että tämä kertakaikkisen naurettava farssi päätetään nyt tähän ja jätetään merkitsemättä pöytäkirjaan.''
''En suostu! Vastustan,'' Charles puuskahti. ''Ehdotan, että kirkonisännistöä supistetaan ja kenraali pudotetaan isännistöstä.''
''Valitettavasti isännistöä ei voida supistaa, kirkkoherra,'' Sebastian huomautti. ''Lain mukaan kirkon isännistössä on oltava kaksi isäntää. Lisäksi huomauttaisin, että johtamanne yksijäsenisen kengurutuomioistuimen johtopäätelmillä murtoa ja varkautta koskevassa asiassa ei ole juridisesti merkitystä, joten neuvoisin teitä luopumaan tästä vendettastanne.''
''No niin!'' Wright sanoi. ''Ilmeisesti muita esille tulevia asioite ei ole eikä tule, joten päätetään kokous ja hajaannutaan.''
''Hetkinen, vastustan! Mitäpä jos me vapauttaisimme kenraalin tehtävien hoidosta?'' Charles yritti viimeisenä keinonaan.
''Puhukaa pukille, hyvää päivänjatkoa!'' Wright puuskahti ja alkoi tehdä lähtöä muiden seuratessa esimerkkiä.
Kommentit
Lähetä kommentti