29. Sodanjulistus

 Osa 29

Salvatore Maranzano huojui kävelykeppiinsä tukeutuen eteishalliin, kun ovikello helähti. Hän oli sonnustautunut lievetakkiin emäntänsä vaatimuksesta näyttääkseen vakuuttavammalta roolissaan, mutta lopputulos lähenteli silti hovimestarin irvikuvaa.

   Kaikin voimin ja ankarasti ponnistellen, Sal sai vaivoin riuhtaistua oven auki ja oli vähällä mätkähtää selälleen nähdessään, kuka ovella seisoi ja pyrki sisään.

''Kas, en tiennyt sinunkin olevan täällä, Sal'', ovensuussa seissyt nainen virkkoi, astui sisään ja löi oven kiinni takanaan.

''Et tiennyt siksi, koska sinunlaisesi eivät ole siinä asemassa, jossa ollaan tietoisia avaintekijöistä'', Sal piruili.

''Älähän nyt, Sal. Miten vanhat luusi jaksavat tätä nykyä?'' nainen kysyi.

''Sinulle minä olen don Maranzano!'' Sal puuskahti ilmeisen loukkaantuneena. 

''Rauhoitu, Sal!'' Christinen ääni kajahti eteishallissa, kun hän laskeutui alas portaikkoa.

''Ah, Christine!'' nainen huudahti iloisesti.

''Adriana! Viimeinkin, viimeinkin!'' Christine virkkoi. ''Älä välitä Salista. Tuo vanha höperö vasta totuttelee uuteen tehtäväänsä. Mutta menkäämme olohuoneeseen!''

   Seurue siirtyi olohuoneeseen ja kävi istumaan. Christinen ihmetykseksi myös Sal istuutui. 

''Sal hyvä'', Christine aloitti. ''Tiedoksesi, että hovimestareilla on tapana seistä huoneen nurkassa hipihiljaa ollakseen valmiina toteuttamaan isäntäväkensä villeimpiäkin toiveita.''

''Asia on varmasti siten hovimestarien kohdalla'', Sal myönsi. ''En kuitenkaan ole käskyläisesi, joten säästä minut länkytyksiltäsi!''

''Älä unohda kultaisia käytöstapoja, kun sinulla on kunnia olla kanssakäymisessä minun kanssani'', Christine sanoi.

''Puhut kuin olisit isokin kiho, Christine. Voin kuitenkin vakuuttaa, että pelkästään Salvatore Maranzanon nimi sai ihmiset laskemaan alleen jo silloin, kun sinä vielä heiluit isäsi palleissa!'' Sal julisti.

''Ja nyt minun nimeni saa ihmiset laskemaan alleen ja sinun pallisi heilumaan tuulen mukana'', Christine ivasi. ''En kuitenkaan kutsunut Adrianaa tänne kuuntelemaan sinua, vaan minua, joten ole vaiti kunnes sinulta jotain kysytään.''

   Sal hiljeni, vaikka suoni hänen otsallaan tykytti jo uhkaavasti.

''Asia on siten, Adriana, että olen kutsunut sinut tänne tarjotakseni sinulle työtä yksityissihteerinäni ja toivon sinun tarttuvan tarjoukseen tietäen sen tuovan sinulle kultaa ja kunniaa'', Christine sanoi.

''Olen halunnut jo pitkään päästä työskentelemään kanssasi uudelleen, Christine'', Adriana sanoi. ''En vain ole varma, että haluanko olla sihteerikkö lopunikäni.''

''Luonnollisesti ne, jotka valitsevat työuran minun alaisuudessani, etenevät urallaan kohti korkeimpia vuorenhuippuja, ja yksityissihteerinäni olet myöskin oikea käteni!''

''Hetkinen!'' Sal puuskahti. ''Vielä eilen sinä sanoit, että minä olen sinun oikea kätesi!''

''Olet nähnyt taas nähnyt nokkaunia, Sal! En kuitenkaan pidä siitä, että keskeytät puheeni välihuudoillasi, joten ota onkeesi ja vaikene.''

''Jo on markkinat!'' Sal huudahti. ''La Famiglia Maranzanon kummisetää ei pidetä pilkkanaan, sillä kuten perheeni motto sanoo Kostaminen on tunteilua, me emme tunteile, me rankaisemme, ja se tarkoittaa sitä --''

''Että sinä pidät suusi kiinni ja avaat sen silloin, kun emäntäsi sinulta jotain kysyy'', Christine täydensi.

    Silloin Maranzano nousi oikein rivakasti ylös tuolistaan.

''EIKÖ MENE JAKELUUN, ETTÄ MINÄ OLEN DON MARANZANO?'' Sal jylisi.

''Olehan huutamati talossani, ja anna olla viimeinen kerta, kun uhmaat minua! Ole puolestani mikä nukkumatti tahansa, mutta minulla on sinusta yliote, ja siksipä sinä teet kuten minä käsken taikka itket ja teet. Tuliko tämä nyt selväksi?'' Christine kähisi.

''UHKAILETKO SINÄ MINUA?'' Sal rähisi.

''Jos välttämättä haluat, voimme selvittää yliotteeni voiman ja katsoa, kun poliisi tulee ja vie sinut raudoissa putkaan, minkä jälkeen sinut poistetaan maasta ja viedään kotimaahasi, missä sinua odottaa kymmenen vuoden häkkituomio, jota olet pakoillut suojissani!''

   Tällaisen puheenvuoron kuultuaan Sal vaikeni kokonaan.

''Nyt suokaa anteeksi, mutta minun on välttämätöntä käydä tapaamassa erästä kartanonrouvaa'', Christine sanoi. ''Adriana! Sal näyttää sinulle huoneesi, ja juodaan lasilliset proseccoa, kun palaan kartanosta hyvien uutisten kera!''

   Kartanolla Christinen vastaanotti Court, joka sattui olemaan ainoana paikalla ja juuri parahiksi työn touhussa eteishallissa.

''Kappas vain! Olet näemmä siivoamassa, ja se onkin ainoa sinun kykyjäsi vastaava tehtävä'', Christine pilkkasi.

''Olen erinomainen kodinhoitaja! Siivoan aina oikein hyvin'', Beatrice puolustautui.

''Niinhän minä sanoin. Kipitäpä nyt kertomaan emännällesi, että Christine Weir on saapunut!''

''Rouva on asioilla kirkonkylässä'', Beatrice sanoi.

''Siinä tapauksessa minä odotan. Tuo minulle virvokkeita!'' 

''En minä voi antaa sinulle lupaa odotella, kun herrasväki on ulkona!'' Beatrice parahti.

''Kukaan ei ole sinun lupaasi kysynytkään'', Christine huomautti pilkallisesti. ''Voin paljastaa sinulle, Beatrice hyvä, että sinunkin on syytä valmistautua uuteen komentoon, sillä sinunlaisillasi huushollerskoilla ei tule olemaan sanansijaa tässä pitäjässä, kun minä otan poliittisen ja taloudellisen johdon haltuuni!''

''Rouva vapaaherratar on kieltänyt päästämästä epäilyttäviä henkilöitä taloon!'' Beatrice sopersi.

''Päästihän hän sinutkin, joten ole hiljaa ja mene hakemaan minulle virvokkeita. Mieleni halajaa vodka martinia'', Christine liversi ja purjehti Beatricen ohi saliin.

   Court ei täyttänyt Christinen toivetta, vaan linnoittautui keittiöön, josta Constance hänet löysi palatessaan talolle.

''Neiti Weir tunki itsensä sisään, ja istuu salissa kuin kotonaan! En tarjonnut hänelle virvokkeita, vaikka hän käski. Teinkö oikein, rouva kulta?'' Beatrice varmisteli.

''Onko neiti Weir ollut kauankin täällä?'' Constance kysyi vastavuoroisesti.

''Puoli tuntia. Siellä hän on huudellut salista tasaisin väliajoin, että missä hänen vodka martininsa viipyy, mutta minä en ole hänelle suostunut tarjoilemaan!''

''No mutta, Beatrice!'' Constance sanoi paheksuen. ''Toivoisin, että vaalisit kartanon mainetta vieraanvaraisuuden tyyssijana.''

''Hän on kutsumaton vieras. Eikö olekin?'' Beatrice sanoi.

   Constance huokaisi syvään ja ilmoitti lähtevänsä saliin pyytäen, että Court jäisi keittiöön ja ryhtyisi laittamaan päivällistä.

   Christine istui salin nojatuolissa ja näytti tyytymättömältä Constancen tullessa. Hän huomautti oitis, että kartanon palvelusväen käytöstavoissa on parantamisen varaa, ja että Courtin kaltainen epatto kyökkipiika ja huushollerska olisi jo ajat sitten saanut kenkää, jos työskentelisi hänelle.

''Suosittelen erityisen lämpimästi, että irtisanotte tuon piian kuvatuksen ja palkkaatte tilalle pätevämmän, osaavamman ja pystyvämmän kotiapulaisen. Tiesittekö, että harjoitan kaiken muun toiminnan ohella myöskin työnvälitystä?'' Christine sanoi.

''En tiennyt, mutta kartanon työsuhdeasiat eivät kuulu teille, neiti Weir'', Constance sanoi hivenen tylyn kuuloisesti.

''Siinä erehdytte, vapaaherratar! Saisinko kutsua teitä kuitenkin tästä lähtien Constanceksi, sillä meistähän on tulossa läheisiä perheystäviä, kuten olette jo ehkä kuullutkin'', Christine selosti.

''Olen tietoinen, että olette hakeneet sulhonne kanssa kuulutukset'', Constance myönsi.

''Pidemmittä puheitta, vapaaherratar, olen kuitenkin tullut luoksenne kokonaan toisen asian tiimoilta'', Christine aloitti. ''Kuten varmasti lehtiä lukevana kansalaisena tiedätte, olen löytänyt merkittävän soraesiintymän ja tarkoitukseni on aloittaa soranotto heti, kun kaupunginvaltuusto hyväksyy aloitteen!''

''Arvatenkin toivotte, että mieheni tukee tätä hanketta valtuustossa'', Constance huokaisi.

''Osuitte lähestulkoon oikeaan, mutta vain melkein'', Christine huomautti. ''En pelkästään halua, että hän tukee aloitetta, vaan ajaa sen myös ponnekkaasti läpi!''

''Mieheni tekee ratkaisunsa itse, neiti Weir. Joten teidän on puhuttava tästä asiasta hänen kanssaan'', Constance vastasi.

''Me tiedämme, ettei tuo pidä paikkansa. Hän tekee, mitä te hänelle sanotte'', Christine väitti.

''Valitan. En ryhdy painostamaan häntä hankkeenne taakse, jos sitä tarkoitatte'', Constance sanoi tiukasti.

''Harkitkaapa uudelleen, vapaaherratar!'' Christine vastasi ja hänkin kuulosti tavanomaista tylymmältä. ''Unohdatte, että minulla on teistä yliote!''

''Jos näin olisi, kenties asenteeni olisi toisenlainen, neiti Weir'', Constance naurahti kevyesti.

''Varoitan ryhtymästä leikkiin kanssani. Ymmärrätte varmaan, että jos vuodan tietoni lehtiin, syntyy vuosisadan skandaali, joka tahraa teidän ja perheenne maineen, jolloin saatte jättää hyvästit arvostetulle yhteiskunnalliselle asemallanne, hienoille päivällisille ja kanssaihmisten kunnioitukselle!''

''Skandaali? Tuskinpa sentään, sillä teidän paljastuksenne olisivat käytännössä puoliksi kuultuja keskusteluntynkiä, jotka paljastuessaan kiinnostavat vain kylän juoruakkoja seuraavaan kohuun asti'', Constance sanoi huvittuneena.

''Viimeksi olitte toista mieltä! Bluffinne ei tehoa minuun!'' Christine sanoi ja alkoi kiivastua.

''Jos tarkoitatte sitä, kun siirsin Campbellin velan nimiinne, se oli minulle puhtaasti liiketoimintaa ja annoin teidän vain uskoa, että tällä paljon puhisemallanne yliotteella olisi jotain vaikutusta'', Constance huokaisi.

''Ei ole totta! Olette uhmakas, koska pelkäätte minun toteuttavan uhkaukseni'', Christine väitti. ''Voimme kuitenkin päättää tämän keskustelun hyvässä yhteisymmärryksessä, jahka tulette järkiinne.''

''Mainiota,'' Constance sanoi ja nousi ylös. ''Toivotan teille siinä tapauksessa hyvää päivänjatkoa!''

   Tällöin Christinekin nousi ylös ja käveli suoraan Constancen eteen.

''Minua ei ajeta nurkkaan kuin pientä eläintä, vapaaherratar. Varoitan uhmaamasta minua, ja tämä olkoon virallinen ultimatum! Jos sodan haluatte, sellaisen saatte'', Christine rähjäsi.

''Puolivillaiset ukaasit ja halpahintaiset sodanjulistukset eivät muuta kantaani, neiti Weir. Löytänette tien ulos'', Constance vastasi.

''Tulette vielä katkerasti katumaan, kun nousitte tahtoani vastaan. Yliotteestani ei rimpuilla irti!'' Christine rähisi lähtiessään.