27. Soraääninen kosinta

 Osa 27

James Campbell vietti vapaapäiväänsä lukien aamun lehteä työhuoneessaan. Hänen silmiinsä osui toinen toistaan jännittävämpiä otsikkoja, jotka tiesivät kertoa, että tänään ei ainakaan ollut tyhjä uutispäivä. ''Kirkkoherra Durham peruu eronpyyntönsä, jää sairauslomalle'', kirkui eräs otsikko. ''Pormestari Francis Egerton, 63, kuollut'', kertoi toinen. Kuitenkin vasta kolmas otsikko sai Campbellin hieraisemaan silmiään ja haukkomaan henkeä. Se julisti: ''Merkittävä soraesiintymä Dawpoolissa, Christine Weir iloitsee löydöstä''.

   Campbellin kädet alkoivat täristä, hikikarpalot juoksivat pitkin päänahkaa, kun hän ryhtyi lukemaan lehtiartikkelia. Se oli kertakaikkisen pöyristyttävä isku vasten hänen pahaa-aavistamattomia kasvojaan.

DAWPOOL. Enfieldin kartanoon kuuluvalta 22 eekkerin suuruiselta määräalalta on löytynyt huomattava soraesiintymä. Esiintymästä on tehty valtausilmoitus teollisuushallitukselle, joka on vahvistanut valtauksen kuuluvan  Christine Weirille. Neiti Weir, 35, kertoo tavoitteenaan olevan aloittaa soranotto heti, kun Greathamin kaupunginvaltuusto käsittelee poikkeuslupa-asian soranoton aloittamiseksi Dawpoolin pitäjässä.

   Enfieldin tilan omistaja James Campbell ei ole tehnyt määräajassa valtausta vastaan muistutusta, jolla estäisi valtauksen voimaantulon omistamallaan määräalalla.

Ensin hän lamaantui ja työnsi sitten lehden pos käsistään typertyneenä. Ensijärkytyksestä toivuttuaan viha ja kiukku nousivat pintaan. Sitten hän sai itsensä kutakuinkin kootuksi, suoristi selkänsä ja rynnisti olohuoneeseen, mistä löysi Christinen mukavasti lekottelemasta nojatuolista, joka oli vakiintunut hänen paikakseen.

''Kas, James,'' Christine sanoi iloisesti. ''Oletko nähnyt aaveen? Näytät hieman kalpealta!''

   Campbell yritti naurahtaa kevyesti, mutta kuulosti lähinnä luutaan vartioivalta vihaiselta koiralta.

''Tiedätkö sinä, mitä lehdessä tänään kirjoitetaan?'' Campbell kysyi ja puri hampaitaan yhteen.

''Luonnollisesti olen perillä siitä, mitä lehdissä kirjoitetaan,'' Christine vastasi huolettomasti. ''Onko sinulla huolia?''

''Ei, mutta sinulla kohta on,'' Campbell puuskahti vihaisesti ja kiersi Christinen luokse, joka niin ikään ampaisi ylös tuolistaan.

''Olet näemmä lukenut siitä. Mukavaa, että asia viimein sinullekin paljastui,'' Christine sanoi.

''Miten sinä saatoit? Minä vielä otin sinut talooni ja --''

''Taloosi? Tarkoitat varmaankin, että minun talooni,'' Christine oikoi Campbellin virhearviota.

''Minä olen tämän talon laillinen omistaja!'' Campbell huudahti.

''Saatat hyvinkin olla, sitä en epäile, mutta jos omistajuutta tarkastellaan sen perusteella, kenen rahalla se on hankittu, omistusoikeutesi asettuu kyseenalaiseksi,'' Christine sanoi omahyväisesti ja muistutti, että Campbell oli velkarahalla hankkinut talonsa ja vasta, kun velka on maksettu, hän voisi puhua jotakin omistajuudesta.

   Campbell punehtui entisestään.

''Miksen minä tiedä tästä soraesiintymästä mitään ja miksi sinä olet vallannut sen, vaikka esiintymä maa-aineineen kuuluu yksinomaan maanomistajalle, joka toistaiseksi olen kuitenkin minä,'' Campbell puhisi.

''Paino sanalla toistaiseksi,'' Christine sanoi. ''Jos sinulla on vaikeuksia hyväksyä tosiasiat sellaisina kuin ne ovat, kehotan kääntymään lainoppineen puoleen. Valtaus on tehty laillisesti ja valitusaika on päättynyt, joten mesoamisesi on turhaa ja epämiellyttävää.''

''Hyvä on, hyvä on,'' Campbell toisti. ''Minä lähden kartanoon ja palaan sieltä sellaisten uutisten kera, että saat haudata hankkeesi kuuden jalan syvyyteen!''

''Kartanorouva Connie Dwyeria tapaamaan? Muistuttaisin, että hän myi sinut minulle, ja vieläpä varsin halvalla,'' Christine ivasi.

''Sinä kiristit häntä!'' Campbell väitti.

''Aivan! Minulla on hänestä yliote kuten minulla on sinustakin, joten toivotan onnea ristiretkellesi kartanoon. Palaat sieltä yhtä tyhjin käsin kuin sinne menetkin,'' Christine sanoi ja väläytti Campbellille omahyväisen hymynsä, joka riitti kertomaan, että Christine oli voittanut ja Campbell vastaavasti hävinnyt.

Kiukunpuuskan saattelemana Campbell lähti kartanoon Constancea tapaamaan. Hän ei ollut käynyt talossa aikoihin ja huomasi monen asian muuttuneen. Eteishalli oli saanut uudet tapetit, salin katto uuden paneloinnin ja muutenkin talossa näytti olevan myös uusia huonekaluja. Ne oli ilmeisesti kustannettu niillä rahoilla, jotka Constance oli saanut Christineltä. Se oli ikävä muistutus jo toistamiseen samasta asiasta ja vieläpä samana päivänä.

   Campbell ohjattiin saliin odottamaan rouvaa, jonka sisäkkö Court lupasi saapuvan hetimmiten. Constance kuitenkin odotutti itseään pitkän aikaa ennen kuin meni tapaamaan vierastaan.

''Hyvää päivää, James,'' Constance tervehti tullessaan saliin. ''Pahoittelen, että jouduit odottamaan. Mikä tuokaan sinut kartanoon tällä kertaa?''

   Campbell nolostui. Vierailut kartanolla olivat jääneet vähiin, joskin Constance sai mennä itseensä asiassa, mutta sellaista Campbell ei tässä hetkessä tohtinut kuitenkaan mainita, ja selitti jotakin tulisesta kiireestä töissä ja kotona.

   Campbell odotti, että Constance istuutui ja otti vasta sitten puheeksi soraesiintymän maallaan.

''Miten yllättävä löytö,'' Constance myönsi. ''Kaduttaa, että myin maan luullen sitä hedelmättömäksi joutomaaksi. Sorasta saatavat rahat tulisivat tarpeeseen.''

''Aivan,'' Campbell myönsi. ''Kuulin itsekin tästä asiasta vasta tänään luettuani lehden ja sain tietooni senkin, että Weir on vallannut maan jonkin kaivoslain pykälän nojalla ja kahmii nyt rikkaudet itselleen!''

''No mutta, James. Ilman neiti Weiriä tuskin tietäisitkään niistä rikkauksista,'' Constance huomautti ja hymyili ystävällisesti.

''Totta, mutta eikö tämä sinustakin ole silkkaa laillistettua rosvousta?'' Campbell kysyi. ''Kai minulla sentään maanomistajana on oikeus estää valtaus ja soranotto?''

''Et voi tehdä paljoakaan asiassa, James,'' Constance huokaisi. ''Sinun olisi pitänyt tehdä muistutus asiasta laissa säädetyssä ajassa ja estää valtauksen voimaantulo.''

''No mutta, kun en minä tiennyt ja miten olisin voinutkaan tietää? Tämä on suunniteltu juttu, ja röyhkeydessään kertakaikkisen hävytöntä rosvousta,'' Campbell parahti. 

    Constance huokaisi. Häntä ihmetytti, miten Campbell ei muka tiennyt asiasta mitään. Valtausilmoitus oli kuitenkin ollut kuukauden ajan virastotalon ilmoitustaululla ja valtaajakin asui hänen kattonsa alla kuin omassa talossaan. 

''Etkö sinä voisi auttaa? On varmasti jokin maakaaren pykälä, johon vetoamalla voisin --''

''Olen pahoillani, James,'' Constance sanoi. ''En voi auttaa sinua tässä asiassa. Näet en usko, että sekaantumiseni asiaan olisi etujesi mukaista.''

   Campbell tyrmistyi. Kaikki se lämpö ja ystävällisyys, joka heidän välillään oli joskus ollut, tuntui kaikonneen ja muuttuneen kylmäkiskoisuudeksi. 

   Constance nousi seisomaan ja osoitti katseellaan, että vieraan olisi myös aika jatkaa matkaansa. Campbell seurasi emäntänsä esimerkkiä, mutta keräsi sitten rohkeutensa ja läheni Constancea.

''Pelasta minut, Constance. Sinä voit tehdä sen, tiedän sen,'' Campbell sanoi. ''Constance rakas!''

''En tiennyt, että vaimoni on sinunkin rakkaasi,'' kuului George Dwyerin ääni ovensuulta.

   Campbell hätkähti nähdessään pelkkään pyjamaan pukeutuneen Georgen mulkoilevan häntä alta kulmien.

''Kas, kenraali!'' Campbell sopersi hätäisesti. ''Voitte jo paremmin?''

''Pyh! Paremmin ja paremmin, paremmin ainakin kuin te kaikesta päätellen,'' George kivahti. ''Tehän hypähtelette kuin mikäkin hermoheikko!''

''Voi en, liioittelette,'' Campbell naurahti. 

''George, et voi sännätä tänne pelkästään pyjamaan pukeutuneena,'' Constance torui. Ei kartanonherran sopinut sentään puolipukeissa käyskennellä, vaikka on vuodelepoon määrättykin.

''Itse asiassa! Minulla onkin teille asiaa, kenraali,'' Campbell sanoi varovasti.

''Vai on? Pah! Luulin olevani kolmas pyörä kuvitelmissanne, joita elättelette vaimoni suhteen,'' George sanoi pilkallisesti. ''Mutta hyvä on, minä kuuntelen. Menkää asiaan!''

''Ajattelin, että jos te voisitte torpata kaupunginvaltuustossa tämän neiti Weirin aloitteen soranotosta minun maillani? Ette varmastikaan halua sorakuopan kaltaista hirvitystä tärvelemään pitäjän maisemallisia arvoja,'' Campbell sanoi toiveikkaasti.

''Tsot, tsot,'' George sanoi ja kuulosti toruvalta. ''Torppaisinko aloitteen, joka tuo seudulle työn ja toimeentulon lisäksi kipeästi kaivattuja verovaroja? Hanke kuulostaa kaikkinensa erinomaiselta piristysruiskeelta seudun taloudelle eikä siinä maisemalliset arvot paljoa paina.''

   Tällaista vastausta Campbell ei ollut osannut odottaa, sillä hän oli ollut täysin varma siitä, että George vastustaisi ilman muuta sorakuopan kaltaisen rumiluksen tuloa maisemakuvaan.

''No mutta! Eikö se ole väärin, että minä saan siitä vain murusia, vaikka esiintymä on kuitenkin minun maillani?'' Campbell parahti ja toivoi, että George käsittäisi sentään maanvaltaukseen liittyvän epäoikeudenmukaisuuden.

''Olisitte valittanut ja kieltänyt valtauksen voimaantulon. Kaatunutta maitoa on turha itkeä,'' George puuskahti. ''Sitä paitsi, jos maata ei olisi vallattu, tekin olisitte valmis uhraamaan maisemalliset arvot sen siliän tien oman voitonpyyntinne edistämiseksi.''

   Campbell typertyi ja vaikeni. Tämänkaltaisen täystyrmäyksen jälkeen oli vaikea enää jatkaa keskustelua. Hän joutuikin viimein hyväksymään sen tosiasian, että kartanonväeltä ei herunut hänelle apua. Säilyttääkseen itsekunnioituksensa rippeet, hän suoristi selkänsä, kiitti avartavasta keskustelusta ja hyvästeli isäntäväen. Kotimatkalle lähti lannistettu mies, joka oli yhtä hampaaton kuin kartanoon tullessaankin.

Vasta illan pimetessä Campbellilla oli voimia palata takaisin talolleen. Eteishallissa hänen sieraimiinsa leijaili ruuanlaitosta juontuva tuoksu, joka johdatti hänet ruokasaliin.

   Christine kattoi pöytää, mutta Campbell ei tehnyt elettäkään tervehtiäkseen tuota häikäilemätöntä syöjätärtä, joka oli pettänyt hänen luottamuksensa täydellisesti. 

   Campbell kävi istumaan pöydän ääreen ja alkoi ääneti syödä, kun Christine oli asettanut keittolautasen hänen eteensä.

''Suotta osoitat mieltä ja pidät mykkäkoulua,'' Christine sanoi istuutuessaan pöytään.

''Sinunko mielestäsi minulla ei ole siihen oikeutta? Jo on hävyttömyys huipussaan,'' Campbell kivahti.

''Mielestäni se osoittaa, että käytät yhä polvihousuja ja värityskyniä puvun ja täytekynän sijasta,'' Christine sanoi ivallisesti.

    Campbell vaikeni taas hetkeksi, mutta laski sitten aterimet lautaselleen ja ilmoitti haluavansa osakkuuden soranottoyhtiöstä, kun se perustettaisiin.

''Mahdoton yhtälö, James,'' Christine väitti. ''Osakkuuksia ei ole tarjolla, vaikka onkin herttaista olettaa, että yhtiöllä olisi enemmän kuin yksi omistaja.''

''Pakko olla! Maa on kuitenkin minun ja minulla on oikeus siitä saattavaan tuottoon maanomistajana,'' Campbell huudahti.

''Sinulla on maanomistaja oikeus saada pieni prosenttiosuus tuotosta, joka ei ole kymmentä prosenttia enempää,'' Christine sanoi ja väitti, että niin määräsi kaivoslaki.

''Vähäisiä murusia. Mitättömiä armopaloja!''

''Parempi kuin ei mitään, vaikka tietysti sinä voisit saada paljon enemmänkin, mutta sinusta ei taida olla pelimieheksi,'' Christine sanoi ivallisesti.

''Mitä mahdat tarkoittaa?'' Campbell kysyi loukkaantuneena.

''Voisin lisätä nimesi valtausilmoitukseen, mutta haluan vastineeksi jotain, mitä sinä et ole valmis antamaan, vaikka se olisi merkityksettömän etusi mukaista,'' Christine huokaisi.

   Campbell katsoi häntä suu auki, silmät selällään. Röyhkeydellä ei näemmä ollut mitään rajoja, kuten ei myöskään solvauksilla, joita Christine lateli sitä mukaan, kun avasi suunsa.

''Älä vain sano, että tarkoitat --''

''Haluan puolet tästä talosta ja haluan, että annat sen minulle lahjakirjalla, minkä jälkeen jaamme kaikki sorasta saatavat tuotot omistusoikeuden mukaisessa suhteessa keskenämme,'' Christine sanoi ja hymyili voitokkaasti.

''Tämäkö on sinun hintasi?''

''Se on sinun hintasi. Ota tai jätä!''

''Et näemmä jätä minulle vaihtoehtoja eikä ole ilmeisesti mitään, mitä sinä et ole valmis tekemään saadaksesi tahtosi läpi,'' Campbell nurisi.

''Olet tehnyt oikean havainnon,'' Christine myönsi. ''Lisäksi haluan tuoda jo tässä vaiheessa julki, etten tule maksamaan lahjaveroa kokonaisuudessaan. Haluan hyötyä huojennuksesta, koska sillä tavalla säästää rahaa. Joko sinulla leikkaa?''

''Eipä taida,'' Campbell joutui myöntämään. 

''Vie minut vihille, James,'' Christine sanoi yhtäkkiä. ''Puolisoiden väliseen lahjaan saa verohuojennuksen.''

   Campbell oli lentää selälleen. Hän luuli jo kuulleensa ja nähneensä kaiken, mutta tämä löi hänet täysin ällikällä. Se oli paksuinta, mitä hän oli sinä päivänä kuullut.

''Se olisi vain käytännön järjestely, James,'' Christinie sanoi. ''Ei sen enempää. Ei todellinen avioliitto, mutta hyödyttäisi meitä kumpaakin taloudellisesti. Älä kuitenkaan anna vastausta vielä, harkitse ja tee parhaimman etusi mukainen ratkaisu.''

   Campbell ei saanut enää sanaa suustaan, jolloin Christine muistutti, ettei muita vaihtoehtoja olisi taikka tulisi.