Osa 27
James Campbell vietti vapaapäiväänsä lukien aamun lehteä työhuoneessaan. Hänen silmiinsä osui toinen toistaan jännittävämpiä otsikoita, jotka kertoivat omaa tarinaansa kotipitäjän tapahtumista. ''Kirkkoherra Durham eroaa eronpyyntönsä, jää sairauslomalle'', tiesi kertoa eräs otsikko. ''Pormestari Francis Egerton, 63, kuollut,'' kertoi toinen otsake. Kuitenkin vasta kolmas otsikko sai Campbellin hieraisemaan silmiään. Se julisti: ''Merkittävä soravaranto löydetty Dawpoolissa, Christine Weir iloitsee löydöstä''.
Campbellin kädet vapisivat ja hikikarpalot juoksivat pitkin päänahkaa, kun hän luki lehtijuttua rivi riviltä:
DAWPOOL. Enfieldin huvilaan kuuluvalta 22 eekkerin suuruiselta määräalalta on löytynyt merkittävä soravaranto. Enfieldin omistajan James Campbellin edustaja Christine Weir, 35, kertoo tavoitteena aloittaa soranotto heti, kun kreivikunnanvaltuusto on käsitellyt lupa-asian
soranoton aloittamiseksi.
Campbell lamaantui ja työnsi lehden pois käsistään. Ensijärkytyksestä toivuttuaan hän huomasi, miten viha ja kiukku alkoivat nousta pintaan. Saatuaan itsensä kutakuinkin kootuksi, Campbell suoristi selkänsä ja käveli pitkin askelin olohuoneeseen, missä Christine lekotteli mukavassa asennossa nojatuolissa.
''Oletko nähnyt aaveen, James, näytät hieman kalpealta!'' Christine sanoi ivallisesti.
Campbell yritti naurahtaa, mutta kuulosti pikemminkin koiralta, joka vartioi mustasukkaisena luutaan.
''Tiedätkö, mitä lehdessä tänään kirjoitetaan?'' Campbell kysyi hammasta purren.
''Luonnollisesti olen perillä siitä, mitä tällaisen pikkupaikkakunnan kahdesti viikossa ilmestyvässä lehdessä kirjoitetaan,'' Christine vastasi huolettomasti.
''Osaatko selittää, miksi lehdessä sanotaan, että huvilan maalta on löytynyt soravaranto ja välittäisikö selvittää, millä oikeudella esiinnyt minun edustajanani?'' Campbell valitti.
''Lainanantajanasi velvollisuuteni on varmistaa, että laina tulee varmuudella maksetuksi ja me molemmat hyödymme soravarannoista, sillä minä aion vaatia mineraalioikeudet itselleni esiintymän löytäjänä!'' Christine julisti voitokkaasti.
''Tämä on minun taloni ja tilani!'' Campbell huudahti vihaisena.
''Siinä erehdyt, James,'' Christine virkkoi. ''Olet hankkinut tämän velaksi, joten oikeastaan tämä ei ole sinun talosi tai tilasi.''
Campbell punehtui entisestään.
''Miksen tiedä mitään maistani löytyvästä soraesiintymästä?'' Campbell tivasi.
''En halunnut kertoa sinulle ennen kuin olen varma asiasta,'' Christine nauroi.
''Et sinä kertonutkaan, mutta lehdelle kerroit!'' Campbell huudahti.
''Sinä tyhmyyttäsi kieltäisit soranoton, koska sinulla ei ole liikeälyä niin kuin minulla ja nyt sinä et voi enää estää asiaa, sillä julkisuuteen on saatettu tieto asiasta!'' Christine sanoi voitokkaasti.
''Sehän nähdään!'' Campbell puuskahti. ''Menen kartanoon ja kysyn kokeneemmilta neuvoa asiasta!''
Christine alkoi nauraa pilkallisesti.
''Sinä juokset heti paikalla kartanonrouva Connie Dwyerin pakeille, vaikka hän myi sinut minulle ja pesi samalla kätensä koko asiasta,'' Christine pilkkasi.
''Sinä kiristit häntä!'' Campbell muistutti.
''Aivan! Minulla on hänestä yliote kuten sinustakin, joten vierailusi kartanolle on turhaa ja palaat tyhjin käsin armoihini!'' Christine julisti omahyväisesti ja ilmoitti voittaneensa jo koko pelin, kun vastaavasti Campbell oli sen hävinnyt.
Kiukunpuuskan saattelemana Campbell lähti kartanoon Constance Dwyeria tapaamaan, jonka neuvoihin saattoi luottaa. Campbell huomasi kartanolle tullessaan, että moni asia oli muuttunut. Eteishalli oli saanut uudet tapetit ja salin katon paneelit oli niin ikään uusittu. Epäilemättä rahoilla, jotka Constance oli saanut Christineltä. Suorastaan inhottava muistutus asiasta toistamiseen samana päivänä.
Sisäkkö Beatrice Court ohjasi Campbellin saliin odottamaan rouva, jonka väitti tulevan hetimmiten kuultuaan pankinjohtajan tulleen. Kuitenkin Constance odotutti Campbellia pitkän aikaa ennen kuin otti vieraan vastaan.
''Hyvää päivää, James'', Constance tervehti. ''Pahoittelen, että jouduit odottamaan. Sinua ei olekaan aikoihin näkynyt.''
Campbell nolostui. Vierailut olivat jääneet vähiin, mutta Constance saisi mennä itseensä. Sitä Campbell ei kuitenkaan kehdannut sanoa ja selitti vain työasioiden pitäneen hänet kiireisenä.
Campbell odotti, että Constance istuutui ja uskalsi ottaa vasta sitten soralöydön puheeksi.
''Kieltämättä yllättävä löytö,'' Constance naurahti. ''Luulin sitä hedelmättömäksi joutomaaksi.''
''Kuulin siitä itsekin vasta tänään lehteä lukiessa,'' Campbell selitti häpeillen.
''No mutta, James, lehdessä luki neiti Weirin puhuvan edustajanasi,'' Constance huomautti.
''Hän harhautti toimittajan luulemaan, että hänellä on puheoikeus puolestani,'' Campbell kertoi. ''Christine väittää, että hänellä on soravarantoihin oikeudet, koska on löytänyt ne!''
Tällöin Constance naurahti kevyesti.
''Löytäjällä ei tietenkään ole oikeuksia mineraaleihin, James hyvä,'' Constance huomautti.
Campbell huokaisi helpotuksesta.
''Arvasinkin, että niiden täytyy olla maanomistajalla ja minä omistan maat,'' James sanoi.
''Kannattaa kuitenkin selvittää kaikki asiat tarkkaan, jotta ei tule yllätyksiä,'' Constance sanoi salaperäisesti.
Campbell hämmentyi.
''Mitä tarkoitat? Millaisia yllätyksiä tässä voisi tulla, kun olen maiden laillinen omistaja,'' Campbell ihmetteli.
''Tarkoitin lähinnä neiti Weirin mahdollisia oikeuksia esiintymän löytäjänä,'' Constance sanoi yhtäkkiä. ''En tiedä, mutta hänellä voi olla oikeuksia tai olla olematta.''
''Hän on aivan mahdoton!'' Campbell huudahti. ''Ensin hän tunkeutuu talooni asumaan ja nyt hän yrittää kahmia minun maitteni alla muhivat rikkaudet itselleen!''
Constancea huvitti.
''Hyvänen aika, James,'' Constance naurahti. ''Ethän sinä edes tietäisi niistä rikkauksista ilman häntä. Suo anteeksi, mutta minä en pysty auttamaan tässä asiassa sinua mitenkään.''
''Etkö voisi kuitenkin tehdä jotain?'' Campbell yritti. ''Sinähän omistit ne maat ennen Lloydia, joten ehkä...''
Tällöin Constance nousi ylös tuolistaan, jolloin Campbell seurasi emäntänsä esimerkkiä.
''En usko, että sekaantumiseni asiaan olisi etujesi mukaisesta, James,'' Constance sanoi.
''Mutta, Constance,'' Campbell yritti.
''Suo anteeksi, James, minulla on asioita hoidettavani,'' Constance sanoi tiukasti, mutta rauhallisesti.
Campbell keräsi nyt kaiken rohkeutensa ja otti Constancea kädestä kiinni.
''Pelasta minut, Constance, tämän kerran,'' Campbell aneli. ''Constance-rakas!''
''En tiennyt, että vaimoni on sinunkin rakkaasi!'' George Dwyerin ääni kuului salin ovelta.
Campbell päästi kiiresti kätensä irti Constancesta.
''Kas, kenraali!'' Campbell sopersi hätäisesti ja vilkaisi nopeasti Georgeen, jolla oli vain pyjama yllään. ''Voitte jo paremmin?''
''Paremmin ja paremmin! Paremmin ainakin kuin te kaikesta päätellen, pankkitirehtööri Campbell,'' George kivahti.
''George, et voi sännätä saliin puolipukeissa,'' Constance torui. Ei kartanonherran sopinut sentään pelkästään pyjamassa käyskennellä ilman aamutakkia ja tohveleita.
''Itse asiassa, kenraali, minulla on teille asiaa,'' Campbell sanoi varovasti.
''Vai on? Luulin oilevani kolmas pyörä kuvitelmissanne, joita elättelette vaimoni suhteen!'' George sanoi pilkallisesti. ''Mutta, jos teillä on jotain asiallistakin asiaa, niin kuuntelen. Puhukaa, mies!''
Campbell tunsi olonsa hyvin kiusaantuneeksi Georgen suorapuheisuuden edessä.
''Tuota, jos te voisitte torpata pitäjänvaltuustossa tämän soranottojutun ja piirivaltuustossa, jos se sinne etenee,'' Campbell sanoi toiveikkaasti.
''Tsot, tsot!'' George sanoi toruvasti. ''Käyttäkää järkeänne, hyvä mies, ja torpatkaa itse soranottohankkeenne. Tehän olette maanomistaja!''
''Niin, mutta,'' Campbell yritti.
''Minäkö torppaisin hankkeen, joka voisi toteutessaan tuoda tälle köyhälle seudulle työtä ja toimeentuloa ja piristysruiskeen kunnan taloudelle?'' George kysyi pilkallisesti.
''Mutta vaarana on, että Christine Weirillä on mineraalioikeudet, kun on löytänyt sen esiintymän ja sehän on laillistettua ryöstöä ja tarkoittaa suorastaan maanvaltausta!'' Campbell huudahti epätoivoisesti toivoen, että kenraali reiluna miehenä ymmärtäisi asian epäoikeudenmukaisuuden.
''Olette hyvin yksinkertainen mies pankinjohtajaksi, Campbell!'' George puuskahti.
Campbell typertyi ja vaikeni. Keskustelua oli vaikea enää jatkaa, joten Campbell suoristi selkänsä, kiitti avartavasta keskustelusta ja hyvästeli isäntäväen. Kotimatkalle lähti lannistettu mies, joka oli yhtä hampaaton kuin kartanoon tullessaankin.
Vasta illan hämärtäessä Campbellilla oli voimia palata takaisin talolleen. Eteishallissa hänen sieraimiinsa leijaili ruuanlaitosta juontuva tuoksu, joka johdatti hänet ruokasaliin.
Christine kattoi pöytää, mutta Campbell ei tehnyt elettäkään tervehtiäkseen tuota häikäilemätöntä syöjätärtä, joka oli pettänyt hänen luottamuksensa täydellisesti.
Campbell kävi istumaan pöydän ääreen ja alkoi ääneti syödä, kun Christine oli asettanut keittolautasen hänen eteensä.
''Suotta osoitat mieltä ja pidät mykkäkoulua,'' Christine sanoi istuutuessaan pöytään.
''Sinunko mielestäsi minulla ei ole siihen oikeutta? Jo on hävyttömyys huipussaan,'' Campbell kivahti.
''Mielestäni se osoittaa, että käytät yhä polvihousuja ja värityskyniä puvun ja täytekynän sijasta,'' Christine sanoi ivallisesti.
Campbell vaikeni taas hetkeksi, mutta laski sitten aterimet lautaselleen ja ilmoitti haluavansa osakkuuden soranottoyhtiöstä, kun se perustettaisiin.
''Mahdoton yhtälö, James,'' Christine väitti. ''Osakkuuksia ei ole tarjolla, vaikka onkin herttaista olettaa, että yhtiöllä olisi enemmän kuin yksi omistaja.''
''Pakko olla! Maa on kuitenkin minun ja minulla on oikeus siitä saattavaan tuottoon maanomistajana,'' Campbell huudahti.
''Sinulla on maanomistaja oikeus saada pieni prosenttiosuus tuotosta, joka ei ole kymmentä prosenttia enempää,'' Christine sanoi ja ilmoitti, että niin muka määräsi laki.
''Vähäisiä murusia. Mitättömiä armopaloja!''
''Parempi kuin ei mitään, vaikka tietysti sinä voisit saada paljon enemmänkin, mutta sinusta ei taida olla pelimieheksi,'' Christine sanoi ivallisesti.
''Mitä mahdat tarkoittaa?'' Campbell kysyi loukkaantuneena.
''Voisimme vaatia mineraalioikeuksia yhdessä, mutta haluan vastineeksi jotain, mitä sinä et ole valmis antamaan, vaikka se olisi merkityksettömän etusi mukaista,'' Christine huokaisi.
Campbell katsoi häntä suu auki, silmät selällään. Röyhkeydellä ei näemmä ollut mitään rajoja, kuten ei myöskään solvauksilla, joita Christine lateli sitä mukaan, kun avasi suunsa.
''Älä vain sano, että tarkoitat...''
''Haluan puolet tästä talosta ja haluan, että annat sen minulle lahjakirjalla, minkä jälkeen jaamme kaikki sorasta saatavat tuotot omistusoikeuden mukaisessa suhteessa keskenämme,'' Christine sanoi ja hymyili voitokkaasti.
''Tämäkö on sinun hintasi?''
''Se on sinun hintasi. Ota tai jätä!''
''Et näemmä jätä minulle vaihtoehtoja eikä ole ilmeisesti mitään, mitä sinä et ole valmis tekemään saadaksesi tahtosi läpi,'' Campbell nurisi.
''Olet tehnyt oikean havainnon,'' Christine myönsi. ''Lisäksi haluan tuoda jo tässä vaiheessa julki, etten tule maksamaan lahjaveroa kokonaisuudessaan. Haluan hyötyä huojennuksesta, koska sillä tavalla säästää rahaa. Joko sinulla leikkaa?''
''Eipä taida,'' Campbell joutui myöntämään.
''Vie minut vihille, James,'' Christine sanoi yhtäkkiä. ''Puolisoiden väliseen lahjaan saa verohuojennuksen.''
Campbell oli lentää selälleen. Hän luuli jo kuulleensa ja nähneensä kaiken, mutta tämä löi hänet täysin ällikällä. Se oli paksuinta, mitä hän oli sinä päivänä kuullut.
''Se olisi vain käytännön järjestely, James,'' Christinie sanoi. ''Ei sen enempää. Ei todellinen avioliitto, mutta hyödyttäisi meitä kumpaakin taloudellisesti. Älä kuitenkaan anna vastausta vielä, harkitse ja tee parhaimman etusi mukainen ratkaisu.''
Campbell ei saanut enää sanaa suustaan, jolloin Christine muistutti, ettei muita vaihtoehtoja olisi taikka tulisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti