31. Komento takaisin

 Osa 31

Jo heti seuraavana aamuna kartanon puhelin soi. Constance oli sattumalta juuri silloin eteishallissa ja ennätti vastaamaan puhelimeen ennen Courtia, joka oli keittämässä parhaillaan kenraalille oikein vahvaa aamukahvia.

''Constance Dwyer puhelimessa'', Constance vastasi ja hämmästyi kuullessaan soittajan äänen.

''Oikein hyvää huomenta, vapaaherratar! Täällä puhuu Christine Weir Enfieldistä'', Christinen virkkoi linjan toisessa päässä kuulostaen liioitellun hyväntuuliselta.

''Kas, neiti Weir'', Constance sanoi huvittuneena. ''Sotaisaa huomenta teillekin! Soititteko ilmoittaaksenne ryhtyvänne hyökkäykseen, vai tulitteko katumapäälle ja ehdotattekin aselepoa?''

   Christine naurahti ja kertoi vapaaherrattaren osuneen naulankantaan. Hänen puhelunsa koski luonnollisesti vallitsevaa kriisiä heidän välillään, joka oli nyt tarpeettomasti ja hallitsemattomasti kärjistynyt molempien osapuolten kannalta perin ikäväksi selkkaukseksi, jossa vain toinen voisi voittaa.

''Nukuttuani hyvin yön yli, ymmärsin, että tuhoamisenne ei edistä hankettani suotuisalla tavalla'', Christine selvitti ja kertoi, että hänellä toisinaan kiehuu yli stressin väistämättömänä ja välittömänä, mutta kylläkin inhimillisenä seurauksena.

''Ymmärrän teitä hyvin, neiti Weir'', Constance vastasi ja kuulosti mieltein ystävälliseltä. 

''Vihastuessani asioilla on tapana eskaloitua, mutta rauhoittuessani näen asiat niiden oikeissa mittasuhteissa'', Christine täsmensi.

''Itsetuntemuksenne on esimerkkinä meille kaikille, neiti Weir. Toivotan teille hyvää päivänjatkoa ja menestystä hankkeisiinne, kiitos ja kuulemiin'', Constance virkkoi ja laski luurin paikalleen Christinen vielä selittäessä jotakin muka luottamuksellisista ja ystävällisistä suhteista kartanon ja huvilan omistajatahojen välillä.

   Christine typertyi, kun vapaaherratar päättikin heidän puhelunsa nopeasti ja epäkohteliaasti kuuntelematta lainkaan loppuun Christinen huolellisesti muotoiltua ystävyysliturgiaa. 

''Että minä voinkin vihata tuota naista! Kiittämättömyys on maailmanpalkka'', Christine jupisi ja poistui sitten työhuoneesta mennäkseen kertomaan uutisia rauhansopimuksesta Salvatore Maranzanolle.

   Maranzano ja Morelli istuivat huvilan olohuoneessa supattamassa, kun Christine purjehti paikalle katsomatta heihin päinkään. Kumpikin vaikeni välittömästi tämän saapuessa, sillä velvoittihan niin jo Omertàn laki, jota Maranzano tietenkin kunnioitti kaikkia maallisia lakeja enemmän.

''Armollisen emäntäsi saapuessa sinä kampeat ylös tuolistasi, Sal'', Christine sanoi ja pysähtyi Salvatore Maranzanon viereen ja näytti selvästi kiukustuneelta.

   Maranzano nousi kiukustuneena ylös, vaikka väittikin tekevänsä sen siksi, että he olivat muutenkin Morellin kanssa lähdössä käynnistämään operaatiota George Dwyerin taivuttelemiseksi soranottohankkeen taakse.

''Komento takaisin, Sal!'' Christine virkkoi ja ilmoitti, että hän oli juuri tehnyt Constance Dwyerin kanssa puhelimitse rauhansopimuksen ja solminut aselevon. Mitään operaatioita ei viedä loppuun.

''La Famiglia Maranzano ei keskeytä operaatiota, jonka se on jo aloittanut!'' Sal vastusteli kiukustuneena.

''Kyseenomainen B-luokan taskuvarasliiga tekee täsmälleen kuten sinun emäntäsi eli minä määrään'', Christine väitti. ''Jos et kuullut, niin minä määräsin juuri äsken operaatiosi keskeyttäväksi, sillä olen tehnyt aselevon edistääkseni George Dwyerin taivuttelua rauhanomaisin keinoin hankkeeni taakse!''

''Olet heikko nainen, Christine!'' Sal puhisi. ''Ensin julistat sotiasi kuin portto kauppatavaraansa, sitten peräännyt, koska kanttisi ei riitäkään viemään sotiasi loppuun asti!''

''Ole sinä hiljaa ja kaikkoa silmistäni, senkin haudanpartaalla horjuva kehäraakki! Saat potkut ja saat luvan lähteä huvilastani heti paikalla'', Christine pauhasi tyrmistyneenä Maranzanon solvauksesta.

''Siinä tapauksessa joudut suorittamaan sovitun palkkion tästä jo aloitetusta operaatiosta, jolla olet tarpeettomasti kuormittanut La Famiglia Maranzanoa!'' Sal julisti lisäten, että kaikki tulee maksaa riihikuivalla käteisellä tiskin ali.

''Suksi kuuseen! En maksa sinulle jeniäkään, ja palkkionasi saat pitää vapautesi, kun en toistaiseksi ilmianna sinua virkavallalle!'' Christine kähisi raivoissaan.

''LA FAMIGLIA MARANZANO OTTAA  PALKKIONSA VAIKKA VÄKIVALLOIN!'' Sal mylvi.

''Ole hiljaa ja häivy! Muuten minä kutsun poliisin!'' Christine rähisi. ''Jos kuvittelet voivasi kävellä ylitseni, se on turha luulo, Sal! Minulla on sinusta yliote, joten häivy heti paikalla täältä ja ota tuo märkäkorvainen apupoika mukaasi!''

   Kotvan kuluttua Salvatore Maranzano huojuikin kävelykeppiinsä turvaten ulos huvilasta Morelli kannoillaan.

''Mihin me menemme nyt?'' Morelli kysyi ja pysytteli koko ajan hieman etäämpänä Maranzanosta, sillä tämä halusi kävellä hieman muita edellä osoittaakseen asemansa johtajana.

''Ole vaiti!'' Sal ärähti. ''Etsimme jonkin hylätyn rakennuksen ja valtaamme sen väliaikaisesti kunnes keksin jonkin paremman ratkaisun.''

''Emmekö voisi vain yksin tein palata takaisin Lontooseen? Miksi jäädä tänne, kun meidät heitettiin juuri ulos ja toimeksianto peruttiin'', Morelli ihmetteli.

''Idiootti!'' Sal puuskahti. ''Tietenkään emme voi palata takaisin, kun meillä ei ole omaa asuntoa eikä rahaa, ja Christinelläkin on taas se aika kuusta, jolloin hänen kanssaan ei voi neuvotella!''

   Samanaikaisesti toisaalla kenraali George Dwyer jyskytti pappilan ovea ja vaati sitä heti paikalla avattavaksi. Kirkkoherran oli lopetettava kaikenlainen pelkurimainen pakoilu ja piilottelu, mikäli mieli pysytellä virassaan. Ovea raotettiin hieman, jolloin George riuhtaisi sen auki, marssi sisään ja löi oven kiinni niin että eteisen ikkunakin helisi.

''Tämä on kuulkaa jo kotirauhan häirintää, kenraali! Olen vielä sairauslomallakin'', Charles vaikersi kiukustuneena.

''Kuulkaas nyt, senkin ruoja!'' George puuskahti. ''Entisaikoina teidänlaisenne kunniattomat petkuttajat ja kolehtirahojen kavaltajat eivät menettäneet pelkästään oikeuttaan kotirauhaan!''

''Mitä?! Sanoitteko, että minä, joka olen oman kotikirkkonne pappi ja vanhurskas hengenmies, olisin muka joku kunniaton petkuttaja ja kolehtirahojen kavaltaja?'' Charles taivasteli tyrmistyneenä.

''Sanonpa vielä senkin, että olette lisäksi tekopyhä hurskastelija ja paatunut rikollinen,'' George sanoi ja käveli Durhamista välittämättä suoraan pappilan saliin.

   Ruustinna Geraldine Durham seisoi keskellä salia ja levitteli suurieleisesti käsiään, kun George astui salin puolelle Charles kannoillaan.

''Oo! Herra kenraali ja generalissimus'', Geraldine liversi. ''Tervetuloa pyhään pappilaan!''

''Tämä vanha röttelökö on teistä jokin pyhiinvaelluspaikka? Pah!'' George puuskahti ja astui hieman taaemmaksi, jotta olisi välttänyt näkemästä Geraldinen kurkunkannen lähietäisyydeltä.

''Olin juuri aikeissa tulla tapaamaan arvoisaa vaimoanne kartanoon! Minulla on hänelle erittäin säädynmukaista asiaa'', Geraldine sanoi ja lisäsi, että hän ja vapaaherratar varmasti pääsevät yhteisymmärrykseen, koska ovat säätysisaria keskenään.

   George pyöräytti silmiään ja kääntyi sitten kohti Durhamia.

''Teillä on tasan kymmenen sekuntia aikaa selittää, miksi yrititte saada minulle potkut kirkonisännistöstä? Se oli erittäin suuri virhe, Durham!'' George jylisi.

''No mutta, herra generalissimus!'' Geraldine puuttui ennen kuin miehensä ehti sanoa mitään. ''Miehenihän vain ajatteli teidän parastanne, kun olitte sairaana, jotta teidän ei tarvitsisi murehtia kuolinvuoteellanne kirkon asioista.''

''Aivan niin!'' Charles huudahti yhtyen vaimoonsa. ''Se oli kristillisen lähimmäisenrakkauden lempeä osoitus teitä kohtaan. Teitä, joka ette näe malkaa omassa silmässänne, ja ahdistelette hädänalaisia vain pönkittääksenne omaa asemaanne kirkonisäntänä!''

''Kuulkaas nyt, senkin järkijättöinen typerys!'' George puuskahti. ''Te olette kavaltanut kolehtirahoja, jotka on juurikin tarkoitettu hädänalaisten hyväksi, ja te ette ole hädänalaista nähnyt edes unissanne. Te olette lisäksi maksattanut milloin mitäkin seurakunnalla muka edustuskuluna, ja vielä kaiken tämän jälkeen julkeatte hurskastella jotain tuollaista roskaa. Häpeäisitte, jos osaisitte!''

''Jumala kyllä tuntee minun syntini ja minä pyydän sortumistani anteeksi joka päivä'', Charles sopersi. ''Toivon, että tunnette viimein piston kylmettyneessä sydämessänne ja jätätte minut rauhaan. Olen tehnyt tilini selväksi Jumalan kanssa!''

''Tollo!'' George huudahti. ''Jättäkää valitusvirsien veisuu sunnuntain jumalanpalvelukseen, ja puhukaa viimein totta tuon ainaisen hurskastelun ja uikutuksen sijasta!''

''Olen totuudellinen sanoissani ja ne kumpuavat suoraan vanhurskaan sydämeni sopukoista, kenraali. En voisi puhua kirkossakaan mitään sellaista Jumalan sanana, mikä ei ole Jumalasta'', Charles vastasi.

''Kattia kanssa!'' George sanoi pilkallisesti. ''Syystä, että valehtelette ja hurskastelette tapojenne mukaisesti jälleen kerran silmät päästänne, ilmoitan teille pyytäneeni tuomiokapitulilta poikkeusluvan, jolla kaikki seurakunnan tilit kolehtikassaa myöten siirtyvät kirkonisännistön luotettavan hoidon ja valvonnan alaiseksi!''

''Että mitä te olette tehnyt?!'' Charles huudahti tyrmistyneenä. ''Niiden tilien hoito kuuluu virkaani!''

''Aivan'', George myönsi. ''Kyseisten tilien hoito kuului virkatehtäviinne kunnes ryhdyitte kavaltamaan kirkon rahoja omiin taskuihinne ilmeisesti kuvitellen, että teillä on oikeus papin kymmenyksiin kirjanpidon ohi!''

''Tämähän on...Tämähän on tyrmistyttävää'', Charles vaikeroi. ''Ei riitä, että kiusaatte minua kirkonisännän ominaisuudessa, mutta nyt olette jo ryhtynyt horjuttamaan työnantajani luottoa kykeneväisyyteni hoitaa virkaani sen vaatimalla arvokkuudella!''

''Pah! Olkaa vain kiitollinen, etten ilmoittanut syyksi muuta kuin heikentyneen terveydentilanne'', George naurahti.

''Oletteko te levittänyt tuomiokapitulille karkeita valheita terveydentilastani?'' Charles huudahti loukkaantuneena.

''Teidän viranhoidossanne ei ole ollut muuta arvokasta kuin se, että näyätte kutakuinkin rooliinne sopivalta'', George sanoi. ''Mitä tulee terveydentilaanne. Toimitin kirjelmässäni tuomiokapitulille valokopiot niistä lääkärintodistuksista, joissa teille on määrätty sairauslomaa muka työuupumuksen takia, joten sen perusteella esitin tuomiokapitulille, että työtaakkaanne kevennetään.''

''Voi hyvänen aika!'' Charles puhisi. ''Ei riitä, että puututte viranhoitooni, mutta myöskin horjutatte tuomiokapitulin luottamusta minuun!''

''Jos he ovat teihin alun alkaenkaan luottaneet'', George huomautti sarkastisesti.

   Tällöin Geraldine huudahti ja kohotti kätensä ylös.

''Mutta herra piispa, joka johtaa koko tuomiokapitulia, luottaa mieheeni aivan kuten rouva vapaaherratarkin luottaa minuun, säätysisareensa'', Geraldine julisti.

''Phyh! Vanhuudenhöperön piispan luottamus ei paljoa paina, kun hän jää joka tapauksessa pian eläkkeelle, rouva hyvä'', George tuhahti.

''En tiennyt häntä höperöksi! Hän piti minun lohikeittoani maittavana, ja kehaisi vielä Charlesin saarnatekstien olevan kelvollisia'', Geraldine sopersi.

''Ainoastaan siinä tapauksessa, että kelvollinen on piispan puheenparressa eufemismi sanalle välttävä'', George ivasi ja kääntyi jälleen puhuttamaan Durhamia. ''Sanon tämän vain yhden kerran, pastori, ja kuunnelkaa erityisen tarkkaan! Antakaa olla vihoviimeinen kerta, kun yritätte kampittaa minua kirkonisännistöä taikka muulla tavoin yritätte vedättää seurakuntaa. Tulen pitämään korkeimman omakätisesti huolen siitä, että tällöin teidät pannaan viralta ja teljetään rikoksistanne juoppoputkaa kurjempaan selliin. Hyvästi!''

   Tämän sanottuaan George lähti pappilasta samanlaisella ryminällä kuin oli sinne tullutkin, jättäen typertyneet Durhamit puimaan tapahtunutta keskenään.

''Alan olla vähitellen kanssasi samaa mieltä siitä, että on ihan oikein kutsua kenraalia generalissimukseksi'', Charles parahti vaimolleen ja romahti istumaan salin edustussohvalle.

''Aivan niin, sillä hän on kenraali ja kuuluisuus eli generalissimus. Minä tiedän, sillä olenhan laajalti kielitaitoinen ja syvästi sivistynyt, jopa sivistyneempi kuin itse vapaaherratar'', Geraldine solkotti ja istuutui miehensä viereen.

   Charles huokaisi turhautuneena.

''Kuinkahan kauan tuo mies aikoo olla  piikkinä lihassani? Hän on jo ryhtynyt mustamaalaamaan minua ympäri hiippakuntaa!''

''Älä sinä sure, Charles!'' Geraldine sanoi keveämmällä äänellä. ''Piispa puhuu vanhuudenhöperyydessään sinun puolestasi tuomiokapitulissa.''

''Piispa ei ole mikään vanhuudenhöperö, vaikka kenraali niin väittää'', Charles sanoi kiukkuisasti. ''Jos kenraali on vihjaissut hänelle edes puolella sanalla, että seurakunnan tileissä on havaittavissa merkkejä tekemistämme kavalluksista, hän lähettää asessori Wendeliuksen tutkimaan asiaa ja sen perästä minä saan potkut papinvirastani!''

''Kirjoita hänelle, ettet sinä ole kavaltanut mitään, ja että kenraali on erehtynyt, koska unohti lukulasinsa kotiin tehdessään tilintarkastusta'', Geraldine neuvoi.

''Hyvänen aika, Geraldine!'' Charles huudahti. ''Sehän olisi sama kuin myöntäisin kenraalin vihjailut oikeaksi. En voi tehdä mitään tässä asiassa, sillä en tiedä, onko kenraali jo laverrellut kavalluksistamme tuomiokapituliin vai pitääkö hän meitä vain löyhässä hirressä!''

''No mutta, ainakin rouva vapaaherratar on puolellamme! Menenkin tapaamaan häntä saman tien, sillä haluan lainata hänen komeata autoaan edustusajoihimme, koska oma edustusautomme on hieman tärvääntynyt rouva Griffinin suistettua minut tieltä'', Geraldine sanoi ja alkoikin hetimmiten tehdä lähtöä.

   Myöhemmin illalla myöskin George ja Constance kertasivat päivän tapahtumia käydessään levolle. George kuunteli huvittuneena, kun Constance kertoi neiti Weirin peruneen jo sodanjulistuksensa ja höpisseen jotakin aselevosta, rauhansopimuksesta ja luottamuksellisista suhteista.

''Epäjohdonmukaista! Ensin lähdetään sotaan liput liehuen ja rummut kummuten, mutta sitten hyökkäys perutaankin'', George hekotteli ja arveli, että kenties neiti Weir julistaisi sodan jo huomenna uudelleen alkaneeksi.

''Taisinkin jo sanoa, että voimme ottaa hyvän asennon ja katsella eturivistä houkkien ja heikkojen hovin farssia hymyssä suin'', Constance veisteli.

''Farssista puheen ollen'', George aloitti. ''Poikkesin pappilassa ja panin sen riihitontun viimein ojennukseen. Miehellä oli kanttia horista tekopyhyyksiä ja veisata valitusvirsiään, mutta papinruoja unohti, etten minä ole niin hyväuskoinen hölmö kuin piispa!''

''Tosiaan. Ruustinna mainitsikin kohteliaisuusvisiitistäsi, kun poikkesi täällä kysymässä autoani lainaksi pappilan herrasväen edustusajoihin'', Constance kertoi ja naurahti kevyesti.

''Mitä edustusajoja heillä muka on? Ajakoon sillä ruosteisella koslallaan kuten tähänkin asti!'' George puuskahti.

''Niin en minä tiedä, mutta lainasin heille auton, kun ruustinnaparka pelkäsi joutuvansa kulkemaan jalkapatikalla kuin tavallinen kadunmies konsanaan'', Constance naurahti.

''Et kai sinä tosiaan mennyt lainaamaan heille autoasi?'' George kysyi miltei järkyttyneenä. ''Se nainenhan on voittanut ajokorttinsa arpajaisista!''

''No mutta, George. Täytyyhän meidän naapureitamme auttaa'', Constance sanoi ystävällisesti. ''Enkä tietenkään antanut heille omaa autoani kolaroitavaksi. Lainasin sinun autosi.''

''Minun autoni?!''

''Kala-autosi, George'', Constance tarkensi ja naurahti jälleen. ''Ruustinna oli oikein hyvillään kuullessaan, että hän ja hänen miehensä saavat itsensä kenraalin auton käyttöönsä.''

''Phyh!'' George puuskahti. ''Minun piti viedä se rohjake romuttamolle. En  kuitenkaan vastusta, jos kerta ruustinna kelpuuttaa sen kotteron heidän edustusautokseen. Siinähän haistelee kalan hajuja ja edustaa!''

     Kartanon kalamajalla syttyi sinä iltana lamppu, jonka heikko kajastus ei kantanut kauas, sillä maja sijaitsi tammimetsän katveessa. 

''Tämä on vain väliaikainen järjestely, Morelli'', Sal aloitti. ''Olen selvittänyt, että syyteoikeus vanhentuu pian ja varojeni jäädytys lakkaa.''

''Aiot palata Sisiliaan?'' Morelli kyseli epävarmasti.

''Se vaatii erinäisiä järjestelyitä La Cosa Nostrassa ennen kuin voin harkita paluuta kotimaan kamaralle'', Sal sanoi rauhallisesti. ''Toistaiseksi olemme jumiutuneina tänne Jumalan selän taakse, emmekä voi tehdä muuta kuin toivoa, että Christinen järkiintyy ja maksaa meille palkkiomme!''

''Koskahan se tapahtuu?'' Morelli ihmetteli.

''Naisten mielenailahdukset ovat hormonitoimintaan perustuvia, Giovanni, ja kuunkierto vaikuttaa asiaan'', Sal selosti isällisesti. ''Emme kuitenkaan voi jäädä pyörittelemään peukaloitamme, sillä nälkä tikanpojankin puuhun ajaa. Tällä kylällä asuu kuitenkin ihmisiä ja heille on kertynyt taloihinsa varmasti sellaistakin aineellista omaisuutta, jonka voi realisoida mustassa pörssissä.''

''Tarkoitatko, että ryhdymme tekemään sitä, mitä teimme Kensingtonissakin?'' Morelli kysyi yllättyneenä.

''Organisoimme murtoketjun, joka huipentuu George Dwyerin talossa tapahtuvaan murtoon'', Sal selvitti.

''Miksi se huipentuu juuri hänen taloonsa?''

''Murrot herättävät ihmisissä heidän inhimillisen heikkoutensa, pelon ja pelko saa heidät varpailleen'', Sal selitti rauhallisesti. ''Näet ennen kuin murtaudumme hänen taloonsa, ilahdutamme häntä nimettömillä kirjeillä, jossa lupaamme lopettaa kaikki asuntomurrot, jos hän antaa valtuustossa tukensa Christinen soranottohankkeelle!''

   Morelli höristi korviaan.

''Anteeksi, don, mutta eikö se pikemminkin näytä siltä, että Christine on murtojen takana?''

''Uskoni rajalliseen älykkyyteesi on tilapäisesti korjaantunut, Giovanni hyvä'', Sal lausui. ''Minä järjestän hänelle opetuksen, jonka hän muistaa vielä pitkään. Don Maranzanoa ja La Famiglia Maranzanoa ei pidetä pilkkana!''