37. Kartanon joulu
Osa 37
Joulupäivän aamu valkeni kirkkaana ja kylmänä. Pitäjäläiset kokoontuivat runsaslukuisena kirkkoon, kuten heidän tapanaan oli juhlapyhisin. Tällä kertaa tosin hymy oli monella herkässä, ja joku päästi suoranaisen röhönaurunkin, kun kirkkoherra Charles Durham kapusi saarnastuoliin ja alkoi lukea päivän tekstiä punakkana ja ääni kumisten. Sanankuulijoille lisähuvituksia tarjosi ruustinna, joka oli tuonut kotoa oman edustustuolin mukanaan ja asettanut sen saarnastuolin alle tarkkaillakseen kirkkorahvaan ilahtuneita ilmeitä ja suosionosoitusten eleitä, kun tuleva piispa saarnasi.
''Mielestäni meidän ei pitäisi mennä. He pilkkaavat meitä päin näköä'', Charles vaikeroi smokissaan.
''Ystävättäreni rouva vapaaherratar on kutsunut meidät kartanoon illalliselle, ja mehän menemme kutsun käydessä! Sitä edellyttää jo säätykunnia'', Geraldine sanoi ponnekkaasti.
''Mutta se kenraali!'' Charles huudahti tuskastuneena.
''Olisitpa nähnyt hänen ilmeensä, kun saarnasit komeasti ja kaunopuheisesti kuten piispan kuuluukin! Generalissimus George oli aivan haltioissaan ja vapaaherratarkin hymyili hyväksyvästi'', Geraldine sanoi ylpeästi.
''En olisi siitä niin varma'', Charles sanoi vaisusti.
''Pää pystyn, Charles! Ensi vuonna tähän aikaan olemme kukaties jo piispanpalatsissa'', Geraldine lohdutti ja tunsi miten into tulevasta nimityksestä valtasi jälleen mielen.
''Älä kuitenkaan mainitse asiasta kartanossa'', Charles sanoi kiireesti. ''En halua, että he ryhtyvät ivailemaan meille kateuksissaan.''
''Kenraali kadehtii sinua jo ennestään! Onhan sinulla sentään loistava ura vasta edessä, kun hänet on puolestaan potkittu eläkkeelle aikapäiviä sitten'', Geraldine väitti.
''Jos olen ymmärtänyt oikein, niin hän on jäänyt omasta tahdostaan eläkkeelle tultuaan eläkeikään'', Charles huomautti, mutta Geraldine ei tietenkään kuunnellut.
''Meidän on aika lähteä kartanoon. Emme voi antaa heidän odottaa, vaikka olemmekin heidän kunniavieraitaan'', Geraldine sopersi ja viiletti eteiseen Charles kannoillaan.
Illan hämärtäessä kartanon isäntäväki ja pappilalaiset istuivat salissa ja odottivat rauhallisin mielin illallisen valmistumista. George ja Charles keskustelivat keskenään muusta seurueesta hieman erillään, sillä niin saattoi välttää ruustinnan kanssa rupattelun. Tämä koettelemus jäikin lähinnä Constancen, Sebastianin ja Felician kohdattavaksi.
Geraldine tunki istumaan Sebastianin ja Felician väliin keskelle sohvaa, sillä hän koki tällöin istuvansa paraatipaikalla, kuten kunniavieraalle sopikin.
''Sinä taidatkin olla Sebastian-herran morsmaikku'', Geraldine sanoi ja tarkasteli kiinnostuneena Feliciaa. Neiti ei ainakaan muistuttanut nuoren herran edellistä morsiota, mutta toisaalta seinäruusujakin tarvitaan.
''Olen Sebastianin tuleva vaimo. Lady Felicia Guthrie'', Felicia vastasi pienellä äänellä. Olihan hänet ruustinnalle tietysti esitelty, mutta tämä oli ollut kiinnostuneempi vapaaherrattaren iltapuvusta.
''Fulhamin jaarlin tytär'', Sebastian selvensi, sillä arveli ruustinnaa tällaisen seikan kiinnostavan.
''Mutta minä olen ruustinna!'' Geraldine sanoi ylpeästi. Ei häntä kiinnostanut vähääkään alhaisaatelin häntäpäässä oleva jaarli – kurja vaivainen maalaisaatelinen!
''No mutta'', Felicia sanoi huvittuneena. ''Eihän se ole lainkaan sama asia!''
''Ette tunne säätyhierarkkiaa, neiti hyvä! Me ruustinnat ja rovastittaret olemme samaa säätyä kuin vapaaherrattaretkin'', Geraldine virkkoi ja jupisi jotakin nykynuorten heikosta tietämyksestä.
''Kuten sulhaseni sanoi, olen jaarlin tytär. En suinkaan mikään vapaaherratar'', Felicia yritti.
''Saatat olla jaarlin tytär, mutta se ei silti oikeuta ylimielisyyteen, Felicia hyvä'', Constance huomautti pisteliäästi.
Durhamit eivät olleet ainoat vieraat, sillä Constance oli kutsunut Claudenkin. George oli luonnollisesti esittänyt vastalauseensa, sillä hänellä ei ollut halua tavata veljeään lainkaan. Oli jo kärsimystä viettää joulu sellaisen pikkumiehen seurassa kuin Charles Durham, mutta pitäisikö vielä sietää Clauden kaltaista lipevää mielistelijää.
Dwyerien yllätykseksi Claude asteli kartanoon seuralaisenaan Christine Weir, jonka röyhkeälle luonteenlaadulle tämänkaltainen spektaakkeli tietystikin sopi erinomaisesti.
''Mitä tuo nainen täällä tekee?'' George kysyi lähes kuiskaten vaimoltaan.
''En minä tiedä, mutta emme voi ryhtyä enää tässä vaiheessa myöskään kyselemään'', Constance vastasi ja toivotti sitten tulijat tervetulleiksi.
''Rakas veli! Pitkästä aikaa'', Claude huudahti ja teeskenteli ilahtunutta. ''Olenkin odotellut, milloin kunnianarvoisa veljeni poikkeaa toivottamaan minut tervetulleeksi takaisin pitäjään.''
''Pyh! Toivotan sinut tervemenneeksi ja lähetän kiitoskortin perästä'', George tuhahti.
Claude ymmärsi piikin ja loukkaantui.
''Odottaisin veljeltäni edes jonkinmoista kultivoitunutta käytöstä ja hitusen arvokkuutta siihen kohteluun, jota hän osoittaa lähiomaisilleen!''
''Minun lähiomaisiani ovat vaimoni ja lapseni. Ei suinkaan kaukaiset ja ei-toivotut sukulaiset'', George sähisi ärsyyntyneenä.
Tällöin Claude kääntyi Christineä kohti.
''Pyydän anteeksi, mutta veljeni ei ole korkeasta statuksestaan ja yhteiskunnallisesta positiostaan huolimatta osannut antaa liikaa painoarvoa korrekteille käyttäytymistavoille!''
''Ole hiljaa, hoopo'', George sanoi nyreästi.
Illallista siirryttiin nauttimaan pian Clauden ja Christinen tulon jälkeen. Aterian oli valmistanut kartanon keittiössä pitopalvelukokki, sillä Court oli lähtenyt joulunviettoon vanhempiensa luokse.
''Oikein ihastuttava iltapuku, lady Felicia'', Christine sanoi kesken ruokailun ja hänellä oli silminnähden vaikeuksia olla nauramatta.
''Kaunis kiitos, neiti Weir'', Felicia huudahti iloisesti. ''Tämä on äitini, rouva kreivittären, ensimmäinen tanssiaispuku!''
''Sen huomaa. Puku suorastaan huokuu seitsemänkymmenluvun tyyliä ja tunnelmaa'', Christine sanoi pilkallisesti.
''Eihän nyt sentään'', Felicia kiisti nolona. ''Tämä on kahdeksankymmentäluvulta, ja teetetty tanssiaisia varten, jotka isoisäni järjesti erään merkittävän sukutapauksen kunniaksi.''
''Oo. Mutta minun sukuni kaikki tapaukset ovat merkittäviä'', Geraldine puuttui keskusteluun pöydän toisesta päästä.
''En kysynyt, mitä varten iltapuku on teetetty. Ihailin vain kuosia ja puvun ajatonta tyyliä'', Christine sanoi lipevästi.
''Neiti Weir on oikeassa'', Constance yhtyi. ''Minuakaan ei erityisemmin kiinnosta Fulhamin suvun tanssiaiset, jotka on järjestetty hiljan saadun aatelisarvon kunniaksi.''
Aterioinnin jälkeen miehet siirtyivät Georgen johdolla kirjastohuoneeseen keskustelemaan ja naiset valtavasivat puolestaan salin vieressä olevan pienemmän seurustelusalongin.
''Pidän tällaisista vanhanaikaisista hienostuneista kartanoillallisista, joitten jälkeen miehet vetäytyvät keskustelemaan tärkeistä asioista keskenään ja me naiset voimme rupatella omalla tahollamme'', Felicia selitti innostuneena.
''Näkemyksenne on yhtä ummehtunut kuin kolttunnekin'', Christine hymähti huvittuneena ja pyöritteli silmiään. ''Mutta totuuden nimissä teidän kannattaa lainata seuraavalla kerralla isoäitinne isoäidin iltapukua!''
''En voisi milloinkaan, en milloinkaan, pukeutua kenenkään vanhaan iltapukuun!'' Geraldine huudahti. ''Meillä ruustinnoilla ja rovastittarilla on aina varaa hankkia uusi iltapuku tilaisuuteen kuin tilaisuuteen, mutta näemmä jaarlin tyttäret joutuvat sonnustautumaan perintöpukimiin!''
''Olette hyvin herttaisia'', Christine huomautti ivallisesti.
''Anteeksi, ruustinna, mutta uskoisin perheeni rahavarojen olevan sentään yksityisasiamme'', Felicia sanoi pahastuneena.
''Sellaisina toivomme niiden myös pysyvän vastedeskin, Felicia hyvä'', Constance huokaisi. ''Meillä kartanolla ei ole tapana puhua rahasta, etenkään illalliskutsuilla.''
Miesten keskuudessa kartanon kirjastohuoneessa ei vallinnut sentään yhtä ivaileva ilmapiiri kuin naisten salongissa, mutta tunnelma ei sielläkään ollut aivan katossa. Georgen joulumieltä latisti erityisesti ei-toivottujen vieraiden läsnäolo.
''Kirkon katon kunnostustyöt alkavat ilmojen niin salliessa, ei yhtään aiemmin tai myöhemmin'', George sanoi tiukasti.
''Katon on oltava valmis viimeistään ennen pääsiäistä. Jumalanpalvelusten järjestäminen seurakuntatalolla on hyvin hankalaa tilojen ahtauden tähden'', Charles huomautti. ''Näittehän omin silmin, miten täynnä kirkko oli tänäänkin.''
”Ja pian te ehdotatte, että kirkkoa on laajennettava, koska kappelinomaisessa pienessä kyläkirkossa on hieman tungosta juhlapyhinä”, George lohkaisi.
''Pyydän anteeksi veljeni tahdittomuutta, kunnioitettu herra rovasti'', Claude puuttui keskusteluun arvellen, että hänellä oli ratkaisu pulmaan. ''Jumalanpalvelukset voidaan järjestää alamaisella suostumuksellani huvilassani.''
''Jossa ei ole tilaa senkään vertaa'', George tuhahti. ''Mutta ei sitä toki tarvitakaan vaivaisen kymmenen ihmisen tähden.''
''Toivoisin veljen sentään osoittavan edes jonkinmoista kunnioitusta jalomielisiä pyrkimyksiäni kohtaan'', Claude sanoi pahastuneena.
''Mitä tekemistä petoksellisilla hankkeillasi on jalomielisten pyrkimysten kanssa?'' George ihmetteli.
''Petokselliset hankkeeni? Häväistys!'' Claude huudahti järkyttyneenä. Miten karkeaa panettelua.
''Hyvät herrat, jos sallitte keskeytykseni'', Sebastian lausui rauhallisesti. ''Voisimmeko siirtää erimielisyydet syrjään tämän illan ajaksi?''
''Kunnioitettava ehdotus, hyvä veljenpoika!'' Claude tarttui iloisesti. ''On ilahduttavaa havaita, että pojasta polvi on sofistikoitunut.''
''Kannatan lämpimästi'', Charles yhtyi. ''Olinkin aikeissa ehdottaa täsmälleen samaa. Huomasin eripuraisuutta tiedusteltuani kirkon katon kunnostamisen ajankohtaa ja siitä koituvaa häiriötä kirkonmenoille.''
''Joulurauhan tähden onkin nimenomaisesti kieltäydyttävä käymästä kanssanne keskustelua niistä menoista'', George naurahti ja iski sitten silmää rovastille.
Constance ja Christine olivat siirtyneet keskustelemaan keittiöön johtavaan käytävään. Pyynnön kahdenkeskisestä keskustelutuokiosta oli esittänyt Christine, joka halusi puhdistaa ilmaa. Erimielisyyksien sovittelu onkin luontevinta tehdä jouluna, jolloin kukaan ei tohdi riidellä. Eletäänhän sentään hyvän tahdon aikaa.
''En haluaisi riidellä kanssanne näin jouluna, vapaaherratar'', Christine aloitti ja yritti kuulostaa sovinnolliselta. ''Olen ollut hyvin maltillinen kanssanne, sillä kunnioitan teitä. Ystävyys on kuitenkin kaksisuuntainen tie, jolla joko kuljetaan yhdessä tai ei kuljeta ollenkaan. Kehotan teitä miettämään tätä sen sijaan, että hairahdutte miehenne kanssa tältä yhteiseltä polultamme.''
''Me emme ole ystäviä, enkä usko meistä sellaisia tulevan'', Constance huokaisi.
''Muistuttaisin teitä, että minulla on hallussani tietoja, jotka voisivat vahingoittaa teitä ja perhettänne suuresti'', Christine muistutti. ''Ettekä te ole vielä kohdanneet sellaisia luonnonvoimia, jotka voisin teitä vastaan valjastaa.''
''Tietonne ovat merkityksettömiä ja tiedätte sen toki itsekin'', Constance naurahti kevyesti. Tyhjät uhkaukset huvittavat aluksi, mutta sitten ne alkavat kyllästyttää, mutta eihän neiti Weir sellaista käsitä.
''Ei pidä paikkansa!'' Christine kielsi välittömästi. ''Voisin halutessani saattaa teidät vankilaan ja sen olen valmis tekemään, jos vielä kerrankin lyötte kapuloita rattaisiini!''
''Tosiaankin. Minun onkin pitänyt kysyä teiltä, onko vankilaruoka maukasta?'' Constance sanoi ikään kuin ohimennen ja painottamatta sanojaan.
Christine hämmentyi täysin tästä odottamattomasta kysymyksestä.
''Mistä oletatte minun siitä mitään tietävän?'' Christine sai kakistellen kysytyksi. Eihän tuo nainen ole voinut mitenkään saada hänen salaisuuttaan selville. Bluffaa tietysti kuten aina.
''Olettaisin, että vietettyänne vuoden päivät Holloway'n ruuissa, pystyisitte muodostamaan jonkinlaisen käsityksen asiasta'', Constance sanoi ja hymyili mairean omahyväisesti.
''Puhutte sekavia!'' Christine huudahti järkyttyneenä. ''Sherry on kihissyt päähänne, vaikka ilta on vasta näin nuori!''
''Ehkä niin, mutta puhun myös totta'', Constance naurahti. ''Suokaa anteeksi, mutta vieraani odottavat. Rauhaisaa joulua, neiti Weir!''
Kommentit
Lähetä kommentti